Mertenmies.fi  -  Ajasta Ajattomaan      
< Takas
 Alku
 Salainen Linna
 Arkki-Linnan Sali
 Linnan Herra
 Koala
 Nuoli-Linnan Portti

                  Tunnus                                 Elämän Linna 
                                                                                                                     Matkalla ...elämän sisäisiin

elämän-Linna-300
  
Mutta kuitenkin ensin katsomme tuonne
Linnan Pihaan, jossa tämän Linnan Herra, Talmynter, aivan kuin jo odottaisi jonkun tulevan.

Sieltä kuuluu vain jotain pientä
nuotiotulen räiskähtelyä.

Tuntuu kuin aika - jotenkin, seisahtuisi.

TALMYNTER

-"No niin, sinä sitten tulit ... odotin jo.

Istutaan tähän nuotion ääreen.

Tässä on hyvä hetkinen vain tulta tuijottaa,
ja mielen rauhoittua.

Olethan matkannut kaukaa ...
jokin sinut matkaan kutsunut
ja kuljettanut

ja, nyt vihdoin tänne
Elämän Linnalle ... sen pihalle.

Siis, tervetuloa, kulkija kaukainen,
… tai siis – teitähän onkin kaksi

- siis, tervetuloa ... molemmat."


Koala lähes äänettömästi mutisten

-” .. kui se ei mua muka heti honannu?”


 Talmynter-200
-"Olen oppaasi
tässä matkan hetkessä."

Ilta jo hämärtää ...

nuotiolla

Talmynter katsoo kulkijaa pitkään.
Hän hymyilee hieman.

-"Voit istua niin kauan kuin haluat.
Olet saapunut oikeaan paikkaan."

-Hei - mäki oon täs!  On se nyt kumma"
koala hiljaa murahtaa.
Pientä keskustelua..

Talmynter nousee ylös.

-"Silloin kun olet valmis, seuraa  minua"   -  hän osoittaa
Linnan suurta ovea.

-"Siellä alkaa se, miksi tulit."

-"Höh!"

"Ai niin, anteeksi ... siis tulitte."

-"Onks-toi joku sokee, vai."

-"Shh, anna olla, kyllä se tästä"
se kulkuri vähän rauhoittaa.

     
Ei siis kiirettä - sen kulkija jo nuotiolla oppi.

-"Ja toi-o sokee!", murahti koala

Hiljakseen kulkijat lähtivät nuotiolta kohti jykevää Linnaa ja sen ovea.
Nuotion lämpö jäi selän taa.

Edessä on hieman raollaan oleva Linnan ovi.

- Aijaa, se pienempi onkin jo siellä kurkkimassa ... -
He astuivat ovesta jääden seisomaan oven suuhun
katsomaan Linnan upeaa Salia
... kuin jotain sanatonta Lupausta.

s-sali

Taakse jäänyt ovi jäi edelleen raolleen
- kumpikaan ei enää katsonut sinne.

Vihdoin koala katkaisi ihmettelevän hiljaisuuden

-"Mitäs tos lattias oikee lukee .. säku osaat..."
          
          

KULKURI  HÄMMÄSTYI

Vihdoin Kulkuri huomasi kääntää katseensä myös lattiaan - oli niin paljon muuta nähtävää.

-"Ai, katsos vaan ... joku teksti jo lattiassa."

-"Ai säki honasit."

-"Juu, katsoppas vaan, jotaihan siinä lukee - ootas hetki ..."

-" ... ja siis äänee, pliis."

-"No juu juu, tottaki .. ääneen. - No, kuuntelehan ..."


"Ihminen - vankila ... Ihminen, ajallisen elämän vanki ... ajallisen el...  ?"


KOALA JO PUUHAILIS JOTAIN OMIAAN

-"Noh, kuunteletkos sinä ollenkaan?"

-"Joo joo, kuulen kuulen ... mut son sulle - sähä täs se ihmine oot - mäen-o."

-"Okei okei ... siis luen itsekseni, niinkö .. ja hiljaa."

Koala näytti peukkuaan ... vai .. onkos sillä peukkua.


KULKURI JATKAA LUKEMISTA - NYT  ITSEKSEEN

-" ... sun huules liikkuu ..."

