Ensimmäinen satama
Ilmojen halki kaukaisuuteen
purjehti hän purjein oudoin
kovin ja kiiltävin
ilmojen halki liitävin
ja maa entinen kaikki alhaalla kulki
kunnes lopulta tuli
uusi maa pilvien alta julki.
Ja siinä nyt seisovi hän
… satamassa
… yksinänsä
kuunnellen
tunnustellen
lämpöä nuuhkien
... ja outoja tapoja
oli ympärillä tarjolla.
Irtosi maista ja maailmoista
Irtosi maista ja maailmoista
irtosi tutuista kuvioista MertenMies
se muutoksia sisäisiä ties.
Astui hän laivasta satamaan
uuteen
katseliko lie kuin tulevaisuuteen
- niin outoa oli kaikki.
Oli meret toiset
ihmisetkin muita puhuvat
oudot puut ja pensaat
vuoret, kukkulat
ja aurinko kuin toinen
toisin kulkeva
päivän matkaansa sulkeva
… nous' tuolta pystysti ylös
laski tuonne
toiselle puolle pystysti alas
ja vaahtosi meri, ja maa.
Värettä uutta maa
taivas, ja valo
ilma lempeä, polttava
voimaa MertenMiehelle antava.
#
09.04.2016
Matka maahan kaukaiseen
Matka maahan kaukaiseen
oli järjestetty
edeltä laskettu
päätetty vahvistamaan
auttamaan
oudon matkan tuntumaan
ja lupaamaan
ett' matka viel' edessä on
ja sen päämäärä on tuntematon.
Enkelit seurana olivat
toiset kaukaiset
toiset läheiset
kuin huomaamattomat
siel' silmissä
silmien takana
oli salassa kaunista, kaukaista
eikä kantaja ain itsekään tiennyt
enkeliä kantavan sisällään.
Ei aina
ole se siipien suurten suhinaa
ei laulua kuin taivaista, kaunista
ei käteen tarttuvaa, ohjaavaa
ei näkyvästi rinnalla kulkevaa.
Se on yksi vastaus kadulla
apu jossain rannalla
vartio vaarassa
yllättävä apu tarpeessa
ihmisen silmissä iloisissa
katseessa
huulten naurussa
kauniissa sanassa
- siin' vilahti se
valvomassa
huomaamatta rinnalla.
Eikä kaikissa katseissa -
tietenkään
ei kaikilla hyvä mielessään
sen huomata voi eleistä, lukoista
silmien sumuista, jopa julmista
pahasta olosta min väreili, tartutti hän
siit' merkin saa vältettävän.
Siin' ol' oppia enkelein
mielikuvista irronnein.
Ihmisten piirtämät kuvat
totuuden kadottavat
suurten siipien suojaavain taakse
ett' vain sellainen enkeli ois mahdollista.
Se on pilke
liverrys
kaunis sana
laulu koskettava
apu yllättävä
voima auttava
kuin yliluonnollinen ymmärrys
yhteys kahden ihmisen
vain hetki pehmeä, suloinen.
Siin' vilahti, välähti
hetken oli hän
ken näki sun etsivän, kärsivän
tietä kysyvän
väsyvän.
Hän siinä autteli
kanteli, kuunteli
mielen huuhteli pahoista pois
ja lepohetki, uni
ei ravitsevampi olla vois.
Ei enkeli ole rinnalta pois.
#
11.04.2016
Uusiin ulottumiin
Niin, maihin uusiin kaukaisiin
uusiin ulottumiin
näköaloihin viel' tuntemattomiin
käy nyt MertenMiehen tie
… upea pursi häntä uljaana vie.
Vaan, vaik' olikin kuin uhoa
lähteä kohti uusia
mielessään niin upeita
olikin vastassa
maissa uusissa, outoja;
outoja paikkoja
ihmisiä vieraita
kieliä, puheita tuntemattomia
tapoja vieraita.
Ja jo nyt
vast matkan alussa
sai hän huomata
ett' maissa hankittu kokemus
ei ollutkaan niin arvokasta
vaan, pieneksi
oi, niin pieneksi tunsi itsensä nyt MertenMies
kuin poikaseksi uudeksi hänen palata täytyi
ujona, orpona uusia katsella
ja outoja tapoja opetella.
Kas, hän huomata sai:
ei MertenMieheksi tuosta vain
vaik ulkoista olemusta
tietoa, varmuutta
ois ollutkin jo maalla
niin, uudella matkalla
onkin kaikki outoa
ja vaatii se kasvua kasvaa kuvaksi
mielikuvaksi, mi silmissään hän matkalle lähti.
Loistaa edessään kuitenkin
edelleen
se sama tähti
ja koko upea kuvio, Orion
- sen salaisuus viel ratkaisematon.
Vaan, eipä ole laivan
miehistö
viel MertenMiehelle auennut
- kuinkas ne nyt, pienelle pojalle
ja ollaanhan matkan alussa vasta
laiva kuljettaa mukanaan miestä
joka sisällään muistuttaa viel lasta.
Vaan, ei kauaa
hän kulkemaan joudu lapsen askelin
kasvaa hän huimin harppauksin
ja laivan miehistö
- se viel salassa oleva
on oleva hänellä apuna ja turvana
tulevissa koitoksissa.
Ovat apuansa antamassa
ohjaamassa
kokemuksensa menneistä kertomassa
ja ohjaamassa uuteen
siihen tulevaisuuteen
joss' ratkeavat
joss' vastassa ovat salatut suuret
viel arvaamattomat ulottuvuudet.
Ei mahdollista tuo
eivät uudet tule, oi MertenMies, sun luo
ellei vanhoja yhdistetä uuteen
ellei uusia yhdistetä tulevaisuuteen
ellei matkata tasoilta toisille
ulottuvuuksille uusille.
Siin' avuksi kaikki tarpeen on
avuksi tieto kaukainen viel tutkimaton
ja tieto, taito, mi taustalla kaiken on
henkien hahmot, ne seurassa on.
Kutsutaan mystiikaksi
vaik kyse vain ulottuvuudesta
ja ulottuvuuksista, joiss' ihminen ei käynyt ole
ja näkymätön, ajaton maailma
on hänelle niin kaukaista
- kuin satua
vaik todellisempaa se oikeasti
on
ja ikuista
ja ihmisen ajallisuus on vain palasia matkassa
ikuisuuden tasolla.
Siin' paljon on matkaa ja
kuvattavaa
se on kuin salaista unelmaa
vaik kasvaa siitä todellinen tosi
… vain ihmisen elämä
on niin hetkessä ohi.
Se vain pieni hetkinen on
ja matka ajallisen maan
mutt' ajallisten takana
on maailma ajattoman
- sitä kohti, ja sinne
käymme nyt matkaamaan.
#
13.04.2016
Ja matka alkaa
Poistuvat päivät
poistuvat ajat
ovat vain hetket, tapahtumat
vilahtavat kuvat ja kuvaukset
- kuin unet
vailla alkua, loppua
kuin vailla selitystä ajallista
- vaan, kaikkihan onkin ajatonta.
Ei matkaa mitata ajassa
ei matkata ajan mukaan
ei myöskään taivaassa
vaan, kuin ajattomassa ulottuvuudessa
jossa kaikki on läsnä
on aika, vaik aikaa ei oo
on ajaton, vaik kulkunsa sillä
määränsä matka
alku ja loppu
- siellä ei ole hoppu
on vain kuin tila leijuva
kaikki tapahtuva
kuvattu hetki ajaton
vaik kaikessa kuin aikansa on;
yks välähdys, kuin tuhat vuotta
ja yksi vuosi, kuin sormen napsautus.
