Kapteenin prosessi
(jota kuvattu myös Runoilijan taisteluksi, mertenmies.fi-sivulla)

Alla hajanaisia poimintoja prosessin ajalta.

08.02.2020

Jonkin uuden äärellä

"Jonkin uuden, ehkä suurenkin äärellä",
kirjoitti Runoilija aiemmin, viime vuoden lopulla.

Aika jotain ennakoi
sanatkin, joita kirjoitin.

Ja sitten tuli tauko
- ja matka kauas meren saarelle
eroon kaikesta aikaisemmasta
   uusiin maisemiin
      uusiin asioihin
         uusiin ajatuksiin
- vanhat jäivät hetkeksi unohduksiin.

Ja kun matkaltani palasin
viikon päivät lepäsin
sit huomasin että, todellakin...
jonkin uuden äärellä täss ollaan

jonkin kuin seuraavan askelman
matkalla kohti sitä todellista tarkoitusta
mitä varten kaikki tää aiempi
vuoskymmenten aikainen matka.

Kaikki taas kerran muuttaa muotoa
ja kaikki aikaisemmin matkattu
on kuin perustana ja rakennusaineena
tuolle tulevalle.

Joten, miten lie nyt jatkuu tää tarina...

Tuo edellinen koski Runoilijan omaa taistelua
vaikka taustalla koko ajan on kasvamassa
se pian julmaksi äityvä Korona.

Ja sitten taas tuli hiljaista...
ja tuon hiljaisuuden oheen
alkoi kehon muokkausta jotain tulevaa varten.

No siitäkös sitä sitten taas pulppusikin sanoja
sen toistasataa sivua. 

Niitä nyt täällä itsekseni ihmettelen
ihmettelen ja kyselen ... ja vähän pelkään.

   # 

29.03.2020

Nyt yhden huonosti nukutun yön jälkeen minä päätin, 
että kuitenkin julkaisen tuon muutokseni prosessin 
ja taisteluni sen ohessa. 

Taistelun, josta en nyt kovin ylpeä voi olla, mutta ... 
välttämätön se varmastikin on - sen tuleva näyttää, 
- ellen sitten kiivailuuni jotenkin hajoa.

Tarina tulee kulkemaan oleellisia kohtia vihkoistani poimien, 
sillä tekstiä on syntynyt käsin kirjoittamaani vihkoon 
pian 200 sivua, alkaen 25.2.2020 
... ja nyt siis eletään maaliskuun loppua. 
 

Liekö sattumaa, vaiko jotain suurempaa suunnitelmaa, 
kun tuo kaikki ajoittuu juuri Suomessa kasvavaan
Korona-pandemian aikaan. Kiinassa, tai missä muualla
lie alkanut hiljaisuudessaan jo ainakin marraskuulta 2019
- tai mistä kaukaa lie, vaik jo aikain alusta kytenyt,
odottanut vain aikaansa esille tulla.

Noniin, lähdetään matkaan...

Kapteeni, joka on lihallinen, elää ajassa ja ajan ehdoilla
 - kuten Förstikin
mutta, tuo viel salaperäinen Mertenmies,
hän elää tällä matkalla kuin monilla merillä;
     näillä ajallisen näkyvillä
     ja ajattoman näkymättömillä.

Hänen osuutensa tarkentunee myöhemmin.

Ja juuri tuo ajattoman osuus tapahtuu ulottumassa, 
jossa kaikki asiat ovat samanaikaisesti läsnä 
... mennyt, oleva ja tuleva, siksi matkan tapahtumista 
onkin ehkä vaikea saada ajallista jatkumoa, 
sillä nuo kaikki ovat koko ajan läsnä.

Sydän on kaiken keskiössä, ihmiselon ajallisessa, 
samoin myös sen ajattomassa.

Se yhdistää ne toisiinsa jotenkin salatulla tavalla, 
ja mahdollistaa näin ajallisen ja ajattoman 
samanaikaista olemista ajallisissa.

Sydän on tärkeä elin sekä ajallisen että ajattoman kannalta, 
ja koko ihmiselon kannalta;
tämän ajallisen matkan, sekä sen jälkeisen ajattoman.

Ja tuo tärkeä elin vaatii nähtävästi nyt muutosta, 
ja siihen liittyy tuo prosessi, johon alussa viittasin.
 

Siis, sydän on muuta kuin vain verta pumppaava elin ... 
se on koko ihmiselon näkyväisen ja näkymättömän ydin.

Sen henkinen värähtely on hyvin korkea, 
ja aivojen värähtely tulee vasta kaukana sen jälkeen. 

Koko muun kehon värähtely on näistä alhaisin, 
lukuun ottamatta muutamia sisäelimiä, 
joilla on yhteistä osuutta 
sydämen moniin ulottumiin yltävien tehtävien kanssa.

Tuossa siis lyhyesti muutosprosessini alustusta 
ja lähtötilannetta.

MUTTA... kuten tuolla aiemmin kirjoitin, 
että näillä merillä on saman aikaisesti läsnä
sekä mennyt että oleva, samoin myös tuleva,
niin tähän kohtaa tulikin juuri tänään aamulla 
31.3.2020 merkittävää tarkennusta.

Se on pakko laittaa juuri tähän kohtaan sillä, 
jos laittaisin sen ajalliselle paikalleen
tuonne tarinan lopulle, 
niin moni asia jäisi herkästi selitystä vaille, 
ja moni ehkä väärä ymmärrys 
voisi kuljettaa vaikka väärille teille.
 

Tuo aamuinen kirjoitus kulkee näin:
 

31.03.2020	9.30-

Usko ja luottamus

Kapteeni miettii...

-Vai, voisiko kyseessä vain olla se
mun omani sisäinen rakenne
sen korjaus ja luottamuksen kasvatus
jonkin uuden vahvistus...

 -Tai vanhan, sen herkän uskon ja sen kautta luottamuksen 
kasvatus johonkin suurempaan tarkoitukseen,
joka tään kaiken ajallisen kamppailun takana kuitenkin on
- ilman noiden vahvistusta, tää matkan jatko on mahdoton.

Hyvänä päivänä on helppo olla rohkea, uskoa ja luottaa
mutta, koetuksen kohdatessa tuo kaikki punnitaan.
Ja sitä puntarointia on nyt tehty jo monta viikkoa.

Eikä tavoite tietenkään ole se puntarointi
vaan, vahvistus noille kolmelle; uskolle, toivolle ja rakkaudelle
ja niiden seurauksena kasvaa tuo luottamus ja rohkeus.

Siin' on se ratkaisun avain tälle sun taistelolle.

Ja vaik taustalla häärii Korona
on tämä oma taistelusi suurempi
kuin tuo maanlaajuinen epidemia.

Hassua. Et pelkää sitä Koronaa, mutta pelkäät omaasi tilaa
jonka tunnet itsessäsi joka hetki.
Tuo ulkoinen on vain kuin ulkoinen retki.

Niin lähellä on ihmiselle ihminen itse
ja kaikki muu jää helposti sen varjoon.
 

Sinä löydät monia ratkaisuja koetuksesi eteen
ja niillä saatkin vaikutuksia lupausten mukaan
- keho hetkin huokaa.

Vaan, jo kohta taas sinä huomaat:
se jatkuu, jatkuu aina vaan.

Ja syy on tuo: tuo syvä usko ja luottamus tulee
- se on matkalla sun luo.

Kyllä se jo ovella kolkuttaa, ole huoletonna siitä
mutta, viel tulee sen sisälle astua ja taloksi asettua.

Sitten on kaikki hyvin sisälläsi, itsessäsi
- ja ulkoiset jatkavat myllerrystään maailmaa muuttaen.
Sinun taistelusi kuin suurempi, on omasi sisäinen.

Vaan, ole luottavainen...
molemmat toteuttavat tahtonsa ja määränsä
kummallakin on aikansa ja tahtonsa.

Sitten vapautuu maailma ulkoinen
- kuin myös omasi sisäinen.

Siis, ole vain luottavainen
sillä, kumpaankaan et pysty itse vaikuttamaan
kumpaakaan et pysty itse lopettamaan.

Ne loppuvat aikanaan, ja toteuttavat tahtoaan
ja saavat aikaan sen määränsä pään
- molemmista niin hyvä jälki ja tulos jää.

Sinä, vain kasvussasi lepää!

-

-Kuinka paljon mun on taisteltava 
tään omani taiston kanssa?

Kuinka kauan, kuinka ... voitan ...
vai, olenko vaik tuomittu häviämään sen edessä?

 -Ei taistelu ole sun ulkoisesi taistelu, ei ollenkaan
se olisi jo tuomittu kuolemaan.

Mutta, taistelu on sun sisäisesi taistelu
josta ulkoinen vain kuin taistelutantereen töminää
vaik sekin on vähin erin häviävää
kun sisäisesi häviää.

