05.10.2016
Aukesi aava
Ja aava aukesi
tuuli puhalsi purjeisiin
matka kohti uusiin voi alkaa.
Katseemme kohti
taivaanrantaa
miss' loistavi tuo valo
outo oranssi pallo
kutsuvana
salaisena
tuntemattomana kuvana.
- Mikä onkaan tuo
jokin outo … ulottuma
siinä ei ole mitään
tuttua
- matkaamme nyt kohti tuntematonta.
On tämä outoa.
Vaan, onneksi on tuo
tuuli
joka huokaukseni kuuli.
#
Herkkyydestä
Ja näillä merten merillä
ei voi matkata ilman herkkyyttä
havaita salassa, piilossa olevia asioita
joill' on vaikutuksia koko maailmaan.
Mutta, mikä on tärkeätä?
Miten kaikki koskettaa
yhtä pientä ihmistä
sillä, vain sillä
on todellista merkitystä
miten kokee, elää hän kaiken
elon pienen palasen.
Vaik' vois ajatella niin
ett' vaikutus tärkein ois suuriin
niin, ihminen pieni, kärsivä
on aina se tärkeä, siellä lopussa
… sen kaiken ketjun lopussa
on aina juuri hän
joka elää yhden tärkeän elämän.
Ja yhdestä, yksistä,
lähtee
ain ilo onnesta, avusta
hyvästä kosketuksesta
elon vaivan vapautuksesta
tiedosta, taidosta
oikeasta, terveestä, elämästä aidosta
tulevista polvista
ja olevien helpotuksesta
vaikkei kaikkea enää parantaa voisikaan
mut' kaikkeen aina voi vaikuttaa.
-Katsohan Kippari
seesteiselle selälle
merelle
tulevalle
oisko jossain suurempaa, kauniimpaa sarkaa
miss' vois apuansa antaa.
Ja millä ois suurempi
apu ja tarve
kuin olla ihminen terve
sillä, miten pieneksi pienenee elinpiiri
jos sairaus kuin omaa tyhmyyttä päällensä hiipi.
Vaik' ei tyhmä ole
ihminen
tietämätön vain, ja herkästi uskova
kaikenlaisia tuulia ja lupauksia paremmasta
… vaikka niin monet ovat turhaa, valhetta
ja rahan, vallan, ahneutta
kauniissa kuorissa.
Vaatii siis herkkyyttä
havaita
ajan valtoja, voimia, ahneutta
ja niiden synnyttämiä piileviä valheita
- jotka siis ovat ihmisille vaarallisia.
Siin' on sun sarkasi
MertenMies (kippari)
iloisin ilmein kulje sun ties
vaik' takana kaiken on todellinen merten mies.
#
Outo kari
-Heei! Mikä toi ääni oli?! huutaa kapteeni. -Försti! … mikä se oli?
-Soli joku… kivi, tai
joku…, mutisee Försti.
-Kivi?!
Missä?
-No tossa…
meressä…
tietty.
-Kivi! Meressä! Mikset sä
väistänyt sitä? Vai, etkö nähnyt?
-Näihämmä… vähä enne.
-No, mikset sitten
väistänyt. Sinullahan se ruori on.
-Noku tää paatti ei
väistäny! Ei kääntynny vaikka mä kuinka veivasin. ... Ja eiku vaa suoraan
kivee.
-No mut…??
-Iha pas…ka
purkki tää…ku
täst ruorist ei tapahdu mitää. Mähä sanoin siit sulle jo kerra, eksä
muista.
-Voi kauheata!
-Mitäs nyssit tehdää
kippari?
-Jaa'as… onkohan
vaurioita.
-ONKS VAURIOOIIT!! huutaa Försti jonnekin laivan uumeniin. … Vähä siel kuulemma vuotaa jostai.
-(huokaus) Noo… laiva pitää
korjata ennen kuin voimme jatkaa. Missähän sitä vois… Heei mut, Försti,
katso! Tuolla on joku kylä, ja kapteeni osoittaa kädellään rannan
suuntaan.
-Saatko ohjattua meidät sinne?
-Ai tällävai? Ja tällä
ruorillavai? No evvarm… Heei mut… täähä irtos iha itekseen… ja kääntyy
just kohti rantaa. Iha kumma paatti, ihmettelee Försti.
-Hei kippari! Tää kääntyyki ny iha iteksee tonne rantaan päin.
-Hyvä Försti! Olet taitava.
-Ehämmä
mitää tehny… itekseehä tää…
-Vaan, merkillistä, miettii
kapteeni itsekseen. -Jos itsekseen kivelle, ja itsekseen irti, ja sit
vielä itsekseen kohti rantaa ja rannan kylää. Tässä on kyllä taas joku
outo suunnitelma, jota en vielä ymmärrä.
)))
-Niin, kapteeni, vähän korjausta ja lisävarustusta ennen matkan jatkoa.
Pikku kivi ei matkaa haittaa, sen kautta vain vahvistusta. Nyt vain kohti
kylää. Siellä on tarjolla monenlaista hyvää, kuului se jo tuttu ääni
hiljainen.
-Noniin, tietysti, huokaa
kapteeni. -Jotain tuollaista ja aavistelinkin.
-Juu Försti, sinne vaan! Tuonne kylän laituriin. Ohjaa sinne.
-Höh!
… ohjaa ohjaa. Mitemmuka? mutisee Försti itsekseen.
-Mitä sanoit Försti?
-Emmitää… sinnehä täss
mennää koko aja.
-Hyvä hyvä.
-Minä käyn kertomassa miehistölle mitä tapahtui, ja että kohta päästään maihin vähäksi aikaa.
-Kerrok-kerro…
mut mäentätä kyllä kiveen ajanu. Iha kumma purkki.
-Mitä mutiset, Försti.
oliko jotain tärkeätä?
-Eeei… mut MÄENTÄTÄ
KIVEEN AJANU! Itestää se … siihe halus.
-Juu juu, minä kyllä tiedän sen, lohduttaa kapteeni.
-Noni, hyvä, sehä usko heti mua. Mut mitenköhän se tän noille muille selittää, miettii Försti itsekseen
-HEEI MIEHISTÖ! kapteeni aloittaa… -Meille kävi nyt niin että...
#
Onnen kivi
Onnen kivi
se matkan pysäytti
laivan vaurioitti ja satamaan pakotti
kuulemaan, oppimaan uutta
elämän salaisuutta
joka ei siis olekaan vallassa olevaa pahuutta
vaan, kauneutta…
ihmistä parantavaa ja hoitavaa kauneutta
- kuin matkalta unohtunutta.
Siksi nous' aalloista
eteen kivi
tai vaik kivien rivi
jota ei voitu ohittaa
se raskaasta taakasta
vapautti
ja lähirantaan laivan pakotti
…lähirantaan, joss' on kaunis pieni kylä
kuin salaisuuksien keskittymä
ja jossa on vilkas, onnellinen elämä.
Laivasta astui
laiturille outo joukko;
ensimmäisenä kippari
hänen perässään outohattuinen Taikuri taikasauvoineen
ja hänen jälkeensä mietteissään Erakko huppunsa alla
sit' vilkkaana vikkelä Narri, katseensa kiiri kaikkialla.
Hetken päästä tuli
hytistään hiljainen runoilija
kädessään sulkakynä ja paperia.
Ja viimeisenä ain
uskollinen Försti
joka laivan jättämistä vieraaseen satamaan
niin kovasti empi:
-Arvaisko tätä
ny-ttähäj-jättää…
Muu miehistö, viel
esittelemätön, ei laivasta poistunut
joukko kuin näkymätön, vaik kullakin muotonsa on.
Joukko outo tuntematon.
Kapteeni katseli
kaduilla kulkevaa kansaa.
-Outoa porukkaa, hän
huokaa.
Toiset niin iloisia loistavin kasvoin.
Toiset kuin suruissaan
kyynelsilmin,
vaan kuitenkin niin onnellisin huulin.
Jotkut kovin hiljaisia ja pohtivan näköisiä.
Ja eräskin kuin jotain
suurta juuri voittaneena
kirkassilmäisenä onnellisena.
Mutta, riidanhaluisia ei
ollut ainuttakaan
vaan ystävällisiä kaikki.
Kun kapteeni uteliaana
vastaantulevilta tiedusteli:
-Mikä paikka tämä oikein on?
Hänelle eräskin vastasi:
-Tämä on ilojen kylä.
Toinen puolestaan kertoi:
-Täällä saa surusta vapautua.
Ja mietteissään kulkevaa puhutellessaan selvisi: -Tämä on viisauden ja tiedon paikka.
Ja se niin onnellinen kysyjälle kuin laulaen vastasi: -Täällä saa onnistua, ja löytää elämälle tarkoituksia.
Vaan, outoa oli se
ettei murheita kenkään tuonut esille.
-Kuules Taikuri, sanoi kapteeni Taikurille, joka jotenkin yllättynen kasvoin kaikkea katseli. -Mitäs tuumit sinä tästä, oudosta kylästä?
-Ei mittarit riitä, hän
huokaa vain.
Upean tutkimuskohteen eteeni nyt sain.
-Entäs sinä, Erakko,
mitä ajattelet tästä kylästä? Uskaltaako tänne jäädä?
-Kaukainen on paikka,
hän aloittaa. -Olemme nyt kuin eri ulottumassa. On tässä jotain tuttua.
Pitää tutkia.
Vaan Narri vilkkaana
pyörii ja katselee ympäriinsä.
-Tää on just sitä! Tää
on just sitä! mistä mä oon aina yrittänyt kertoa. Nyt se on tässä.
-Mikä on tässä?
ihmettelee kapteeni.
-No tämä kuin vapauden
paikka. Vapautta, vapautta, elon kauneutta, vaikka onkin toista
ulottuvuutta. Mutta, ei me vieläkään olla kovin kaukana, ollaan vast
rajalla ajan ja ajattoman.
-No just! mutisee Försti. -Säilyyköhän se laiva siellä…
Vaan, runoilija, hän
istahti ihanan suihkulänteen reunalle
ja katselee mietteissään kaikkea; ihmisiä, taloja, tunnelmaa,
kuuntelee sanoja…
-Tässä on jotain… tuttua, hän huokaa. Aivan kuin ois mun runojeni maa. Ja
tunteita tulvillaan.
-Ai, oletko käynyt
täällä, ihmettelee kapteeni runoilijan mutinaa kuunnellessaan.
-Olen kyllä,
välähdyksittäin … sanojeni matkalla.
-Mikä ihmeen paikka tämä oikein on, ajattelee kapteeni puoliääneen. -Pitikö meidän ihan oikeasti tulla tänne?
)))
-Täällä on paljon
oppimista, kuuluu taas tuo tuttu ääni hiljainen. Jokaiselle teistä tässä
kylässä uusia availen.
Elämä on enemmän, kauniimpaa, iloisempaa ja vapauttavampaa kuin se, mistä
matkalle lähditte. Ne taistelut vois nyt jättää vähemmälle ja keskittyä
voimiin, jotka oikeasti auttavat ja parantavat. Voimaa arkeen antavat.
Tämä on myös parantavan voiman kylä.
Ihmetellen kapteeni
katselee kylän elämää ja taloja sen.
Jokainen eri tavoin oudosti väreillen.
-Ihmeellistä, hän
huokaa. -Miten ihmeessä me nyt tänne…
#
Ollaanko ihan harhassa
-Kuljenkohan minä nyt
ihan harhassa, miettii kapteeni
kun eteen tuli kivi, mi
matkan pysäytti
outoon rantaan pakotti
rannan penkille istutti tilannetta miettimään.
-Onko tämä ollenkaan oikeaa elämää, kun viel vaivatkin paikalleen pysäyttää, aivan kuin…
)))
-"Tässä ole, ja tähän jää.
Odota uutta ystävää, kuuluu yllättäen taas se ääni hiljainen.
Hän tulee kyllä oppaaksi sulle, uusille ulottumille.
Et sinne yksin, oi kippari parka. Et osaa, ja olet vielä arka.
Ystävä ei ole näkyväinen, vaan näkyvä. Uusi henkiystävä, joka kulkenut on jo tien ennen sinua. Nyt palvelee hän yksin minua.
Rinnallesi tarvitset
avun uuden ylemmän
lähellesi ystävän jok' ymmärtää
eteesi tietä piirtää ja valaisee, ovia uusiin availee.
Kas, matka tämä on, ja
opettajat vaihtuvat
entiset rinnalta haihtuvat.
Tehtävät uusiin vaihtuvat.
Ei tämä ole mikä tahansa
satama ja kylä
tämä on viisauden keskittymä.
Tänne vain piti matkata
lähteä, ja olla urhea
vaik haparoida ja kuvitella jotain ihan muuta.
Palvella vaik nälkäisiä suita. Vaan, ei.
Ei se tie vie perille;
välittää sanoja kuuleville
ei, vaan kuulemattomille.
Siellä tarve ain suurempi on
kutsu kuin kohtalon.
Siks' on tää kylä
paikallaan nyt
tähän kuin salaisesti päätynyt varustautumaan tulevaan
vahvistumaan unelmaan, mi viel kaukana on
vaan, … älä ole uskoton
tavoite siellä perillä on
ja matka on ihan uskomaton.
Mutta, yksin et osaa, et
pärjää
et näillä tiedoilla, ne vast tiedon ovat häivää.
Mutta, täällä kylässä on monia ystäviä
joill' on apujansa tarjolla
kokeneet jo matkainsa vaivoja ja oppineet niistä.
Heidän ohjeillaan uusia eteen piirrä.
Eikä masentua kannata,
vaik nyt pitääkin olla paikalla
sillä, paikka… on voima
ja aika… on ulottuma ajasta ajan taa
tästä hetkestä tulevaan
ja se… vie sinne unelmaan.
Eikä se unelma ole sinun
vaan, jo valmiiksi suunnitellun.
Sitä vain käydä ja outoja nähdä.
Toteuttaa teot ja tehtävät
kohdata elämät, mit' eteesi tulevat.
Itse kullakin omat unelmat.
Et sinä yksin kulje
vaik onkin nuo ystävät rinnalla.
On olemassa viel suuremmat, vaikuttavat ohjaajat
kutsuvat ain uusiin - kaukaisiin.
Vaan, ei matka ole vielä
tässä
- tässä kylässä
tämä vain välivaihe on sulle
tulevasi kasvulle.
Siellä viel tarpeen on kaikki tää
minkä opittuasi tänne jää
ja jatkuu matka uusissa voimissa, uusissa tuulissa
ja sanat kuin uusissa huulissa kantavat
ja voimaa antavat ajalle
ja ajan takaiselle.
Sillä, ei kaikki ole
vain aikaa varten
vaan, viel taakse sen, sanojani jakelen.
Ihmeellistä puhetta ja
sanojen ohjausta tämä on
sen kuulee ken kuulla voi.
Toisille vain sanat kauniina soi.
Mut' sanojen takana on
aina maailma
kullakin sanalla omansa
ja kullakin oma voimansa, mi valona tarttuu jos kuulee ken vain
ja kuuleva voiman lisän matkallensa sai.
Pää pystyyn vain,
kapteeni
ei tämä ole murheen penkki, vaan voiman lähde.
Kylän viisauksia nyt
ahnaasti kuule, sillä, niitä on paljon,
ja teille itse kullekin oman matkansa ulottumaa
tietä uusiin raivaamaan.
Mutta kapteeni on
kapteeni
hän kaiken valvoo ja palvelee
matkaa ohjaa, ja se etenee vain hänen voimansa kautta.
Siksi on tärkeätä olla urhea, sillä sitä virkaa ei jakaa voi
vaik millaiset kellot torneissa soi."
Ja kuunteli vierellä
kuin salaa pikkuinen Försti.
Silmät pyöreinä sanoja ihmetteli ja itsekseen mutisi:
-Ei se nytkää musta
mitääp-puhunu, vaik mun tehtävä on ohjata tota koko purkkia.
Ja ääni kuin hellästi
kääntyi Förstiin päin:
-Minä huolesi kuulin,
oi ystäväin. On tässä virkasi sinullakin,
vaik kippari ain ensin on tärkehin.
Siin' rinnalla kuljet ja auttelet vain
se on tehtävä arvokkain.
-Aina vaa toi kippari ja kippari. Mite se nyt-tässä ees pärjäis ilman mua, huokailee Försti.
-Niinpä, huokaa tuo ääni hiljainen. -Mitenkäs se nyt … muuten. On siinä pojassa luonnetta.
-Noni, kuulitsä kippari mitä se sano?!
-Ai mitä, kuka … en kuullut.
-No et tieteskää … sit ku-mulle jotai sanotaa. Mulla on LUONNETTA! se sano.
-Aha … no hyvä … se on hyvä ... oikein hyvä, vastaa kippari hajamielisenä.
-SÄ ET KOOSKAA KUUNTELE MUA, murisee Försti kiukkuisena.
-No älä nyt kimpaannu Försti, tässä on nyt vähän muutakin mietittävää.
-Just nii! … aina jotai muutaki ku mä.
-Hei mutta! meillä on edessä tärkeä tehtävä, kuulitko sitä?
-…kuulin kuulin … mut must se-ei puhunum-mitää.
-Niin niin mutta, sinähän olet Försti, se tärkein ykkösperämies. Sinä ohjaat laivaa.
-No-niin-no … niin ohjaanki … moon Vörsti, ykköne … tään laivan ykkönen, moon se sellane …hmmmm…
#
Tietäjällekin osansa
Ja astui laivasta viel yksi, Tietäjä-näkijä
hänelläkin matkalla tärkeä tehtävä.
Hänkin voi täällä jotain oppia;
herkkyyttä ja uusia ulottumia.
Viisautta sekin on
viisautta nähdä ja ymmärtää
miten näkyjä välittää
miten tulevia kuvata
miten menneistä apuja.
Miten oppisi hän enemmän
miten kasvaisi suuremmaksi
puhtaammaksi auttajaksi
sillä, näkeminen oikein… on tärkeä;
miten selittää näky
miten saada siihen järkeä
ett' ymmärtää toinen kuullun voisi
että näky todellista apua toiselle toisi.
Sillä, ei kaikki kuvat
vain kuvia lie;
ei sanan sisältö aukea
ei piirry eteen oikea tie
ellei ymmärrä kuvan sanomaa
ellei sanan saadun sisäistä voimaa.
Siks' pitää aina olla
tarkkana
jotta ois mahdollista kuulijaa palvella
ohjata oikealle tielle ja lohduttaa
sanalla, voimalla avustaa ja vaivoista vapauttaa
ja peloista, vääristä luuloista, vääristä kuuloista.
Sillä, herkkä … on
ihminen
herkkä on oltava sanan sen
jolla antaa kosketuksen.
Ja herkkä on oltava myös
ohjauksen
herkkä kosketuksen
syvälle ulottuvan, parantavan.
Sillä ihminen
on niin monimuotoinen
joss' kaikki on kiinni toisissaan
nahan alla kosketuksissaan
ja viel nahan yllä on ihmisen syvä
monenlainen paha, monenlainen hyvä
… eikä kaikki ihmisessä ole näkyvä
vaan, hän on myös näkymätön ulottuma.
Ja siksi sana, kuva,
kosketus, on vaikea
kun ihmisessä on niin paljon kulkuja, ratoja
näkyviä ja näkymättömiä ulottumia.
Ja tuohon kaikkeen
tarvitaan
herkkiä sanoja ja kosketuksia
sillä jokainen on kauas ulottuva.
Oma talonsa täll' on
Tietäjälle, näkijälle
ett' vois hän oppia pääsemään syvälle, syvemmälle.
Tehtävälle hyvälle.
#
Katselua ja odottelua
Laiva on kunnostukseen
saatettu
vaan kaikki vie aikansa
- tehtävä on vaikea… rikko vesirajan alla.
Nyt on aikaa tutustua
kaupunkiin ja sen taloihin
kuunnella ja katsella
tutkia ikkunoita ja ovia
kulkea katuja ja ihailla
kuunnella ihmisten
puheita
sillä niissä on monenlaisia avaimia:
missä taloissa on mitäkin tarjolla
missä hyviä opettajia
missä auttavia, palvelevia.
Taloja on paljon
ja jokaisessa jotakin arvokasta
vaan, mikä kaikki ois nyt tarpeellista
... sitä pitäisi tarkoin tutkia ja kuunnella.
Oikso joku, joka osaisi
ohjata
auttaa kulkureita matkalla?
Vaan, kuka olisi
sellainen
kuka ymmärtäisi tarkoituksen?
Sitä nyt matkalaiset suuren risteyksen aukealle miettimään jäi.
-Istutaanpas tähän, ja
mietitään vähän,
ehdottaa kapteeni.
-Eiköhän nämä asiat
piankin selviä.
)))
- "Ei täällä kaupungilla kukaan tarpeitanne tiedä. Vieraita olette ja
toisesta ulottumasta tulleita. Outoja vielä.