Siks' kulkeva tarina ei kulje
ajassa
vaan, ajattomassa
jossa kaikki on tässä:
mennyt ja tuleva
ja oleva on missä tahansa kohdassa
maailmoitten kartalla
ja matka tilassa leijuvassa
on menneitten, tulevain
saloja paljastava.
Suuria lupauksia!
Ainoa aika on ihmisen
Merten Miehen kasvun ja kehityksen
ja rajansa kaikella, oi ihmisen
alkunsa, määränsä iäinen.
Mut' mielensä vapaa
hän ajassaan ajattomia tapaa;
on kaukana
lähellä
menneessä, tulevassa
kaiken unelmassa
ja tulevan kudelmassa.
Siis, arjesta pois
miten matkaaminen muuten mahdollista ois.
Suuret on kartat nyt eteen
piirretyt
ajat siirretyt ajattomiin
menneisiin ja tuleviin
ja oleviin, jos hetken se kosketti vain
matkoilla maailmain.
Maailma on suuri ja ajaton
vaik ihmisellä aina aika on
siin' mysteeri jo verraton.
Miks' rakentui tää näin
miks' ajattoman aika kuin väärin päin.
Kun ajattomassa kaikki ON
mut' ajallisen matka mahdoton.
Vain ripaus ajassa ajattoman
mut' ajattomassa se matka jo pitkä on
- jos yks' välähdys jo kuin loputon
kuinka pitkä siellä ihmiselo on.
Jos ajallinen venyy
ajattomassa
on matka suunnaton
ja jokainen hetki
jokainen hengen veto
sykäys sydämen
on kuin aika tuhatvuotinen.
Tutki sitä, oi ihminen
tutki matkasi ihmeellinen
ajallisesta kun aika on pois
miten ihminen, oi ihmeellisempi ois.
Oi, piirrä kartalle, katsele
aseta elo janalle
hetkelle yhden ikuisuuden
menneistä tulevaisuuden
ja tarkkaile kaikkea min teki hän
kun eli yhden ajallisen elämän.
Ja nyt,
ajattele kaikkeutta
jos jo yksi ihminen
on kuin kaikkeuden matka
ja kuinka onkaan heitä monta
- ja siin' on vast' ihminen
silmille näkyväinen.
Ja oi, kuinka paljon apua
ois lääkärille tästä
hetkittäisestä näkymästä.
Kuinka paljon ihmiselle
itselle
ja itsensä tuntemiselle.
#
14.04.2016
Merkkipäivä
Kuin läpi aikain ja
ajattomain
tuli eteen taas päivä
aika
muutoksen merkki aina
jolloin aina
tapahtuu jotain suurta
suurta muutosta.
Se on kummallista.
Vaik ajassa ja ajattomassa
ovat omat aikansa
on niillä kuitenkin aina
jokin yhteinen paikkansa
hetkensä
jossa ne ovat yhtä
jossa ne kulkevat kuin käsi kädessä
ovat samassa hetkessä läsnä.
Jossa aika ajallinen
on samaan aikaan aika ajaton
ja jokin yhteinen, kuin salattu kulku
sitoo ne toisiinsa.
Eli, ajallinen aika
onkin samaan aikaan ajatonta
mittaamatonta
koskettamatonta
jossa ajan yks ulottuvuus
on samaan aikaa ajattomuus.
Miten muuten herkkä ihminen
vois tavoittaa samalla kertaa menneen ja tulevan
nähdä jonnekin kauas elon unelman
mi eessä viel kaukana on
- tuo näkeminen ihmismielelle kuin mahdoton
ymmärtää
selittää
selittää se kuin kohtalolla
elon määrätyllä kululla
jonka piirtäisi hän
tään hetkensä elon valinnoilla
vaikka, kuitenkin
se oli jo siellä
tulevien tiellä
ennen kuin ensimmäistäkään ajallista valintaa
oli mahdollista toteuttaa.
Mutta, onko elon kulussa
ajallisessa ja ajattomassa
joitain jaksoja
joiden aikana matkata
kuin jokin tärkeä osa, tai kokonaisuus
ja joitain kuin merkkipaaluja
joissa tarkata suuntia
ja tulevien muutoksia
joissa kuin evästys
edessä olevalle matkalle
ja suunnalle
joka rakentaa tien tulevaisuudelle
jotta voisi piirtyä, toteutua
se
jo edeltä nähtävä kuva
ja tehtävä
tavoite
matka ja tarkoitus
jonka tehtävänä on
jonkin osan toteutus
jotta, toteutua voisi se
kudelma
se tulevan kuja ja maailma
se ihmiskunnan unelma
joka kuitenkaan ei ole hänen itsensä
vaan, jonkin suuremman
joka piirteli
muovasi sen
jo menneen, ja tulevaisuuden
ei ainoastaan tätä ajallista
ulottumaa
vaan, myös ajattoman
kaiken kauniin toteutuman.
Tuo sana "kaunis"
ei ole se ihmisen kaunis
vaan, sille ei ole sanaa
siks' "kaunis" sitä kuvaa.
Se on kokonaisuus
joka on tarkkaan piirretty
laskettu
aivoiteltu
tapahtumien ja toteutumien ketju
jonka tulos
määrä
ja määränsä pää…
- ei sitä ihminen voi ymmärtää.
Siksi vain tuo sana
"kaunis" riittää nyt
kuvaamaan sitä
ja sen tulosta ja tavoitetta
joka jossain sen päässä ON
ja se tulos on suunnaton
vaikka, sillä tietenkin tarkka suuntansa on
mutta kun sillekään ei ole sanaa
vain "suuri"
suunnaksi "universumi"
"maailman kaikkeus".
Nekin viel vajaaksi jää
sillä, miten itse kukin ihminen ne ymmärtää.
Ja tänään siis on se
päivä
neljästoista neljättä
jolloin taas on piirtyvä matkani pien osanen
jota kohti
taas seuraava ajallisen vuosi.
#
Niin, ei lie mahdollista ois
piirrellä tuota
ellei ois tätä Merten Miehen ulottumaa
liikkua ajan ja ajallisen
ajattoman ja kaukaisen
maitten ja merien seassa
ylhäisillä aalloilla
ajattomien ulottumilla.
#
14.04.2016
Taustojen maalausta
Tämä kaikki, edelleen
on vain kuin taustojen maalausta
taulusta
kuvauksesta
jota kohti vie juuri alkanut matka.
Kuin sumussa
ja sumuverhon takana
on kaikki tuleva
ja jokainen hetki
- tuo ajan ja ajattoman hetki
on uusi ja yllättävä.
Tulee olla kuin valmiina
ja matkalla
ja suostua kulkemaan
kuulemaan
kuvaamaan
mitä merten aallot laulaa ja paljastaa
ja mitä kaikkea ne varanneet minulle on
- matka tuntematon.
Niin, tämä seili… jo nyt
näyttää siltä
ettei kulje se ajallisilla merillä
ei ajallisilla mailla
vaan, ulottumilla uusilla
joiss' sanat
ovat aarteita
jossa sana ovat niitä kuvia
joita tulee kohdata
ja sanoilla rakennetaan
tämä matkan maailma, ja kaikki se
mi eteen tulee, ja esille
ei oman mielen ja mielikuvien
vaan, jonkin suuremman
merten pärskein
ja oudoin värein, värähtelyin.
Tässä Merten Mies on
matkalla oudolla
ajallisen takana
ja ikuisuuden rajalla
josta katsella eteen ja taa
ylös ja alas
ja on oleva
viel muita ulottumia
joit' ihmisen on vaikea tajuta
ja siinäkin vielä
voi mennä eteen ja taa
se kaus
ja lähelle kurkistaa.
