Runoilija palasi paikalleen
matkan tarkoitukselle.

 
 Oli Runoilija esillä jo aiemmin,
 vuoden 2019 lopulla,    >> Runoilija
 vaan silloin jo, viel piilostaan kurkkimassa
 oli tulevien aikain tapahtumat, jotka
 tarinan varastivat ajallisen valheisiin
 ja taisteloihin - aina näihin päiviin asti.
     "Valheita, valheita
     vaan, ei ilman valheita
     voi toteutua tää ajallisen ulottuma
     joka vaatii suurta muutosta",  totesi 
     niistä Näkijä, jo pian niiden alussa.
     
 
 
Alustusta Runoilijan paluulle
19.05.2022
Myrskyjen keskellä
Kaukaisille kulki tää tarinoitten tie
- se moniin myrskyihin vei
pelkoihin ja pandemiaan
ja outoihin vaivoihin - sanoja kasvattaviin
ajallisten toimien hiljaisuuteen
ja vihdoin sotaan, ja talouden muutoksiin
ja viel  johonkin salaiseen ”apinaan” tai vastaavaan
- mihin kaikkiin hullutuksiin nekin viel johtaa
kaikki maailmaa muuttaviin tapahtumiin
- eikä kukaan vielä tiedä, mihin kuljettaviin.
Näkijä kaiken jo edeltä esille tiesi
Runoilija ne näkyville siirsi, vain suuntaa antavin sanoin
... kas, toteutuvien tapahtumat niin kippuraisia
eikä kukaan oikeasti tiedä, mihin johtavia
- vaikka niin monia, mukamas asiantuntijoita.
 
-Mutta, tuo nyt tuosta - antaa olla, huokaa Runoilija
en jaksa enää moisia, ain uusia ja uusia 
valheellisia kuvia, ihmisraukkoja pelottavia
... ja, joissa Näkijäkin jo tunsi voimainsa vähenevän.
 
Runoilija tuoss' aamusella tapaili menneitä
kaiveli vuosien takaisia tarinoita
ja kauniita runojen kuvia elämästä
ilman pelkoja ja tulevien uhkia, ja hän ajatteli:
-Minä palaan poluilleni, mist' poies poikkesin 
kun oudot pelottavat sanat vain läpi tunkivat
esille purkautuivat mieltä hämmentäen
tulevia eteen piirtäen ja outoja uhkia kuvaten
... jo melkein vuotta ennen kuin myrskytuulet alkoivat.
Ajallaan vast tuulet voimansa saivat
eloa muuttaviksi myrskyiksi kasvoivat.
-Minä palaan takaisin, kuin kotiin, Runoilija päätti,
salaisten sanojen ja runojeni maihin kuin kaukaisiin
kauneutta ja lepoa tavoittaviin.
Muutenhan minä pian jo sisälleni kuivun
ja elämän iloni kadotan
ulkoisilla tapahtumilla itseäni rasitan
ja mieltäni pelotan.
-Oi sanat kauniit, tulkaa mun luo! hän jo ääneen huokaa,
tuokaa minulle sanojen ruokaa, joka mieltä vahvistaa
ja elämään voimia antaa. 
-Oi, tulkaa sanat, tulkaa - palatkaa mun luo!
 
Ja Sanat ... huokaukset kuulivat ... linnut matkaan lähtivät
     
 
 