Vaan, minä olen teille paikkanne katsonut
oppinne kaikki tyynni;
mikä hyväksi yhdelle
mikä tarpeen toiselle
ja kullekin omansa oppi ja ohjaus
ett' toteutua voisi matkan tarkoitus.
Kas, valmiiksi
kaikki jo piirretty on
tieto ja taito vain hankittava."
-Noni, siinä se taas puhu! Eikä se musta taaskaa mitää sanonu! napisee Försti asenteellaan uskollisesti.
)))
-(huokaus) Malttais
nyt ees hetken tuo malttamaton…
#
Kapteenille ohjausta
)))
-"Oi kapteeni, oi
kapteeni… sinun tunteesi!
Vaivaisi perimmäiset syyt syvällä myllertävät",
kuuluu tuttu ääni hiljainen.
"Tuoss' on talo, siel'
on opettaja sulle
arvostettu minulle.
Hän purkaa voi syväsi
sisäisen vaivasi pohjimmaisen
sillä, kaikki muu on oireita vain
sen syvien heijastumia
kiristyksiä, puristuksia.
Aloitetaan siis tärkeimmästä, itse kapteenista.
Ole hyvä ja poikkea
taloon,
sillä jos kapteeni on sairas
ei laiva voi kulkea suoraan
ja sairastuu kaikki, koko miehistö kapteenin kautta
sillä hän on laivan pää."
Ja kapteeni nousi
penkistä
käveli sisään ensimmäisen talon ovesta
jonka yläpuolella oli hiljaisesti väreilevä kyltti
"Sisäiset tunteet"
Hiljainen, rauhallinen
tupa
vain yksi pehmeä tuoli … ei ketään muita.
Ja huoneessa liikkui
joku hahmo, hahmoton
sen tunsi, tuntematon
vain ääni pehmeä, tuskin kuuluva
vain jossain mielen sisällä puhuva
herkästi tunnistettava.
)))
-"Olen samaa
sukua", hän aloittaa
viitaten tuohon edelliseen ovelle ohjaajaan.
"Minä nyt rakennan sinua
korjaan, paikkaan
vahvistan, voitelen suloisen
mielesi sisäisen.
Naarmuja täynnä on
kaikki tää
mi sisälläsi myllertää
haavojakin vuotavia
muistoja mieltä painavia, lukkiuttavia
kokemuksia raskaita herkän sielun
herkän mielen … niin kauniin.
Vaan, juuri siksi on se
naarmuilla
vuotavilla haavoilla
kun on niin herkkä ja kaunis
kaikkeen aulis.
Vaan, se on hyvä
näin sen on oltava
sillä ei muuten ois mahdollinen tää matka.
Se vaatii tuon herkän
mielen laadun ja alttiuden
vaan, se ei kestä särkymättä suruja, kaipauksia
menetyksiä, koetuksia
- tulee syviä viiltoja
haavoja vuotavia
naarmuja kirveleviä.
Näillä on menty, ja aina
sattuu.
Ain uusi paikka vanhoja avaa - ja taas vuotaa.
Koko ajan vuotaa
eikä muistoja voi poistaa
sillä, se on matkalaisen (runoilijan) ruokaa.
Ja vaik runoilija onkin
kuin toinen
on hän kuitenkin itsesi ilmentymä
yksi puoli vain, joka kirjoittamisen osan sai.
Mutta sinä itse, laivasi
kapteeni, olet tärkein kaikista
sillä sinun kauttasi tämä laiva jatkaa tai kaatuu
teot mereen maatuu, vaik jääkin jäljelle kaikki se
mikä toi sinut merille.
Ja nyt, mitä tehdä voi
sisäiselle
elolle eletylle ja viel edessä tulevalle
sillä, mentävä on
matkan on jatkuttava
tulevat elot kestettävä
uudet rakennettava ja opittava
taakat kannettava.
Vaan, miten tällä
vuotavalla sisäisellä
mi kuin murheita täynnänsä
ja odotuksia, toiveita, unelmia
kaiken tuon sisäisen läpi katsovia
… miten niillä?
Miten mahdollista edetä
kun kaikki ain heijastuu kaikkeen
ja kaikki ain voimansa saa
tuon kauniin sisäisen kautta
… tuon kuin myllerryksen kautta.
Ja vaik näyttää se
myllerrykseltä
ei se sitä kuitenkaan oikeasti ole
… se on vain elämää
ja ilman sitä … ei ole elämää.
Se on elämän suola
ja siksi se kirveltää.
Ja se suola ei ole
pahaksi
ei kirvelykään
vaan, se kaikki tekee ihmisestä herkän
käyttökelpoisen elon tuuliin
tuo lempeyttä puhuviin huuliin
pehmeyttä katseisiin, kosketuksiin
sulavuutta askeliin.
On vain osattava
jotenkin ohitettava ne suurimmat vuodot
vaik ei virtaa saakaan tukkia
sillä, vuotava on puhdasta.
Tukittu on tukittu, tukahdutettu virta.
Ja tässä on se elämän
vaikeus:
Miten vuotaa kauniisti.
Miten kestää vuoto.
Miten olla onnellinen vuotojen, kirvelyjen kanssa.
Miten olla vuotavana
paikalla.
Miten antaa vuotavana apua.
Miten olla vuotavana
urhea
ja miten vuotavana kasvaa.
Miten voi vuotavana matkaa jatkaa?
Ja kuten jo kerran kirjoitit: "Ei ole runoilijaa ilman vuotavaa haavaa", ja se on tosi.
Miten voisi olla ihmistä
palveleva ilman
sisäisen tuskaa
elämän kuormaa
viiltoja, arpia, ja arpia avautuvia
kuin sisäisiä taisteluja menneistä, olevista ja tulevista
saavuttamattomista unelmista
kuvitelmista; oikeista ja vääristä.
Oi, ihmistä sisäisensä
kanssa!
jonka kanssa hän on naimisissa kehdosta hautaan
ja viel haudankin taa
hän elonsa mukanaan kantaa.
Tässä täytyy vain olla
käsi, joka koskettaa
joka ensin koskettaa koskettajaa
sit' koskettaa hän kosketettavaa
ja tuo kosketus on ylivoimallinen
energinen
ei ajallinen, vaan ajaton
joka ajan ja ajattoman yllä on.
Se viel salaisuus on
tutkimaton
vaikka siinä kaikki voima on
ja sen voiman kosketus on uskomaton.
Tarvitaan vain käsi joka
lepää käden päällä
ja kädellä on tehtävä;
etsiä noita sisäisiä
joiden kautta siis hoidetaan ulkoisia.
Sillä ulkoisen
hoitaminen ei ole parantamista
se on vain auttamista
mutta sisäisen kosketus on parantamista.
Ja prosessi, tuo voiman
kosketus
ei ole yksinkertainen tapahtuma
sen selittäminen on vaikea
on vain kuin uskottava
ja sitten toteltava - ja se tapahtuu:
sairas paranee sisäistensä kautta.
Eivät poistu elon vammat
eivät tukkeudu haavat
ei naarmut häviä, arvetkaan
mutta kirvelyt häviää
mieli puhdistuu raskaista, kehoa kuormittavista
kiristävistä, vääntävistä, kieroon kiertävistä
- ja tapahtuu ihme.
Ja tulee lepo! Ja tulee rauha!"
Ja hiljeni ääni.
Opetusko loppui, ainakin
tältä erää
ja kapteeni palaa ulos penkille
muiden ystäviensä rinnalle.
-No mitä se sano!
ehätti Försti jo taas utelemaan
ennen kuin kapteeni ees ehti istahtamaan.
-Paljon…, kapteeni vain huokaa, ja jää hiljaisiin mietteisiin.
-Hö! Paljo! tuhahtaa Försti, ja huomaa nyt yllättäen viisaammaksi olla hiljaa. - Hetken.
- … … … … "Sanokse mitää siit….
-Myöhemmin, Försti, myöhemmin, rauhoittelee kapteeni. -Ei nyt.
#
Yhteinen ohjaus
Ja kuului ääni penkillä
istuville.
Kutsui yhteisille kuulumille.
Jokaiselle osansa, se
tietää tulee
ja miten yhdistyy tuo kaikki.
Miten rakentuu tuo
matka, mit' valmistetaan juuri
… se matka, on kaikille suuri.
)))
-"Astukaa viel
tupaan jokainen
vaik onkin tää talo kapteenin hoitojen
on täällä teille kaikille osansa, suuntansa
hyvä on kunkin tietää paikkansa."
Ja väki siirtyi tupaan,
josta kapteeni tuli juuri.
Tuoleja olikin nyt enemmän, itse kullekin.
Oli huone hiljainen
kunnes ääni salaperäinen
kuului kaikille kuuluvaksi
... ja se puhui näin:
)))
-"Kapteeni on käsi
kapteeni on ääni
kapteeni on puhe
kapteeni on huuli
kapteeni on kosketus
kapteeni on suunta ja silmät
kapteeni on määräys, käskyvalta
kapteeni on kaikki näkyvä ulottuma.
Ja jokainen satama on
maailma
omansa rakennelma, unelma.
Ja jokaisella maailmalla on aikansa olla ajassa
ja jokainen maailma on ajattomassa.
Ja jokaisella satamalla
on vaivansa
syvänsä haavansa
jokaisella voimansa, valonsa
ja elon tahtonsa.
Jokainen satama kuin oma
saarensa
jokaisella paikkansa, rajansa.
Jokaisella aikansa,
unelmansa
ja maailmankuvansa.
Ja Taikuri,
hän mittaa
salaisesti
tiedot, tarpeet
vaivat, arvet.
Ja Erakko,
hän näkee
syvälle
menneelle, tulevalle
valon tuo hän unelmalle.
Hän tuntee
ajan ja ajattoman.
Löytää valollaan tien
pimeyden läpi tuleviin vie.
Narri,
hän tuo
vapauden
ilon
löytämisen riemun
vaivattomuuden
ajallisen kepeyden ja rauhan
tiedon, taidon
elon aidon.
Mystikko
ennustaa
hän näkee mennyttä ja tulevaa.
Hän lohduttaa ja suuntaa avaa
hän vapauttaa
sillä tieto tekee vapaaksi.
Ja Försti
… niin, hän on ruorissa
valvoo suuntia."
-"Hö! Not-tottakai mä-ny tään homman hoidan", Försti huokaa.
-"Ja tässä laivassa
kaikki on yhtä
ja yhteinen on matka
ja kullakin tärkeä paikkansa olla apuna.
Ja kaupunkeja on paljon
ja satamia
luokseen kutsuvia, kauniita
valollansa loistavia
ja kaikilla tarpeensa,
lahjansa
haaksirikkoiset rantansa
loukkaantumisensa
huolensa, haavansa
ja matkansa maailmassa."
Ja ääni lopetti.
-"Jjjjahhah", huokaa Försti. -"Nii-ett … mitä se oikee…"
-"Minä kerron myöhemmin", rauhoittaa kapteeni. -"Selitän kaiken kunhan pääsemme taas laivaan."
-"No-son hyvä. Mäen-oikee tajunnut tost … sit-niiku … oikeem-mitää", tarkentaa Försti.
-"Ihan selvä se on", toistaa kapteeni. -"Selitän sitten."
-"No hyvä sit… vaan kauheest siin oli kaikkii… kummii sanoi, ja satamii, ja kaupunkii… ja kaikkii.
#
Tehtävien tarkennusta
Ja miehistö hiljainen
poistui talosta
tehtäväjaot kuultuna, nyt ulkona…
-"Sill-on paljo hommii toll kipparil", huokaa Försti ihmeissään.
-"Sillä pitää ollakin, onhan se kapteeni laivassa. Ja onhan hän ainoa meistä, joka on oikeasti ajallisessa ajassa. ... Paitsi tietenkin sinä, Försti, vaikka oikeasti sinäkin olet osin ajattomassa, olet mielikuvituksessa", selittää Taikuri.
-"Hä? Missä! mä muka oon. Mähä-oon tässä", oikoo Försti.
-Niin, ja me muut autetaan tuota kapteenia, annetaan sille tietoa ja taustatukea että se osaa oikein seilata tätä matkaa", ryhtyi keskusteluun myös niin hiljainen Erakko.
-"Miten-ni seilata! mähä tätä…"
-Joo, ja me kerrotaan sille kaikkia muita asioita, avataan ajatuksia ja ajattomia ulottumia. Annetaan sille voimia, tietoja ja taitoa viisaasti kulkea", tarkentaa Narrikin.
-"Niin, ja minä kerron sille menneitä ja tulevia, ja olevan salaisia. Niitähän kaikkia sen on hyvä tietää ja hallita, että osaa turvallisesti matkata", puuttui keskusteluun viel sivusta seurannut Mystikko.
)))
-"Ja kapteenilla on
nuo kädet, jotka ovat ajassa. Tunteet, kaunis mieli, silmät ja lempeä
kieli. Niillä hän on kosketuksissa ajalliseen aikaan. Te kaikki muut
olette rajamaan kansalaisia",
kuului läheltä se hiljainen ääni.
-"Häh, minkä mitä?", Försti on keskustelusta jo ihan pihalla.
)))
-"No, sinulla on
tämän laivan ohjaus täällä ajan ja rajamaan mailla ja merillä",
tarkensi ääni huolestunutta Förstiä.
-"Niin-no … niin … mähä tätä koko laivaa", mutisi Försti itsekseen. -"Mut, millos me taas lähetää? Kippari kuulitsä! Millo-me lähetää taas?", hän jo malttamattomana hoputtaa.
-"Jaa", aloittaa kapteeni. -"Taitaa tässä vielä mennä aikaa. Ja laivakin vuotaa vielä."
-"Hö! … mullei-oo mitää tekemist tääl", mutisee Försti itsekseen.
)))
-"On sinulla",
vastaa ääni Förstin mutinoihin.
-"Teille kaikille on vielä asiaa, opetusta ja tietojen avaamista täällä.
Ja kun koulut on käyty, on laivakin taas valmis."
-"Mutkum-mull…"
)))
-"Sinullekin on oma
kurssisi täällä. Odota vain hetkinen."
-"Mut mähä osaaj-jo…"
)))
-"Noo, jotain
pientä … hiomista … ehkä ois vielä tarpeen."
-"Mitä muka?"
Kapteenikin jo tahtoi Förstille jotain sanoa: "Noo, Försti, meille kaikille täällä on nähtävästi omaamme opetusta. Sinullekin. Olethan sinäkin tärkeä osa miehistöä. Jokaisen on oltava taitava osassaan. Sinun myös."
-"Mut … mähäj-jo…"
-"Jotain pientä, kuten tuo ääni sanoi, pientä hiomista vain. Olet sitten vielä parempi försti."
-"Noo, joo … ehkä sit aina jotai pientä … mut mäen-kyl tarttis…"
-"Försti! Nyt!"
-"No joo joo … hö."
)))
-Noniin, ja nyt
Taikuri, näetkö tuon talon tuolla mäellä...
"Taikurin Opisto"
... sinua jo odotetaan siellä."
#
Taikurin vuoro
Taikuri kapusi mäelle
hiljaiselle talolle.
Tyhjä huone
vain yksi tuoli, ei ketään muita.
Jotenkin levollinen tunnelma.
)))
-"Taikuri,
kuului hiljainen ääni,
-maagikko, tutkija, monta nimeä arvolla
nostaja, laskija, kun puhutaan energioista
mittaaja, lisääjä, poistaja
monenlaisia tehtäviä, taitoja
… kauas ja kaukaisuuksien taa
lähelle ja syvälle
menneelle ja tulevalle.
Kaikelle ain arvonsa,
väreensä, värähtelynsä
määränsä ja määrättömyytensä
… ja Taikurilla on kaikki läsnä tässä hetkessä ja ulottumassa
ja ulottuman takana toisessa
niin kauas kuin taitoa riittää.
Ja taito on kasvava
ulottuma on laajentuva
tieto on syventyvä
salaisuus paljastuva, mi takana kaiken on
- matka on loputon.
Kuulla ja nähdä
tuntea ja tietää
on Taikurin tehtävää
vaik Taikuri ei taiokaan temppuja näkyvälle
saa hän tietoja näkyville
ja se ei olekaan temppu, vaan tieto;
arvo, määrä, ulottuma
materian muunto toiseksi, uudeksi muodoksi
sairas terveeksi
puute puutteettomaksi
vajavuus täydeksi
vanha uudeksi
ulottuma toiseksi
tieto tiedoksi
tietämättömyys esille
valhe vääräksi
vastuu vastuulliseksi.
Taikurilla on mittari
laskea, kuvata
näkymättömiä luvata ja muuttaa
valta vaihtaa suuntaa
tietoa esille huutaa
- vaikkei hän oikeasti huudakaan
se tieto on ulottumaa, joka muuttaa
mihin ikinä hän tarttua uskaltaa."
Ja hiljeni ääni.
Taikuri mietti hetken, huokasi
tuolistaan nousi ja poistui talosta
muiden seuraan palasi
paikalleen penkille istahti…
Ja Försti jo taas
ihmetteli, vaan ei mitään sanonut, ihme juttu,
vain katseli: Jotenkin… eri näköinen oli nyt Taikuri…
jotenkin… kuin kirkkaampi, vaikka ihan samahan se oli kuin ennenkin.
Mutta… jotenkin oli se muuttunut.
-Mitä ne teki … sulle? kysyi Försti hiljaa, kun ei enää malttanut.
Taikuri vain istui
mietteissään
katseli jonnekin… jonnekin, eikä kuitenkaan kuin minnekään.
Mutta hereillä se oli.
-Anna olla, Försti, sanoi kapteeni hiljaa, -täällä saarella tapahtuu kummia.
-No joojoo … kelle tapahtuu kelle ei. Ei mulle ainaskaa oo mitää…
-Ssshh… katsellaan ja
kuunnellaan… kukin kait vuorollaan
niinhän se ääni lupasi.
-Joojoo … muille aina kaikkee eikä mulle mitää kivaa…
-No odota nyt, Försti, yrittää kapteeni hiljaisesti, mutta päättäväisesti toista hillitä.
-Ootellaan ootellaan … mut mentäs jo.
- ... (huokaus)
#
Syyttävä sormi
Kulki ohi kuin kaukainen
sormi
joka herjasi, syytti
tunteita korosti
penkillä istuvia osoitti.
Vaan, ei ketään näkynyt
oli vain kuin tuuli
joka ois kantautunut jostain kaukaa.
Oisko lie joku jossain
joka ei anna, saa itselleen rauhaa.
Jokin mieli jossain kaukana pauhaa.
Ajatukset kantaa, ja
mieli
hyvä ja huono kieli.
Ymmärtäväinen ymmärtää
ymmärtämätön ei
on vain ymmärrettävä
mitä kieltä ymmärtämätön vei.
Ymmärtäväinen kiittää.
#
Kapteenin tunteet
)))
-"Kuka täällä
vastaa tunteista? kysyy taas jo tuttu ääni, kuin itsestään selvää asiaa.
Taikuriko - eei.
Erakkoko - no EI!
Entäs Narri - hän on kaikesta vapaa, ei.
Mystikko? - ei.
No entäs Försti sitten?"
-"Nomm-mäen kyllä … moon kattellu tota kipparii ja sen touh… älä sotke mua tollasii! kiirehtii Försti vähän tuohtuneena.
-Siis ei.
No, jäljelle jää sitten vain itse kapteeni. Vai, oisko vielä joku muu?
Penkillä vallitsee syvä hiljaisuus … vain Försti vielä jotain itsekseen mutisee: -Mäen-tommosiin kyll…"
Niin, se kaikki on
kapteenin osa, olla ja elää ajassa
ja samalla olla osallisena myös ajattomassa
- tässä rajamaassa.
Ja siinä sitä onkin kapteenilla tietämistä, miten tunteet oikein sovittaa ajallisen ja ajattoman kesken. Niiden tunteet kun taitavat olla keskenään kovin ristiriitaiset.
-"Nousehan kapteeni vielä ja poikkea uudelleen tuonne tunteitten taloon. Siellä on sinulle varattuna valaisua asiaan.
Ja kapteeni nousi taas vuorostaan, lompsi rauhaisasti jo tutulle talolle muiden seuratessa ääneti hänen kulkuaan.
-"Noni, son-oikee sille...", mutisee Försti, jotenkin kuin vähän vahingoniloisena.
Mystikko kuuli tuon hiljaisen mutinan ja kuin hellästi ojensi "onnellista: -"Älähän nyt innostu, Försti, sinunkin aikasi tulee vielä. Onhan sinullakin sydän."
-"Häh! mulla-vai, ja mikä. Älä kuule sotke mua…"
-"Odota
vain … vuoroasi",
huokaa mystikko.
Ja kapteeni saapui talolle, astui sisään tupaan ja jo tutulle tuolilleen istahti. Ja odotti, hetken.
)))
-Minä näin sen tuulahduksen, sen kuin
syyttävän sormen joka teitä osoitti ja syytti. Siksi on nyt hyväksi käydä
tämä istunto siitä tunneasiasta.