))) -Hyvää matkaa.
Siis, ja tänään on se päivä
kun aika ja ajaton lukkojaan avaa.
Onhan se, se sinun 14.4.
Ajallisella sillä on paikka
ajattomassa myös
ja se on se
jossa alkaa sun työs.
#
Sanojen kuvia
ja sanojen takana
on voimia avata
menneitä ja tulevia
- ne ihmiselle ovat kuin ainoita.
Vaan, on myös oleva kuva
kaukainen
ja takainen
joka ei ole mitta ihmisen
eikä ihmisen käsityksen…
- se vain ON
tila ajaton
jossa kaikki aika ON.
Aika on ihmisen mitta
ajattomuus ei
se jo oudoille tiloille ihmisen vei.
Siks' matka on merkittävä
kuin parsia yhteen aika ja ajaton
kun ne kuitenkin… yhtä on.
Ja miten koskettavat ne
toisiansa
ja mikä on kaiken tarkoitusta
miks' on ihminen
sen kaiken pieni osanen
- ja miksi…
niin… ja miksi on tää
kaikki
vaan, oisko lie tätä kysymystä
ellei ois pientä ihmistä joka kyselee
etsii vastausta ja päättelee
- omiansa säätelee.
Jokin on merkitys ihmisen
pienen seass' suuren kaikkeuden
ja tään ajan rahtusen
min välähdyksen elelen
ja ihmettelen
seass' ajattoman, ikuisen.
Jokin on merkitys ihmisen
kuin pienen hyttysen
seass' kaikkeuden
ja kuitenkin, oi ihminen
olet niin ihmeellinen
- vaan, aina … miksi.
Selviääkö tuo matkoilla
merien
alempien
ja ylempien
joiss' kantavat aallot sanojen
salaisuuksia paljastaen
ja purjeisiin puhaltaen.
#
15.04.2016
Taikuri on matkassa
Ja tuntee hän erään
Taikurin
joka maallisia, taivaallisia, tutkien
löys' portteja monia eri ulottumien.
>>
Hän ystävänsä sulkenut on
hyttiinsä omaan
lähtenyt matkan lomaan.
Aina voi katsella, kuunnella
mitä Taikurilla on tarjolla menneistä ja tulevista
mitä löytänyt on unelmista.
Tuo kaikki on kuin Merten
Miehen omaisuutta
elämän suurta rakkautta.
Mut' Merten Mies ei jää
tähän
hän matkaa nyt edemmäs
kauemman
ajoista, ihmisistä, pois
miten tulevaisuus nyt
jännempi ois
kun olla voi kahleista vapaa
kun ajallisen takana outoja tapaa
ja kun sovitella saa aikojen
maita
ja taivaitten taivaita
ajattoman kuin mahdottomia
- vaik kaikki niin mahdollista.
Ei vähätellä voi ihmisen
osaa
se mielenkiintoinen on edelleen
ja kysymyksiä täynnä.
Miten kaikki toisiinsa
niveltyy
sen saamme vielä nähdä
mut' matka on pitkä, ja kysymys suuri
jos vaik matkalla avautuu
näköala uusi.
#
18.04.2016
Menneitten mestarit
Eikä Merten Mies matkallaan
ole lainkaan yksinäinen
vaik oikeasti vois luulla niin
… sen huomaa
kun sukeltaa menneisiin.
Menneitten hytti on
mielenkiintoinen
siel monia hahmoja
kuin kavereita menneitten matkojen...
Kurkataanpa sinne. >>
12.05.2016
Jo
Kertoja vihdoin ehti kuvaamaan
millaisia matkalaisia nousi lähteissä laivaan:
Millainen mies on Taikuri tarinoineen.
Millainen on Erakko salaisuuksineen.
Ja mikä lie onkaan tuo omituinen vapauden Narri.
Niin, ja onhan jotain kerrottava myös tuosta runoilijasta, kaiken muistiin kirjaavasta Olavi Taikasulasta ja elämän taiteilijasta.
#
Kertoja
kuvaa Kipparin
kaipausta
22.06.2016
Horjuu MertenMies
Jo horjuu taas Merten Mies
vaik jo kaukana merillä on
ajatus kuin malttamaton: -Minulla hyvä ystävä kaukana on.
Ja valtaa taas mielen palvella
häntä autella
ja rinnalla kulkea
… vaikka onkin jo kaukana.
Jokin sisällä kuin vaativa
menneitä muistella.
Vaan, missä ois se merten
maailma
jos maailma aikaisempi ois taas matkassa?
Puolensa silläkin
muistot ja tunteet ihanat
ja elon hetket kiharat.
Niin, ne "kiharat"
ain unohtuvat
ja kauniit kutkuttavat
... vaan, väliäkö sen
kun nyt uusia seilailen.
)))
" -On täälläkin satamansa ja hetkensä
on romanttisetkin retkensä
vaan, tärkein on nyt seilata
tätä viimeistä taivalta
joka täynnänsä on kaikkea outoa ja uutta
joilla rakennetaan tulevaisuutta.
Ei ole kuin
aikaa hukata
ja touhuta joutavia - vaik niin ihania
nyt pitää pysyä paikalla ja oppia
piirrellä tulevia, joil' on kaipaajia
- tiesit sitä tai et -
tärkeitä viel' merelläsi piirtelet.
Anna siis
aikaa nyt sille.
Kohdista keulasi tuleville
tyynille ja myrskyäville
sillä alussahan täss' edelleen vast ollaan.
Eikä periksi
tule antaa
kyllä laiva kantaa
... (ja Försti ohjaa)
vaik kartta kaikkineen jo valmiiksi piirretty on
matkaat vain eteesi piirretyn kohtalon.
Älä siis
uhmaa sitä
tärkeintä
sillä aika ajallinen ei ole ajaton
vaan, kaikella ain rajansa on
ajalla
ja matkalla
ja tavoitteella saavuttaa se määrä
mikä on MertenMiehen tehtävä.
Annat vain aikaa.
Ja jos et anna, se otetaan."
Mies paikalleen asetetaan
ja kuin vaaditaan matkaa jatkamaan
ja taakkaa kantamaan;
sitä unelmaa, joka syvällä sisällään piilossa viel on
... mutta se ei ole mahdoton.
)))
" - Siinä sisäisesi lepo on.
Älä ole niin rauhaton.
Siinä rauha on."
#
Takaisin merille
Ja MertenMies ajautui
takaisin merille
tyynille, myrskyille
kun huomasi hän
ei aikaa ole naisille.
Matka liiaksi vaatii
meri tuoksuen kutsuu syliinsä sen
yön rauhaisiin uniin keinuttaen.
Maissa käydä
satamissa poiketa
sit taas pian laivalle palata
omaa vapautta halata
- se on MertenMiehen kuin kohtalona.
Matka on tärkein
hänen on muistettava se
se myös parasta on terveydelle;
raikas merituuli
mielen keveys
poissa toisen vaatimus
toive, odotus
- vain vapaus
ja sen kautta täyttyy moni lupaus.
Rauhoittuu elo, mieli
sydänkin levon saa
veden vaahtoavan loiske
purjeitten pauke
meren suolainen tuoksu
- jää pois moni turha juoksu.
-Oi elämän tuoksu!
#
Merellä
Merellä seilaa nyt MertenMies
kaukana rannasta
satamasta, mist' lähti hän
jätti rannalle ystävän
mieleltänsä lempeän, kantavan
voimaa salaisesti antavan.
Vaan, yhteinen mieli merten pinnalla.