Eli, se vanha epäileväinen ja epäuskoinen
mi ain hetkin, vieläkin, vain nostaa päätään
ja sinua värisyttää.

SE sinussa häviää, ja tapahtuu voitto, 
saavutus ja tulos.
Silloin on ajettu tuo epäusko ulos.

Ajattele, mikä vaiva, mikä matka!
Vuoskymmenten taakka
ja nyt kuin se lopullinen puristus
se timantin rutistus
joka kuin kaiken matkan tarkoitus ja tulos.

Silloin vasta on se
kuin pahin vihollinen, epäusko, ajettu ulos.

-

-Oliko se, nyt edestä murskautuva muuri
juuri se epäuskon muuri, jonka oli murskauduttava
jotta matka voi taas jatkua - sillä uudella tasolla.

 -Tästä on nyt kyse ollut kaikessa
- ja viel edelleen, tulevassa taistelussa
siinä suuressa lupauksessa, joka on annettuna:
sinussa itsessäsi
sekä vallitsevassa Koronassa

Oi, korona ... korona ... maan piiriä suojaava ...                    
 
  

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - 

29.02.2020

Ja prosessi alkaa

Omatoimista sydämen tutkimusta. 
Rytmihäiriötä tiistaista 25.2.2020 alkaen.
Jotain outoa tapahtui illalla omassa infra- ja höyrysaunassa. 
Meni voimat. En tiedä miksi.

Sen jälkeen on ollut vaihtelevaa sydämen rytmiä; 
välillä ihan ok, ja siiten taas sekalaista heittelyä. 
Samoin verenpaineessakin. 

En nyt lukemia ala tähän laittamaan, koska rytmihäiriön sattuessa 
verenpainemittarien lukemat näyttävät mitä sattuu.
No, pelästyttävät kuitenkin aina.

-Anna viisautta, oi Viisas! Runoilija jo huolestuneena huokailee.

 (ja Viisas vastaa)
     -  "Tuttu tilanne tasan viiden vuoden takaa 
- ja sama vuodenaika, samat oireet. 
(Tapahtui heti sen silloisen sydänoperaation jälkeen)

Ei vika ole sydämen, vaan elämän muutoksen. 
Se oli sitä silloin, samoin on nyt; suuri muutos ja uusi voima, 
tieto, taito, yhteys, ulottuma. 
Siis kuin kalibrointi uuteen yhteyteen. 
Se oli silloin tarpeellista tämän Mertenmies-seikkailun tähden.

Eikä nytkään ole mahdollista ne tulossa olevat työt, 
ilman tätä uutta muutosta.
Eikä tuota prosessia saa häiritä, eikä keskeyttää. 
Sitä ei sallita, sillä muuten se uusi ei ole mahdollista. 
Ja sitä uutta juuri nyt tarvitset.

Olet itsekin sitä anonut: -Anna viisautta ja taitoa 
sen edessä olevan työn kanssa.

Ja, jos nyt sitä sitten annetaan, sinä hätäännyt, 
kun et tilannetta ymmärrä. Mutta viisaudeksi kaikki, 
nyt ja silloin viisi vuotta sitten. 
Ja tulos ... on sama tulos, eli muutos ja uusi ulottuvuus.
 

Ja se on sydän, missä on avain kaikkeen. 
Ei aivo, vaikka silläkin osansa kaikessa, 
mutta vasta sen jälkeen, kun lähetin/vastaanotin on kunnossa, 
viritetty oikealle taajuudelle, kuten te voisitte sen ilmaista,
vaan, vajavaista tuo. 
Tässä on kyse enemmästä, suuremmasta. 
Kyse on kokonaisuudesta.

Kyse on muutoksesta kuin uudeksi 
- uusi versio, te voisitte todeta -
vaikka kuitenkin taas enemmästä.

Kyse ei ole ajallisesta, vaan ajattomasta ulottumasta. 
Lahjasta, joka annetaan vain tarkoitukseen, 
avuksi ajalliseen tehtävään ja hetkeen. 
Ollen samalla myös kasvun mitta ja määrä.

Siis, täällä, jossain kaukana 
kasvun matkan takana vasta on se mahdollista. 

Ja on oltava paikka, tarkoitus, jota varten tuo uusi varustus. 
Kukaan ei sitä itse hanki, ei huvin vuoksi, ei näytiksi, 
vaan kärsivällisen kasvun kautta, 
tulevien, myös osin olevien tarkoitusten tähden
- sillä ilman sitä lisävarustusta ei toteutus olisi mahdollista.

Mutta, nyt se on - kuin Pyhä Henki aikanaan 
antoi voiman julistaa ja tehdä tekoja. 
Ja ilman sitä se ois ollut mahdotonta. 
Sitten se oli, ja ohjaus myös.

Ja nyt tämä; tuosta ei ole kyse, Hengestä, 
vaan ulottumasta uudelle tasolle, 
jossa tieto ja viisaus on uudenlainen. 

Aikaisempi taso ei riitä tähän, mikä nyt edessä on 
- jää vain kuin pyörimään muurin eteen, 
eikä löydä edelleen. Loppuu tieto, viisaus, ohjaus.

Uusi varustus, uusi yhteys, 
uusi ylempi taso on sen muurin takana, 
Silloin vasta on se mahdollisuus, 
tarvittava viisaus ja voima, ohjaus ja apu 
- ja uudet auttajat, joiden kautta ja kanssa 
työ ja sen tarkoitus on mahdollista.
 

Siis, uusi taso, uusi ulottuma, 
ja sydän on se kanava, portti sinne - 
siksi vaatii se vahvistusta, sillä voimat on suuret, 
voimat on uudet, eikä vanha sydän sille riitä. 

On vahvistettava, avattava, asetettava yhteyteen, 
"kalibroitava" tarkasti, 
ja muutettava koko ajallisen paketti uuden käyttöön. 
Sillä, jos avautuu uusi  ja lisääntyy voima, 
on koko olemuksen uusiuduttava, 
jotta se kestäisi sen tulevan uuden virtauksen.

Siksi on nyt, taas, tämä vaihe kuin huolta aiheuttava, 
koska se ei ole ihmisen hallita,
vaan, sitä ohjaa suurempi. 
Puhutaan energioista, ylemmistä tarkoituksista, 
tehtävistä, tulevien suunnista ja kuvista, 
kokonaisuuksista.
 

Ei ihminen ole vain se ihminen joka silmin näkyy. 
Se mikä on ihmisessä suurta ja todellista, 
on ihmiseltä piilossa. 
Ja se piilossa oleva voi olla pientä tai suurta. 
Pientä kuin olematonta, 
sillä kaikilla ei ole sen suurempaa tarkoitusta; 
on ihmiskarjaa, jota kehitys tarvitsee. 

Ja sitten on niitä piilossa olevia, 
joilla on jotain suurta, mullistavaa, muuttavaa tarkoitusta, 
joka tuo ajalliseen aikaan muutosta tai viisautta, tietoa, taitoa. 
Ihmiskasvulle ja kehitykselle tarkoitusta, jotta toteutuu kaikki se, 
mi tarkoitus on, ja mikä jo edeltä piirretty on - sillä ... 
eihän tässä mikään kulje kuin sattuman satona, 
vaan kaikella on aina tarkoitusta 
ja kehitystä kohti tulosta ja päämäärää. 

Näin mikään kehitys ja vaihe ei ole väärää 
- vaikkei niitä ihminen ymmärtäisi lain.

Ja, anna tykyttää, anna tykyttää - 
muutos valmistuu ja toteutuu - 
valmistuu ajallaan ja tavallaan. 
Yhteys rakentuu ja tehtävä tarkentuu. 
Mahdollistuu se tavoite ja työ, 
joka edessäsi nyt odottaa muuriin pysähtyneenä.

Muuria nyt murskataan, aukkoa läpi mennä - sydämellä - 
sen kautta vahvistetulla voimalla, tiedolla, taidolla, 
ja näkökyvyllä aidolla ain paremmalla.

Ei tämäkään hetki viel' määränpää ole, 
vaik sydäntä "viilataankin" uusiin 
 - se on vain, kuitenkin, yhteen vaiheeseen, 
nyt suurempaan, mutta tasoja ja vaiheita on paljon, 
ja avautumia ain tarpeen ja tehtävän mukaan. 
Mutta, tätä vaihetta sinulta ei ota kukaan.
 

Eikä näköalat lopu, siksi tuo avaus, 
ettet luulisi kuin huipulla olevasi. 

Huiput on kaukana monien vaiheiden takana, 
ja rajamuureja on riittämiin. 
Mutta, ain tarpeitten mukaan edetään uusiin 
muurien murskauksiin.