Niin, kapteeni,
sinä herkkänä tunnet ajatukset maan
ja vaistosi on jo tarkka
kuulosi, näkösi, vaikkei mitään kuuluisi.
Tietoisuutesi on kasvanut, mutta tämä tunneasia luo ristiriitaisuutta itsellesi vielä ja ympärillesi. Siksi on hyvä istua hetken ja kuunnella, oppia ja ymmärtää tätä tunteiden näkymää.
Se on oikein, jos
syyttäjä syyttää sua tunteettomuudesta
sillä, kas
tunteet on otettukin pois
ett' elo helpompaa ois
ja että se tehtävä ja työ
ei tunteiden johdosta sinua kasvoille lyö.
Se on ollut kova työ
… se tunteiden hellien, herkkien
riipiminen, raapiminen pois
että se tehtävä työ
ei tunteiden tähden tekemättä ois.
Sivulle on kuin itsensä
laitettava
matkalle pakattava kaikki muu
laivalla, matkalla tunteet unohtuu.
Ja nyt, kun puhutaan
tunteista
puhutaan vain niiden ajallisista
sillä, ne ovat raskaita kantaa
toinen toiselle kuin kaikkensa antaa
… nuo tunteet jää laivasta pois
mutta oikeat tunteet ain matkalla oltava on
sillä, ei matkalainen ole tunteeton.
On vain erotettava
tunteet ja tunteet
kuten on erotettava rakkaus ja rakkaus;
on ajallinen
… ihmisten välinen toinen toiselleen
ja on ajaton
… jonka kesto on ajaton.
Ajalliselle tuo ulottuvuus on mahdoton.
Ja nyt jos sotkeutuvat
nuo
ajalliset tunteet ja ajattomat tunteet
on kuin jatkuva ristiriita tunteiden kanssa.
Ja jos ne viel kulkevat
rinta rinnan
ne toinen toistansa polkevat
sillä aitoja ja oikeita ovat molemmat
… toiset vain ajalliset
toiset ajattomat.
Ja nyt on tiedettävä
kumpien tunteiden on tehtävä
kumpien palvella ajallisilla
kummilla ajattomilla
ja varsinkin,
kummilla tunteilla ollaan rajallisilla
… kuin samaan aikaan molemmilla.
Niin, rajamailla ei
ajallisilla ole sijaa, sotkua vain
ajattomat molempiin ulottain.
Ja näin ne ilmenevät toisin.
Miten sen ymmärtämätön ihminen ymmärtää voisi.
Ajan kanssa vasta
mutta tämä selitys ei helpota lasta.
Siks', jos kilpi, kuori
ois kuorittukin pois
(ajallisten tunteiden kilpi)
ajalliset tunteet silloin vähäisemmät ois
vaan, niiden kuorien, kilpien alla
paljastuu todellinen tunteiden voima;
se palo
se halu
se tehtävä tehdä ja toteuttaa
elon tarkoitusta ja unelmaa.
Tämän vast' matka ihmiselle avaa.
Ja nyt,
jos kuuntelee ajallisen arvioita ajattomista
jotka hän ajallisiksi luulee
vain ristiriitaisuuksia mielessään kuulee
sillä, ajallinen on vain
ajallinen
hetken kestävä, häilyvä
räiskyvä, särkyvä
ilon, surun, kyyneliä.
Mutta, ajaton on ajaton
siinä aina tavoite ja päämäärä on
ja sen suhteen tunteet on kuin tunteeton
- ja ajallinen on sen rinnalla voimaton.
Ajattomissa voima on!
Sen rinnalla ajallinen on tarpeeton.
Vaan, molemmilla
paikkansa auringon alla
ajallisilla
ja ajattomilla.
Ajallisilla virkansa
samoin ajattomilla
mutta niitä ei sovi keskenään sekoittaa.
Molemmat hoitavat omaansa virkaa.
Ja kuka ei tätä ymmärrä
hän turhaan toistansa soimaa.
On osattava nähdä
molempien aika ja paikka
molempien virka ja aika
ajallinen, vaiko ajaton
ja molempien tahto
ajassa, vaiko ajattomassa
ja mikä tunteen laaja
ajassa, tässä ja nyt
vaiko ajattomassa kuin kaukana eri ulottumassa
- vaikka sekin on myös juuri tässä - elämässä."
#
Mystikko ja kuvien salat
)))
-"Ja nyt vuorostaan
sinulle, Mystikko,
on varattu tuolla mystiikan talossa oma istunto.
Ole hyvä ja käy kuunteluun
kuin viisauden huuhteluun."
Ja mystikko kulki
oudolle talolle
sen seinässä luki kyltti "Salaisille aarteille".
"Salaisille
aarteille"
Sinne sisälle hän nyt
kulki avoimesta ovesta
ja sen tuvan yksinäiselle tuolille istahti
… ja kuunteli.
)))
-"Mystiikan hytissä, laivassa,
kuvia tippuilee ain hetkin
kuvaavat tilannetta, miss' laivalla nyt kuljetaan.
Mutta, aika on muistuttaa: Joku viisaasti sanoja avaa.
Kuvat ovat kuvia
kuka osaa niitä tulkita
se jo vaatiikin taitoa
sillä, kuva ei ole vain yksi ulottuma
eikä näkyväinen ole ainoa
sillä, jokaisen kuvan takana
on salainen maailma.
Kirjaimen mukaan ei
niitä voi tulkita
ne täytyy aina lähettäjän avata.
Ja ellei hän sitä tee
turhia kuvan katselija arvailee.
Monia on muotoja,
sanoja, kuville asetettu
vaan, on kokonaan unohdettu;
mistä kuvat aikanaan
mistä kaukaisuudesta ja keneltä, ja miksi
mihin hetkeen, tilaan.
Nykyinen tulkinta sen kaiken pilaa.
Ja kuinka paljon
vahinkoa
ja vääriä suuntia niistä
kuin suosioiksi piirretyistä.
Kauniita tosin ovat
kuvat
ja kauniita myös monet sanat
vaan, täysin unohtuvat ne vakavat
ja oikeat suunnat.
Ei niillä
kirjaimin tulkinnoilla
mitkä vain mieliksi piirretyt
kuvilla silmille iloksi siirretyt
ei niillä salaisuuksia kuvata eikä avata
… ne ovat monien salpojen takana.
Mutta, jos kellä on kyky
nähdä
kenelle lupa salpoja avata
hän saa totuuksia katsella ja kuulla.
Silloin ei tarvitse
mitään luulla
sillä, siinä on tieto ja totuus tilasta
joka salattuna ilmenee kuvasta.
Näin on oltava tarkkana
kuvien kanssa
ja varottava vääriä tulkintoja
ettei aiheuttaisi vahinkoja.
Mutta siis, kellä
salattu silmä on avattu
hänelle on salaisuuksien avautuminen taattu.
Ja lattialle tipahti
kuin tyhjästä kuva.
Sille on annettu nimeksi "Voima".
Sen selitystä Mystikko nyt hiljaisesti kuunteli.
Sitten kiitti,
paikallensa palasi torille
ystäviensä rinnalle penkille istahti
ja … jäi hiljaisiin mietteisiinsä.
Försti taas katseli
uutta miettijää.
Odotti hetken ja aikoi jo jotain kysyä…
-"Anna olla, Försti",
ehätti kapteeni edelle.
"Älä nyt … kysele, anna
hänen olla ja pohtia."
-"Höh!
#
Kapteenin ristiriitaa
)))
-"Kerran vielä
tänään, Kapteeni",
kohdistui ääni hänelle.
"Käy kerran vielä talolle ja kuuntele
sanoja ajalle ja ajattomalle."
-"Hö! Mitä se nys-siel kokoajan ramppaa. Millom-mää oikee pääsen…", mutisee Försti toisten kulkuja katsellessaan. "Pitäsköhä mul-lähtee ruorii vahtii … tai jotai."
Kapteeni hiljaisesti
huokas vierellä istuvan suuntaan ja lähti taas kuuliaisesti kulkemaan
tutulle talolle. Istahti tuolilleen … ja kärsivällisesti odotti.
)))
-"Kapteeni, on vastassasi
maailma
sen odotukset ja unelmat.
Toinen maailma, ulottuma
kulkee aina rinnalla.
Siksi tämä matka on
Kapteenille vaikea
kun on kuin kaksi tasoa, joilla taiteilla:
Toinen … on ajallinen
tämä näkyväinen, maallinen
joss' on ajalliset aattehet
sen tavoitteet, tarpehet
hetkellisiin ulottuvat
himoiksi, haluiksi, rakentuvat.
Ja on toinen
joka kulkee kuin ajallisten yllä
… vaik oikeasti ovatkin kuin toinen toisensa sisällä
samaan aikaa läsnä.
Kuka huomaa sen
kuka kuulee kuiskauksen
kuin intuitiivisen, syvän sisäisen tarpehen.
Ja näin kun kulkevat
rinnan nuo kaksi maailmaa;
toinen vain ajallista tavoittaa
toinen jotain kaukaista kaipaa
syvää salaista
sisäistä
niin, eikö jo ole selvää
ett' toinen kuin toista pelkää
sillä, toinen vetää ain toisaalle
ja toinen kaipaa toisaalle.
Ja kun elämä viel
muuttuilee;
toinen hetkin on toisen yllä
ja mieli vastaa ain toiselle "kyllä".
Siin' välissä on
riepoteltavana ihminen
ajallinen, suloinen
ja ajaton, kaukainen
ja yrittää löytää lepoa ja rauhaa
vaik ympäristö kaikkea ajallista pauhaa.
Mut' sisällään jossain hän etsii lepoa ja rauhaa.
Antaako sen ajallinen?
Ei anna - hetkittäin ehkä
ja jatkuu kuin kyltymätön etsintä.
Antaako sen ajaton
taso ylempi näkymätön
sisäisen syvä kutsumus
jokin salainen kaipaus?
Niin, antaa - ajoittain
vaan, ei aina
hän kun koko ajan on ajan vankina
ja ympärillä pauhaa ajan vaatimuksia ja tarpeita.
Kävelee kuin nuoralla
pysyykö siinä, vaiko putoaa
ja kumpaan puoleen horjahtaa.
Vaatii suurta voimaa
jos etsii sitä todellista rauhaa
ja olla ajallisista vapaa, vaik elääkin hän ajassa
kaiken ain kadottavassa.
"Ristiriitaa", sanoo hän
ken näkee toisen kuin välissä kärsivän;
tahtovan hyvää kumpaisenkin
ajallisen välttämättömän
ja ajattoman näkymättömän.
Siin' pakko on valita
oltava kuin kova, julma … ja rohkea
toisesta ain luopua toisen tähden:
-Minä ajallisesta nyt ajattomaan lähden!"
vaik on hän koko ajan siinä
toisen toisenlaisen vierellä.
Oi, ymmärrä ihminen!
elon merkitystä
ja sen hyvää tarkoitusta.
Molemmat on tarpeen
ja virkansa ain kullakin.
Ajallisen tarve on suuri ajallisten tähden.
Ajattomankin."
Ja loppui puhe.
Ja Kapteeni palasi taas
paikalleen
hieman huokaisten katsoi miehistönsä suuntaan
istahti ystävänsä Förstin vierelle - ja oli ihan hiljaa.
Förstikin oli jo oppinut - oli hänkin hiljaa.
Tosin, vähän kuitenkin uteliaana kurkki kulmakarvainsa alta.
#
Hiljaisuuden kuuntelu
)))
-"Oi,
Erakko!" kuului ääni
kuuleville.
"Sinä tulevien tutkija
ja kaukaisuuksien katsoja:
Ajallisten ja ajattomien takana on maailma.
Käy talolle nyt
vuorostasi sinä
kauas ulottuville "Ulottumille"
tuonne hieman syrjäiselle kujalle."
Ja Erakko nousi
paikaltaan
lähti kulkemaan osoitettuun suuntaan
ja päätyi talolle, "Ulottumille".
"Ulottuville"
Jotenkin kuin
omituisesti hän siirtyi taloon sisälle
istahti huoneen ainoalle tuolille - ja odotti.
)))
-"Rauha ja
lepo
- ei ainainen meno -
sillä tieto ja viisaus
lepää hiljaisuudessa
ja vain hiljaisuuden
kuuntelulla
- ei melulla ja huutelulla -
voi kuulla salaisuutta
tavoittaa ulottuvuutta, mi yllä ajallisen on
ajalliselle se on tavoittamaton.
On kuin astuttava
ylemmäs
tai laskeuduttava alemmas
sillä, ulottuma
ei ole kaukana.
Se on kuin ajassa
sen lomassa, alla ja yllä
näkymättömällä tasolla
hienommalla väreilyllä
jot' ihminen ei omin silmin nähdä voi
hiljaisin voimin sen kuulla voi.
Se on kuin maailma
joka heijastuu peilikuvana.
On kuin samaa, vaan vastakohtaisena
jossa toisen voima on voimaton
jossa toisen melu on tarpeeton
jossa toisen väri on väritön
jossa toisen viisaus on arvoton.
Ajallisissa kaikella
arvonsa on.
Ajaton on mittaamaton.
Ajallisen ymmärtää mahdoton.
No, mitä hyötyä tästä
maailmasta eriävästä
näkymättömästä?
"Kaikki", on yks vastaus
vain.
Kaikki alkunsa näkymättömistä sai.
Ulottumista ulottumien takaa.
Ulottumissa maailma mataa.
"Kaikki" on siellä,
mennyt ja tuleva
siel on myös oleva, juuri tapahtuva
kaikki tallessa, ja suunnitelma valmiina
josta vuotoja salaisia ohjaamaan tulevia
rakentamaan unelmia.
Liianko kaunista?
On myös vaivansa,
vastuksensa
hyvänsä ja pahansa
kuin ajallisen sotkunsa
… sen kasvunsa kaikki tyynni.
On kuin veneen toinen
aironsa
yhdessä turvaavat suuntansa
sillä, ei yksin etenis kumpainenkaan
pyörisi vain paikallaan.
Näin toinen ain
tarvitsee toista
ja yhteistyöstä sikiää suurenmoista
vaik kuinka vois ajatella niin
ett' toinen veis koko ajan "helvettiin".
Se yksi on näkemys vain.
Ajallisen rajoittuma harhain.
Ja kuka oikeasti vois
sanoa
mitkä teot hyviä, mitkä pahoja
sillä suunnitelma on toinen toistansa palvella
välillä kuin rumaa, välillä kaunista.
Ja yhdelle hyvää
kaunista
on toiselle rumaa, vaarallista.
Ja mikä teko oikea
jos hyvä synnyttää pahuutta
ja paha yllättäen onkin hyvää
… kaikesta syntyy näkyvää.
Ja miksi joku teki niin
miks' toinen toisin
molempien teko vaik suurenmoisin
hyvässä tai pahassa
rahassa tai vallassa.
Ja miksi yhdellä kaikkea
kuin yltäkyllin
toisella ei yhtikäs mitään
ja sen kuin tyhjän päässä
suuret suunnitelmat jo itää
- ja muuttuu maailma kuin pienen kautta
nousee ja vajoaa vallat
idealla arvokkaalla.
Ei katso henkilöön, kun
muuttuu maailma
ei katso paikkaa, ei valtaa
mut' aikaa se katsoo, hetkeä suurta
joss' rakennetaan tulevan suunnan juurta.
Näin rakennetaan
tulevaisuutta
ja kaikessa on ymmärtämätöntä suunnitelmallisuutta.
Tuo … on sitä, toista
ulottuvuutta
josta määräytyy kaikki suunta
josta tihkuu ain pienin pisaroin suurien juurta
josta kasvaa ajallista muutosta.
Ja siin' on kaikessa
välissä ain ihminen
joka vastaanotti, synnytti palasen
- hyvän taikka pahan
vallan taikka rahan
vaik julman sodan
tai rauhan.
Ajattele, pieni ihminen;
pieni taimi viel kasvamaton
on hetkessä muutoksen pala arvaamaton
- hyvän vaiko pahan
rahan taikka vallan
sodan, rauhan…
Se yksi pieni ihminen
pienestä taimesta viriten, kasvaen
palan ottaen, kantaen
ihmiskunnalle antaen
- sit kadoten.
Millä voimalla
millä tahdolla
millä suunnitelmalla?
Mikä mahdollisti kaiken
sen
mit' ihmiskunta tulevassa ihmetellen, ett':
-Miten kaikki mahdollista oli?
Ja, miten on nyt?
Miten olemme näin edennyt?
Ja, millainen onkaan
tuleva?
Siitä jo jollain pienellä kypsyy mielessään unelma.
Näin rakentuu ihmiskunnan kudelma.
Vaan, mikä onkaan se toisen ulottuman unelma.
Ja, mitä kaikkea onkaan
viel tuon toisen ulottuman takana.
Oi, salattu maailma!
Ja loppui puhe.
#
Kapteenin sisäiset ystävät
)))
-No, Kapteeni,
sinulle nyt vuorostaan on salaisuus suuri.
Kulje viel uudelleen Tunteiden talolle
uudelle opille, vaikka kuin tutulle
mutta opin uudelle kulmalle.
Sinua jo odotetaan
siellä
ja monella on sinulle asiaa ja opetusta."
-"No joko-taas tolle! Mä lähen-kyl koht laivalle. Yksi."
)))
-Ole kärsivällinen,
Försti. Sinunkin vuorosi tulee kyllä",
rauhoittaa tuo hiljainen jo tutuksi tullut ääni.
-"Hö! Mäejj-jaksa täss-vaa istuu ja kököttää - ja kattella ku toi kippariki ravaa tuol yhtenää."
Kapteeni vain huokaisi
taas, kun kuunteli Förstin mutinaa. Hän ei sanonut mitään, nousi vain
paikaltaan ja lähti nyt vuorostaan kulkemaan Tunteiden talolle päin.
Talossa oli jälleen ovi valmiiksi auki. Hän astui sisälle ja istahti
tuolille, sille tuvan ainoalle…
)))
-Tärkeä asia, Kapteeni.
Mieltäsi suuresti askarruttava ja huolestuttava
… oma terveytesi ja sen ongelmien syyt.
Yksinkertaisesti: Itsesi läheisyys.
Näen sinun olevan hellä
ja herkkä
toisille aulis auttavainen
... vaan, herkästi itsesi unohtavainen.
Ja mitä tarkoittaa tuo:
| Elät
kuin itsesi, kehosi, ulkopuolella vaikka kehosi on sinulle hyvä ja kaunis viel toimivainen, auttavainen. Mutta, se ei riitä sille, hänelle. Puhun nyt hänestä,
kehostasi kuin ihmisestä |
 |
Ajattele itseäsi kuin
monina erillisinä osina
et nyt vain yhtenä kokonaisuutena
jota vain ruokit ja juotat
nukutat, puet ja liikutat
hoidat ja puhdistat.
Kaiken kuin vain
koneellisesti itsestään selvyytenä.
Odotat vain kaiken toimivan ilman erityistä huomiota.
Kuvittele, tai oikeammin
ajattele
tai viel oikeammin, huomioi
kehosi ja sen elävät osaset kuin elävinä yksilöinä
henkilöinä
ihmisinä, joilla on oma persoona
kuten on koko kehollasi omansa
mutta kukin osapersoona on yhtä tärkeä
kuin tuo kokonaisuutesi
sillä, kullakin on oma paikkansa, arvonsa
tehtävänsä, taakkansa, tällä matkalla
ja yhdenkin häiriö häiritsee jo muita
ja kokonaisuus kärsii aina.
Ajattele kutakin osaasi
kuin erillisenä persoonana
tarpeineen, toiveineen
haluineen, iloineen, suruineen;
mitä he tarvitsevat
mistä nauttivat
mistä jopa iloitsevat
mistä kärsivät, surevat
mitä oikeasti kaipaavat
- mitä rakastavat.
Niin, mitä rakastavat.
Mitä odottavat, toivovat.
Huomiota, hellyyttä,
hoitoa, he toivovat.
Ja heillä on halu toteuttaa, kuten on itselläsikin
halu toteuttaa se tehtävä ja työ
joka elämälle leimansa lyö: Miksi tultu tänne, näkyvälle.
Ja heillä, itse
kullakin, on halu palvella ja auttaa kokonaisuutta
jotta voisi toteutua se, mikä vie sinut perille.
He haluavat palvella
sinua
ja auttaa kaikin tavoin sinua tavoitteesi saavuttamisessa.
Siinä he ovat hyviä ja oivallisia apulaisia.
Mutta, jos sinä eksyt
tieltäsi, kuljet harhateille
muille, jopa turhille teoilla
he alkavat jarrutella sinua, ettet menisi
tai että palaisit takaisin tehtävälle
sille tärkeimmälle, mitä varten hekin kaikki ovat täällä.
He ovat kuin
mustasukkaisia omasta osastaan
ja kärsivät, ellei tavoite toteudu
tai jos mielesi halut tai muut syyt sinua johdattavat pois kurssilta
oikealta matkalta ja tarkoitukselta.