#
MertenMiehen huokaus
-Nyt merta ma katson
ja merelle vaan
minä joutunut oon nyt matkaamaan…
#
24.06.2016
Kaipausta
Vaik kaukainen on MertenMies
hän kaipaa
syvällänsä
sisällänsä
lämpöä, kukaties
koskettavaa
kantavaa
voimaa antavaa
ja suloisia sanoja
kauniita kasvoja
sorjaa vartta
joss' piirretty on elämän kartta
jota tutkia ja tunnustella
käsillänsä sivellä ja katsella
- tuntea elon nautintoa.
Tuo on kuin unta.
Hän on nyt kaukana
seilaa aalloilla
... ja muistoissa on monta kaunista.
Vaan, aina vaan hän kaipaa
rakkautta
jotain tunnetta kuin juovuttavaa
joka juoksuttaa rakkaan luo
sydämin pomppuavin
silmin kirkkain on vastassa syli
- siihen MertenMies kaihoten suli.
Vaan, onko tuo nyt merellä
kiitävälle
vain herkkä uni.
Tuo kaikkiko matkalle lähteissä rannalle suli.
-Oi Jumala! Anna vielä yks uusi uni.
#
Elämän taulu
Elämän taulu
on kuin suuri palapeli
ja kaikella paikkansa
jotta kokonaisuus ois kaunista.
Jos puuttuu yksikin palanen
on kuva puutteellinen
ja jokainen voi huomata aukon sen
min jätti se puuttuen.
Siks', kullakin palalla
paikkansa
vaik' ois se vain musta
tai kaunis kukkanen
- sen puuttuessa
on kuva epätäydellinen.
#
MertenMiehen tunteet
-Ja paskat! tuumaa MertenMies
kun tunnelukoista kuunteli.
-Ei täss' mitään
tunnelukkoja ole
jos ei ehdi rakastua, tai tunteille sijaa antaa
... ne vain eloa sotkee
ja tehtävää, mi tehtävä on.
Tehtävä pian jää tekemättä - tunteilu mahdoton.
Jos tunteilun hetki eteen
tulisi
sille myös aika järjestyisi
muuten se lie tarpeeton
- tehtävä tärkein on.
Näin tuumii tää Kippari,
kuin armoton
vaik sisällään hällä ain herkkä sydän on.
-On täss tunteiltu ihan
riittämiin
täss elossa
maisilla matkoilla
vaan, täällä merillä ei aikaa ole moiseen
… on matkattava
kynnettävä merta
ja poikettava välillä satamasta toiseen.
Ja maissa aina vain hetkinen
siel' pieni ilon rahtunen
sit jo pian takas laivallen
uudelle matkallen.
Sellainen on MertenMiehen
tie.
Seilori mikä seilori…
kasvoinsa uurteet kertovi elonsa matkoista raskaista
… vaan, onhan siel ilojakin ollut
siit' kertovat hymynsä muikea
ja silmäkulmainsa hellät hymyviirut
ja silmäinsä sulopilke
- ei ole hän ilkeä.
Vaan, kovuutensa alla
hän ihmistä ja maailmaa rakastaa
ei muuten vois merta ratsastaa.
Se rakkaus voimia antaa
ja kiivautta puolesta hyvän ja oikean
- se on rakkautta tuntemattoman.
Ei MertenMies ole tunteeton
kyllä hällä tunteita on
hän vain peittää ne, ei sijaa anna elonsa häiriöille.
-Ei ole aikaa! hän kuin
kiivaana huokaa.
-Ei ole aikaa hukattavaksi
meriä on monia tutkittavaksi!
-Ja satamia paljon
jois' ois oltava vapaa
hän siellä suloisia keijuja tapaa
ja heitä halaa.
Siin' hetkessä hän onnensa
saa
ja merillä vapaana
voi suloisia muistella:
-On elämä sittenkin niin
kaunista
kunhan vain on vapautta…
… vapautta kuunnella
meren loisketta ja tuulen huminoita
ihailla rantojen jylhiä kallioita
tuntea tuoksuja merten ja satamain
kulkea mielin avoimin ja hetkin arvokkain.
Ja niin jatkaa nyt matkaansa
Merten Mies.
Katselee kaukaisuuksiin kaiteiden yli
… on hänellä ain tarjolla hellä syli.
Mut' merillä ollaan tarkkana;
myrskyissä lujina
ja tyynissä hetkissä rauhassa ootella purjeiden tuulia
ja uusia ulottumia.
… Ja onneksi on hällä
matkassa
tuo, kuin väsymätön ohjaaja
tuo Försti niin upea
ja aina taitava ruorissa.
Försti:
-Hö! No tottakai moon tarkkana.
Täähä ommun duuni! - Hö!
#
Ja ratkesi vihdoin, kuin
yllättäen, tää...
Merten Miehen salaisuus
Hän on totinen
elon merta kyntänyt
maalla kasvanut.
Vaan, ei riittänyt enää
maiset
oli eessä nyt merten meret salaiset
ne ylemmät
ne ulottumat
kaukaiset kurkottumat, joiss' ratkeavat salat
piilotetut voimat ja elon taustat
jotka vaikuttavat alas maailmaan.
Nuo vallat ovat henkiset
niin on oltava myös MertenMiehen
... kas, ei maallinen ole henkinen
mut' ylempi on henkien valtakunta.
Näin MertenMies
on kuin kahden maailman kansalainen
jalkansa molemmilla merillä;
ajassa
ja ajattomilla
ja laivansa ylin on hän
ja alemmilleen jakaa nyt ajallisen tehtävän.
Ja ajallisen alue on laaja
ylhäisistä alhaisiin
menneistä tuleviin
… mut' itse, hän kurkottaa unelmiin.
Ja ratkeavat kuvat, roolit,
matkan myötä
kukin tekee omaansa työtä
vaik' kaikissa henkenä on MertenMies
hän kaikkien tekemiset tarkkaan ties.
Ja aikaan on siirrettävä
tää matkan työ
ett' vois väistyä monesta pimeyden yö.
#
Tehtävien jako
Nyt on MertenMies käskynsä
ja ohjeensa saanut
- nyt vasta - ja edelleen...
ja matkansa päämäärä on kaukaista
ja hänen katseensa ja halunsa on siellä.
Mut' koska matkan
päämäärä on maallinen
ja tavoitteeltaan henkinen
hän jakaa nyt tehtävät kesken henkien.
Merten Miehen, eli
itsensä, nyt
omalle paikalleen asetti
molemmille merille
ja maille kaukaisille.
Kapteeni tarttukoon nyt
laivan päällikkyyteen
- hän vielä kuin ootteli
kun jokin suurempi kaikkea järjesteli
ja MertenMiestä opasti.
Ja Kipparin, joka kuin
toinen jalkansa on
nyt siis
ajallisille
vastaamaan laivan kulusta
ja ajallisen ulottumasta ja kasvusta.
(Niin, tuo Kippari, kuin
ajallisen tutka ja tuntija
näkijä ja kokija
hän kuin omassa lihassaan tuntea saa
miten aika ajallista koskettaa
... hellii, ja satuttaa.)
Ja Försti … niin
hänellä tärkeä paikkansa
kaikessa olla kapteenille arvokkaana apuna.
Försti:
-Hö! No
tietty! Mites senymm-muute osais tääll…
Ja Taikuri
tuo ajallisten ja ajattomien mittari ja kuin tutka
hän selvittää mikä on totuuden suora
… ja mikä väärä.
Erakko puolestaan
tuntemattomia tutkii
kaukaisia etsii ajallisen rajoilta;
ylhäisiltä ja alhaisilta
menneiltä ja tulevilta.