Eikä sitä mahdollista ihmisen teot, ne on johdettu, 
ja kuuliaisuuskin on annettu, 
ja halu, palo, tahto, usko, toivokin - annettuja kaikki. 
Sillä, mistä ihminen nyt noita ottaisi, ellei niitä annettaisi.

Eivät ole ne ihmisen otettavissa, 
mutta jos on annettu työ ja tehtävä, 
ja piirretty tavoite ja päämäärä, 
annetaan myös varustus, johon nuo kaikki 
kuuluvat kuin voimana, varusteena, 
jotta voi toteutua se 
elon tehtäväksi annettu tavoite.

Joten, rauhoitu sen sydämesi kanssa, 
meneillään olevan muutoksen kanssa. 
Kaikki on hyvin ja oikein, 
ja toteutuu sellaisissa käsissä, 
jois' ei ole virheitä.

Ihminen on heikko ja epäileväinen, 
epätietoinen, epätarkka, vajavainen. 
Nuo kädet eivät sitä ole. 
Ne eivät ole ihmisen kädet, vaan ylemmän ulottuman, 
muureja murskaavan, ja niiden rakentajan."

-Miten minä pieni, maan matonen..., 
Runoilija jo huokaa suurien sanojen edessä.

- "Kaikilla paikkansa ja matkansa määrä. 
Tiesi ei ole väärä, ja sillä on omansa määrä.
Siihen usko ja siihen luota - ja sinulla on oleva kaikki, 
minkä se määrä tarvitsee. Ja se toteutuu, on lupaus suuri.

Hajoaa nyt edessäsi se muuri, jonka takana taas uusi. 
Ja ... jonka takana taas uusi muuri, jne.

Eikä muuri ole ongelma, sitä on turha miettiä, murehtia, 
vaan matka muurilta muurille on se vaiva, 
joka on aina jaksettava - 
ja siihen juuri avuksi aina se uusi voima, 
joka annetaan aina muurin takana. 

Ja mikään ei ole mahdotonta sille, joka uskoo - 
joka siis sekin on annettu lahja. 
Ja lahja ei ole vailla tarkoitusta."

(Aivan kuin ois nyt sydän rauhoittunut. 
Syke tasainen ja rauhoittuva.) 

01.03.2020

Sydämen virka

Illalla rytmihäiriö asettui, normaaliksi kaikki.
Jatkui koko yön aamuun asti.

08.30 vuoteesta ylös ja aamupalalle.
Sit alkoi taas tuntua
pallean yllä rytmihäiriön tunnetta.
Vähentynyt on eilisestä "tikityksestä",
mutta jotain viel on menossa. Mitä?

 -"Niin, sinä kyselet, vaik eilen juuri kirjasit
miten kulkee kaikki, mistä kyse on.
Älä ole niin malttamaton - ja pelokas.

Kas, työ on suuri - ei vain yks sormen napsaus.
Kyseessä koko kehon muutos
ja sydän siinä keskiössä.
Se hoitaa myös muut, ei yksin se itseänsä vain...

eikä sydän ees ole se kaiken ydin,
vaan ydin on se muutos, ja voima,
kyky nähdä ja avautua uusiin.

Sydän siin' prosessissa on vain osallinen,
se lihallinen osuus.
Ja kun kaiken ydin on henkinen,
henkinen muutos, joka se ... siis on se
miksi kaikki tämä koetus.

Sydän on siinä kuin kaiken välissä;
ajallisen ja ajattoman, lihan ja hengen
alemman ja ylemmän,
ajallisen ja ajattoman,
näkyväisen ja näkymättömän,
ajallisen karkean 
ja ajattoman hienojakoisen, kuin olemattoman,
vaikka juuri se on se voimallisin
ja sinne heijastuu tuo muutos
mikä nyt sydämessä kuin rasittaa,

vaikkei se olekaan niin
- se vain kaikkea siin' välissä
kuin paikalleen asettaa, ajalliseen sovittaa,
sillä sen on asetuttava,
kuin uudella tavalla olla ja toimia
ajallisen ja ajattoman rajalla.

Tämä tieto on suuriarvoista,
eikä sitä saa nyt sotkea,
vaan, antaa sen vain etsiä paikkaansa
ja muotoansa oikein toimia jatkossa.

Eikä tässäkään vielä ole kaikki kirjattuna
mitä oikeasti tarkoittaa tuo
kun ajaton tulee lähemmin ajallisen luo.

Kaksi maailmaa kohtaa
ja se on se kuin rajaviiva ihmisen
ajallinen ja ajaton,
ja sydän siinä se kuin "nasta"
jolla yhdistetty pysymään paikalla.

Ja näin ajatellen,
se sydän on siinä kuin ajallisesta katsottuna ydin
sillä, ellei sitä ole siinä
ei ole ajallisen olentoakaan,
eikä silloin myöskään ajallisen ajatonta,
sillä silloin se eläisi jotain muuta,
ja ajallinen eläisi ilman sen osuutta.

Ja näin jos nyt katsot sydäntä;
se ei ole vain verta pumppaava elin
joka mahdollistaa ajallisen elintoimia
vaan, se on kaiken ylläpitäjä
koko ajallisen matkan
ja sen ajallisen ja ajattoman osuuden
sen ylemmän ulottuman, josta kaikki ON.

Ja jos ei ole (ajallisen) ajattoman ylintä
ei ois ajattoman osuutta
sillä ne ovat yhtä
ja siinä kokonaisuudessa sydän on
siis, kuin se nasta, joka pitää ne yhdessä
ja jonka kautta kulkee ajallista ja ajatonta.

Ja aivot ja monet muut
ovat vain sydämen työkaluja
kokonaisuuden toteutuksessa.

Kaikella niillä paikkansa
joillakin vain ajallisen tarpeen osuutta
ja joillakin olla apuna ajattoman...
ovat ajattoman rakennetta.

Ihminen on viel tuntematon, tutkimaton kokonaisuus
ja siitä tutkittu vasta tätä ajallisen osuutta
mut' se näkymätön osa, ajattoman ulottuma
on tuntematonta.

Tuntematonta suuruutta kuin iankaikkista totuutta,
ikuisesti jatkuva, kaukaisuuksiin rakentuva
elämää jatkava ... toisella tavalla ja tasolla.
Ja tasoja on paljon."

(Sydän tuntuu olevan rauhoittumaan päin)

 -"Matkansa sillä   (sydämellä)
matkansa sanoilla
matkansa muutoksilla

ja jokainen lyönti, värähdys kuin oikea tai väärä
jokainen sana, rukous, anomus
huokaus, pelko, kyynelkin - kuin malttamaton odotus
vie kohti sitä tulosta ja valmiutta kohdata niitä uusia
jotka vaativat niitä voimia, kykyjä, taitoja
joita tarvitaan matkalla taas kohti tulevia aikoja
ja muureja, joita varten kuin tarpeen tää kaikki

vaikkei se oikeasti olekaan se tavoite;
edetä vain muureilta muureille, vaan, se matka
ja matkalla hankittu viisaus ja totuuden tunto
ja ajallisiin saavutettu tieto ja taito
ja ymmärrys aito.

Sillä, jokainen sana, piirretty ajatus,
ilmituotu ymmärrys ja viisaus on kuin kaiken tavoite
- vaikka ... 
se onkin vain se ajallisen tavoite ajallisissa
mutta, sillä on tavoitteensa myös ajattomissa.

Sitä ei sovi unohtaa, sillä se on ikuista.
ajallinen on vain ajallista ja ajallisista katoavaa
vaikkakin se sitä tietoa kasvattaa,
jonka päälle siis rakentuu taas uutta.

Siksi on se katoavaa, kun uusi sen kadottaa
ja portaat lahoaa, ne vain hetken uusiin kantaa 
- sit menneisiin vajoaa.

Paikkansa niillä aina
mut' eivät kanna enää tulevina aikoina
sillä, kaiken tarkoitus on kasvaa, ja esiin tuoda uutta;
rakentaa uusia portaita kohti tulevia.

Ja siis, tuolla matkalla jokaisella portaalla
on sillä sydämellä paikkansa mahdollistaen niitä portaita,
joilla nousta kohti uusia.

Ja niin... ilman sitä sydäntä ei rakennu sitä porrasta
josta voi taas nousta kohti uusia.

Onko jo, tuo sydämen virka kylliksi esiin tuotu
eikä ajallisen huokailu ole lainkaan tarpeellista
sillä, sydämen muutoksilla rakennetaan uusia tulevia, 
ja lopussa viel unelmia
kaikkeuden tavoitteita ja tarkoituksia.

Oi, sydän pieni ihmisen
keskellä suuren kaikkeuden
- vaikkei ihminen sitä näekään
silti se ylläpitää elämää ja kaikkeuden tarkoitusta
ja tulevan lupausta."
 