He siis alkavat
jarrutella sinua.
Kehosi on nokkela, se
keksii kaikenlaista;
kipua, ongelmia
jäykkyyttä, sairautta
ties vaikka mitä
että palaisit takaisin ja tekisit vain sitä
mitä varten tää kokonaisuus kaikkineen on matkalla
täällä ajallisella.
Ja kun, tai jos, sinä et
huomaa itse asioittesi tärkeyttä
tai et jaksa, välitä sitä seurata
he harmistuvat ja yrittävät hienovaraisesti kertoa
ett' palaja takaisin ja toteuta
se yhteinen suunnitelma.
Mieli se täss'
tepposiaan tekee ihmiselle, ajalliselle
ja kuljettaa ties minne.
Tuota on vaikea selittää, kysymys on laaja
siihen viel palataan.
Sillä, nyt on tärkein
tuo omasi, kuin työkalusi
vaikka se ihan huono kuvaus onkin.
Sanotaan, nuo apulaisesi
joilla, ja joiden kanssa
tulisi elämää palvella.
Ja aina, kun on jotain
ongelmaa
pitäisi kuin jutella ja kysyä: -Mikä nyt on vialla?
Mitä se ongelmissa oleva
tai se jarruttava osasi tahtoo sinulle sanoa
mistä kertoa, mitä muistuttaa
sillä heillä, itse
kullakin, on vain se yksi tehtävä:
Sinua palvella
ja sinun kauttasi sitä sovittua kokonaisuutta
josta he ovat tarkkana.
Heillä ei ole muita
haluja
vain tehokkaasti toimia
ja palvella kokonaisuutta.
Ja tuossa he voivat olla
tosi tarkkoja
kuin mustasukkaisia, jopa armottomia
ettei tavoite jäisi toteutumatta.
Tuo on osa
kokonaisuutta.
Jatkan sitä vielä tuonnempana.
Ja sitten se toinen
puoli, se tärkeä
se tärkein heti tuon tavoitteen toteutumisen jälkeen
on heidän huomiointi;
hoito, hyvänäpito, jopa helliminen
että jaksaisivat tehdä sen
miks' lähtivät kanssasi matkalle.
Niin, he ovat sinulle
tärkeitä
kuin pieniä ihmisiä, vaikka ovatkin eri muotoisia
mutta heillä on oma tahtonsa
suunnitelmansa, elonsa
tarpeensa ja tavoitteensa.
He rakastavat saada
sinulta huomiota. Aina.
Vaikka kulkisit harhoissa, he toivovat huomiointia
hyvänäpitoa, ravintoa.
Jos lyöt laimin itseäsi
lyöt laimin myös heitä.
Mutta, koska he
rakastavat sinua
ja toivovat aina tavoitteen toteutumista
he tekevät kaikkensa
jotta se voisi toteutua.
Mutta huomaa, heilläkin
on rajansa
kuin kärsivällisyytensä raja
mutta ennen kaikkea fyysisetkin rajansa.
Ja noilla he vaikuttavat
itse kipparin kokonaisuutta.
Tuossa jo syytä moneen.
Ja vielä, tämä on
tärkeätä
he rakastavat olla osa sinua
ja elämäsi tavoitetta.
Ja aivan erityisesti:
he haluavat saada kosketuksia
he haluavat tuntea, että pidät heistä
arvostat heitä
haluat auttaa heitä
antaa heille voimaa heidän omassa tehtävässään
sillä, onhan tämä teidän kaikkien yhteinen projekti
tämä … mitä kaikkea siihen nyt kuuluukin.
He tietävät sen ja oman
osansa kokonaisuudessa.
Kuten sinäkin, Kapteeni, tiedät oman kokonaisuutesi.
Niin, he kaipaavat että
pidät heistä huolta.
Et vain oleta heidän kuin automaattisesti kaiken tekevän
vaikka, he toimivatkin niin
mutta he toimivat, jaksavat paremmin
pysyvät terveempänä
paranevat vaurioistaan nopeammin
saavat huimasti lisää voimaa,
jos sinä hoidat heitä
otat heidät oikeasti mukaan tähän kaikkeen.
Et vain itsestään selvyytenä ja kuin unohtaen omille paikoilleen.
Ja nyt siis, Kapteeni, tämän tunnin se ydin sanoma:
Ota heidät nyt
mukaan ihan oikeasti
kiitä heitä
ruoki ja ravitse
hoida ja palvele
ja ennen kaikkea, anna heille energiaa ja voimaa
jotta jaksavat ja vahvistuvat
paranevat kaikesta mi matkalla mukaan tarttunut on.
Sinulla on kädet,
heilläkin siis osansa tässä kaikessa
ja käsissäsi on voima ja lämpö
pehmeys ja energia, jolla palvella.
Palvele ensin heitä,
itse kutakin;
silitä ja hiero
puhele ja puhuttele kauniisti
varusta heitä ain uuteen päivään ja uusiin
tehtäviin
- he pitävät siitä.
Ovat odottaneet sinua
kuin kaukaista
vaikka oletkin koko ajan ollut siinä heidän ympärillään
vaan kuitenkin, kuin erossa omassa maailmassa
ja he ovat saaneet tehdä tehtäviään yksin
saamansa ohjauksen mukaan
… mutta ilman sinua.
Siksi he välillä,
hienovaraisesti kutsuvat:
Katso, kuuntele, kosketa!
He keksivät jonkin
vaivan, vamman
toimintahäiriön, minkä vain
saadakseen huomiotasi, ees hetkiseksi
kosketusta, ajatusta, katsetta… edes jotain.
Mutta, monet avut ovat
olleet vain kovin ulkoisia
ei sinua itseäsi, jota kaipaavat;
vain jokin pilleri voimaa antamaan ja kiristystä poistamaan
rasvan levitystä iho-ongelmaan
pikku hierontaa puutumista vapauttamaan
tai, jonkun vieraan käsiä kipukohtaa hoitamaan
vaikka odotus oli, että Sinun kätesi siinä olisi.
Kipuja kuvataan monin
vaarallisin keinoin
ja yritetään selvittää kivun syytä.
Kaipaus … on se syy
ja siksi aikaansaatu huomion tarve.
Sitä nyt säteilyillä
selvitetään ja kudoksia vain tuhotaan
vaikka syy on:
Kosketa minua!
Huomioi minut!
Kuuntele minua!
Auta minua!
Ole lähellä!
Ollaan yhdessä!
Tuotahan se Förstikin
aina kaipailee.
Ja varsinkin silloin, kun se ei vielä ollut Försti.
- Sinun silitystäsi.
Siis, silitä itseäsi.
Hiero itse.
Anna voimaa ja energiaa.
Ole yhtä itsesi kanssa.
Rakenna itsesi eheäksi
yhteiseksi ihmiseksi.
Ja sitten, kysele ja
juttele ystäviesi kanssa.
Heillä on sinulle paljon asiaa ja ratkaisuja
elosi vaivoihin ja matkalle
- teidän kaikkien yhteiselle.
Tämä nyt tällä kertaa.
Ja tämä on tärkeä.
Ensi kerralla puhumme
luomme yhteyksiä ystäviimme
kuuntelemme.
Nyt vapaudu - ja parane.
Kapteeni jäi hiljaksiin istumaan paikalleen. Viipyi mietteissään kauan. Katseli itseään, käsiään, jalkojaan, siveli vähän pulleaa vatsaansa, hieroi selkäänsä minkä yletti, silitti päätään ja kasvojaan ... ja mietti...
Sitten hiljalleen
paikalleen palasi
ja siihen Förstin viereen istahti...
Försti vain hiljaa huokasi, mutta ... jo jotain oppineena vaikeni.
#
Suurien äärellä
)))
-Kapteeni ja
Taikuri,
olen varannut teille yhdessä oman talon.
-"Jat-taas toi! Ja toi Taikuriki uudelleen. Onks noi-nyss-sitte joteski tärkeempiä. Ja kuka tota paattia oikee ohjaa. Eiks toi… toi ääni nys-sitä tiedä", mutisee taas Försti lähes äänettömästi itsekseen.
-"Olkoon sen nimenä
"Ihminen ja terveys".
Siellä voitte tutustua ihmisen salattuihin asioihin.
Kapteeni, joka olet
lihaa ja verta
ja kaikkea mitä ihminen kaikkineen on
ja Taikuri
sinä tarkka mittari
olet apuna kaikessa tutkimuksessa
sillä, kaikki ihmisessä
on mitattavissa arvoilla, värähtelyillä
mitoilla, määrillä
ja kaukaisuuksien sfääreillä.
Ihminen on kuitenkin
vain värähtelyä eriasteista
ja ongelmat, tapahtumat kaikkineen
on värähtelyä eri tasoineen.
-"Mäen-ainaskaa-oo mikää … värähtely! huokaa Försti mielessään.
-"Nyt siis, menkää
yhdessä tuonne osoittamalleni talolle.
Siellä on teille yhteinen opettaja."
-"Jaa, tuo pieni ja vanha taloko tuolla?" ihmettelee Kapteeni.
"Ihminen ja terveys"
-"Niin, se juuri. Kas
täällä maassa
ja tällä salaisuuksien saarella
ei tieto, viisaus, asu palatseissa eikä korkeissa rakennuksissa
vaan, pienissä ja vaatimattomissa.
Eikä talo, sen seinät ja
suuruus
ole tiedon, viisauden, mitta
sillä, suuruus asuu sisällä, ei ulkoisessa.
Sinne nyt vain, ja
käykää sisään olkaa hyvät."
Niin Kapteeni ja Taikuri lähtivät nyt yhdessä mäellä olevalle talolle. Tulivat avoimelle ovelle, jossa molempien oli kumarruttava, sillä sen verran pitkiä olivat molemmat, ja oviaukko kovin matala. He siirtyivät sisälle. istahtivat tuvan kahdelle tuolille - ja odottivat…
Ja hetken päästä kuului
ääni:
)))
-Kyse on nyt ihmisestä
terveydestä, sairaudesta
oireista ja hoidoista
vääristä ja oikeista
sillä paljon on olemassa
turhaa vaivaa
paljon ihminen väärin tietoa kaivaa
ja kehoaan väärillä vaivaa.
Kas, niin monesti oire
kehon
on seurausta puolustavan kehon
sen omaa hoitoa ja parannusta
… siihen nyt ihminen tarjoaa vastustusta
vaik hoidoksi luulee hän sen
- tilannetta vain pahentaen.
Tämä sarka on laaja
ja vaikea uskoa, sillä monenlaista on vastustusta
ja oman voiman epäuskoa.
Mutta keho on viisas ja
terveenä voimakas
sairaana ja loppuun kulutettuna heikko.
Mut' silloinkin vielä hän henkisesti voi vahva olla
taistella, ei suostu olemaan tappiolla
ja silloin tulisi kehoa
vahvistaa, ja mieltä
etsiä parantavia voimia sieltä, miss' aidot voimat on
… väärä hoito tuo tappion.
Ja tässä
on kuin uusi suunta
kosketamme parantumisen juurta
jossa ihminen itse se voimallinen pääjuuri on
… sen muistaminen kuin mahdoton.
Ja tähän,
juuri tähän, ja tässä
ollaan viisautta etsimässä, ja löytämässä
sillä, ei viisaus aina ole lääkkeessä
vaan, lääke voi olla viisautta estämässä.
Siks' pakko on tarttua
ja kertoa
ihmiskehon hoitoa ja totuutta.
Eikä keho itsessään ole
syyllinen, sairas, itsessään
vaan, mieli, sisäinen, elo kaikkineen nyt näkymätön
on aarrearkku määrätön
miss' ratkaisu arvaamaton.
Sillä arkussa elämän,
kokemusten
salassa, piilossa olevien
on ratkaisu monien vaivojen
myös monien vahinkojen, joit' onnettomuuksiksi luullaan
vaik takana kaiken on syyllinen muu
… tämä ihmissilmiltä ja -tiedolta piiloutuu.
Nyt lähdetään tälle
matkalle
vaikealle, kuin uskomattomalle
jossa joutuu viel monesti miettimään
selittämään ja vastaan taistelemaan
itselle, osalliselle
ja muille ympärillä oleville.
Sillä, moni asia on
vaikea
ja vastoin yleistä käytäntöä ja luuloa
kun, aina on toimittu niin
ja uskotaan nykyisiin suuntiin ja suosituksiin.
Voi, niin paljon on
toisin, kuin oikein soisin
eikä tieto viisainkaan kulje suoraan
kun niin paljon toisilta opitaan ja väärin uskotaan.
Siksi niin monesti
turhia sairastetaan
ja vaikeasti vaivoista parannutaan.
Mutta, jos toisin
opitaan ja ymmärretään
silloin terveemmin eletään, ja onnellisempia ollaan
kun uusin ajatuksin elämää ja ihmistä kohdellaan.
Siis, nyt kuunnelkaa: Tulehduksesta.
Suuren viisauden äärellä
elimistön terveydellä ja hoidolla
sillä vaiva, tulehdus
ei monesti olekaan sairaus, vaan hoito
elimistön oma parannuskeino
prosessi vian kuntoutukselle
- ei merkki sairaudelle
… vaikka, onhan sekin siellä
tulehduksen takana aiheuttajana.
Ja nyt,
monesti hoidetaan elimistön oma hoito pois, ja kipu
vaik oikeasti tulisi hoitoa vahvistaa
ett' keho sais itse vaurioita parantaa.
Siksi tulehdus on kehon
työ
vaivan ja vian parannus
kuntoutus vaivasta pois.
Ei niin, että se tulehdus se sairaus ois.
Jos nyt otamme
lääkkeillä tulehduksen
pois
kehon oma kuntoutus jää kesken
ja kuin sen omaa parannusta ei ollutkaan ois
ja vaiva
se alkuperäinen vika, vamma, jää voimaan
ja ihminen jää vaivaan, vaik piti päästä vaivasta pois
ett' ihminen taas terveempi ois.
Tulehdus on merkki
sairaudesta
jota tulehdus, keho, yrittää hoitaa
ja silloin, jos jotain yritetään ulkoapäin auttaa
tulisi kehon työtä
vahvistaa
että ihminen vois pikemmin itseään parantaa.
Kipua voi kyllä hoitaa
pois
ett' keho paremmin
sais tulehduksella hoitaa itse sairautta pois.
Hoitaako
tulehduskipulääke oiretta oikein
vai, hoitaako se hoitoa pois
mutta, kivuton keho helpompi hoitaa ois.
Mutta, silloin
kivuton ei saisi urheilla ja rasittaa
kivun aiheuttajan hoitoa pois.
Sitä varottava!
Sillä kivun aiheuttaja on rauhassa parannettava!
Kuvaus on mutkainen
ja vaatii ymmärtävän ajatuksen. Sellainen teillä on.
Ja nyt, odottakaa vielä
paikallanne
on toinenkin asia viel syvemmälle ulottuva
siihen tarvitaan myös Erakkoa kuulemaan
uutta suuruudesta oppimaan.
#
Suurien unelmista
)))
-"Nousehan Erakko
paikaltasi
ja kulje samalle talolle, minne kulkivat ystäväsi juuri
siellä on myös sinulle viisaus suuri."
-"NNNnot-toiki! kiukkuilee sisällään Försti.
Ja Erakko seurasi ystäviään pienelle talolle, minne näki heidän menevän. Ovesta sisälle kumartui hänkin, ja istahti heidän viereensä tuolille, joka kuin tyhjästä ilmaantui paikalle. Ja samalla jo kuului:
)))
-Ei kielletty ole suuria ajattelemasta,
toivomasta
pyytämästä, anomasta
- saavuttamasta
sillä, miten niitä muuten, ellei ole ees halua, tahtoa
toivoa paremmasta
jostain uudesta - vaik suuresta.
Ja ihmisen kohdalla
ain arvokkaasta avusta - parantumisesta.
Ei ulkoiset; rahat ja
vallat
halut ja tavarat
vaan, kehon sisäiset vammat
ja niiden seuraukset - säteilevät vaivat
vain niillä kuitenkin on
arvoa ihmiselle
yhdelle, yksilölle
pienelle maailman osaselle
joka kuitenkin aina on osa suurta
kokonaisuutta.
Ja kuinka suurta onkaan
auttaa
ihmistä, pientä maailmaa
joka aina samalla rakentaa suuruutta.
Ei sitä kannata
vähätellä
sillä kaikki aina vaikuttaa kaikkeen
ja suuret rakentuvat pienistä
kuin aina "pienistä puroista" vaik suuriksi meriksi.
Samoin ihminen
ja koko maailmankaikkeus ihmeellinen
pienistä palasista
sisäisistä atomeista, kvarkeista
väreistä, värähtelyistä, kvanteista
… niistä kaikista kasvaa tää kaikki suuri ja näkyvä
samoin kuin näkymätön ulottuma.
Siksi, jokainen pienikin
ajatus
toive, tahto, huokaus
pyyntö, kosketus
on maailman, elämän, vaikutus.
Miksi siis ei saisi
toivoa, pyytää
unelmoida suurista
vaik kaikki alkaisikin pienistä aluista
sillä, pienissä aluissa
on suuren sydän ja juuri
ja joskus aikanaan, vaik piankin jo
voi edessä olla vastaus suuri.
Siis, rohkeasti vain
matkaan, matkamiehet - suuria kohti!
ja siel kaukana, kuten merellä näittekin
se suuri kirkas valo teille jo hohti.
Nyt siis väsymättä … sitä kohti!"
Ja puhe loppui.
Oli tuvassa hiljaista. Ei kukaan ees ääneen huokaissut, syviä hiljaisia ajatuksia vain. Melkoisia eväitä matkalaiset sai. Sitten hiljakseen nousivat toinen toisensa jälkeen ja toisilleen mitään sanomatta palasivat torin penkille paikallensa.
-"Jokohan pian ois lähdön aika?" oli kuin yhteinen ajatus itse kullakin, vaikka kukaan ei mitään sanonut.
Ainoastaan Försti hieman hermostuneena hiljaisia ystäviään katseli ja sisällään monenlaisia mietti ja kyseli. Kuin malttamattomana odotti: -"Se äänihän lupasi…".
#
Tärkeintä oppimaan
Vaik kuin käsky jo
matkaan kävikin, on koulutus viel kesken
se kestää viel hetken
sillä monia taloja, tiloja, ulottumia, on vielä kuulematta
oppia saamatta täällä
- ei niitä sit enää merten päällä -
vast seuraavassa
satamassa
jossain kaukana matkan takana
kun kaikki taas valmista maihin palata.
Sillä, maihin mennään
vasta
kun miehistö on valmiina
- silloin vasta ilmaantuu uusi opettaja.
Mutta, nyt täällä
salaisuuksien kylällä
opitaan syvän elämän sisintä
ihmisen tärkeintä - terveyttä
vaik monesti luullaan,
väitetään
ett' muut asiat ois tärkeitä;
ystävät, rahat, vallat
perhe ja lapset, talot, tavarat
vaan, jos terveys otetaan pois
on kuin kaikki muukin siin' sivussa mennyt ois.
Siksi, tärkein ensin -
tuo ihminen itse
se kun tulee lähelle, kun jokin noista pettää;
ystävä jättää
lapset lähtee
rahat, talot, tavarat menee
kun elämä kuin hylkää
- vaik oikeasti ei kävisikään niin
se kutsuu vain uusiin.
Vaan, kun kaikki nuo
vallat on riisuttu pois
ei ihminen rukka yksinäisempi olla vois
ja terveys jos lähtee ensimmäisenä
seuraa jo moni perässä
… joitain uskollisia viel seurana, aikansa
sit katoavat - myös lapsensa.
Siksi, varjele itsesi
terveytesi, elosi
laske oikein taakkasi
varjele mielesi, tapasi
säilytä rohkeutesi, ilosi
suojele luontosi, ainoasi
sillä, sinä itse olet kaikkesi
- ja uskosi, tulevasi
on sun turvasi - aikasi.
Ja nyt, jotta
tuo kaikki vois olla totta
tarvitaan oikeata varustusta
palvella
ja itse kuntoutua
ett' laiva, mi satamassa piankin jo valmiina
vois lähteä matkaan koulutettuna kaikesta;
arvosta ja avunannosta, mi on tään matkan pää
se, mikä oikeasti on merkittävää ja tärkeää.
Pitkä tie, Kapteeni hyvä.
Mikä oikeasti suurta,
mikä pientä
millä merkitystä
millä voiman osoitusta
millä kantavuutta, rakkautta
- ei sitä ihmisten välistä tunnetta
vaan, kaukaisempaa ulottuvuutta
joka on kaunista ja arvokasta
ain' kaivattua, katoamatonta
ajatonta ulottuvuutta.
Siksi nyt ...
)))
-"Koulutusta omasta itsestäsi, Kapteeni:
Kaikella syynsä
vaivansa, oppinsa
kokemuksensa, kulkunsa
kärsimyksen polkunsa
… eikä mikään syyttä
vaan, kaikella tarkoituksensa
vaivoilla viisautensa, oppinsa
tuloksensa.