Ja Narri
tuo vapauden kuin symboli
hän jo irti on ajallisista,
vaik ajassakin viel kiinni
hän näkyväisen ja näkymättömän
nopsaan yhteen parsi.
Näillä mennään nyt.
Tehtävät on jaettu ja matka
jatkuu
vaik ain hetkin tuntuisi siltä
ett' edelleen tää on vast alku
- niin kuin se oikeasti onkin.
Ja Mystiikan
hytissä ilmestyi kuva
kuin jo kaivattu ulottuma ja voiman suunta.
Salaperäinen Kuningatar
... mitä kaikkea tuokaan se matkalle uutta
ja minkälaista vahvistusta ja ulottuvuutta.
#
Mutta, tässä jo Kertojakin sekoili, ei ollut selvä tuo tehtävien
jako vielä. Se kuin hiljaksiin rakentui vasta. Tarkkaan tulisi kuunnella,
ettei tulis virheitä.
Ja
pari viikkoa myöhemmin
tehtävät piirtyivät selvemmin, ja niistä nyt tässä...
MertenMies onkin Kapteeni
Ja jo miettivi taas MertenMies…
… hän on sittenkin
yhtä kuin kapteeni.
Ei vastuuta laivan sysätä
voi
kun kutsun Suuri
juuri MertenMiehelle soi.
Hän on se, jonka on
matkattava.
Hän on se, jonka on kasvettava.
Hän on juuri se, jonka on aarteita löydettävä.
Hän on se, jonka niistä juuri on kerrottava.
Ei vain pelkkä kapteeni
kuin orja, jonka MertenMies paikalleen asetti - ei.
Vaan, hän itse on juuri se
jonka jokin suurempi paikalle asetti.
Hälle kauniin laivan valmisti
ystävät rinnalle kasvatti ja opetti
joka kaiken matkan aina tänne asti valmisti ja varjeli.
Ei siitä nyt voi pois
hypätä
kuin yläpuolelle ja katsella, mitä kaikkea on tuleva - ei.
Vaan, hän itse, tuo
MertenMies
matkansa oudon jo edeltä ties.
Hän … on se
joka purren kerran vie perille.
Ja jotta onnistuisi se
jotta tulisi kaikki jo eteen piirretty esille;
hänen on vain edelleen kasvettava
sillä, ei kaikki - ei läheskään, ollut vielä tässä
ei alle piirretyssä meressä
ei näkymättömien kuvauksissa
ei oudoissa mittauksissa
eikä suuntien osoituksissa. - Ei!
Nuo kaikkihan olivat vasta
alkua
alkua kuin suuren seikkailun
jonka aika nyt vasta on avautua
… se todellinen tarkoitus
miks' kaikki tää vaiva
ja miks' tulisi olla vahva, ja rohkea.
Sillä, aarteet aina on takana
salojen
takana ovien
päässä pimeiden, kuin pelottavien tunneleiden
takana merien
ja takana merten ulottumien.
)))
-Sinne,
oi MertenMies, nyt purtesi käännä
ja anna Förstille tehtävä, ett': -Tuonne! ... miss' on tuo pimeä
sinne nyt laivan keula käännä.
Försti:
-Häh! Tonne? Tonne pimeäänkö!
Valohan on tuolla ... ihan toisella puolla.
(Mitä se on taas juanu!?)
-Mä en kyllä tonne pimeään…
-Heei!! Tää
ei tottele mua vaik mä kuinka käännän…
tämä vain suuntaa tonne pimeään…
Kapteeni: -Juh, se on semmonen, tää meidän laiva.
Försti: -Mitä säoot tehny tälle!
Kapteeni: -Een mitään
…
tämä oli tämmöinen, kun me saatiin tää.
Försti: -Hö! Iharr-risa! Miksei meille annettu sellast ehjää?
Kapteeni: (Huokaus) … niin … vaan, anna nyt mennä vaan ... ihan hyvin se menee.
Försti: -No joojoo … iha tyhmä laiva. (mutisee Försti itsekseen)
#
No NYT on tehtävien jaot selvät, ja kullakin paikkansa seilissä, ja tulevien tehtävissä.
#
Kipparin vaivat
Ja taas kapteeni, tää
MertenMies
ihmettelee vaivainsa syytä;
selkänsä kipua ja sen säteilyjä
elämää pysäyttäviä
ja taas hetkin kuin pelottavia
ja vaivain aiheuttajia:
Onko elonsa ohjausta?
Vaiko todellista vaivaa, sairautta?
Onko jotain, mit' ois pantava
pois
ett' elo taas keveämpää olla vois?
Onko lie hän taas kulkenut
tekoihin tarpeettomiin
vaiko teille tarkoituksettomiin?
Onko etsinyt taas jotain
sellaista, mi vain aikaa syö
- estyykö siksi elonsa työ?
Sisällään viel kaksi paloa;
toinen on naiskauneutta
toinen on tarinan kirjausta
ja kun molemmat ne aikaa
tarvitsevat
ovat toisillensa kuin viholliset
niin siitäkö taas ristiriitaiset sisäiset kamppailut
kehon puristukset
... vaiko ohjaukset, kuten jo monesti ennen
viime vuosien mennen.
)))
-Karsi
pois tarpeeton! kuuluu kuin ääni sisäinen.
Älä aikaasi haaskaa sellaiseen
mi ei rakenna tietä tarpeelliseen.
Ihmiset on
ihania, ja naiset varsinkin
vaan, niiden aika ois jo jäädä taa
ne vain eloasi rasittaa
ja kuin varastaa aikaa siltä
… tärkeimmältä.
On tuo jo
tiedossa itselläsi
opeteltu on monet kerrat
… opittu
ja taas unohdettu
aikaa jaettu, sairastuttu
menoa jarrutettu.
Ja vaik kuinka
ois kuin tärkeätä tuo rakkauden sanoma
on se kuitenkin kaukana siitä
mikä on sitä oikeata rakkautta
... kas, ihmisten välinen rakkaus
ei se rakenna sitä
mikä (nyt) on elon tarkoitusta.
se on
tunteilua
hellimistä ja huomiointia
yhteistä puuhailua
ja himojen, halujen taistelua sitä tärkeintä vastaan
… sitä tärkeintä, mi nyt tärkeintä on.
Aikansa
silläkin ollut kohtalon
- nyt elossa toiset tavoitteet on.
Niille ... ei saa olla uskoton.
Tämä
taistelu ihmiselle on kuin uskomaton
kun aina on kuin käsky:
ett' joku toinen rinnalla on.
Mut' toinen
aina toista syö
se toinen ain toiselle korville lyö
ja häiriintyy se elon tehtävä ja työ
- tulee pian jo ajasta yö.
Katso
ettei toinen toiselta tarkoitusta syö.
Siin' MertenMies taas
lääkettä vaivaansa sai;
ei suusta sisään työnnettävää
ei venytettävää, vanutettavaa
ei lihasten päälle rasvattavaa
vaan, elosta pois pantavaa
aikaa vapauttavaa
sillä, vaivainsa takana on
aika
ja ajan valtava, armoton valta
joka valvoo kuin mustasukkaista
elon tehtävää ja tarkoitusta
- sitä todellista, jonka vaikutus on ikuista
ja se, mikä vain on ajallista
on kuin vihollista sille
mi valvoo tietä tuleville.
Mitäs tuumii nyt MertenMies
jo merille rauhaansa kuljetettu
sisällään viel monenlaista kaipausta
haavetta ja rakkautta
… ja sen ripettä.