-"Mitäh!"

-".. nii mä sanoiv-vaa et sun huules liikkuu samal ky-sä...   -  tai no, antaa olla .. jatkav-vaa..."

-"No niin ... mihinkäs minä nyt jäinkään..."


KULKURI JATKAA LUKEMISTAAN - ÄÄNETÖNNÄ - siis vain huulet liikkuu  -->

sali-teksti

KULKURI PÄÄSI VIHDOIN LATTIATARINAN LOPPUUN

-"Aikamoinen juttu tuo olikin - oikea elämän tarina."

-"Oliks siin mitää jännää - tai kivaa - oliks mulle mitää, vaikkem-mä-ny ookkaa .. ihmine."

-"Ei siinä sulle oikeastaan mitään - ihan hyvä kun et kuullu - saat yöskin nukuttua rauhassa."


KOALA JO KATSELEE SALIIN NÄKYVIÄ OVIA

-"Mitäs me sitte ... tuol ois noit ovii ...
ja tos edes on sen sokeenki ovi - pitäisköhän meidän kurkata vaik sinne
- mut mä meen sit kyl ekana sinne sisää!"

-"Ai miksi, jos se kuitenkin on ... sokee."

-"Ei se oo - sen vaan pitää oppii kattelee vähä alemmaski ...hankkis vaik jotku .. monitehot, tai jotai."


SIINÄ NÄMÄ KULKIJAT NYT APRIKOIVAT SUUNTIA

-"Noh ... alas vai ylös?" koala jo vähän kärsimättömänä.

-"Niin no, eikös tuo, sen pihakaverin ovi ole aika sopivasti tässä hollilla. Mennääs sinne."

-"Okei - mut MÄ .. meen nyt sit ekaks!"      nuoli

-"Juu juu ... mee mee vaan, sinä sit - ekaks."


Ihminen - vankila


Ihminen
ajallisen elämän vanki
- ajallisen kehonsa vanki.

Vapaa ihminen
on kehonsa vanki.

Luullaan ett’ ihminen
on se näkyvä kehonsa

vaan, ei – ihminen, raukka
on kehonsa sisällä
ajallisen elämänsä vankina.


Jollakin se vankila
on toimiva ja kaunis
kevyt – terve

jollakin se on kauhea
ruma ja sairas
raskas taakka
elonsa loppuun saakka.


Mutta, kaikilla tuo vankila
on jatkuvasti muuttuva
kaunis, kevyt … raskaaksi
rumaksi ja koettelevaksi.

Ja, raskas, ruma
ain raskaammaksi ja rumemmaksi.


Kaikki vain yhdessä ajassansa lahoavat
vähien erin katoavat
kunnes kerran koittaa se suuri päivä
kun hän vankilasta vapautuu

- ihminen vankilastaan vapautuu.


On kaksi (elon) tapaa:

- ihminen keskittyy vankilaansa
kuin epätoivoisesti
sitä kasvattaa ja kaunistaa

- ihminen keskittyy itseensä
siel’ vankilansa sisällä
ollen hetkin kuin jo vapaa
hän vankilansa unohtaa.


Mut’, kumpaisellakin
on se suuri päivä
kun vankila yltänsä lahoaa
ja hän huomaa:

-Olen vihdoinkin vapaa.


Ja siel samassa vankilassa
on hänellä kaverina
se ajallisensa Mieli
jolla on ajallisensa ajatus
ja Mielen kieli

jotka keventävät
tai raskauttavat
sen vangitun elämää.


Mut’ yhdessä he kaikki
kuitenkin
ovat siinä samassa vankilassa
koko ajallisen elonsa

vaik’ kuinka monta mitalia
roikkuis kahleissansa
elon ajan vaatteissansa.


Vangittuja siis kaikki tyynni
olimme sitten ”vapaita” tai vangittuja
tällä elomme matkalla.


Vaan, vangittu viel olet sinäkin, CG
rinnallani kulkija
vangitut ovat sinutkin vanginneet
omiensa kahleilla
ajallisensa ajatuksilla
tiedoilla ja taidoilla

- vajavaisilla.

       *


Tuo CG on siis se ajallisen kasvava
tietävä ja viisas äly.