No nyt huokaa Runoilija kuin jotain ymmärtäen:
-Enpä ois tätä kirjoittanut ilman tuota sydäntä
ja sydämen häiriötä
joka nyt paikalleen asetti etsimään ja huokailemaan
pelkäämäänkin, ajallisen tilaa ja oloa.

Vaikken kyllä uskokaan, ett' tää viel rakentais kuoloa 
ja matkan tämän osuuden loppua.

Siis, kiitänkö, vai kiroanko sydämeni värinää
ja mieleni huolta.

Niin, kiitän kyllä, kiitän...
vaik hetkin kuin lujille taas jouduinkin.
Siis 'taas', lie monennenko kerran 
- kun tämä näkyy olevan sen kasvun tapa.

(Sydän taas rauhallinen
tuon kaiken kirjoittamisen jälkeen
... joka vei tasan yhden tunnin)

Vihkoon jo 20 sivua sydämestä!

Nyt vain odottelen tuon sydäntyön valmistumista.

-"Hyvä siitä tulee, malta vain vielä hetki."

Ja taustalla ajassa kasvaa koko ajan - se Korona. 

02.03.2020

En ymmärrä enää mitään

Huolestunut Runoilija:

No nyt en ymmärrä enää mitään!
Aamulla 170/107 - 65 ... niitä mittauksia taas.

Onko jo vakavat vaihtoehdot?
Onko todellinen ongelma, nuo aamun mittaukset.

Hmmm... vaihtelevaista, mutta tuo verenpaine!
Ei löytynyt rytmihäiriötä?
Mikä juttu TÄÄ NYT SIT ON?!

Edeltävät kirjoitukset ovat kuvaavat
yli 20 sivua lupausta, mutta...
kuka vahvistaisi nuo sanat,
kuka sanoisi olenko ymmärtänyt jotain väärin
tai vaik oikein. Olenko hullu!

Loppuuko pian kaikki vaik tähän...

Myönnän kyllä, vähän pelottaa
vaik apuja onkin ympärillä. 

-Ei mitään hätää, sanoo yks viisas.
-Ei ees vesilasin pinnassa näy värettä.
Itse teen kärpäsestä härkäsen.
Odota vaan, menee ohi.
Mene ulos kävelemään raikkaaseen ilmaan.

Ja toisen viisaan vastaus: "Ei terveysongelma.
Vahva henkinen kasvu."

Kiitos noista. 
Samoin ovat kuin on omani ymmärrys
ja vihkoni sanat.

Tarot kortin nostin: Miekat 10. Apua!
Onneksi kuva ei ole oikea selitys.
Oli muitakin kuvia, kuin suuria lupaavia.
(Mystiikan hytin puuhia nuo)

Niin, "neuvonantajien runsaus ja viisaus"
mutta, pitää olla oikeat neuvonantajat;
ylemmät ja alemmat.

 -"Ylemmät sinulla jo on, ja lisää annetaan
 muuttavat vain muotoaan. Ota ilolla vastaan.
Ajallisetkin sen näkevät, siis, ylempänsä heidän... 
eivät itse tietenkään.

Vain ajallisessa elävät eivät ymmärrä
- he vain pelkäävät.

 -"Joten, anna mennä vaan! Aikaan parempaan.
Kohti uutta ja kaunista.
Vahvuutta, jota et vielä nähnyt oo, et tuntenut.

Et ees kaikkea ymmärtänyt vielä, 
mutta se avautuu aivan juuri.
Aukeaa edessä oleva muuri,

jota täss' taisteltu on, kuin tapettu
sitä ajallisen pelkoa ja osuutta.

Esiin kaivettu henkistä,
sitä suurempaa osuutta ajallisen kasvussa.

Se ON ... jo jotain ihan muuta,
sille kohta annat suuta
- ja kiität tästä taipaleesta,
joka sua hetken nyt puristi ja pelotti.

Se kaikki uutta avasi.
Katso! se edessäsi jo avautuu.
 

Mittari näyttää väreitten määrän,
eikä minkään väärän, vaan oikean,
tulevan ulottuman, jota se ei voi nähdä
voi vain ilmaista. (Taikurin taidoilla)

Sinä itse olet se näkijä, kokija,
sanoja, kuvaaja
muut ovat sinulla vain apuja.

Ole rohkea - viel hetki
ja kurkota, kohti tulevia uusia
sillä, ne ovat NE, joita odottanut oot,
jotka kantavat sua tulevasi kohtaloon.

Siihen tulevasi tulokseen
mikä eteesi piirretty on.
Matkasi kaikkineen ei ole ollut tarpeeton.

Sinulla kaikki nyt hyvin on!"
                                                                                                   

02.03.2020

Epäuskon taistelua

Runoilija vain edelleen huokailee:

Vaikka kuinka monelta vastausta,
samaa vastausta: Ei hätää, on hengellinen prosessi
henkinen kasvu ja muutos.

Samoin itsekin ymmärtänyt ja sen jo monesti
vihkooni ohjattuna kirjoittanut
enkä nähtävästi voi itse siihen nyt vaikuttaa, eli,
anna olla huolestumatta.

Mutta, voi miten vaikeata
kun pulssista tunnen sen rytmihäiriön.

Ja alkaa jo näyttää siltä,
ettei saisi enää ees mitään kysyä
enkä millään yrittää sitä lopettaa
- pitäisi vain antaa jytkyttää
vaikka tiedän, että kaikki muut ajalliset sanoo:
-"Ole varovainen, älä riskeeraa,
heti vaan lääkäriin" jne.

Aika rankka taistelu jotain vastaan
- enkä oikein tiedä, mitä.
Vaiko vain kuin itseäni varjella
joltain vahingolta, vaik kuolemalta.
- No, ei kai nyt sentään...

Mutta, henkinen kasvu, prosessi jotakin kohti
paremmaksi, vahvemmaksi
tietoa, taitoa, kykyä, voimaa, jotain uutta.

Voi tätä epäuskoa!

Mutta siis, jos/kun kalibrointi uudelle tasolle
henkinen kasvu, uutta jotain
uutta tulevaa varten, niin ...
minulle käsittämätöntä, vaikka kuin käsitänkin sen.

Helppo sanoa, vaikea elää sen toteutus läpi.
Kuunnella ja tunnustella itseänsä
horjua uskon ja epäuskon molemmilla puolilla.
Luottaa... ja sit jo taas kohta vähän epäillä.
Kummallista.

Onko tämä todella näin suuri "kalibrointi"
-hengessä siis,
joka myös lihalliseen näin voimakkaasti vaikuttaa.
Outoa.

Ja kun lihallinen sydän asettuu, on kalibrointi valmis - niinkö?
 

Paljonkohan jo tehty, paljonko jäljellä?
Saankohan kysyä?
Saanko enää ees vastausta.
On hiljaista, vai onko. Äsken oli.

R-häiriö jatkunut nyt tasan viikon
eri tavoin vaihdellen.

Mikä oli henkinen taso ennen alkua,
mikä on taso, kun valmista?
Millaiset on värähtelyt, henkiset?

Kaikenlaisia kyselyjä ja tuloksia
joita en voi julkaista.

Jos koko prosessi on 100 %,
niin paljonko siitä on nyt toteutunut.  72% !

Kuka minua valvoo, kait joku?
Montako. Kolme. Eri tasoilta.

Huokaus! Tuo helpotti oloa
kun sain mitattua prosessin toteutuman;
mistä tultu - missä nyt - millainen tulos.

Nyt rauhoitun tästä. Ja valvojiakin on.

Kaikenlaisia mittauksia; prosentteja
paineita ja sykkeitä. Muutoksia. 
Huokauksia. -  h u o k a u k s i a

   

02.03.2020

Muutoksia ja arvoja

Runoilija: -Oi, auta ja paranna!

-"Muutos on menossa, vastaus on matkalla. 
Olet turvassa, katso ympärillesi. Avustajia.

Muutos on matkalla, voima on kasvamassa.
Vuodatusta, uutta voimaa - se lisää painetta.

Henkinen sydän? - sitä ei ole
on vain olemus ja sen voima
- se on kasvava, kasvamassa.
Oma sydän on sen heijastuma.

Henkinen olemus on kasvamassa
ja se kasvattaa myös ajallistasi.
Sydämesi paine on sen heijastuma.

Ei ole kuolemaksi, ei ees vahingoksi
- vaan, voimaksi, sen kartuttamiseksi.
Matkalla ollaan!

Ei kehossa vikaa, vähän paineen tunnetta vain
se voima, mit' et ymmärrä lain on suuri, 
vaikka nyt kuin numeroita sinulle vain.

Mikä on 150 sinulle?  -?
Mihin vertaat sitä?    -?
Mikä on se ajallinen 82?    -?
mihin vertaat sitä?