Sillä, ilman niitä
kaikkia ei oltaisi nyt tässä
salaisuuksien saarella eväitä etsimässä
ja tulevaan matkaan varustautumassa.
Sillä, sarkaa on
työtä on
avun annon tarvetta on, lähellä ja kaukana
ajassa ja ajattomassa
- ei siis yksin tässä, näkyvässä
vaan viel näkyväisen takana
tulevassa ja uudessa maailmassa
- kaukana.
Tuolla on nyt sinulle
kuin sairaala
… sinulle ja koko laivasi väelle.
Sinne kerää nyt kaikki
näkyväiset ja viel näkymättömät
siellä avautuvat uudet maailmat
läheiset ja kaukaiset
ihmisen itsensä sisäiset.
Sillä, ihminen
ei ole ainoastaan näkyväinen
vaan, näkyväisen sisällä on omansa maailma
ja ulkoinen
on osa ihmisen
vaik ei näkyväinen
silti todellinen.
Ja tuo kaikki;
kuin kuori
ja kaikki alla sen
ja yllä näkyvien
on väreet eri ulottumien
… sellainen … on ihminen.
Eikä siinäkään vielä ole
kaikki
siin on vasta ajallinen.
On olemassa viel
ulottuma ikuinen
jatko näkyväisen ihmisen.
Ei lopu seili merien."
Ja lähti Kapteeni kuin
komennettuna laivallen
sitä viel näkymätöntä miehistöä kutsuen:
-"Tulkaahan kaikki nyt
kuulemaan
opetuksen sanomaa tuonne sairaalaan.
Siel on meille kaikille avattuna
jotain uutta maailmaa."
Ja laivasta nous
laiturille outoa joukkoa
- vaikea kuvata
erikoisia muotoja, hahmoja
kaikissa kuitenkin jotain tuttua…
ei kuitenkaan mitään
henkiolentoja
vaan, kuten Kapteeni itsekin, lihaa ja verta
... ja energiaa
outoa ulottumaa.
Ja kaikilla on mieli
ja ajatuksen kieli
ja tärkeä virka
… sen voi jotenkin aistia.
Ja outoa…
heillä on erilaisia vaivoja
naarmuja, kulumia
mut' silti … ovat urheita.
He seuraavat nyt
Kapteenia
vaikka hyvin voikin nähdä
että ovat omia persoonia.
Mielenkiintoista joukkoa.
Kun laivasta kutsuttu
salaisten joukko saapui torille,
jossa muut jo odottivat, kuului ääni, joka osoitti sanansa nyt kaikille:
)))
-"Menkää talolle …
tuonne harmaalle, kaukaiselle
se on valmistettu teille."
Ja niin lähti tää outo
joukko - näkisitpä vain -
kulkemaan osoitetulle talolla
viel kaukaiselle.
Mutta, mitä ihmettä? - Ovihan on ... suljettu.
""Sairaala"
#
Miehistön esittely
- )))
- -Nostakaa salpa ovelta
- se on ollut lukittuna kauan, kuin salattuna
- odottanut vain oikeata hetkeä.
- Ovi kyllä aukeaa
- ja sisällä on kaikki valmista.
- Ei kannata antaa ulkoisen häiritä.
- Talolla on kyllä teille omansa tehtävä.”
- Ja joukko, jo melkoisen omituinen muodoltaan ja asustukseltaan
- astui sisään outoon taloon
- jossa, todellakin, kaikki oli valmiina ja odotti.
- Kaikki, siis istuma- ja lepopaikat kaikille.
- Kalusteet olivatkin nyt vähän paremmat
- pehmeät ja kutsuvat
- ja näyttävät siltä, ett’ niissä tulisi viihtyä pitempään.
- -”Nyt on paikalla koko miehistö”, ääni aloittaa.
- ”Osa toisilleen tuttuja, osa kuin tuntemattomia
- vaik ovatkin olleet kaiken aikaa matkassa mukana.
- Tarkoitus on nyt tutustua
- oppia virka, mi itse kullakin on.
- Ja ilman kunkin osuutta matka kuin mahdoton.
- - Kukaan ei ole tarpeeton.”
- -”Joo, ja mää-ohjaan sitä…”
- -”Ssshh Försti, nyt kuunnellaan”, komentaa kapteeni kuiskaten.
- -”Osalla teistä on tehtävä kuin ulkoinen
- menneitä, oleva, tulevia, katsellen ja kuunnellen.
- Salaisuuksia etsien ja ratkoen.
- Matkaa rakentaen.
- Ja osalla teistä on merkittävä salainen sisäinen tehtävä
- kuin piilossa laivan uumenissa
- suorittaa omaa tärkeää osuutta.
- Ja heidän hyvinvointiaan tulee valvoa
- sillä heidän kuntonsa määrittää
- onko matka kevyttä vai raskasta.”
- -”Hö, miten noi nyt … mähä tätä laivaa ohj…”
- -”SSShhh! Kuuntele nyt, Försti!”
- -”Niin, muistakaa kaikki:
- Tämä on teidän kaikkien yhteinen seili.
- Ja teidän tulee tukea toinen toistanne
- huolehtia ja valvoa, ett’ kukin voi toimia omaa osuutta.
- Sillä, tehtäväjako on tarkka ja oikea.
- Osalle jo kerran tehtäväjako kerrottiin
- mutta kaikki eivät silloin olleet paikalla - ainakaan siten kuin nyt.
- Joten, nyt on paikallaan esitellä teidät kaikki toinen toisillenne viel uudelleen
- ja myös piilossa olleet esille tuoda ja arvoonsa asettaa.”
- -”Arvoonsa? Hö!”, tuhahtaa Försti itsekseen.
- -”Ensin mainituilla ei ole mitään laivaston arvoa
- sillä, heidän nimensä on jo arvo itsessään:
- On Taikuri, joka tutkii, mittaa, selvittää, näkyväisiä ja näkymättömiä.
- Ja Erakko, joka tutkii salattuja, viel pimennossa olevia asioita. Hän elää omassa hiljaisuudessaan vapaana, ajatuksissaan joskus kovinkin kaukana.
- On Tietäjä, joka tietää asioita, joita ei yleisesti tiedetä. Näkee menneitä ja tulevia. Ymmärtää olevia, ja salaisia.
- Ja sitten Mystikko, joka tietää ja tutkii ulottuvuuksia ajallisten taa. Hän oudoissa tiloissa matkustaa.
- Ja Narri, joka vapauduttuaan ajan kahleista osaa kertoa, mitä oikea vapaus on.
- Ja vielä tuo salaperäinen Valkea Kotka,
- jolla on myös toinen salainen muotonsa. Siis salainen.
- Hän on lähde monien viisauksien.
- Ja sitten on tuo teidän Kapteeninne. Hän vastaa koko matkasta.
- Ja vielä Försti, joka valvoo suuntia ja hoitaa ruoria.”
- -”Niin-no, … niii’i! ... somm-muv-virka se", nyökkäilee Försti vähän kuin ylpeänä.
- -”Ja sitten tuo laivan muu miehistö
- joka on kyllä ollut matkalla mukana
- mutta he ovat laivan sisällä kuin piilossa omien tehtäviensä tähden.
- Heitä voi kyllä puhutella, ja heistä tulee huolehtia.”
- -”Hö, mitemm-muka, jos niittei-ees nää!”, ihmettelee Försti lähes äänetönnä.
- -”He kuulevat ja vastaavat kyllä.
- Tietävät, onko laiva kunnossa, vai pitääkö jotain korjata.
- He ovat tärkeitä matruuseja, ... vaikka tuo arvonimi ei teekään heille oikeutta virkojensa tärkeyden tähden:
- On matruusit Sydäminen, Maksanen,
- Ykkös- ja Kakkosmunuainen
- Pernanen, Sappinen, Keuhkonen
- Rakkonen, Rauhanen, Haimanen
- Mahanen, Suolinen ja Aivonen.
Jaa, onhan viel tuo Ihonen
mutta, hänen virkansa onkin näkyväinen
ja hän on Kapteenille hyvin läheinen. - Siin’ sitä on joukko ihmeellinen.
- Ja uskollinen joukko se on.
- Jos kaikki on hyvin, heitä tuskin huomaakaan
- ja matkaa on helppo jatkaa.
- Vaan, jos yksikin heistä on jotenkin huonolla hoidolla
- tai jopa huomiotta
- he ilmoittavat siitä kyllä eri
tavoin
... mutta eivät heti, sen lujan uskollisuutensa tähden - koska, he yrittävät ja
taistelevat matkan puolesta kuin loppuunsa saakka.
- Siksi heitä tulee tarkkailla
- huolellisesti seurata ja kuunnella
- josko heillä ois jotain sanottavaa tai puutetta.
- Onneksi on matkalla mukana tuo Taikuri-taitava
- joka osaa mittailla salattuja, ja tarvittaessa lisätä voimia
- ja ilmoittaa Kapteenille, jos on havainnut
- jotain miehistön puutteita tai tarpeita.
- Tällä matkalla on yhteispeli valttia.”
- #
Kapteenin alakuloa
)))
-"Ole onnellinen, Kapteeni, ettei laivasi ole
sotalaiva.
Et kestäisi sitä surua, mit’ kaikkea tuottaisi se.
On ollut sinulle jo kylliksi
elosi vaivasta
kasvusta kaikkineen
menetyksistä, kivuista
… kuin vääryyksistä
vaik eivät ne olekaan olleet sitä
kasvua vain
elon kulkua kaikkineen
vaan, onneksi ei sodan julmuuksineen.
Niitä et lie enää ois kestänyt
sinä
murhe ja suru on suurinta, mitä
ihminen ikinä voi matkallaan kantaa
vaikka sanotaan: Suru niin paljon tullessaan antaa
vaik ottaakin se aina pois
niin, … miten elämä muunlaista olla vois.
Ja surusta tuokin, Kapteeni
nuo sanat syvältä sisältäsi
ja pelosta
toivosta ain paremmasta
… ja jostain salatusta tulevasta.
Kuin yhteen suruun ois yhtyneet
kaikki
mit itkemättä, kantamatta, viel olleet ovat
- surun sisäiset taakat ovat kovat.”
-”Ehkä joskus,
huokaa Kapteeni
minä suruni, ikäväni, rauhassa
itkeä saan
jossain tuolla
miss’ on ikuisen rauhan maa."
"Minä elän!"
huokaa hän.
"Vaik monesti minä luulen
etten kestä tätä matkaa elämän."
#
08.12.2016
)))
-Ja, Kapteeni hyvä, sinä unohdat hetkin, ett’
tämä saari
on salaisuuksien ja viisauden saari.
Tääll’ on jaossa paljon.
Eikä kaikki ole vain
kuin ottaisi astiasta karamellin makean
tai, että vain kuullen sen
sen itsellesi helposti omaksuen.
Katsos, on asioita, tietoja,
taitoja
joit’ on syvästi opittava
tunnettava
ja niihin oikein upottava, kasvettava
ja samalla viel kuin luonnetta muokattava
ja sitten vasta omaksuttava
… sen kuin lihaksi muututtava
kuin kärsien opittava oikein rotkojen, risukoiden, kautta
- nuo ovat kyllä sinulle tuttuja aikaisemmilta ajoilta.
Ja, eikö niistä, juuri silloin
ole tullut paljon viisautta
tietoa, taitoa, ymmärrystä
… kipujen ja kyynelten kautta.
Se on raskasta, minä tiedän sen
tunteet ja muistot sisälläsi salassa viel velloen.
Vaik elämä auttaakin unohtamaan
ei se kuitenkaan pysty menneitä poistamaan.
Ja, Kapteeni hyvä,
jos taas kerran on kipua matkassa
muista, miss’ ollaan
ja mihin ollaan varustautumassa;
matkalle, joss’ tarvitaan monenlaisia tietoja, taitoja
ja tunteiden tuntoja
ja muistoja, joiss’ on voimia
vaik ei monestikaan ajatella niin
ett’ raskaat muistot ois voimia tuleviin.
Kärsi hetken kipu ja kuuntele
mitä antaa se sulle matkalle;
mitä sulattaa pois
mitä antaa tilalle
sillä, ilman muistoja, kokemuksia
niiden kasvattamia tietoja, taitoja
voi tuleva matka mennä vaik pilalle.
Taikuri antakoon sinulle tietoja,
Tietäjä tulevan lupauksia,
Mystikko kuvan nostakoon,
ja Narri vaik vaik vähän naurattakoon,
ettet nyt murheeseesi, suruusi, musertuisi
tämän tärkeän hetken alla
… vaik se nyt hetken painaakin
katso, on hyvyyttä kaikkialla.
Ja vielä, Kapteeni ei saa
masentua
sillä masennus pian voi tarttua
miehistökin siinä unohtua
ja tärkeiden voimien kadota.
Sillä, voimaahan tässä juuri
haetaan
sitä tämän kivuliaan ja raskaan hetken kautta rakennetaan
ja jo huominen
on oleva toisenlainen.
Ei ainainen kipu tarpeellinen
vaik hetkellinen aina on suurivoimainen.
Katso ympärillesi, Kapteeni
tää uljas miehistö kyllä kantaa sua
iloa ja voimia antaa
ja apuja ain matkalla viel suurenmoisella.”
Taikuri: -”Niin Kapteeni,
kunto on hyvä ja toipumaan päin.
Mielesi vain on hetken maassa, mutta siitä jo saitkin opetusta.
Ysin sulle annan, nollasta kymppiin asteikolla.
- Näillä mennään!”
Tietäjä: -”Juu, ja kaikki
mi luvattu sulle jo aikaa on
on kuin lupaus kohtalon.
Ei katoa se, jos vaik tänään oisitkin allapäin.
Minä ihan hyvää sulle edessämme näin.”
Mystikko: -”Ja katsohan,
Kapteeni, mitkä kuvat minä sulle
kuin lupaus tulevien unelmille.
 |
Konkreettista tietämystä voi nyt alkaa
soveltaa käytäntöön, ja mentaaliset kyvyt ja lahjat voivat palvella
henkisiä päämääriä. Suuria mahdollisuuksia ja unelmamaailmaa, jossa kaikki on ulottuvilla. Alitajuisia asioita, jotka ovat tulossa
tietoisuuteen. Ne ilmenevät monenlaisten tunteiden ja ajatusten
muodossa. |
Ja viel Narrikin
kirkassilmäisenä avuksi kiiruhti:
-”Kuule,
ei se vapauteen vievä tie aina niin kevyt lie
mut’ vaihtelevain maastojen kautta
se perille vihdoin vie.”
Försti: -”Mäen tajuu, ett’
mitä se tosnyt mököttää.
Jos nyt peppu ja reisi on vähä kipee, niim-mitäs sitte!”
Kapteeni: -”Hyvähän sulla
on, Försti
kun sulla ei ole kumpiakaan.
Mutta, kiitos pojat, kyllä me tästä taas.”
Försti: -”Höh …
mitenniim-muka ei oo?”
#
Kapteeni: -"Ainiin muuten,
Försti. Vieläkös sinä tykkäät joulusta?
Försti: -"Kui?"
Kapteeni: -"No kun sinä
silloin aikaisemmassa elämässä aina hoit sitä, että "joulu on kiva, joulu
on kiva". Se oli sinulle silloin niin tärkeä. Ja vielä silloinkin kun
tälle merimatkalle lähdettiin. Ja se hattukin...
Försti:-"Älä SANO! ..
sitä"
"Niin-no, mutta ... eikös se joulu sit enää olekaan kiva?" Kapteeni ihmettelee.
-"Nooo ... oon se. Enn-oo-vaa ehtiny sitä tällä reissulla miettii. On ollu kiirettä ton ruotin kaa."
-"Se on ruori", Kapteeni korjaa.
-"No niihä-mä sanoiiin!"
-"Mut' hei kuule, mulla on yllätys sulle!" sanoo Kapteeni vähän jo innoissaan.
-"Ai onvai?!"
-"Juh, ootas vähän. ... Noniin, katsohan tätä - TADAA!
- ? ? "Mikä toi-o?"
-"Ootas vähän, mä näytän", ja alkaa pikku puuhailu. Tuntematon vois luulla että se on painia, mutta se on sellaista vanhojen ystävysten pikku ... halia. "Noni! Mitäs sanot?" tivaa Kippari innoissaan.
|
|
- ? ? ? apua! |
-"Se on sellainen Förstin joulunuttu. Sellainen pitää olla aina, kun ollaan laivalla", vakuuttaa Kippari vakavin kasvoin.
-"Eikä!"
-"Juu'u, niin se on".
-"Mutttt ... eihä me ees olla nyt laivalla!" yrittää Försti vielä.
-"Niin niin, mutta jokainen arvonsa tunteva Försti pukeutuu arvonsa mukaisesti myös maissa. Ja varsinkin joulun aikaan. Sehän on suuri juhla."
-"Eikä!"
-"Juujuu ... etkä ... ota .. sitä nyt pois!"
-"No (huokaus) kaimun-sitte pitää tääki kestää, ton viran puolesta. En kyllä muute", puolustelee ilopunavärinen joulu-Försti.
-"Mitä noi kaverit tuolla oikee tirskuu?" huokaa Försti kun katselee muuta miehistöä.
-"Eei mitään ... niillä on ihan omat jutut siellä. Ei välitetä nyt niistä."
-"No ... olkoos-sitte. Mut heti joulun jälkeen vekx ... tää."
-"Juujuu, tottakai tottakai. Mutta kohta juhlitaan joulua, jookos!"
-"Nih, joulu on ... kiva", myöntyy Försti viimein, ja peilailee itseään talon ikkunoista heijastuvista kuvista. "Niinn-no ... hmmm."
#
Förstin ikävää
-”No mitäs sinä Försti täällä laivalla yksin puuhaat, meidänhän piti olla maissa vielä?” utelee Kapteeni Förstiltä, jonka huomasi poistuneen laivalle.
 |
-”Tuliv-vaa kattoo.. ett kaikki-o kohillaan - ja tallessa.” -”No, onko?” |
-”O … ja mullois jo vähä ikävä tonne merellekki … ku mulle-ei-oo tääl saares mitää tekemistä. Teille muille vaa-o kaikkee, puhetta ja sellasta. Mullei-omm-mitää.”
-”Jaa, (huokaus) oisit onnellinen siitä”, huokaa Kapteeni lähes äänetönnä. ”Lupasihan se ääni sinullekin oman osasi. Ei ole vain vielä ollut sen aika. Malttaisit nyt vielä hetken odottaa.”
-”Juu … niihä-se sano.”
-No, tules nyt, mennään yhdessä tuonne toisten luo. Mehän pidetään aina yhtä, eikö vaan, Försti.”
-”Nii … aina”, myöntää Försti. ”Tai ainaski … melkee aina”, hän itsekseen mutisee.
Ja niin ”ikuiset kaverukset” lähtevät laivasta kun kylki kyljessä kulkien kohti rannan toria, jossa muu miehistö jo odottelee.
-”Hei mut, Kippari, huomasiksä ett-toi laiva oli ihanku joteski … muuttunnu?”
-”Aijaa … enpä siinä jutellessa tullut tarkemmin katsoneeksi.”
#
Runoilija omissaan
Runoilija ajatuksissaan, omassa rauhassaan ain hetkin piirtelee sanojaan:
”Elo
kasvattavainen kaikkineen
ei hetkeäkään siitä irti ottaa voi.
Ihminen
kovissa kulkenut
ain kauniimmin vain soi.”
*
”Ilo
irrallinen
vain pinnassa pyörivä
on heppoinen
ihminen kuin turhissa hyörivä.
Mut’ ilo
mi jälkeen koetuksen
syvältä sisältä nouseva
se on ilo
suuri
ain sielun syviä hoitava.”
*
)))
-Mitäs runoilija täällä itsekseen
kirjailee?” kysyy hiljainen ääni
häneltä yllättäen.
-”Pari aforismia tuossa kävellessä piirtelin.”
-”Sinulla on vielä paljon työtä. On ollut tänne asti, vaan on oleva viel edelleenkin, kunhan päästään edemmäksi. Kirjurin tehtävä on tärkeä. Jonkunhan tämä matka on muistiin piirrettä. Tuleville ajoille luettavaksi siirrettävä.
Sanasi muuttuvat matkan myötä, samalla kun kasvavat muut. Ja varsinkin tuon Kapteenin kautta. Kulje vain häntä lähellä, se on tehtävä tärkeä.”
-”Niin, olen huomannut sen, ja tiedänkin. Onhan tässä kuljettu yksissä jo useampi vuosikymmen.”
-”Ja aikaa vielä on, ja kirjoitettavaa monenlaista. Pidä vain itsesi kunnossa. Opetusta tulee vielä sinullekin, kunhan näistä päällimmäisistä päästään. Ole vain levollinen.”