Sotaa se on elo ihmisen
sotaa väliss' lihan ja hengen tarpeitten
sotaa ajan ja ajattomien
merkitysten ja merkityksettömien.
Ja itsessänsä hän tuntea
voi
mi milloinkin voitolla on
tarkoitus kuitenkin kuin voittamaton
... ja keho täss' välissä
se taistojen tanner on.
Tuo kuvaus on tosi
vaik ihmiselle kuin uskomaton.
Vaan, ihminen itse on vielä niin tutkimaton.
Hänessä itsessään kaikki
vastaukset on;
pitää vain osata lukea
kehon viestejä ja tuntemuksia.
Keho ajallisen ja ajattoman välissä - raukka - on.
)))
-Noh, MertenMies, saitko vastausta
kun etsit ratkaisua
syitä ja seurauksia kehosi vaivasta.
-Onko vaikeata?
-Pitäisikö
vain eloa hallita
ett' ois se vaivatonta ja kaunista?
Försti,
joka kuin salaa kuunteli,
hiljaksiin huokaili: -Onneks mäenn-O ihmine!
#
Puhuttelu
Paluu satamasta...
Ja laivallensa palasi nyt kuin
rikki revitty mies
sisällänsä myllätty - taas kerran
muokattu kuin mehevää multaa
käännetty koko viljelysmaa
ett' vois jotain uutta siihen nyt istuttaa.
Kaunis on nyt peltonsa
sisäinen
myllätty
kyynelin kostutettu
päältä silotettu
huonot kasvut maasta irrotettu
- oikein nypitty pois
ett' maalla nyt tilaa uuden kasvaa ois.
Vaan, kovilla on tää
MertenMies
… peltonsa omistaja
viljelijä kyntäjä ja kääntäjä
istuttaja, ja taas leikkaaja
... ja vaik tuloksensa
on kaunista
ei työ ole vaivatonta.
-Sattuu, saatana, hän ain
hetkin kiroaa
kun kehoansa vavistaa
kun rikkaruohot, vaik niin kauniit
pellon antia rasittaa
ja ne on kuin juurineen revittävä pois
ett' maa kaunista, oikeata viljaa kasvaa vois.
Siin' on taas ihmeissään
MertenMies
rikkaruohoja ihaillessaan: -Oishan niillä nyt tilaa
ja ne vaik piennarta kaunistaa.
Ja niin tuoksuvatkin ovat ne
menee MertenMies jo tuoksusta ihan polvilleen.
Vaan, ei käy! se hempeily
se rikkaruohojen viljely
eikä tuoksujen mukaan viljellä saa
elon viljaa.
Moni kukka kaunis on
kaunis katsella, kosketella
mut' se syö viljan tilaa
sen laatuakin pian pilaa
kun juurensa aina syvemmäs ja laajemmin kaivautuu
pian se oikea vilja unohtuu
ja sato on huono, eikä jyviä lain
... viljelijä maastaan huonon sadon sai.
Vois luulla,
ett' MertenMies sais omalla maallaan tehdä mitä vain
viljellä vaik millaisia kauniita, ja nauttia niistä
vaan, ei kulje se niin
kas, viljelijä on toinen, ei MertenMies itse
hän on vain se pelto, jonka kasvaa tulisi
joka satoa antaisi
ja ruokkisi viljelijän maita
läheisiä ja kaukaisia
peltoja raivattuja, kaivattuja.
Ja näin
kyynelin kynnetyt, kastellut
kypsytetyt, kaivatut
tuleentuvat ja valmistuvat
voidaan istuttaa taas uusiin maihin satoansa antamaan
maata rikastuttamaan.
)))
-Noh, MertenMies, ymmärrätkö
paikkasi
tehtäväsi arvokkaan?
Mitä jos vilja kasvamatta jää
pellot jo valmiit tyhjiin häviää
eivät siementä ne saa
jotain muuta pian kasvattaa
… ja suree viljelijä kättensä työtä
itkee kuin hyödytöntä.
Ja pian jo vaik suuttuu hän
tosissaan
jyrähtää ja satuttaa
ja vaik myrskyn suuren nostattaa vettä virtaavain lailla
… on maa pian multaansa vailla.
Missä silloin viljaasi
kasvatat?
Missä ees rikkaruohojasi?
Missä unelmat?
Täyttää maat pensaat, vadelmat ja puut
- peltoa kasvaa muut.
Noo, kaunistahan sekin
vaan se ei ole sitä, mitä viljellä tuli
- ja yks upea seili hukkaan suli.
Niin, täss' taistee nyt
MertenMies
taistelee taas kerran välissä tahtoin, tarkoituksien
välissä aikain ja ajattomien
välissä lihallisten, henkisten
välissä tään hetken ja tulevien.
Pitäisi oppia, ett' ois
helppoa
sillä, ei työ ole raskasta
- olla vain puhtaana peltona
ja antaa oikeata kasvua.
Ja juuri sen takia ollaan nyt
merillä
ett' voitais saada oikeata tulosta.
Ja MertenMies kuunteli
kuin vanhan saarnan ... huokasi
ja kyynelsilmin painoi päänsä elonsa tyynyyn.
Kyllä hän vielä osaansa tyytyy.
#
Jokin vielä viivyttää
Niin, tästä huomata voi
ettei viel kaukana olla lähtösatamasta
kun kaikki on edelleen kuin valmistamista.
Kyllähän laiva muuten
valmiina ois;
miehistö tehtävissään
Förstikin tarkkana ruorissaan
suunnatkin selvillä, minne mennä
ja missä ois se varsinainen tehtävä.
Ei tämä vielä
ole sitä tehtävää ja työtä
vaik itsensä kanssa MertenMies valvoo pitkin yötä;
miettii saamiaan sanoja
miten kaikki vois olla valmista
ett' vihdoin vois jo matkata
kohti tuntematonta.
Vaik suunta jo annettu on:
-"Tuonne, tuonne pimeään."
Ja Förstikin jo vastustamaton
niin, silti vielä ollaan tässä
kuin vasta lähdössä.
MertenMies täss' itse kuin
tulppana on.
Mikä ihme sitä jarruttaa
... kuin matkalle suostumaton.
Nuo satamatko kauniit niin
kiinni pitävät
mieltä liikuttavat ja väsyttävät
eikä oikein jaksaisi irrota kohti vapautta
kun elo satamassakin niin kaunista.
Koko laivan pitää nyt
odotella
ja miehistön kuin huokailla
ja Förstikin jo malttamaton: -Mennääjj-JO!
Mikä täss-nyvv-viälä jarruttaa, hän huokaa.
Niin … minkäs teet, jos
kippari vain jahkaa
ja kuin odottaa jotain lopullista suuntaa ja sanomaa
joka hänet rannoista vapauttaa.
Kyllä tämä hetki kaikkineen
MertenMiestä kasvattaa.
Muut kaikki jo puuhissaan
heille tää lähtö on helpompaa;
ei mitään kaipauksia menneisiin
katse on jatkuvasti käännetty tuleviin.
Ja Förstikin tuijottaa silmä
tarkkana tuonne pimeään
minne käskynsä saanut on
vaan, mielensä jo malttamaton: -Mikä täss-nys-sit niivv-vaikeeta on?!
Mut' joku tässä nyt vielä
on;
joku aikako
vaiko lopullinen käsky kohtalon.
Vaiko lie se
mikä kaiken tarkoitus ihan oikeasti on.
Siitäkö MertenMies yhä vielä levoton.
#
Kapteenin juuri saama ohje:
Ohje ja lupaus
)))
-On päästettävä irti
ett' vois saavuttaa uutta
jotta voi rakentaa sitä tulevaisuutta, jok' on vanhoista pois.