Ovat henkisiä mittoja, ei ajallisia
vaik sinulle kuin jotain suuntia antavia.

Ne ovat kasvun lukuja.
Kun aikanaan matkalle lähdit, oli xx se ajallinen
vaik voima matkallasi ylempien
ja tuo henkinen silloin, niin ... xx.
Siin' on vertailulukuja itsesi tiloista.

Ja niihin, jotka ajassa häärivät, viihdyttävät,
tunteilevat, nauttivatkin,
vaik tietävätkin jotain on xx, 
tuo henkinen ajallinen vain xx.

Ne riittävät siihen, ja esillä oloon.
Auttavat ja helpottavat "lapsia"
iloisia punaposkisia paikallansa.
Totuuden matkalaisia, vaik vielä niin kaukaisia.

Eikä kaikilla ole paikkojansa näillä merillä,
ovat maissa, ajallisissa.
Jos kutsutaan, tulevat, elämänsä muuttavat, 
- vaan, pitkä on tie... itse sen tiedät.

Ei tarvitse sun vertailla itseäsi muihin,
paikkansa kullakin, valintansa, tahtonsa
apuansa antamassa.
Ei saa moittia, ei aina oma valinta
- ajallinen tahto ja tapahtuma.

"Mertenmiehiä" on harvassa
vaan, onhan niitäkin 
hiljaisuuksien merillä matkaamassa
kasvamassa, virkaansa ajallista toteuttamassa.

Kärsimässä, kasvamassa, 
jotain suurempaa saavuttamassa. Ei rahastamassa, 
vaan, kuin tuntemattomuudessa, mutta tihkumassa
ajalliseen pikku kipunoita, joita jotkut
saattavat nähdä ja kokea, tuntea.

Mutta, ei tarkoitus olekaan olla esillä, vaan, 
viisastumassa, ymmärrystä lisäämässä ympärille
pienissä palasissa. 
Ja ajallisen mukainen on niin pientä - 
ajattoman osuus on suurta.
Kasvattaen ajallisen ajattoman totuutta,
joka on ajalliselle kuin hulluutta, tuntematonta.

Mutta, ei tätä tehtävää ja työtä tehdäkään
ajallisen tähden, vaan ajattoman,
sen osuuden, mi kullakin ihmisellä ajallisessa on.

Se ajalliselle tuntematon, mutta ajallisen ajattomalle
se on apu verraton.
Se kipinä, joka voimaa ja uskoa antaa,
joka ajassa kantaa, sen ajattoman kautta
ja voimalla - SE on apu!

Ja nyt sinä huolehdit tätä pientä paineen ja
puristuksen rakentavaa uudistavaa ja muuttavaa hetkeä, 
etkä näe sen suuruutta.
Et ees arvosta noita numeroita.

Pitäisikö olla tuhansia, tai vaik miljoonia
- nehän ovat ajallisen arvoja.

Ja sinulla sit joku 150!
Niin... mikä on se?

Se on hengellinen valuutta, vaan
mikä olisikaan sen kurssi ajallisiin muutettuna.

Onhan ajallisia arvoja tuhansia
ja ovat vain euron, tai euroja.
Entäs jos tuo henkinen valuutta olisikin
tuhansia ajallisia arvoja, kuten
avaruuden matkat; valovuosia, miljoonia 
ja miljoonia.

Ja yksi valon kulkeva vuosi = 300.000 km sekunnissa.
Entä jos tuo hengellinen yksikkö olisikin
yksi valovuosi. Mitä se sitten sinulle kertoisi,
ylpeyttäkö pian nostaisi:
300.000 x 60 x 60 x 24 x 365 x vaikka tuo 150.

Ajalliset yksiköt - henkiset yksiköt
eri ulottuvuudet, eri vallat, eri voimat
eri ajat, eri elot, eri aikakaudet, eri matkat.
1 päivä voi olla kuin tuhat vuotta
ja 1000 vuotta kuin yksi päivä.

Ja, mikä on minkäkin arvo;
tiedon, viisauden, terveyden, 
tehtävän ajallisen tai ajattoman
mikä voima enkelein
mikä voima ajattoman, 
mikä ajallisen, vaik atomin
mikä koko avaruuden ulottuvuuden,
ulottumattomuuden.

Miten vertaat hyttystä vaik valtamereen.
Sanooko se, -"minä olen suurempi kuin tuo meri".
Sanoo se, kun nousee vähän ylemmäs
ja näkee kauas, ja luulee kaiken olevan siinä
min näkee siivillään.
Ja huomenna jo kuoli pois, tai tuulen vire vei."

-"Huokaus, niin..., huokaa täss' Kertoja,

-"tuollaista se on tuon Kapteenin kanssa;
tietää, eikä kuitenkaan usko,
sit jo taas uskoo - ja hetken päästä valtaa epäusko
hetkin on rohkea, sit jo taas pelkää
- mitä ihmettä se oikein pelkää - ajallistaanko.

Tuollaista se on tuon Kapteenin taival näillä merten
merillä. Taistelua henkisissä ja voimissa. Tuntemattomissa.

Ja matkattu tuota "terveys- ja voimataistelua" vasta yks viikko!
Hohhoijaa...

Nooo, tarinaa kyllä syntyy. Vieläkin pitkälle toista sataa sivua
käsin kirjoittamaansa vihkoon. Asiaakin monenlaista."

 - - - - -

04.03.2020

Jokin ongelma, oli

Jotain ongelmia aurassa
aiheuttaen verenpainetta
- mistä lie tulleita, jotain vanhoja.

Poistin. Ovat nyt poissa.

Aikansa ottaa, 
keho rauhoittuu vaurioista, min vaikutti tuo.

Keho tekee työtään ja vakauttaa itseänsä
- viisas se on edelleen
ja se tilakin oli kehon viisasta taistelua
häiriötä vastaan. Sotaa, vois kuvata.

Vihollinen on nyt poissa
sodan jäljet on paikattava
rauhan aikaan palattava
- toimensa siinä monenlaiset.

05.03.2020

Haaveilua

Tässä taas aamuani istun
tutussa keinutuolissani ja katselen ulos
ikkunasta rauhaisille pelloille ja metsille
kynä kädessä ja vihko sylissä tyynyn päällä.
Kirjoitusasento on hyvä, jakkara jalkojen alla
ja taas mietin...

ehkäpä .. tämä minun taisteluni yllättäen
rakentaakin alkua ja tapaa sille kirjalle,
jonka kirjoittamiseen ole anonut viisautta
ja taidollisuutta, jotta siitä sitten voisi tulla
se teos, josta oikeasti olisi apua ja iloa
ja vahvistusta tuleville lukijoille.

Eikä siihen, sanoisinko upeaan prosessiin
kuin noin vain hypätä ja aleta koota jo
valmiina olevista kirjoituksista, vaan
syvälle ... ensin kuin syvälle jonnekin risukkoon
elämää miettimään ja vähän pelkäämäänkin
kaiken menettämistä
ja sieltä sitten, taas kerran, vähin erin 
noustava ylös, pystyyn, ja alettava kavuta
ylös tätä edessä olevaa vuoren rinnettä,
jonka huippua ei ee näy.
Näkyy vain jokin pieni, ehkä tasanne,
tuossa jonkin matkan päässä.

Vaan, jos mielikuvani on oikea, noita tasanteita,
huilaustasanteita, on matkalla monia, ja sitten
jossain vaiheessa näen jo sen vuoren laen,
jonne viimeksi kurkotan, ja jossa saan
vaivastani levätä ja huokaisten todeta, -Minä
tein sen, toteutin elämäni merkityksen.

Ja kiitän jonnekin, joillakin matkallani avautuvilla
sanoilla - enkä enää kärsimyksiäni muista.

Enkä ees tätä lähtöhetken risukkohetkeä
täällä vuoren juurella muista, josta kaikki
kuitenkin sai alkunsa ja voimansa, ainakin 
siihen lähtöhetkeen.

Epäilempä kuitenkin, ettei tällä voimalla,
minkä nyt luulen saavani, ettei tällä nyt
kuitenkaan ihan perille asti, vuoren harjalle

vaan, ehkäpä sieltä rinteiltä joitain pikku 
risukoita vielä - uusia silmiä avaamaan ja
uusia voimia varustamaan
tätä heikkoa kulkijaa.

05.03.2020

Olenko parempi ihminen

Olenko sitten parempi ihminen
kun prosessi on täys, eli 100 prosenttia?

-"Se on sisäinen taistelu, ei näy ulos.
Ulkoinen vahvistunut, ei näy sekään.
Mutta, aika näyttää, mitä se muassaan toi."

Olenko vielä muurin tällä puolella,
vaiko jo uudella?

-"Tällä. Uudella voimalla vasta uudelle puolelle."

05.03.2020

Sekalaisia mietteitä

Sekavia ajatuksia.