#
Matkan taisteluista
)))
-"Vaikka, onhan se niin, Kapteeni hyvä
ett’ kehon hyvä kunto
on yliarvostettua ajallanne
… niin mukava kuin se olisikin
mutta kun, jos ajatellaan ihmisen
kasvun kautta
ne rajoitetut hetket ovat aina parhaita
sillä niissä, jos jossain
kun ollaan hetki paikallaan
saa ihminen eniten sisäistä kasvuaan.
Hyvä
kunto - kova meno.
Hidas meno - hyvä kasvu.
Tuossa kaksi yhtälöä
jotka kuin taistelevat toistaan vastaan.
Kasvua molemmissa, totta kai
mut’ syvää sisäistä hiljaisella tiellä ainoastaan.
Siksi, oi Kapteeni hyvä: Katso
tietäsi…
niitä hitaita ollut on
vaik ovatkin olleet kuin taistoja vastaan kohtalon.
Mutta, emme nyt seilaisi täällä
aavalla merellä
- vaik nyt hetken salaisuuksien saarella varustautumassa
ellei ois ollut menneessä tuota kaikkea
… ja valitettavasti
kuin valitettavasti, vaik kuitenkin sun onneksi
on viel edelleenkin.
Se hyvän kasvun takaa
kun Kapteeni ain hetkin vuotellaan rankana makaa.
Mutta, tämä on vain ymmärrettävä
vaik ollaankin kuin meriseikkailulla
ei se vaadi kovaa kuntoa
vaan, sisäistä kasvua.
Ei kyseessä siis, nykyaikainen
”taistelupätkä”
kaikkine uhoineen ja voimineen
vaan, ennen kaikkea sisäisine kasvuineen.
Jos kuka tästä muuta odottaa, hän
pettyä saa
vaan, jos jaksaa hän rinnalla purjehtia
hän viel syviä tavoittaa
... vaikka sitten taisteluiden kautta
siis, sisäisten, ehkä raskaidenkin kokemusten
mutta, kaikki kasvua sisäisten ymmärrysten.
Ja vastustaja ei ole toinen laiva
tykkeineen
vaan, vastassa aina ihminen itse
ja omansa aika;
aika, jossa elämme
aika, jonka käytämme
ja se, jota sisällämme syvällä kaipaamme
jotain, jotain … salattua
kaivattua, luvattua
... matkan sivuilla jo kuvattua.
Ole vain urhea
on tämä kuitenkin todellista taistelua
- ei miekoin ja tykein
vaan, ajallisin ihantein
vastaan syvien tarkoituksien."
)))
- "Ja vielä, Kapteeni hyvä
täss kaikkien kuullen kerron sulle: On tuolla
hetken matkan takana viel yksi talo sulle.
Se ei ole julma, vaik ensin
näyttäisikin siltä
mutta siellä, sisällä
on monia tummia arkkuja
lujasti suljettuja.
Olet itse ne sulkenut
ja osan Elämä, sinua ja elämääsi helpottaen
siten olet matkastasi selviytyen kulkenut
... salaiset sulkenut.
Mutta, nyt niitä tällä saarella
on avattava ja katsottava
kohdattava, kosketettava
oikein kaivauduttava ja tutkittava
… tutustuttava kuin uudelleen.
Minä lupaan, se on herkkä matka
ja toinen arkku viel herkempi toista;
monia muistoja
iloja ja raskaita;
- ilotkin raskaita
ja raskaat todella raskaita.
Vaan, ei niitä enää uudelleen elää
tarvitse
riittää, kun kohtaatte ne
kuljette vaik yhdessä ja paneudutte
- siin’ ystäväsi auttavat sua
moni asia ja hetki tulee uudelleen sun luo.
Sinä muistat ne kyllä
kun arkun kansi on ylhäällä.
Ja värejä on paljon;
on kirkkaita
on tummia
jokunen kuin mustan ritisevä
mutta vastaavasti toinen on kirkkaan
hohtava.
- Tasapainoa.
Ja sitten, kun tuo on käyty
arkkujen sisäiset nähty
sinä kannat ne kaikki laivaasi ja hoidat niitä
- ne ovat osa sinua
eivät enää piilossa, vaan avattuna
sinua kantavana ja voimaa antavana.
Ja sinä avaudut itsekin, kuin
avautui se arkku
olet auki kaikkinesi
kuin on auki se arkkusi kansi.
Ne kaikki ovat sinua
… sinua itseäsi ja elämääsi;
sen hetkiä
kasvua
kokemuksia
iloja ja suruja
menetyksiä ja saamisia
kaikkea hyvää
- ja pahatkin oikeasti vain hyvää
sillä niiden kautta on tultu tänne, ja olemme nyt tässä
ihmeitten saarella uudelle matkalle lähtemässä.
Ei nyt, kuten aiemmin, lähdön
hetkin tummin
vaan, kirkkain, puhtain purjein
vapain mielin ja kielin
valkein sisäisin.
Ja laiva on kuin kiitävä sitä uutta
kohti
tuota oranssia valoa
joka viel on kuin outoa kajoa.
Mutta, se on sitä suurta
salaisuutta
sitä kaivattua … syvällä sisällä kaivattua
vaikkei ymmärrettyä.
Mutta, ymmärrys lisääntyy tämän
kaiken kautta
ja on oleva matka, mi ei enää merta kynnä
vaan, se on merestä yllä.
Ei kohtaa sitä haaksirikkova kivi.
Olet kuin keveänä irti
ja sydämesi, sisäisesi, paino
ei enää ole kuin painoa lain
… mutta se kaikki
on kuin palkkaa matkan vaivain.
Vaikkei tässä palkkoja jaetakaan
ei mitaleita, ei suosioita
… on vain tehtävä, ja matka
joka tulee kulkea, ja sillä oppia
- ja se oppi … on suurta.
Siinä kaikessa on oikean elämään juurta.
Ja, jos se on juurta
mitä onkaan sitten se kasvu
joka kasvaa tuosta juuresta?
- Se on sitten jotain suurta.
#
Täss’ ehti välillä jo paljon tapahtua.
Ei ollut päivääkään, ettei opetusta
vaikkakin … eihän täällä ollut päiviäkään
ei öitäkään
yhtä samaa aikaa vain
jonka aikana itse kukin oman oppinsa sai.
Nyt palaamme kohtaan, jossa ääni
puhuttelee Kapteenia
ja valmistelee häntä, ja koko miehistöä, matkalle lähtöön.
Puhdistumisesta
)))
-"Jos ihosi kukkii, oi Kapteeni
jos aukkoja sisältä ulos
on se kaikki vain sisäisen puhdistuksen tulos.
Eikä tässä puhuta vain lihan,
nahan alla olevan puhdistuksesta
vaan, sisäisesi sisäisen
henkisen osuuden ja mielen
siis, ei enää vain ajallisten
aineiden
sen likojen ja saasteiden puhdistumisesta
vaan, ajattoman ulottuvuuden
jonka osallinen myös olet
ja ajallisten kautta sen voimaa maahan polet
kun monenlaista uskot ja kuuntelet
vaik ovatkin ne vain ihmislasten keksintöjä ja luuloja
kuvitelmia ja harhoja
mikä minkäkin tavoitteen tähden;
rahan, vallan, aseman
aikaisemman arvovallan.
Kas kun, laulettava on lauluja
menneitten
ett’ ois luvattuja paikkoja tulevien.
Vaan, näin, oikeasti
ei kuljeta enää suoraan
vaan horjutaan harhaan ja vaaraan
sillä menneitten viisaus
on menneitten, sen hetkisten viisautta.
Jos vain yksin niillä ratsastaa
ratsastaa kyllä harhaan
- vaikka siis kuitenkin
johonkin ajalliseen asemaan.
Samalla siis ihosi ”kukkimisen”
kautta
puhdistuu kokonaisuus monesta turhasta
ja pitää olla tarkkana
ettei sisäistä enää uudella saastuta.
Se on prosessia kaikki
joka alkoi jo aikaa
ja jatkuu vielä
kunnes kello lähtöä uudelle merelle kaikaa.
Sillä, niillä merillä on puhdasta
ja vaatii puhtautta puhdasta havaita.
Sillä, jos katsot sinä puhdasta
kaunista
likaisen ikkunan läpi
mitä siitä puhtaudesta oikeasti näki
… lähellä oleva lika sen kuvan vain turmeli
likaisuus puhdasta muutteli
ja syntyy mielikuvia, jotka ei kerro totuuksia
vaan, lian tahraamia turhia unelmia.
Siksi on tuo tärkeätä
kuin oppia pois turhista
vanhoista kuvista ja toisten unelmista, unikuvista
ja etsiä puhtautta puhtauden kautta
ja silloin vasta
se uusi puhdas on puhdasta ja arvokasta
- ei saastunutta.
Mutta, tuo ei ole helppoa.
Jos se sitä olisi
johan siellä puhtaiden tantereilla
päitä yhteen kolisi.
Vaan, näillä merillä
on rauhallista ja hiljaista
ei arvoja, asemia
ei tavoiteltavia ajallisia unelmia
… siellä rakennetaan vain tulevia
ja vast tulevien unelmia.
Tuo vaatii voimia
suostua olemaan kuin ei olisi mitään
eikä ajallinen anna ajalliselle mitään lisää.
Mutta, ajallinen … sillä
mahdollisuus on …
antaa ajattomalle, tulevalle, ja tulevan unelmalle
kuvia ja suuntia
uusia tuulia ja pulleita purjeita
esille tuoda totuuksia
joita joskus saa ihminen juoda
ja esille tuoda."
#
Menneet ja uudet viisaudet
-"Mitä tarkoittaa tuo
ettei ihminen menneistä viisauksista juo?"
kyselee Kapteeni ihmeissään.
)))
-"Se sinun itsesi osa vain on.
Muilla on omansa kohtalon.
Mutta sinulle, merille lähtevälle,
on osansa oma
ei sinne mennä vanhoilla tiedoilla
- ne meret jo kynnetty on aikoinaan.
Nämä meret ovat uusia
niitä nyt lähdetään purjehtimaan.
Joku voi naurahtaa: -Mitä uusia nyt mukamas purjehtimaan!
Mutta minä sanon:
-Ei kaikkea ole vielä löydetty, saatu, vain pintoja raapittu
ja todellisia totuuksia vain kuviteltu
piirretty pienten suuntien mukaan
… pian niihin ei usko enää kukaan.
Sillä, ei maailma, oikeasti, ole
ollenkaan sellainen
kuin silmin, korvin kuullen, kuvitellen
elää nyt ihminen.
Toisenlainen se on
ja kuin aivan uskomaton.
Eikä sitä ota vastaan viel tää aika
sillä, mennyt tieto
on viel monella perustana.
Mutta, perustat järkkyy
kuvat muuttuu
tieto lisääntyy
”taivaat” avautuu;
siis, tasot elämän
tiedon
menneen, tulevan
ja ymmärrys olevan ja maailmankuvan
oikean ja väärän
- minä uuden tiedon säädän - ja päätän.
Tämä matka on pitkä
ja ollaan alussa vasta
… vaik ollaankin jo kaukana.
Mutta, mikä on kaukana
jos edessä viel tietoa mittaamatonta.
Tämä kaikki vain tiedoksesi,
Kapteeni
ettei vanhoja kannata katsella
niillä on ollut jo aikansa
ja auttavat niitä
jotka riippuvat niissä.
Mutta, mitä etua ois purjehtia
uusiin
jos turvaa jo menneisiin tuuliin.
Mihin ne nyt vois muualle viedä
kun eivät muista tiedä.
Uudet tuulet ja uudet purjeet
niillä on eessä uudet meret ja maat.
Vain uusilla voi uudet tavoittaa
ja rakentaa uudet, tulevat
ihan toisenlaiset unelmat.
Ja muuttuu kaikki, vaik ”paperilla”
vasta
mutta, se on jo arvokasta.
Sehän on uuden, tulevan, perusta
jonka päälle rakenna
tulevasi unelma."
#
Sanojen takana voima
)))
-"Kuulostaa vaikealta
kuin hulluutta kuvitella
ett’ näin vain sanoilla
vois availla uusia maailmoita.
Vaan, mitä uutta tuo ois auringon
alla
mitä uutta kaikkeudella;
… jollainhan aina
ja kaikella alkunsa.
Ja kun sanotaan, ett’ "sanalla"
tai että ”alussa oli sana”
ei se tarkoita
että se sana oli se alku
vaan, alku oli sen sanan takana oleva voima
- se on aina oleva
ja sanalla käynnistyi se
mikä oli voiman tavoite.
Sana on se, min ihminen ymmärtää
vaik’ sekin vain on vertauskuva voimain
sillä, ajatus jo on voimaksi riittävä
tai kuva vailla sanoja
tai lupaus
jokin sisäinen usko sanaton
noissa kaikissa käynnistävän voima on.
Mutta, jokin aina tarvitaan
ett’ tulevan kuva toteutetaan
jokin, vaik’ käsittämätön liikkeelle lähettäjä
vaik’ kaiken takana onkin jo se tehtävä
valmis suunnitelma ja kuva
joka on toteutuva.
Ihminen pukee sanoiksi.
Voima pukee
ajatuksiksi
uniksi
haavekuviksi
sanattomiksi suunniksi
toiveiksi, unelmiksi
- ihminen ne sanoiksi.
Siin’ on ihmisen osa.
Voimakin voi käyttää sanoja
vaan, ne ovat salaisia voimia
jotka ihminen kuulee, muuttaa sanoiksi.
Näin ihminen on kuin muuntaja
voima muuttuu toiseksi;
salainen voima sanoiksi
ja siitä jaettavaksi
sillä, sitä voimaa sellaisenaan
ei voi ihmisymmärrys jakaa.
Parantaminen
on asia toinen.
Siinä se voima salainen
muuntuu voimaksi toisen, ajallisen
ja sanoja ei tarvita
tarvitaan vain muuntaja;
ajaton, iankaikkinen muuntuu ajalliseksi voimaksi
viel’ näkymättömäksi
ja sitten vasta eri tavoin näkyväksi.
Mutt’ voima itsessään on näkymätön
sen vain tuntea voi, jos toinen herkkä on
vaan, se tunnekin vielä on sanaton.
Sit’ vasta sanat, kun voima esillä on."
Aika muuttuu
ajanjakso vaihtuu
- vaihtuu myös ajallinen vuosi.
Tämä hetki muutoksen voimaa suosi.
Nämä kaikki edellä
ovat vain uusien edellä;
laiva valmistuu
ihminen puhdistuu
matka varustuu.
Moni asia salassa,
Moni ajallisessa kuvassa.
Ja avautuu aava, mi on jo luvassa
ja se kuvattu uusi on tulevassa
salaisuuksien matkassa.
Tässä on taite;
vanha taas kerran jää
matkalaiset uusia tähyää.
Puhaltaa voima purjeisiin
uusiin suuntiin.
Voima vaikuttaa matkustaviin
saarella kuntoutuviin, vaik’ kaikkea ei kuvattukaan
- olisiko ollut lie tarpeenkaan
tapahtuihan ne ajasta erillään kuin ajattomassa
toisessa tasossa, joss’ on erilaisia arvoja.
Myöhemmin, matkalla
voi tapahtuneita vähin erin avata
ja tapahtuneiden vaikutuksia kuvata.
Kaiken kertominen ois ollutkin
pitkä tarina
kuka ois jaksanut sitä kaikkea kuunnella
… ihmisen sisäisiä mutkia
menneen ulottumia.
Tärkein on tuo uusi
joka nyt oranssina värinä taivaanrannalta nousi.
-”Sitä kohti!” komentaa Kapteeni.
-”Hei miehet! nyt laivaan
tää saaren vaihe on päättynyt
laiva on valmistunut
kuin uudeksi muuttunut.
-”Försti! ruoriin!”
-”Mennään mennään … älä nyh-hosu.”
-”Kamat laiturilta hytteihin omille paikoilleen!”
-”No on-sillä-nyk-kiire”, mutisee Försti itsekseen.
-”Miehistö! Valmiina?!”
-”Tääll ollaan kaikki!" he kuin yhteen ääneen vastaavat.
-”Noniin! Matka alkakoon! Köydet irti!"
-”Tuuli puhaltakoon!"
Ja värähti, helähti purje
nous' lempeä tuuli saaren yli, laivan rannasta irrotti
ja jotenkin, kuin arvokkaasti, laivan selälle kiidätti.
Ja taakse jäi tuo kuin taikojen
saari salaisuuksineen.
Sitä miehistö hieman haikein silmin katseli ja muisteli,
mitä kaikkea se heille näin pienessä ajassa opetti.
-”Nonni, sinne se sit jäi”,
huokasi joku puoliääneen.
-”Nii’in”,
vastasi toinen hiljaisesti.
-”Katseet uusiin!” komentaa Kapteeni. ”Valoa kohti!”
-”Ohjataan ohjataan …
on-se-ny innokas. Mitä sille oikee tapahtu. Ei se tollane
enne-ollu?" mutisee Försti
itsekseen. Ei uskalla moisia nyt ääneen. Paitsi että...
-"Hokasit-sä kippari yhtää tätä meidän paattii ... eikstää ny-oo joteski eri näköne ku enne?" aloitti Försti kuin varoen.
-"Noo ... ihan totta, Försti. On tää kyllä korjattu jotenkin ... toisenlaiseksi. Ihan totta. Tutkitaan paremmin kunhan päästään tuonne selälle ja kunhan päivä kirkastuu", lupaa Kapteeni mietteliäänä.
#
Vain tuuli puhaltaa
Täällä on vain tuuli, joka puhaltaa
ei suuntaa, mistä tulla
ei suuntaa, mihin mennä
… ei suuntia lain
ei merkkejä taivain.
On vain matka
ja tuo outo valo, oranssi
- tänään oranssi
ja kaikki vie vain sitä kohti
ja tuo outo tuuli
joka kuin tyhjästä tuli
purjeita pullisti.
Ja nyt kaikki hohtaa tuota outoa
valoa
valoa, joka ei jätä varjoa
kaikkialla vain sen valon outoa kajoa.
-”Hei Taikuri!
ehtisitkö jossain välissä tutkia tuota valoa”,
pyytää Kapteeni, tätä kaikkea ihmetellessään.
Ja niin, todellakin
nyt kun valo vähin erin kirkastuu, paljastuu
ei se aamua olekaan
- eihän täällä ees sellaista, ei iltaakaan
matka vain valoa kirkastaa.
Nii’in, kyllä Försti on oikeassa;
laiva on muuttunut tuolla saaren satamassa.
-”Mitä ne siellä oikein tälle
teki?” tuumii Kapteeni.
-”No mähä-sanoin sulle siit jo
monta kertaa,
säet-vaa nähny mitää”, mutisee
Försti oikeassa olevana.
-”Oikeassa olet, oikeassa”,
myöntää Kapteeni
ja ihailee nyt muuttunutta laivaa
tässä oudon valon kajossa.
-"Kaunista."
)))
-”Niin, Kapteeni, tämä matka nyt
kultaa kaiken
menneen, ja tulevan
ja edessäsi on vain uutta
- siihen täytyy varustautua
valmistautua vain kohtaamaan kuin uutta maailmaa.
Ja sitähän tämä jo onkin
vaik’ tuo vanha viel’ heijastelee tuolla takana
kaukana horisontissa
ja saari, joss’ saitte evästä matkalle
näkyy vielä tuossa selkeänä.
Vaan, tulee uusia saaria
tulee toisia kaupunkeja
tulee tiloja, oloja, olomuotoja, matkalla vastaan
ne kaikki ain vuorollaan uusiin varustaa
ja näin matka jatkuu tulevaan.
Ja ne ajalliset
ne jäävät nyt taa
- ne vain kuin katoaa
eikä niillä ole sijaa täällä
ylemmällä väreilyllä.
Joten, Kapteeni, rauhoitu niistä.
Niillä on tutkijansa, uskojansa
selittäjänsä, muuttajansa…
se kuin loputonta, niin kuin se
onkin
kas, tieto muuttaa lisääntyessään
eikä mikään sielläkään pysy ennallaan.
Eikä se ole tarkoituskaan
vaan, ajallisenkin tarkoitus on kasvaa ja kehittyä kohti sitä
mikä sille osalle säädetty on
- kulku kuin kohtalon.
Kaikella aina tahtonsa ja
selityksensä on
ja muutoksen pysäytys mahdoton.
Kaikella sielläkin ain tavoitteensa on.
Kosketuspinta ajallisiin sinulla
säilyy vielä
vaan, uni vaihtuu kuin todeksi
ja tosi vaihtuu kuin uneksi
- maailmat vaihtavat kuin paikkaansa
ovat yhtä aikaa läsnä, kuten ennenkin
vain paikkaansa vaihtaen.
Ja nyt, Kapteeni, rohkeasti vain
- valoa kohti!"
-”Mäen kyl ymmärtäny tost mitää, enkä mä ees nää mitää uniakaa. Ei mun kai tarttekkaa”, huokailee Försti itsekseen.