Vain siten se tuleva uutta olla vois.
Vanhoista on osattava irrota pois.
Siin' on sun
ongelmasi, MertenMies.
Katselet taakse, vaik pitäis katsella eteen
oikein kurkottaa uuteen, vaik se viel salassa on
kuin uskon askel, mi ei ole mahdoton.
Vain sen päässä
sen uskon askelen oven ja tien
sinne minä sinut merten kulkija vien.
Vaan, mitä on se
"astua".
Kulkea kuin uskossa
- se kysyy luottamusta.
Luottamusta mihin?
Niin…
suurempiin voimiin ja tuleviin
sillä, ei nämä vielä, mit' kulkenut oot
ole niitä voimia
ei niitä tietoja, taitoja
niitä ratkaisuja, rakkauksia
joiden tähden voi taistella vaik' kuoloon.
Alkuja nämä vast'
olleet on
vaik jo suuria ajallisen maan
mut' niillä uusilla, tulevilla kuin toisen maan
voi jo suuria saavuttaa.
Oi, jos voisit sä
nähdä, MertenMies
ees varjon siitä, mitä se eteesi ties
sinä kiiruusti jättäisit kaiken sen
miss' tänään viel viivyt kiinni riippuen.
Ja kuin juoksujalkaa
kiiruhtaen etsisit sitä uutta
sitä karttaan jo piirrettyä tulevaisuutta
ja anoisit voimia tuulen sun purjeisiisi käydä
ne pulleina nähdä ja keulassa seisten
tuleviin, horisontteihin katsoen, ja niitä tarkaten
kuin kärsimättömästi oottaen, ett': -Eikö näy se vielä! Eikö näy ne
vielä!
… Ne, mist' et tänään vielä mitään tiedä.
Mutta, oi kulkija
hempeä, sinä nyt MertenMies
tuo nimi jo matkoja ties
eikä mahdollista ole sun jäädä tähän
… vaik viivytteletkin vielä vähän
sillä, kohta käy
tuuli
tuuli hurja sun takaasi päin
vieden sua kiivaasti eteenpäin
ett' vois todella alkaa tää seili, mit' vasta kuin valmisteltu on
siin' piirretty on sun kulkusi kohtalon.
Sillä oikeasti, ei
tämä olekaan kädest' ihmisen
ei tekoja ihmismielen
ei sen voimissa kuljettavaksi ees mahdollinen.
Kulku ihmisvoimin ja
-mielin mahdoton
sillä, suuremmat voimat nyt seilissä, laivassa, matkassa on.
Ja kuunteli taas
Förstikin tätä puhetta kuin outoa tuulta
- ja tuuleksi sitä voisikin luulla -
ja tummaan horisonttiin katsoen
ruoria tiukasti pikku kätösillään puristaen
hän hiljaksiin huokaillen: -"Ohjaanhan minä … tietäs vaamm-minne. Vaan
näkyyhän tää menevän vaikken suuntaa tiedäkään.
- Höh, kumma paatti."
#
Ja tuuli jo hurjana
käy
purjeissa, kannella, ikkunain raoissa.
Onko se jo tämä, vaiko alkua vasta ...
Lupaus ja käsky liikkeelle
Ja kuunteli hiljaa nyt
MertenMies
kuunteli sanoja raskaita, paljon lupaavia (ks. yllä)
katseli kaikkea kaunista, mi ympärillään viel on
… käsky kuin uskomaton.
Lähteäkö oikeasti ja
jättää kaikki
olla yksin ja unohtaa
elää jotain uutta, vapaata maailmaa.
Miten sitä, ja miten siinä?
Hän luuli jo matkalla
olevansa
taakse jättäneen satamansa ja menneensä
aloittaneen sen luvatun tehtävänsä - vaan, ei!
Eikö se ollutkaan niin
ja mielensä painuu kuin masennuksiin.
Kaikkiko jätettävä. Kaikki
kaunis ja ihana.
Onko se lie jo kuin kuolo, jotain kaukaista.
)))
-Mitä tiedät sinä kuolosta?
Ett' ois se kaukaista?
Ja etteikö se olla vois kaunista?
Ei tämä vielä ole sitä.
Ja sitä nyt on ihan turha pelätä.
Aikansa silläkin aina, mutta
se ei ole nyt.
Ja vastahan tää seili on alkanut - ei alkuunsa päättynyt.
Ja mistä tiedät sinä kuin
hempeä kulkuri
mikä oikeasti on sun tahtosi
- se sisäinen, se unelma
jota varten nyt kaikki on valmista.
Sille vain nyt rohkeasti
astua, eikä liikoja ajatella;
menneitä ikävöidä
tulevia arvailla.
Sillä, menneet on sun
seurassasi aina.
Ne on sulla matkassa, muistossa
ja niitä kuin salaisesti aina katsella.
Se on kaunista, ajattele se
niin
niin et joudu sä niistä masennuksiin
sillä, se ei tarkoitus ole lain
sinä uuden matkan nyt sijaan sait.
Ja mistä tiedät, mitä
sijaan tuo se uusi.
Kuinka kaunista ja ihanaa se sulle olla voi.
Tämä "viimeinen seili" nyt uutta sijaan toi
vaik ei se näykään sinulle vielä
mutta se on jo siellä, edessä nähtävänä
kuin filmikelalla, jok' ei vielä ole ruudulla
- mutta, se on tulossa muuttumattomana.
Se sinne jo kuin kuvattuna on
mut' pikakelaus on mahdoton.
On elettävä sinne, sen kuvan kohdalle
ja silloin on käyty se matka
joka vie sille kohdalle.
Ja se on siinä, mikä ois jo
nyt hyvä nähdä.
Mutta, se ei käy.
On elettävä - ja uskottava - ett' se on tuleva.
Mutta, sekin on vielä kelassa
siinä filmissä vast matkalla
… ja sen filmin pää on viel kaukana kelan lopussa.
Sekin kaikki siellä valmiina
mutta, sinne on vielä pitkä matka.
Kela on nyt pantava
pyörimään
matka kulkemaan ja tarina toteutumaan
sillä, eiköhän tätä säätöä ole jo suoritettu kyllin
kerrottu, kuvattu, rohkaistu yllin kyllin.
Nyt on vain napsautettava
tarina käyntiin
ett' matka voi alkaa, jolle jo aikaa sitten suostuttiin
joka jo edeltä nähtiin.
Ja matka oikeasti voi alkaa!
#
- Tähän päättyi matkan Ensimmäinen osa.
10.08.2016
MertenMiehen menneet
Niin vähän on kerrottu
tästä
MertenMiehestä
joka matkalle laitettiin kohti tuntematonta.
Oli alussa vain satama
ja laiva, joka lähtöä odotti.
Muutama ystävä, jotka laivaan kapusivat
ja hyvä, uskollinen
jo vuoskymmenten takainen matkakumppani
pieni koala-karhu
josta heti tehtiin matkalle Försti
siis, se ensimmäinen perämies
… ensimmäinen ja ainut tälle matkalle.
Mutta, hän on kyllä urhea,
on ollut sitä aina
sen voi lukea aikaisemmilta matkoilta.
Mutta, niin… tämä
MertenMies
joka myös Kippariksi ristittiin
toimii siis laivansa kapteenina
ja kaikesta vastaavana.
Tai … niin hän ainakin
luulee
vaik aina välillä kuin joltain suuremmalta
ohjeita ja opastusta kuulee.
Se onkin aika outo juttu
hänellä on kuin joku näkymätön tuttu.
… Ehkä hänestä joskus enemmän.