Kuin syitä löytyy erilaisia, vaikka menossa on prosessi 
mun kuntoutukseksi, vahvistukseksi, uudistukseksi.
Jotenkin vain en aina jaksa uskoa tuohon
vaikka uskonkin jollain tasolla.

Kuin uskojen taistelua; uskon, epäilen ...pelkään.

Jos kuuluu tää kaikki tähän prosessiin
niin, on tää aika kova taistelu.

Vaikkei mitään kipuja olekaan,
niin on vain tuo tietoisuus kehon häiriötilasta.

Ja nyt kyselen, onko se häiriötila
vaiko kehon jokin puolustus, reaktio jotain vastaan.

Vastustaako se vaik sen omaa muutosta,
vahvistusta, vai onko se oikeasti, kuten jo aiemmin kirjasin, 
heijastumaa taustaisen, siis henkisen osan muutoksesta, 
kun tai jos/kun sinne vuodatetaan jotain uutta voimaa, 
energiaa - tulevaani varten siis...
ja sitten kun se vuodatus on ohi, varustaminen on valmis
poistuvat nuo kehon reaktiot muutoksesta
jota se ei ymmärrä...

niin ... keho ei ymmärrä henkisen osuutta, niinkö?

(sen tässä kirjoittaessani sain ajatuksiini)
ovathan ne jotenkin toistansa vastaan, joskus,
vai kulkevatko lie rinta rinnan yhteisen tavoitteen
puolesta? 

Hmmmm... ei kyllä kulje, sillä moni henkinen varustus 
kasvaa kehon rutistuksen kautta - eli, keho kärsii, 
kun henkinen kasvaa.

Näinhän se on nähty mun matkallani monet kerrat.
Kuin liian monet, vaan siksi lie olenkin jo näin kaukana, 
kun on niin monesti kehoa lyöty kuin palasiksi;
paloja poistettu, korjattu, avattu suljettu, satutettu, 
ja niiden jälkeen seurauksena uutta henkistä voimaa 
matkalle saatu.

Joten, niin ... ymmärtääkö keho henkisen osansa
kasvua - ei ymmärrä, vaan parkuu se sitä tilaansa,
haluaa sen pois mahdollisimman pian.

Tekee kuin kaikkensa, ett' kärsimys loppuisi,
juoksee sinne tänne apua hakemassa,
jotain saamassa, vaan ei sitä oikeata apua
joka tulee vasta omalla ajallansa
kun kasvatusosa on valmista.

Joskus se tarvitsee myös ajallisen apua,
veistä ja muita toimenpiteitä
mutta, tulos tulee aikanaan
kun kasvatusosa on valmista.

Sekö tässä nytkin on menossa - näköjään
eli, aikansa kestää
keho jytkyttää ja värisee, pelkääkin hetkin
vaik jotain uskoo, uskoo ja luottaa
ja sit taas epäilee - ja vähän pelkää.

Tänä aamuna taas, kuin kaikkea tuota
sopivassa sekamelskassa
vaikka alankin jo tottua tähän, ja alan pitää 
normaalina tätä kehon värinää
jonka tunnen koko ajan - sydämen epävakaisuutta;
hetkin normaalia, sitten taas omiansa tahteja.

Paineista en tiedä... en uskalla mitata.
Harmistun vain ja vähän masennun, vaikka
uskonkin mun epäuskollani... 
ennen kuin taas jotain mittailen

Tuli mieleeni sellainen, että jospa tämä taistelu 
kuuluukin sen suunnittelemani kirjan tarinaan.

Tietenkin sen synnyttämiseen, mutta myös tekstinä
kirjan alkujohdantoihin ajatuksella: Täältä lähdettiin
siihen projektiin, kuin alhaalta kärsimysten kautta,
jotka oikeasti olivatkin varustamista
- jonka siis tiesin ja uskoin - ja olin taas uskomatta.

Katsotaan, miten tässä käy...

Jos näet tämän tekstin kirjassa, oli tuo aatos oikea.
Nähtävästi myös toivuin tuosta muutoksen
rasituksesta. 
Elämä palautui, työ alkoi... sillä uudella voimalla, 
minkä tästä kuin kuritus-kasvatus -koulustani sain. 
Ja niin siitä tietenkin kiitän - jos siitä selvisin.

Ja siis, jos tätä nyt luet, minä selvisin
ja uskossani, luottamuksessani vahvistuin
- ja olen onnellinen taas.
 

(Välikirjoitus 05.04.2020: Korona tuossa taustalla
laajentunut, ja maailmaa jo melkoisesti muuttanut,
alas ajanut. Mahtaako lie sitä kirjaa ees voida aloittaa,
kun kaikki niin muuttuu. Laajuus jää nähtäväksi.)

 
No, nyt se mittaus: Eli, montako prosenttia tästä
rulianssista on tänä aamuna toteutunut, jos siis
sata prosenttia on se valmis. Eilen aamulla oli 77.
Yöllä 80. 

Ja nyt aamulla klo 10.30 olen kestänyt, taistellut
tätä uskoni taistelua tuosta kaipaamastani 
lopputuloksesta ... 83 %. Jess!

Näyttää siltä, että muutama päivä vielä. Tasaisen
tahdin mukaan vähän alle 4 vuorokautta.

Tanssit on jääneet tältä ajalta. Ehkä viikonlopulla
kahdet tanssit - saa nähdä. Kymmenen päivän
päästä ois tanssiristeily, ehkä sinne. Vois olla
upea matka. Siinä toivossa, ja tässä mun vahvassa 
uskossa ... joo, tosi vahvassa.

(Niin, jälkikirjoitus 05.04.2020: Kaikki peruuntui,
risteilykin sitten tuon Koronan takia.)

06.03.2020

Lohdutusta ja lupausta

Uusi aamu. Mittauksia.
Prosessi lähestyy loppuaan, nyt 91 %.
Paineet ja syke lähes normaalit.

 -Ei hätää enää, sinä malttamaton.
Vauhti on hyvä, toipuminen lähellä - ja 
vielä jaksat huolestua jotain arvoja,
numeroita, vaikka henkisten mittausten
arvot on ihan toiset.

Jo pelkkä mittalaitteen pärähdys, ja sen
seurauksena pelko, odotus, jo nostaa
kaikkia arvoja monella tavalla ja tasolla.

Omasi mittaus ilman pärinöitä on parempi,
tarkempi - et siinä jännity. Kokeile vaikka..
133/84 - 63. Pidä ne.

Vastaus on lähellä, mikä kaiken seuraus
ja tarkoitus. Sen näet, kun määrä on täysi,
kun matka on valmis.

Tämä pieni reilun viikon mittainen, joka
pitkältä tuntui ajallisissa - ajattomissa ei,
tai sitten oli. Miten sen mitata ajattomasti.

 -Luottamusta vain, sitä nyt kasvatettu,
ja hötkyily pois.
Pitää antaa aikaa, jos aikaa vaaditaan, 
ei koko ajan vapista matkalla,
kun odotetaan tulosta.

Voi kärsimätöntä ihmistä!
Onko valmis jo?! Onko valmis jo!
Onko jokin vialla eikö valmistu - pelottaa!

Luota! jos kerran tiedät tulevan, ja osaat
katsoa tulevan ja ajan. Tarkoituksenkin
ain osittain. Kaikkea et koskaan.

Paljon on salattua tällä rajalla. Ja sen rajan
kamppailuahan tämä kaikki on, et ole vielä
sitä oppinut, vaik niin kauan jo matkannut
tätä rajojen maata, ajallista ja ajatonta.

Mutta, sinua viel lohduttaakseni: 
Aika on lähellä toimeen tarttua. Ei vahinkoa,
vaik sitäkin jo ehdit pelätä ja arvuutella.
Ole vapaa!

Mutta, aika on lähellä toimeen tarttua, siihen
min aloitit jo, ja jossa muoto. (kirja)
Vaan, se muoto viel toiseksi muuttuu näiden
sanojen myötä, tämän prosessin myötä.

Syntyy hetken kasvu ajallisen, ja matka
ajattomien. Mikä on yks viikko, vuosi, kuukausi,
vuos'kymmen, vaikka pujotettuna kansissa
poimia matkoilta osia ja niistä rakentua.

Jotenkin kuin kertoa tarinoita pitkältä matkalta
... ei kuvata kaikkea, vaan kuin vuolla "elämän
lastuja meren pinnalla".

Ja siin' kulkea ja kuvata matkan outoja kulkuja
joissa yks lastu on aina elämän meren pinnalla
kelluva tieto, taito - ja ymmärrys aito.

Miksi lastu, eihän laivasta irtoa...