-”Juu, Försti, ohjaa sinä laivaa. Kaikki tulee kyllä vastaan”, rauhoittelee ääni.
-”Höh, no niihämäny kokoajan teenki.”
#
Elon koulua
Paikalleen asetti
kivuilla pysäytti
keksi jonkun … joku
mielen rauhoitti.
Vaik’ uuden suunnan asetti
- sinne nyt hiljaisesti.
Joku kuin voimansa näytti
tehtävänsä täytti;
ei kuitenkaan suin päin matkaan
vaan, hiljaisesti lipuen
uusin tuulin, purjein, sisäisin
vaik’ ei kuin näyttäisi siltä;
Kapteeni uuden kivun sai - hammaskivun
se mieltä lamauttain.
Se nyt ihan uutta on
sen edessä ihminen kuin voimaton.
Vähästä se pysähtyy, ajallinen
ihminen
kuinka pienestä vaivasta, vammasta
- nyt jomottaa hammasta, ja kaikki seis
vain unta unen perään
ja väsyneenä unestani herään.
Mikä lie tarkoitus tällä
pysäytyksellä
vaik’ niin piti juuri
uusia kohti.
Tutki nyt sit näitä, ihminen
hetkiä elon hetkien
katsos, aika ei pysähdy, ei matkakaan
vaik’ ihminen hetkeksi seisahtaa
luulee, ett’ jotain siin’ katoaa,
eikä tiedä sitä
ett’ se juuri häntä vahvistaa
uusiin varustaa.
Kuin näytiksi vain
ett’ suuremman käsissä on matka vaivain.
Sen mukaan mennään, kuin purjeisiin
tuuli käy
ja jos tuuli on poissa, mitään ei näy.
Silloin vain levätään ja
vahvistutaan
varustaudutaan uuteen.
Katsos, matka tulevaisuuteen jatkuu aina
vaik’ kulkija ois paikallaan.
Silloin on opetusta. Elon koulua.
#
-"Hei kundit, mitä me tehdään tolle Kipparille", huutelee Försti huolestuneena, "seku nukkuu vaa kaike aikaa, ja on iha vetämättömissä ... vaikka piti just nii matkalle lähtee?!"
-"Älä nyt huolestu, Försti, kyllä tämä vielä tästä. Kunhan toi hammas vain asettuu, niin eiköhän sitä sitten päästä matkaan, niin kuin piti", selittää Kapteeni huolestuneelle Förstille.
Monien osien summa
)))
-”Sinä et tiedä, Kapteeni hyvä
ett’ nukkumisesi
väsymisesi
antaa sijaa ylemmälle osalle sinua
mi ei sinulle itsellesi näy
levätessä, nukkuessa
heidän tiensä aivan muualle käy.
Sillä kas, ihminen
on enemmän kun vain näkyväinen
on kuin monta olemuspuolta eri tasoilla
eri väreilyillä
eri tehtävillä, eri teillä
ja kaikki kuitenkin palvelee yhteisellä tiellä
tukevat toinen toistansa
ja ovat kuitenkin yhtä
ja sinä itse, peilistäsi näkyvä
edustat vain näkyväistä.
Mutta, näkyväinen
ei ole kokonainen
- se vain kokonaisen osanen
eikä pärjäisi mitenkään ilman noita muita
ylempiä ulottumia
sillä, sieltä voima
viisaus
tieto, taito
se todellinen ihminen aito.
Ja tuo näkyväinen on vain kuin
kuori
siksi älä nyt huolestu
jos tuo kuori kuin hetkeksi kuoli.
Katsos, se antaa sijaa nyt muille
oman itsesi ulottumille
ja tarvitsevat hekin vahvistusta, varustusta
- tai oikeammin, he juuri sitä tarvitsevatkin
sillä, he ovat se ihmisen todellinen juuri
josta kaikki kasvu ja kukoistus
josta kaikki todellinen kutsumus.
Kuori on vain kuori
väline, jolla tehdä ajallinen tehtävä
mutta, kuitenkin niin tärkeä
sillä ilman sitä
jäis’ tehtävä tekemättä.
Joten, tärkeä kaikelle on kaikkien
osiesi osa
mut’ näkymätön on se tärkein ulottuma
jossa on kaiken toteutuma
ja näkyväinen
tuo sen ajalle esille
ajallisen kehitykselle
- ajattomankin
sen ihmisen oman ylemmän
joka kaikesta saa myös osansa
muodostaen näin kokonaisuutensa
ja sen kasvun ajallisen
kuin myös sen ylemmän, iankaikkisen osuuden
kaiken yhteyden
ja yhteisen kehityksen.
Joten, lepää rauhassa
ja anna levossa tilaa itselle
sen syville ulottumille
- sinun kokonaisuudelle.
Försti: -"Ettäm-mmitä! Ymmärsittekste kundit tost jotai?"
-"Minä ymmärsin", kuuluu ruumasta Tietäjän vastaus, "se on ihan selvä juttu. Odotellaan vielä hetkinen, kohta se nousee ylös ja sitten taas matka jatkuu. Lepo vaan, Försti."
-"Lepo ja lepo... ja munku pitäis ohjata tätä... matkaa", mutisee Försti kärsimättömänä itsekseen.
#
Ja ääni vielä jatkaa samasta
asiasta...
Kahden valtakunnan kansalainen
-”Niin, Kapteeni,
sinä aina välillä unohdat
että olet tästä joukosta ainoa
joka on kuin kahden valtakunnan kansalainen;
tämän näkyvän
ja näkymättömän
ja ne molemmat kuin kilpailevat
siitä
kumman huomio aikaasi saa
toinen toistaan kuin vastustaa
... vaikka molemmilla puolensa
elon tärkeä osansa.
Ja jos vaivaa
tai ajallisen elosi jarruja on
se on kuin kutsua kohtalon:
-Anna aikaasi tärkeimmälle
syvemmälle sisäiselle ja sen tehtävälle.
Ajallisen osasi olisi kuin
suostuttava sille
tarkoitukselle, tehtävälle.
Kyllä se on jatkuvaa taistelua, se
on ihmisen osa
ja varsinkin niiden
joiden elämällä on syvempää tarkoitusta;
viedä eteenpäin jotain sellaista
jolla on merkitystä tulevalle
ihmiskunnan unelmalle.
Ei se isokaan virka tarvitse olla
mut’ silloinkin jo on ihmisen osa
valtakuntien taistelolla.
Jotta ymmärtäisit tämän - vaikka
sen jo tiedätkin
ja ymmärtäisit itseäsi, ja ympärilläsi olevia
etkä etsisi kuin syyllisiä
sillä, ongelmat ovat sinun omia.
Kun olet totellut sisäisesi kutsua
saat taas aikaa touhuta ajallisia omia.
Niissä on vain etsittävä tasapainoa
muuten on elosi raskasta
kuin kokoaikaista kutsua.
Ja tuon kutsun tähden
on ollut monenlaista kuntoutusta
että jaksaisit osasi sen
vaik’ vastassa kuin kaiken aikaa
on kutsut ajallisen.
Tasapainon kautta on moni vaiva
poissa
ajallinen mieluusti kuljettaa teoissa joissa
ei ole syvempää kantavuutta
on vain ajallista huvitusta
… vaik’ silläkin osansa ja aikansa
mutta siis, tärkeintä on etsiä tasapainoa
- taistella.
Tämä on kyllä jo sinulle tuttua
vaan kuitenkin, niin herkästi unohtuva."
-”Niinhän se on", huokaa Kapteeni.
-”Aika on kova vastustaja”, jatkaa
ääni,
”eikä se helposti itsestään osaa anna.
Siksi se on kuin päivittäistä
taistelua
kumpi saa sen huomiota.
Tästä syystä myös väsymys ja uni
ovat kuin taistelutannerta.
Ne ovat ajattoman puolta ajallista vastaan;
uni rakentaa sisäistä ainoastaan
ja lepo ajallista
yhteistyössä siis ajallista ja ajatonta.
Ja vain ajallisen levon kautta
voi päästä unien maihin
ajattomien kartanoihin.”
#
Runoilija huokailee hiljaisuutta
-”Kauas oon kulkenut tarinoista”,
huokaa Runoilija
eloansa hiljaista
- sanat kuin kaukaisia.
Tuon huokailun myös Ääni kuuli...
)))
-”Älä huoli, Runoilija, kaikella ain aikansa.
Nyt tavoitellaan sisäisen kaukaista
katsos, etsitään uutta
uutta suuntaa
uutta ulottuvuutta.
Eikä määrä kuitenkaan ole mittari
mikään, vaan, laatu
sana kaunis laulettu
sana viisas vaikeuksissa kaivettu
salaisuus löydetty, tai näköala uusi
ymmärrys, jonka Runoilija hiljaisuudestaan ilmoille huusi.
Ei huolissaan tule olla sanojan
määrästä
tarinan kulusta
vaan, ulottuvuudesta
sen salaisuudesta ja matkasta sinne
tasoille kaukaisille.
Sinne nyt matkasi käy
eikä tulevaisuus vielä eteesi näy
vaan, ei se ole kaukanakaan
eikä sinne ole matkaakaan
sillä, matka ei ole mitta
vaan, väre, ja värähtely
mi matkaa nyt eteenpäin vie.
Tulevaisuus on toisenlainen tie
kuin ylemmäs, vaikkei sinnekään
kuin alemmas, mutta ei sinnekään
vaan, tässä, paikalla
toisessa ulottumassa
on se matka ja suunta
niin kuin tänne tullessa ja täältä
lähteissä
ja myös täällä ollessa
unessa, ja unettomuudessa
kaikenaikaisessa ulottuvuudessa.
Sillä, ei ihminen ole vain tässä
silmin nähden näkyvässä
vaan, koko ajan myös monessa ylemmässä.
Ja nyt Runoilija huokaa kuin
ajallista sanomaa
joka ei sellaisenaan ole kuitenkaan kauaskantoista.
Mutta, jos se voimansa saa
ajallisen takaa
silloin sanoihin sitoutuu voimaa
joka koskettavuuden takaa
... ei koskettavuutta ajalliselle
vaan, ajallisen takaiselle
jossa kaikki ajallisen todellinen voima on ja lähde.
Ja sanallisen voiman lähde
ei ole ajallisen lähden
vaan, ajattoman, kaukaisen
ylemmän ulottuman.
Ja näin ajattoman lähde
kohtaa ajattoman lähteen
ja pulppuaa elämän voima
… ensin ajattomaan
sitten ajalliseen
joka joskus ajallisen kautta kohtaa ajattoman
- ja kiertokulku jatkuu.
Älä siis, Runoilija parka, huokaile
turhia
ajallisen vähiä sanoja
sillä, yksikin pieni hippunen
joss’ on voima ikuinen
on suurempiarvoinen, kuin ajallisten valtava määrä
ilman voiman sisintä.
Siis, mitä tavoitella, oi Runoilija
pieni,
ajallisten tarinain kulkua ja sanojen suurta määrää
vaiko, sitä pientä tiedon jyvästä
joka koskettaa sisintä
joka rakentaa ihmistä.”
Ja runoilija hiljaa huokasi
rauhoittui ja silmänsä ummisti
päänsä painoi tyynyynsä
peiton veti yllensä ja levollisesti nukahti
unten ylempiä maita tavoitti
ja siinä samalla itseänsä syvältä sisältä hoiteli
... ja ulkoistansa virkisti
kun matkaltaan taas palasi.
#
Ja siin’ nukkuessaan hän oivalsi
kun omia kiristyksiään ihmetteli;
"ett’ keho
tuo jonka tulisi olla väline sille tärkeimmälle
henkiselle sisäiselle kasvulle ja kehitykselle
onkin ottanut sen tärkeimmän paikan
ja muuttunut tehtäväksi
elon tavoitteeksi
ja se, min piti olla tavoite
onkin jäänyt toiseksi
toisarvoiseksi.
Ja näin, kuin kehon kautta
etsitään sitä elon tarkoitusta ja sisäistä rauhaa
vaikka, se sisäinen siel’ tarpeineen
koko ajan huomiota kaipaa.
Mutta, se onkin vaikea asia
kun elossa kaikki näkyvä on jumalana
ja kaiken huomion kohteena.
Jotenkin se on luonnollista
vaikka ihmisen sisäinen, ylempi ulottuvuus
niin kaipaakin huomiota.
Vaan, mitä on tuo huomio
mitä on tuo sisäinen ulottuvuus
mikä on tuo ylempi mihin pitäisi ihmisen keskittyä enempi
mikä on se tärkeämpi
kuin tämä kaiken ajallisen huomio
- ja tuleeko sen unohtamisesta jokin tuomio.
Ainoa tuomio on
ihmisen sisäinen rauhattomuus
jonkin selittämättömän jatkuva etsintä, joka ei anna rauhaa
… ympärillä vain kaikenlainen ajallinen pauhaa
ja vaimentaa sen sisäisen hiljaisen äänen
joka tahtoisi kuuluville tulla:
-”On elämän tarkoitus viel’ suurempi sulla.”
Mutta aikanaan tuo ääni löytää
vaiko järjestää
jonkin pienen raon
ehkä kiitävän hetken
onnettomuuden, tai onnettoman hetken
elon raskaan muutoksen
… ja silloin sinä kuulet sen
kutsun sisäisen
jonkin kuin ikuisen…
ja sinä heräät kaikesta menostasi
tunnet hetkisen kestävän oudon rauhan
jonkin syvän onnen, jota kuin kaivannut aina oot
- jokin, joka liittyy sun kohtaloon
ja siinä herkästi repeää tuo ajallisen muuri
- oli se vaik’ kuinka upea ja suuri.
Tuo jonkin syvän sisäinen tunne on
se
jota sinä olet etsinyt - se elämän juuri.
Tämä hetki … on sinulle suuri."
Ja Runoilija unestansa heräsi
kaivoi sulkakynänsä ja paperia
sanat oudot muistiin kirjoitti.
#
Varo ajallisia saaria
-”Mitäs tuumit täällä yksinäs, sinä
Tietäjä
hiljaisilla merillä?” kyselee
Kapteeni Tietäjältä
hiljaisuuteen vetäytyvältä.
Hän Kapteenille vastaa
joka kuulemiaan ajallisia sanoja huokaa.
-”Älä poikkea ajallisille
saarille”, hän aloittaa ja jatkaa,
”joiss’ voima annetaan vain
ajallisille ajatuksille
tunteille, tuoksuille
silmin näkeville
vanhoille viisaille
entisille rakenteille
- pian katoaville.
Anna tilaa uusille.
Ei sijaa vanhoille, pian katoaville.
Kas, aika kehittyy
elämä
perustat järkkyy
ei vanhat kanna
ei voimaa ihmisille anna.
Tietysti on sitä vanhaa ja jo
kulunutta
mutta, ihminen tarvitsee uutta
- rakennetaan tulevaisuutta.
Aistit ovat totta, ja kullekin
omansa
mutta, ne ovat vain ajalliset
vajavaiset;
mitä näkee silmä - oikeasti
mitä kuulee korva - vajavaisesti
mitä tuntee iho - vain ajallisen kosketuksen
mitä maistaa suu - makuaisti kuivettuu.
Aistit katoo, ei jäljelle mitään
jää.
Kun ihminen itse ajasta häviää
kaiken vie hän kuin mennessään.
Älä kuuntele ajallisten saaria
vajavaisia jaarituksia
ei niillä ole kantavuutta
- sen hetken vain
kun sanoilla taidokkain hurmasivat kuulijansa
unohtaen unelmansa, omansa ja toisten
- luulivat sanoja suurenmoisten.
Katoavia ovat kaikki tyynni;
muuttuvat arvot, asenteet
viisaudet rapisevat, jos joskus hyviltä näyttivätkin
- olivatkin
vaan, aika syö kaiken, sanatkin
oivalliset ajatuksetkin rapistuvat
murentuvat
ja viereen rakennetaan uutta
- rakennetaan tulevaisuutta.
Siis, varo ajallisten saaria
ne ovat vain saaria
irrallisia ajatuksia, maailmoita.
Mistä saivat tietonsa, taitonsa
mistä ajatukset muka aitonsa?
Toisiltansa
menneiltänsä
ajallisilta valloilta, voimilta
vajavaisilta tutkimuksilta, tulkinnoilta.
Ei ihminen ole yksinkertainen
ei ajatuksensa, tahtonsa
ei elonsa kaikkineen
ei tulonsa, lähtönsä
elonsa tarkoitus.
Tutkia saa
- kuvitelmaa
mut’ takana kaiken on toisenlainen maa
siellä vast’ ratkeaa
mikä maailmaa rakentaa.
Ajallinen viisaus on ajallinen
viisaus
ja ajallinen kaikki katoaa
… ain’ jotain jäljelle jää
mi hetken kantaa ja suuntaa uuteen antaa
sit’ katoaa sekin pois.
- Miten elämä muuten kehittyä vois."
#
Tuttu elämän suunta
Ja Tietäjä, joka on myös aikamoinen
filosofi,
jatkaa edellistä tarinaa…
-”Kuin julmaa puhetta;
katoavaa
katoavaisuutta.
Vaan, onko siinä jotain uutta
eikö siinä ole vain tämä elämän suunta.
Mitä jäljelle jäänyt on menneistä
elon päivistä, tapahtumista
ihmisistä ihanista
pahoista.
Vain eteenpäin veivät osallansa
rakensivat kasvullansa
elivät, kuolivat
haavojansa nuolivat.
Ja tulivat uudet ihmiset, tavat
vanhan päälle rakentavat
ja vanhat katoavat uusien alta
kasvaa uusi valta vanhan päälle
- mitä jää vanhoista jäljelle.
Vain muistot
muistiinpanot
kirjoitukset, kokemukset
geeneissä ilot, kauhut
pelotkin salaiset
niistä monet vaivaiset.
Mutta, tänään ollaan kuin vuoren
päällä
ylimpänä
ja jalkaimme alla on kaikki vanha
maatuneena
muuttuneena
kadonneena.
Ja huominen rakentuu taas harjun
päälle
uudelle kehitykselle
ja eilinen jää
- tämäkin päivä taas menneisiin häviää.
Mitä uutta tuossa
tutussa kuviossa?
Näin on edetty ennenkin
ja näin edetään vasta.
Tulevaisuus on arvaamatonta
sitä rakentaa jo hän, ken hoitaa nyt lasta
tulevan kansalaista.
#
Nouse kannelle ja ihaile
)))
-”Pienin askelin, Kapteeni hyvä
kuuntele miehistöä ja ota rennosti
matka jatkuu
ei silleen kuin ajassa, keulatyrskein ja peräpärskein - ei
täällä mennään rauhallisesti;
ja kiire on poissa
tavoitteet on poissa
täytymiset on poissa.
- Vaikea oppia.
Mutta silti, matka käy
lähtösatamaa ei enää näy
ei määränpäätäkään
- vain merien hiljaista elämää.
- Rauhallista, eikö totta.
Mutta, ei päivää ilman uutta
... onko se pientä, vaiko suurta
sitä sinä et itse ymmärtää taida, etkä nähdä
ne voivat olla kaukaisen tulevan säveltä.
Eikä kaikkea tarvitse nyt edes
ymmärtää
täällä kaukaisella merellä
joss’ mennyt jo hämärtää
ja uusi edessä häämöttää, vaik onkin kirkasta
uudenlaista näkymää.
Kuule Kapteeni, ei se niin helposti
käy
tuo siirtyminen ajasta aikaan
vaatii totuttelua
ja silmien avautumista
korvienkin uusia kuulla
sanoja lausutaan nyt uudenlaisella suulla.
- Täällä on helppo kuulla.
Joten, nouse kannelle ja katsele
ihaile, ja taivaita kuuntele
meriä haistele ja ihmettele:
mikä onkaan tämä outojen maa
meret, taivaat kaikkineen
jotka näet nyt eteesi auenneen.
- Se on uutta!
Se on sinulle nyt uutta."
#
Valkean saaren yllätys
Ja Ääni taas yllättäen puhuttelee Kapteenia:
)))
-”Vaik annettu on voimaa käsille, Kapteenille
on eri asia kuitenkin palvelulle
hoitavalle, parantavalle voimalle.
Ei riitä yksin se
mi annettu on keholle
- vaik’ virkansa, paikkansa silläkin
mut’ jos tavoitteena on enemmän;
koskettaa syvemmin
muutoksia aikaan saada
kestäviä, pysyviä
vaatii se jo henkisiä
näkymättömiä yhteyksiä
joiss’ todellinen viisaus on
- ihmisen oma ajatus on kelvoton.
Ja sille
on annettava valta
itsenäisesti toimia ja vaikuttaa
raihnautta koskettaa, parantaa
sillä, monien vaivojen takana
on jokin kaukainen ulottuma
eikä syy useinkaan ole siinä näkyvässä
sormin tuntumassa
silmin katsomassa
vaan, jossain syvällä sisällä
kaukana omassa ajassa
tai viel’ oman ajan takana
- voi olla jopa elon tarkoituksessa
jonka ymmärrys ihmiselle on vaikea
kun hän ei näe kokonaisuutta
ja kun vielä, kaiken takana aina
kulkee kuin salainen lanka
jota ei voi katsoa.