 
30.05.2022
Vahvistus
Jokin Suuri, Runoilijan huokaukset kuuli
ja päätöstä vahvisti.
-Niin, jätä ajallisten seuraaminen, mielesi vain pimenee.
Tee touhujasi, ja unohda nuo - ja nauti elosta!
Näin ohjaa Runoilijaa jokin suurempi. 
Liekö juuri se matkan kuin varustaja, salainen Merten Mies
joka kaiken matkan jo edeltä ties.
-Minkäs noille hullutuksille, hän jatkaa
vaikka vain virkaansa toteuttavat
suunnitelmaa eteenpäin vievät  omalla osallaan
- minkäs hekään sille - sokeudelle
vaik tarkoituksensa kaikella
toteutus vaatii sokeutta - ei muuten toteudu.
-Pidä pieni tauko - anna sijaa nautinnoille
vaikka asiat muuttuvatkin taustalla koko ajan
... pahenevat vain, mutta ... 
	ei huolta huomisesta
	on varjelusta ja huolenpitoa.
Kaikki on kohdallaan - ja voimat karttuvat
niin fyysiset kuin henkiset
... ihan kuin itsekseen vain
sen enempää jumppaamatta kumpaakaan.
 
-Ja, niin ..., hän vielä tarkentaa:
-Tuo ajallisen myrsky ... tyhmää seurata, ja sitä avata.
Se kun ei edes ole mahdollista.
Lopputulos on kyllä tiedossa, mutta se matka! 
raskasta kieroilua, ja valheen monia verkkoja
- mahdoton kuvata, maailmanlaajuista.
-Joo, anna olla, sanoo vihdoin myös vierellä seurannut  Näkijä
kaiken tarpeellisen jo nähneenä.
-Palataan  vain Runoilijaan
sen hahmoon, jolla vallassaan on sanojen maailma
- ei tämä ajallinen - vaan ajaton
ja jonka viittansa alla piilossa
on koko laivan asetelma matkalaisineen
ja avun antajineen, miss' poikettava on hetkisen
matkalla ajallisen.
-Joten, Runoilija!  Tartu sinä nyt ruoriin ...
  -MTÄH !!  kuului jostain laivan kannelta.
- ... niin, noin kuvainnollisesti, tarkoitan,
Försti hoitakoon tuon laivan ohjaamisen, sehän siltä käy.
-No-jo-mä aattelin ... piru-ku pelästytti, kuului
hiljainen huokaus kannelta ruorin takaa.
-Siis, ohjaa sinä, Runoilija, nyt tuota sanojen virtaa
kuin virtausta tään ylemmän meren päällä.
Se on nyt sinun tehtävä.
Ja niillä sanoilla rakenna tää matkan tuleva.
Näky on oikea
ei kannata ajallisia seurata, ainakaan sanoilla - raskasta
vaan, irrota takas ylemmä, ajallisten ylle
sieltä näkee laajemmin, alle ja ylemmille.
 
 
Ja näin hiljeni laiva, hetkiseksi.
Runoilija kömpi hyttiinsä
katseli hetken merille hyttinsä ikkunasta
ja kuunteli mielensä liikkeitä, ja odotti...
niitä anomiaan sanoja, jo luvattuja.
Ja ... aivan kuin tuolla jossain kaukana .. horisontin yllä
ois lähestymässä jokin kuin lintuparvi valkeita lintuja.

-Voi, miten kaunista, Runoilija huokaa.

	-
Ohjauksesta innostuneena lähti Runoilija matkalle
alemmalle merelle, sen laivalle
nauttimaan ajallisen vapaudesta
ja kehon, mielen, antimista.
Löys mereltä kallion jalkainsa alle
iloisen kumpareen, kuin uuden syntymänsä lahjaksi
elämän iloksi, ja sanojen kuin vapauttajaksi
virrata, tulla, koskettaa
ain ensin itse Runoilijaa.
Ja näki hän kannella ajallisen laivan
ja merellä ympärillä
ensi linnut sen suuren parven
- ja valkeita joutsenia aalloilla keikkuen.
 
 
-Tästä se alkaa, hän kuulee kuin sanat sisällään,
uusi matka sisimmässä sanoja saavuttaa
niillä ajallisia koskettaa ja turvaa antaa
iloa jakaa niille, joita sanoilla tavoittaa..
 
 
Ja, hän kirjoittaa - sodasta ja rauhasta
ain' jotain kaunista
- kunhan matka kohta alkaa.