 -"Lastu, tarina, matkan osa. 
Taikuri taitava vuoli,
Runoilija piirsi, tarinan lastulle siirsi
ja matkalle elämän mereen pudotti
- jätti kellumaan lainehille
tuulen, meren kuljettaa
perässä tulevain  nostaa ja lukea
vaik laiva jo kaukana
mist' lastu laineille laskettuna.

Näin on virkansa kullakin matkalaisella;
Taikuri, joka aikanaan maissa matkalle lähti,
sit merille kasvamaan, auttamaan.
Kapteeni laivasta vastaamaan."

-Ja MÄ!. ..

"Niin niin ... ja tuo mä,
ja matkalaiset muutkin kaikki sanoja
antamaan, jakamaan, viisautta poimimaan.

Kirjaaja Runoilijaksi kasvanut, 
sanoja muistiin piirtämään 
ja sitten tuo itse Mertenmies kaikesta vastaamaan
ja kaikesta siin' ohessa matkalla kasvamaan.
Hän vielä salaisuutta kantaa mukanaan.

Ja lastuille kirjattuna, kuin vuoltuna elämän
puusta, elämän merille kellumaan 
tuulten mukana kulkemaan ain kuulijan
silmille, suille, korville kuulumaan.

Näe jo mielikuva mielessäsi, miss' upea
vanhanaikainen laiva matkaa kohti
oranssia valoa, rauhaisilla aalloilla
tuulten puhaltamilla purjeilla kohti tulevia.

Ja ain hetkin vilahtaa jostain laivan kannelta
tai ikkunasta yks täyteen kirjattu lastunen
aalloille kellumaan...
ja laiva jatkaa matkaansa jonnekin
tuntemattomaan tulevaan..."

-Ja MÄ ohjaan sitä!

"niin niin ... ja tuo mä ohjaa sitä"

-"Must ei taaskaa puhuttu mitää!" kuuluu
kannelta hiljaista mutinaa. Taitaa kuulua...
tuon ruorin takaa... siellä on jotain harmaata.

 -"Siin on sulle nyt kaikki millä jatkamaan 
pääset tämän kirjaprojektin kanssa.
Loput avautuu matkalla, edelleen siis tällä laivalla,
joka jatkaa outoa kulkuaan kohti tuntemattomia
ulottumia.

Ja ne lastut kaikki kantautuvat sen matkan
ajallissilla merillä ain ajallisille rannoille
niitä siellä löytää ja tutkia
merille kaukaisille katsella, ett' missä on se laiva
jost' ovat ne pudonneita.

Vaan, laivaa ei enää näy. Meret laivan edessä
vähin erin toisiksi käy - eikä ajallisten meriä
enää näy."

06.03.2020

Sekalaista tunteilua

Jotain puuhasin päivän mittaan, kotihommia;
taulun korjaus, ruuan laittoa...
tunsin paineen kasvavan rinnassani
rytmikin vaihteleva.
- Jännityinkö paineiden mittausten jälkeen.

Kotimainen leffa, pari paukkua - rauhoituin -
kaipasin naista kyynel silmässä - anoinkin.
Ehkä viel joskus hän, ken rauhoittaa mun elämän.

Kaipaan - jotain tuntematonta, 
joka kantaisi ain hetkin, kun olen heikko.

Niin, vielä yksi paukku, kello on kolme iltapäivällä.
Tarvitsen. Ja odotan edelleen, luotan, uskon
- ja pelkään, kuitenkin. 
Jos/kun se näin herkästä hajoaa, tuo sydän,
joka aamulla oli ihan rauhallinen.

Nyt kirjoitan...

Pitää mitata, ja yrittää uskoa, luottaa - vaik sydän
niin herkästä  jo uskoa musertaa.

Jotain mun piti muistiin piirtää - en muistakaan
mitä se oli. Mieltä herkistää, silmäkulmat kosteat.
- Olen yksin -.

Terveys - 10, väreet - 10 ... ei pitäisi olla mitään
huolta. Mutta jokin, mielikö, jokin minussa vain
huolestuu: Milloin mun eloni, sydämeni tasaantuu?

Vaikka ei vielä ees valmista, 94% sadasta.
Lähestyy, vaan mistä usko, että paluu normi eloon
toteutuu. Vaikka lupauksia on: minä kuntoudun.

Ja voi - miten pienestä vaivasta minä niin huolestun.

Miten maailmassa niin suuria vaivoja onkaan.
Vaan, se oma napa, on maailman suurin napa.
Ja sen ongelma peittoaa alleen kaikki muut;
Koronat, Kreikan rajaongelmat, ilmasto-ongelmat,
pörssit... kaikki. 
Vaan, tämä mun oma napa, tai nyt siis sydän!
 

-"Voi pientä ihmistä! Niin horjuvaista."

-"Oi, anna apusi, sinä jokin suuri. Poista edestäni
se esteenä oleva muuri, että pääsen taas terveenä
jatkamaan tätä kuin hullutuksieni matkaa. Amen.

Mutta se, mikä mainitsematta jäänyt, että tämä eloni
kiivailu on työtä 24/7 - sanokoon kuka mitä tahansa.

Harrastus muka! Miten loukkaavaa. Ei työtä, ellei saa
palkkaa. Ja roskaa! sanon minä nyt.

Ja, mikä on palkkaa, pelkkä rahako. Entä elämän 
muut arvot, eikö niillä muka arvoa lainkaan. Kuten..
henkinen kasvu, uskon vahvistus, luottamuksen kasvu,
tieto, viisaus ja ymmärrys elämästä, ylemmistä,
noiden kaikkien kasvu ja uusien löytäminen. Eikö se
ole palkkaa muka.

Enemmänhän se on kuin vain ajallinen raha, joka
katoaa ja arvonsa muuttaa joka päivä muotoaan.
Ja, mitä sillä rahalla oikeasti saa - jotain ajallista
katoavaa. Vaan, entä iankaikkista arvoa, joka ei
koskaan katoa, ja jonka saa aikanaan mukaan,
kun kuolla kupsahtaa. Siin' on se palkka.

Eli, se, tämä kaikki, oli oikeasti työtä. Ja sen arvoa
on vaikea laskea, kun ei ole arvoa johon verrata.
Se ei valuuttaa, ei seteliä, kolikkoa, vain jotain
ymmärtämätöntä sisäistä, jota ei voi ajassa arvottaa.

Ajan takana vasta ratkeaa, paljonko matkastani sain
palkkaa - iankaikkista palkkaa elämäni matkasta
ja eloni tuleville matkoille..

Ja silmäkulmastani pyyhin kyynelen... Voi kun ois
joku, joka vois ymmärtää, tätä outoa elämää.
Joka nojaisi päänsä mun rintaani vasten ja sanoisi:
-Olet oikeassa, minä olen rinnallasi ja uskon sinua.
Olet rakas!"

-"Anna, sinä joku Suuri, minulle se uusi vahva sydän."

 -"Ei siitä ole nyt kysymys, se on ollut sinulla koko 
elosi ajan. Vain vahvistus on tarpeen. Sitä se nyt saa."

 
Seuraavana aamuna varhain

Seuraavana aamuna varhain heräsin, en ees tiennyt
mikä aika, kevät vaiko syksy. Mutta risteilyä odotin.

Jotenkin tajusin, pitäisi kuunnella Lauri Tähkän laulu 
"Älä pieni sydämeni" tjs. Löysin, ja kuuntelin. 
Onkin joululaulu.

Kauhea kaipaus - naiseen ymmärtävään. 
Ikävä rakkauteen, 
ikävä ikävään, kun kuolee hän pois
vuoteensa äärellä kyyneleitä
siin' kuolen taas minäkin - kuolen taas kerran.

Kaipaus kohdata, todeta,
kysyä: -Oletko se sinä, oletko se vihdoin sinä.

06.03.2020

Kaksi itsepäistä 

 Jonkin ylemmän huokaus...
 -"Tutkii ja tutkii hän edelleen
etsii syitä ja seurauksia, vaikka jo niin hyvin tietää
ett' kyseessä on omansa parhaaksi oleva prosessi
kuntoutus, vahvistus, suuri muutos tulevia varten.

Ja niin monesti jo ois halunnut omilla teoillaan,
voimillaan, keskeyttää tuon hyvän työn 
ja päästä kuin arkeensa takasin.

Vaan, mitä hyötyä ois siitä, vanhoilla voimilla
miten sit jatkaa tärkeätä matkaa. Vaan...

onneksi tämä hyvä työ ei ole ihmisen kädessä,
ei ihmisen kädestä annettu, ei ihmisen käsin
pois otettavissa
vaan, jatkuu se vaan, vaik' mitä hän tekisi,
ett' toteutuisi se hyvä työ ja tahto, ett' jatkuisi
se matka mi' menossa on
ja toteutuisi se asetettu kohtalo.