Mutta, matka on ollut pitkä
tään MertenMiehen;
matka kaukaisuuksista
takaa pitkien matkojen ja vaikeidenkin taivalten
yli vuorten ja seass' alavain risukoiden
monien ilojen, surujen
elon taisteluiden
ja kasvanut niistä vuosien myötä
- tää matka kaikkineen on ollut työtä, vaikkei sitä aina niin
huomannut. Mut' matka on koko ajan jatkunut.
Tuli vähin erin ystäviä
matkalle mukaan;
tuli ensin Taikuri
joka monenlaisia salaisuuksia availi
tuli Erakko
joka syviä, syntyjä tutki ja kaukaisiin kurkotti
ja viimein tuo Narri
vapaa kuin taivaan lintu
vaik aina on varpaassaan maahan sitova lieka.
Herkkä mies, tuo MertenMies,
on aina ollut
- liiankin herkkä
ja siitä herkkyydestä monia turhia vaivoja
kun kaikki elossa niin kaunista
ja hälle kaikesta niin vaikea luopua
ja ain ikävä valtava menneisiin jää
se sisällään ain pitkään kirveltää
ja herkkää kehoa ja mieltä syö.
Sairauksista kuntoutus on ollut kova työ.
Mut' kasvattanut kaikki
hieman kovettanutkin, vaan eipä juuri paljoa
mielensä edelleen herkkä
ja luonteensa kaunis.
Ja viimein jo, kuin
matkoistaan kuoli hän
oli sisäisistä osistaan jo lääkäriviisaiden huoli
ett' ihan oikeasti vois joku kohta poksahtaa
ja siihen vaik' matka ihana kokonaan katkeaa.
Mut' ei ehtinyt poksahdusta
kuulua
kellon ympäri unia ja sisäistä kuntoutusta;
pumppu kuntoon ja putket ehjiksi
ja samalla sisäisen salaista
ett' vois kaukaisen matkalainen kuin uudeksi tulla
… ja tulikin.
Elämä kaikin tavoin
muuttuili ennen ja jälkeen sen
merkittävän kuntoutuksen.
Ja menneen elonsa kuin
yhteenvedon jälkeen (kirjat)
hän yllättäen saapui satamaan
jossa odotti valmiiksi lastattu laiva.
Hänen tuli nyt siihen nousta
ottaa mukaansa kaikki entinen tieto, taito
ja kokemus aito.
Ja muistonsa kaikki elon aikaiset
kaikki omiin hytteihinsä lukiten.
Ja siinä syntyi hänestä tuo
MertenMies
… ei vahva ja kova merten kulkija
vaan, edelleen se herkkä ja maailmaa rakastava
ja ihmisiä ain ensin ajatteleva
…ett' miten pärjäisi hän itse maailmassa
ja miten pärjäisivät muut
- niin paljon valheita puhuvat ihmisten suut.
Sitten matkaan lähdettiin
jäi satamaan mennyt elämä
ja merellä odotti jokin uusi …
josta hän vain salaisia lupauksia kuuli.
Ja täällä nyt mennään -
tosin, ei kaukana vielä
siteitä sittenkin on siellä, maissa ja lähi satamissa.
Ne on kuin vielä katsottava
tarkkaan tutkittava, ovatko ne todella menneitä
vaiko tulevia.
MertenMiehen on vielä tarkoin
kuunneltava ohjeita
ja tutkittava karttaa
mi matkaa nyt edelleen ohjaa.
Tuoss' edellä sitä filmiksi
kuvattiin
jossa kaikki jo aikaa sitten valmiiksi piirrettiin
vaan, tulevat viel' piilossa on
sinne kurkkiminen lie mahdoton.
#
Vain kartta
Ja nyt…
päinvastoin kuin elokuvissa ja suurissa tarinoissa
matkaan lähdetään (selän kipujen jälkeen) kuin kölin alta
vedettynä;
ei voimaa uhkuen ja suuria uhoten
vaan, pienin elein
vaatimattomin elkein kuin huomaamatta
ei rumpujen päristessä ja torvien soidessa
vaan, kaikessa hiljaisuudessa
kiitollisin mielin
varovaisin kielin.
Sillä, edessä on suuria
edessä on lupauksia
edessä on tekoja jo edeltä kuvattuja
niin ... niissä on oltava tarkkana
kuin merikartan karikoissa
varovasti ja hiljaisesti lipuen
ilman pienintäkään pohjakosketusta.
Näin matkataan kohti suuria
todellisia muutoksia
… itsessä ja muissa
hiljaisissa suissa ei meteliä pitäen
vaan, hiljaisesti, varovaisesti lipuen
kaikkea tarkasti tarkaten ja tutkien
ja ollen oikeassa suunnassa ja paikassa
levollisena matkassa, ja luottamuksessa, että: Tää on se!
joka antaa merkityksen elämälle
itselle ja muille
kuuleville suille.
Ja nyt siis …
matka voi oikeasti alkaa vasta
kun kulkija on vapautettu omasta voimasta ja uhosta
omasta luulosta ja turhasta hingusta
suuresta luulosta että: Minä!
-Vaan, se Minä - et ole
sinä.
Ja se Mitä - et ole sinä.
Ja se Mihin - ei ole Kippari ja Försti.
On vain se kartta
jossa on kaikki valmiina
ja siinä pitää tarkoin purjehtia
ett' matka voi toteutua.
Siis, MertenMies, ei mitään
huolta!
On vain … tää matka.
#
Ja ulappa aukeaa ...
Ja ulappa aukesi
Ja ulappa aukesi nyt eteen
MertenMiehen
kuin puhtaana siintävänä kaukaisuutena
tyynenä, rauhallisen meren pintana
hiljaisena
kuin ei maailmassa mitään huolta
ei murhetta lainkaan ois
kuin kaikki sen pahuus ois pois.
Vain tämä rauha
ja tämä yksinäinen laiva paikallansa
kuin kaiken äären alussa
takana mennyt viel himmenevästi siintävänä
ja edessä… ei mitään
vain kyntämätöntä merta
kuin koskematonta puhdasta rauhaa...
Vaan, onko tämä vain silmän
harhaa
sillä, meri on syvä
sen pinnan alla on näkymätön maailma
outo ulottuma
ja yllä rauhallinen kuulas taivas
… sinne nähdä voi
vaik sekin kuin mystisen tunteen esille toi.
Liianko kaunista ollakseen totta.
Onko tämä kaikki kuin uuden
maailman alku
- siitä kuin puuttuisi kaikki
ja se odottaisi vain kuin siveltimen vetoja
joka kaiken todellisuuden esille saisi.
Siinä nyt katsovat
hiljaisuuteen, kuin tyhjyyteen
koko laivan väki;
Försti kuin toimettomana ruorissaan
MertenMies itse jotenkin
lumoutuneena
tämän epätodellisen näyn edessä
ja Taikuri kuin
malttamattomana
tuntemattoman ja tutkimattoman kuvasta
ja Erakko
tämän sanoin kuvaamattoman rauhan äärellä
ja Narri hieman hilpeänä
kuin kaiken alle ja ylle näkevänä
- vaan, ei kerro, hän tietää vain
ett' kaikki mi näkyy nyt, on harhaa vain.
Ja muu miehistö kaikki, viel
esittelemätön
jännittyneenä odottaa, ett' milloin
se ensi tuuli purjeet pullistaa
ja laivan liikkeelle kohti tuntematonta saa.
Tässä nyt ollaan, paikallaan
ei liikettä
ei ääntäkään
ei meren, ilman, värettäkään.
Aivan epätodellinen hetki.
On alkamassa se viimeinen seili.
#