Siksi, ei käsin pelkin
vaik’ kuinka hellin
ei sanoin
vaik’ kuinka taitavin
vaan, voimin yliluonnollisin
siis, ihmisymmärrystä, aisteja ylemmin
on apu annettu paremmin
kuin vain voimin ajallisin.
Tästä syystä, Kapteeni hyvä, katso
tuonne…
näetkö tuon saaren
mi laivasi sivulla, oikealla, siintelee
valkeana, kauniina
ajallisen ajan takana
mutta kuitenkin tässä
ajallisen ja ajattoman rajalla
siellä … on sinulle nyt luvassa apua
ettet vain omin voiminesi rakenna
tulevasi kuvia.
Poikkea sinne, ja poimi kyytiisi
hänet
ken sinua jo laiturilla oottelee.
Hän siellä kyytiisi kaipailee.”
-”Hei Försti! katso tuonne - oikealle! Näetkö!” huutaa Kapteeni.
-”Nimm-mitä? Missä?" vastaa Försti kuin kesken herätettynä.
-”Tuo tuolla, oikealla… tuo saari -
näetkö?”
-”Juh! Mitä siitä? Sinnekö nyt?
utelee Försti jo vähän
innostuneena.
-”Sinne! Juuri sinne. Ohjaahan
taitavasti laiturille.”
-”Oukeeei! Vihdonkij-jotaim-muuta ku tätä ainaista merta ja merta”, mutisee Försti ja pyörittää innoissaan ruoria valkean saaren suuntaan.
#
Valkea hahmo
Ja laiturilla odotti hahmo
puhtaan valkea
vaatteensa kuin valkeita sulkia
satoja, vaiko tuhansia
... kuka niitä laskea.
Olemuksensa vanha
ryhdikäs
hohtava
- kasvoja en näe, ainakaan vielä.
Nyt näen … on hällä parta
sekin valkea
ja hän nousi kepeästi laivaan.
Ja se sulkavaate oli kaunis.
#
Ja tuo outo nousi laivaan.
Kapteeni ihmeissään seurasi, mikä oikein onkaan tää
joka niin valkeana väräjää.
Tulija jo kysymättä itseänsä
selvittää:
Toteutui lupaus
-”Minä … olen sinun parantajasi
astun nyt laivallesi
ja autan kaikessa mi tarpeen sulle itsellesi on
ja kauttasi
ken eteesi, mieleesi, nouseva on
ja voima on kuin suunnaton
vaikka, aina sillä suuntansa on.
Ei omin käsin näitä voimia
mahdoton toimia
ilman ylemmän apua
ja minä … olen nyt se ylempi apu
se värähtely
se voima
se tieto, taito
se apu aito, jota kaivannut oot;
- kulkenut pitkän tien
etsinyt yhtä
etsinyt toista
matkallesi lähtenyt
”merelle” kulkenut
minut nyt syliisi sulkenut
- minä olen sinun
ja sinä … nyt minun.
Ja näin on toteutuva se lupaus
”käsi käden päällä” (>>)
ja se … on tehtävä
apu parhain
heräät varhain ja energiat käy
aivan kuin ei mitään näy
… ei ajalliselle
mutta ajattomalle
täällä on väreille värit
kauniit, kirkkaat, koskettavat
ja kohteensa avun saavat.
Ja sinä itse
väreittesi keskellä
ja kanava olet kasvava
avuksi, voimaksi
välittäjäksi, siirtäjäksi
koskettavaksi kulkijalle
elonsa helpottajaksi.
Rohkeasti suuntaan nyt vain
- et ole yksin
minä … sinut käteeni sain
ja sinä minut selkäisi taakse
auttajaksi
kantajaksi
voiman antajaksi
- ja voima … on suuri."
#
Uusi ystävä, juuri laivaan noussut
"sulkamies", vielä jatkaa esittelyään.
Siipihän se olikin
-”Niin, sinä et vielä tullessani
ymmärtänyt minua
ihmettelit vain outoa muotoa
valkoista väriä
ja suurta sulkien määrää
kokonaisuutta.
Joksikin kuin lintumieheksi minua
luulit
sulkamieheksi minua jo kutsuit.
Et ymmärtänyt vielä silloin.
Minä heti laivaasi noustessa sinut
salaisesti opetin
se oli yksi siipeni kosketus vain
sinä auttamisen perusteet hetkessä mieleesi sait.
Täällä ajattomassa ulottumassa
ajallisen ja ajattoman rajamaassa
se kesti vain hetken, mi ajattomaan liittyi.
Ajallisessa se vei pidemmän
- ajallista varten sait tärkeimmän
kehosi liikkeelle lähtemän.
Mutta tässä me liikumme
ajallisen ja ajattoman elämässä
ja suurin voima on ajattoman
mielikuvien maailman
ajattoman unelman.
Näkökykysi muuttui tämän myötä
ja edelleen on muuttuva sun silmiesi kuva
ajallisen
ja varsinkin ajattoman.
Minut sinä ymmärsit nyt vasta
aamuvarhaisella
kun yhdessä etenimme uutta polkua
- oli voimia uusia
kuin suunnattomia, sinä sen huomasit
- sinulle uutta.
Ja se oli vasta alkua
mutta jo nyt mahtavia mielikuvia
ja kaukaa lähetettyjä apuja.
Minutkin sinä ymmärsit
kun aikasi uudessa voimassa väreilit
sulkakättäni avuksi pyytelit
- ja tajusit;
siipihän se olikin
siipi enkelin.
Hänet, siis minut
sinä nyt laivaasi sait
selkäisi taakse kulkemaan
kaikessa sinua auttamaan
kosketustasi vahvistamaan
ja kauas ulottumaan.
Siipiäni voit ohjata
ja sulkiani lähettää
siivilläni peittää ja hoitaa
käsilläsi koskettaa.
Et näe kaikkea vielä
mutta odota hetki.
Täällä merellä
on rauhallista oppia ja kuunnella
ympärilläsi on paljon opettajia ja parantajia
jo ennen sinua toimivia
- eikä käsiä tule puuttumaan.
Ja, olethan sinä laivasi kapteeni
sekä nyt ajassa
ja myös ajattomassa
täällä ajattoman ja ajallisen rajamaassa
- ihanassa paikassa, jossa kaikki on läsnä;
ajallisen elämän ihanuus - ja kurjuus
ja ajattoman voima, ja suloisuus.
Tämä … on hyvä paikka toimia.
Ja täällä merellä on vapautta.
Ajassa sinä olet kapteeni, lihaa ja
verta
mutta palvelussa
auttamisen paikassa
olen minä aina selkäsi takana
- ja kätemme ovat yhtä.
Ja mielesi yhtyy minun mieleeni
kuvasi kuviini
tahtosi tahtooni
apusi apuuni
sillä, eihän tässä paranna liha
eikä veri
vaan, henki
sen valta ja voima
ylempi ulottuma
jonka voima, energia
on myös ajassa totta.
Kaikki on energiaa
kaikki on värähtelyä
ajassa se on vain vähempää
sillä on määränsä rajat ja laatunsa
mutta, ajattoman ulottuma
on toisenlainen voima;
asteikko on toinen
alkuvoimainen
eikä määrällä ole rajoja
eikä muodollakaan
tämä voima kaikkeen vaikuttaa.
Ja sillä voimalla voi ihmistä ja
asioita koskettaa.
Myös muu luomakunta apuansa siitä saa.
Se parantaa, mutta omalla
tavallansa
ei käskemällä, vaan auttamalla
kuin valuttamalla sitä
ja se etsii tiensä ain oikeaan
vaik salaiseen sopukkaan, joss’ vaivan alku ja juuri on
- oireen hoito on tarpeeton
vaikka silläkin elon herkällä tiellä
ain paikkansa on."
#
Kaikki on nyt ja tässä
Kapteenilla on vielä kysyttävää
haluaa tarkentaa energian syvyyttä.
Hän kysyy nyt uudelta ystävältä:
-”Yksi kysymys, ystävä hyvä:
Onko hoito riittävä
kuinka syvä?
-”Syvyyttä vaikea mitata;
elon matkaa kaukaista
tai huomista
eilistä
tai edellisestä elämästä
suvun, vanhempien, teiltä
tai vaik elon tarkoituksen ihmeistä.
Ei puhuta syvyydestä, vaan matkasta
tarkoituksesta, seurauksesta
ja toivotusta tuloksesta
saavutuksesta
kaukaisesta kosketuksesta aikaan, ja ajan taa
sinne kauas, tai vaik lähelle
voi energia koskettaa
sillä, energialla ei ole aikaa
se vain on
ja sitä on kaikkialla
ja se on aina yhteydessä toisiinsa
- sama energia.
Energiassa kuljetaan ajassa
ja ajan takaisessa ulottumassa
ja aika on sama - ajaton
ja silloin kaikki samaan aikaan läsnä on.
Onko se syvyyttä
vai onko se näkyvyyttä
kun kaikki on tässä
samassa hetkessä näkyvässä
ei ajallisen näkymässä
vaan, ajattoman ulottumassa.
Näin nähtynä, Kapteeni hyvä,
kaikki on näkymässä
tässä hetkessä
ajattoman ulottumassa
nyt ja tässä.
Ja jos olet energiaa välittämässä
kaikki tapahtuu juuri siinä hetkessä
olet vastaanottamassa
olet lähettämässä
ja kohteessa ... on kaikki tieto paikalla;
mennyt, oleva, ja tuleva.
Energia on kuin unelma
jolla on valtavia voimia ja ulottumia
ajassa ja aikain takana
ongelmiin, kohteisiin, vaikuttamassa.
Kannattaa vain luottaa ja uskoa
- nyt puhutaan suuria
eikä koskaan aiheuteta vahinkoja
sillä energia on viisas
jos on viisas myös ihminen
sen sisäinen, mi on alkuvoimainen
ja tietää itse, mi apu tarpeen on
- ajallinen on voimaton
mutta, sen matkassa on ajaton
vaan, silläkin rajansa on.
Ei ihminen ole rajaton
vaan, niin kauan kuin hänessä henki on
hänellä myös rajat on.
Hengetön on taas rajaton.
Ja rajallisen saama apu on
arvaamaton
sillä, kuka tietää voisi
missä sen kohde milloinkin on;
missä ajassa
missä ulottumassa
missä ajallisessa
missä ajallisen osassa
- vaiko peräti viereisen, tai menneen ulottumassa.
Energia … on uskomaton.”
#
Lähin ystävä
(Hyvä ystävä kysyi hautauksesta ja poltosta.)
-"Kerro, sinä viisas Ääni. Kerro
tuosta",
pyysi Kapteeni tietoa.
)))
-”Sinä kysyt kuolemasta
elämän portista
tulevasta
lähtevästä
hengen kulkureitistä.
Puhutaan syntymästä
tulosta tänne, ajalliselle
muodon saamiselle näkyvälle.
Puhutaan kuolemasta
lähdöstä täältä
ajalliselta
ajallisen jättämisestä
paluusta takaisin mist’ tultiin kerran
- elo kesti pitkään
tai vain hetken verran.
Kuollessa
et muotoa mukanasi vie
samoin kuin et muotoasi tänne tullessa tuo.
Saat sen täällä vasta
ja kaikki on muuttuvaista;
pienestä parkuvasta
nuoruuden, aikuisuuden kautta
vähin erin lahoavaista.
Kaikki vain ajallista.
Henki ... on ajatonta.
Ajatellaan,
onko väliä sen
millä täällä eloani taistelen.
On.
Sillä, kaikki palvelee kaikkea
muoto, kunto, tarkoitusta.
Kuin annettu on sulle matkalle se
ajallinen väline
toimia ja toteuttaa
tarkoitusta ja matkaa.
Ei mikään ole sattumaa;
ei varvas pieni kippurainen
ei harva hius hapsuvainen
ei tieto, taito, taitavainen
ei ees matka helppo, tai raskaanlainen.
Olet tarkoituksen matkalainen.
Ja ilman sitä
matkasi välinettä
ei olisi tarkoitusta tehtävänä.
Ja nyt, vasta
on se kysymys tärkeä: Mitä teen tälle
ja mitä teen tällä elämällä
ja mitä teen sille
matkani ystävälle
lähimmälle
jonka kanssa ja kautta
toteutui tämä elämän laukka
ja kaikki taito sen
jolla tään elon matkailen
- jokapäiväisen?
Se oli arvokas, kun sen sain.
Se on ollut arvokas joka hetki matkallain
sillä, ilman sitä ei olisi sinua
ajallista olentoa.
Se on sinun ajallinen muotosi ja
matkasi ehto
alussa sitä kiikutti kehto
lopussa odottaa tuonen lehto.
Ja se väli ...
on tarkoitus ja matka
- arvokasta.
Vaan, ei vieläkään vastausta
sille, mi on sinulle rakasta ja arvokasta
jota ilman
ei puhuttaisi matkasta.
Ei edes olisi sinua
ilman tuota ylläsi olevaa ihoa.
Mitä minä sitten sille
ajalliselle ystävälle
kun tarkoitus on täytetty
matka tehty, toteutettu?
Saako se vain mennä
kuin jokin arvoton roska - tuuleen vain
kuin ei ois ollut se lain
… osaksi katoavain?
Ihminen ei näe kaikkea
ei näe katoavaisuutta
ei tunne elon, kulun, kokonaisuutta
sen salaisuutta.
Silmin hän katsoo vain
ja niillä ajallisen totuuden itsellensä sai.
Mutta, puhutaan ajattomuudesta
ikuisuudesta
matkasta ennen ja matkasta jälkeen
ja nuo sitoo yhteen se
mist’ ei enää jää jälkee.
Mutta, aina jotain jää
ihminen kaipaa ystävää
… ja vietetään ystävänpäivää.
Sinun omaasi päivää
sisäisesi ja sinun.
Tämä päivä on meidän - minun.
Malta vielä hetki.
Mitä teet sinä ystävälle?
Poltatko poroksi
muodon katoavaksi
tuhkaksi tuuleen, mereen, tai minne lie.
Minne käy sun ystäväsi tie?
Vai, annatko arvon, arvokkuuden
säilyttää kokonaisuuden
sen kaiken, mi käsinäsi, jalkoinasi
silminäsi, korvinasi
oli koko elosi matkan.
Säilytätkö sen kuin arvokkaan.
Minä puhun nyt sinulle
- sisäiselle
jonka vuoro on antaa arvo ulkoiselle
elosi jokapäiväiselle kumppanille.
Annatko arvon jokaiselle solulle
kynnelle, hiukselle
jokaiselle hetkelle yhteiselle
eletylle matkalle
- elämälle
- menneelle.
Katso, sinä ulkoinen
et näe kaikkea
et ymmärrä kokonaisuutta
et näe näkymätöntä
et tunne tuntematonta
et ymmärrä ees ajallista
… miten sitten ajatonta.
Ja kehosi oli side välissä
ajattoman … ja ajattoman.
Ja se on sitä aina
vaik tehtävä, matka, ois valmiina.
Se on edelleen, aina, se kohta
jossa ajaton ajallisen kautta kohtaa ajatonta.
Se on kuin sinun porttisi, huoneesi
ovesi tulla
ja ovesi lähteä.
Eikä kaikki ole näkyväistä.
Suurin osa elämää on näkymätöntä
eikä ihminen ajallinen sitä ymmärrä.
Jotain oli;
huoneesi merkki - se on säilyvä
se on yhdistävä ajattoman ja ajallisen
tietoisen ja tiedottoman
katoavaisen ja katoamattoman.
Sinä … olit täällä."
Näin vastasi Ääni Kapteenille
antoi viisauden suurelle kysymykselle:
Mitä teen minä ystävälle?
#
Ääni huomasi, että edellinen kaipasi vielä tarkennusta.
Kuka selittäisi vastauksen
)))
-”Jäikö vastaus kuin vastausta vaille?
Ei jäänyt. Pitää vain paneutua,
sillä katso
keholla on paikka tärkeä täss’ elon juoksussa
kokonaisuudessa
kuin yhteydessä eri vaiheiden ketjussa.
Kuka selittäisi muodon, mi oli
ennen kehoa.
Kuka selittäisi muodon jälkeen sen.
Kuka selittäisi sen kokonaisuuden
millä täällä ajassa nuo kaksi yhdistelen.
Nehän ovat yhtä ja samaa
elon ketjua ja rataa.
Ja tuo välivaihe täällä kantaa merkittävää osaa.
Vaik tää elo näyttäisi miltä
on se kuitenkin tärkeä silta - nyt, ja aina
tällä kokonaisuuden matkalla.
Eikä se matka ole vain tämä
ajallinen
vaan siis, koko iäinen.
Eikä tää ajallinen ihminen
ole mitenkään siitä irrallinen
vaan, se on aina se lenkki
silta menneitten ja tulevien.
Ja eikö se silta ollut sinulle
rakas
jos vaikka elo oisikin ollut raskas.
Mutta, mitä näkee ihminen
menneestänsä
mitä tulevasta
mitä oikeasti olevasta
- vain kuoren, jolla eläen
johon keskittyen.
Mutta, kuoren sisällä on tehtävä
jolla on aina merkitystä
- ymmärtää sitä sitten ihminen, tai ihminen itse laisinkaan.
Jollakin se näkyy selvästi
toisella kuin ei ollenkaan.
Mutta, ei se poista sitä
sisäisen merkitystä ja tehtävää
jota hän kehollaan edistää.
Joku ei koskaan sitä huomaa
toinen vast vanhemmiten tajuaa.
On niitäkin, jotka ymmärtävät sen jo tullessaan.
Ja huomaa: Se merkitys ja tehtävä
ei ois mahdollista toteuttaa
ilman ajallisen näkyvää osaa.
Sillä toteutettiin jotain tärkeätä
ajallisen osuutta
jonka arvoa ei ihminen itse saata tajuta.
Ehkä jälkeenpäin vasta
kun ollaan ajasta vapaana,
Mutta, on rakkautta, jost’ ei
yleensä puhuta;
itsen rakkautta omaa kehoa kohtaan
ajallista ”ajoneuvoa”, kotia, asuntoa
josta kaikki oli mahdollista.
Ja jonka kautta
oli monenlaista elon ohjausta;
kunto, kivut, sairaudet
kaikki elon kokemukset, jotka kuljettivat kohti sitä
elon merkitystä.
Kuinka monesti vast’ elon kovien
kautta
avautuu elon todellista tarkoitusta
ja löytyy se
mit’ varten tultiin tälle oudolle matkalle.
- Tarkalle suunnitelmalle.
Onko jo riittävästi korotettu kehoa
ja sen merkitystä ja osuutta
joka on siis tärkeä osa kokonaisuutta;
on jotain…
sitten on välissä ihminen…
ja taas on jotain.
Eikä ihminen oikeasti näe
noiden minkään muotoa ja osuutta
eikä kehityksen viel’ salaista tarkoitusta.
Ja taas, kuin vihdoin…
ollaan tuon kysymyksen äärellä:
Miten kohdella tuota ajallista kaunista olemusta
- ei ihmissilmin katsottua, vaan ikuista
joka elää, vaik’ ois kuollutkin.
Ja joka viel’ kuoltuaankin
on se sama asunto
jossa ”Itse” matkusti
ja tehtäväänsä toteutti
- vain muoto muuttui
kun tehtävä loppui.
Vaan, ei kadonnut se
mi nyt liikkumattomana jäi jäljelle
kun ”Itse” siirtyi asunnostaan pois
miten hän asunnostaan kiitollisempi olla vois.
Älä katso, tunne, ihmisen lailla
vaan, näe tilanne ajattomasta
ja merkityksen kannalta.
Sieltä katsottuna kaikki oli kaunista.
Ja siis, mitä teet tuolle kauniille
tarkoituksen välikappaleelle
jota ilman ei olisi ollut sitä toteutunutta.
Ja vielä,
mistä tiedät, miten se elää
vaik’ oisikin liikkumattomana ja pian lahoavana.
Miten säilyy, miten muuttaa se
muotoa
miten viel’ rakentaa kokonaisuutta
minkälaista elää se ulottuvuutta
jota ihminen ei näe eikä ymmärrä.
Väärä kohtelu voi olla vaik’
minkälaista vääryyttä
ja elon ketjun vahingollista kohtelua
- vaikka elon tärkeän linkin, sillan,
tarkoituksen kadotusta.
Ja tuhoutuu tuo hyvä mi hyvää teki
ja palveli
tärkeää osaansa toteutti ja kärsi
jotta ois ollut mahdollista se
mikä oli tavoite kehitykselle.
Ja, mikä on se ”tavoite kehitykselle”?
Jaa’as, astutaan jo suurelle salaisuudelle.
#