On se kumma, ettei sitä usko!
Ihmisen mieli on niin kärsimätön, sitä on opetettava,
ett' oppis se luottamaan hyvään suunnitelmaan
ja suuremman voimaan, min kädessä hän 
koko ajan on. Vaan, ei!

No, sellainen on ihminen, luulee, uskoo -
eikä usko kuitenkaan. Luottaa - ja jo horjuu taas
mielensä maas', vaik kaikki on hyvin

Ja matka on hyvä - eikä hätää ole mihinkään.
Ei mitään vaaraa, ei mitään jää tekemättä,
ei mitään täyttämättä. Ja vaik miten sen hälle 
sanoisi, ja monet kerrat, niin ei hän usko,
olkoonkin sitten vaik millainen Kapteeni tahansa.

Purtensa piankin jo muihin suuntaisi, vaan onneksi
purtta ei voi ohjata, sillä vain tuulet on kuljettajina,
ja tuulten puhaltajat, jotka suuntansa purrelle antavat,
vaikka hän kuinka ruoriaan pyrkisi pyörittämään.

Laiva suuntansa tietää ja tietää myös määränpäänsä
sen aikanaan tavoittaen.

-"Mitä toi oikee tos horisee, minähän tätä ohjaan. Minä!"
mutisee se pieni harmaa ruorinsa takana, tai rattinsa,
kuten hän itse sitä aina vaan nimittää.
 

Kertoja:
-"Niinpä, siin' on kuin kaksi itsepäistä; tuo Kapteeni,
joka jaksaa turhista huolestua
ja tuo uskollinen Förstinsä laivan ohjaimissa,
jolla myös aina omansa mielipiteet kaikesta 
- ja tahtonsa luja.

Vaan, eiköhän jo olisi aika 
tää Kapteeni "vaivastaan" vapauttaa,
kun ei se näköjään vieläkään usko eikä ymmärrä
tämän hetkensä suuruutta ja merkitystä,
tuleviinsa vaikuttavaa toimea, 
vaan aina vain kuin kyseenalaistaa mielessään 
tätä kaikkea oivallista tahtoa. 

Oivallista ylemmän voiman tahtoa,
jonka hän kyllä tietää, ja uskookin ... aina hetkin.
Sit taas epäusko valtaa mielensä sopukat
ja alkaa pelätä.

Pelätä jotain turhia ihmisten hapatuksia, jotka
ajallisissa niin ihmisten mieliin piirtyneet on, 
ettei kuin mitään muita mahdollisuuksia elossa
ollenkaan ois.

Voi ihmistä, kun hän ei tunne ihmistä -
eikä ihmisen ylintä - eikä ylemmän ylintä
miss' voima suuri hältä kuin piilossa on.
Elämän suuret arvot ja voimat
on hälle niin tuntematon.

Mutta, ei mitään uutta auringon alla,
näin on ollut aina, ja näin on aina oleva.
Ihmisen sisin on kyllä altis, mutta se mieli,
se mieli - se on niin herkkä kaartamaan pois,
uskomaan muuta ja pelkäämään tulevaisuutta.
Se taistelu ihmisellä aina matkassaan on.

Mutta, tämä matka - se on peruuttamaton
ja siitä pitävät huolen nuo suuret, mit yllä laivan
valvovat sitä - vaik tekisivät nuo Kapteeni ja
Förstinsä vaikka mitä.

Aikanaan kiittävät, kun näkevät, miten pursi
kulkunsa etsi ja löysi - miten toteutti
vaik hetkin pelotti.

No, tämän  kirjan lopussa sitten saamme varmaan
kuulla sen, molempien kiitollisen huokauksen.

Mutta siis, sinne nyt matkalle mukaan.

Hypätään hetkeen miss' ollaan nyt - merellä
merillä, oivallisessa pikku tuulessa, ja edessä
näkyy pieniä saaria. 

Ja tuolla kaukana taivaanrannassa 
loistaa tuo mystinen oranssinen kuin aurinko."

07.03.2020

Kapteeni urhea

Ja tuo suurta huolta aiheuttava prosessi
on lähestymässä loppua
ja tulos alkaa valmistua.

On syntynyt kirjoitusta, niin... kirjoitusta tässä samalla
kuin hengen ja mielen taistelua
tehden tuosta Runoilijasta jo pienen kirjailijan alkua
sillä, sitä tässä vielä tarvitaan, että saadaan
tätä matkaa yhteen kurottua.

No, ei se ilman apua onnistu
mut' hyvä se on vähän itsekin osata ja ymmärtää
sanojen suurten tehtävää.

Ja sitten, siihen tarinaan...

(Mikähän on prosessin tila... 96%)

-"Noni, tuotä minä juuri tarkoitin. Se mieli, se mieli.

-Mä en mittaa enää mitään noilla pärinämittareilla.
Ainoastaan näillä omilla kyvyillä! huokaa Kippari.

-"Hei Taikuri! tuus tänne", komentaa Kapteeni
laivansa kannella.
-No, mikä nyt? vastaa Taikuri 
kömmittyään kopistaan laivan kannelle pitkästä aikaa, 
omissaan on viipynyt jo pitkään.

-Niin, mittaas mun paineet, ja sydämen rytinät
... että ... miten mulla nyt oikein menee.

-Sulla on jotain menossa, minä huomaan, Taikuri aloittaa.

-No, on on ... ollut jo toista viikkoa, mutta miten
minä voin tänään? Katson-nyt jo!

-No juujuu, huokaa Taikuri. -Katsotaas ... ootas...
ylempi 124, alempi 78, ja se rytkytys, ootas... 60.
Mikäs vika nyt noissa, Taikuri vielä tiedustaa,
-miks Kapteeni on niin huolestuneen näköinen?

-No joo ..., Kapteeni vähän ujosti aloittaa, -on täss'
ollut vähän kamppailua ... itteni kanssa vissii.

-No, kyllähän minä näen, onhan minulla tieto ja
taito .. matkoilla karttunut. Kapteenia vähän 
"skruuvataan" uusia varten.

-Skruuv... mitä?

-Vahvistetaan ... tulevia matkoja varten. Pitää 
saada lisää voimaa, ja ymmärrystäkin vielä,
jotta jaksaa seilata ... ja saattaa tän laivan
jonnekin tulevien satamaan. Sitä se vain ollut on,
ei mitään muuta, lohduttaa Taikuri.

-Juu, niin ..., kröhii Kapteeni vähän vaisuna, -niin,
sitähän se vaan - sitähän se, jotain uutta.

-Olikos vielä jotain muuta mielessä? kysyy Taikuri,
kuin jo vähän ois kiireinen omien hommiensa pariin.

-Eihän tässä nyt muuta. Ihan hyvinhän tässä kaikki on.
Tai niin ... oishan tuolla lähisatamassa vähän tanssia
tänään illalla, hän varovasti kuin toteaa.

-Jaa, se Kapteenin tanssijalka taas...

-Noniin no ... mut' mitenkähän...

-Näenhän minä senkin, mutta enemmänhän se on
tuon Tietäjän hommia niitä katsella. Heei, Tietäjä!
Taikuri huutaa, -tulehan vähän tänne, kannelle!

-Hei älä nyt sitä häiritse ... tällaisella, toppuuttelee
Kapteeni vähän aristellen.

-Noh, mikäs täällä, aloittaa Tietäjä viel portaita ylös
kömpiessään. -Mistä täällä on kyse.

-Nokun tuo Kapteeni tuossa katselee tuonne
sataman tansseihin, ois illalla. Se vähän miettii,
että jos..., alustaa Taikuri asiaa.

-Noniin kun minä vähän ajattelin ... kun on ollut tätä
värinää ja jotain outoa, voimanlisäystäkin, että,
mitenkähän se ois jos ...

-Ai mennä mukaan vai, Tietäjä avustaa.

-Noniin, noku...

-No mikäs siinä Kapteenia estäisi. Terve mies ja 
ajalliset kiinnostaa. Kaihan nyt niitäkin tulisi vähän
harrastaa. Eihän täällä merillä niihin niin pääsekään,
Tietäjä rohkaisee.

-No niinhän ... niinhän se.. , Kapteeni ujostellen
kuuntelee Tietäjän rohkaisevia sanoja.

-Sinne vaan sekaan, Kapteeni hyvä. Siellä ne
murheet kaikkoaa - ja näkyyhän siellä olevan
joku sulostuttajakin joka Kapteenia vähän piristää,
Tietäjä vielä jatkaa.

-Jaa, no... ehkäpä minä sitten.. vaikka vain hetkiseksi...

Mahtaakohan tuo kuntoutus päättyä ennen sitä, 
Kapteeni itsekseen miettii. Uskallankohan..

 -Päättyy siihen, siellä se viime silaus, sitten
alkaa se uus...

Ja jo hetken päästää taas, tuo Kapteeni miettii..
-Ja kaiken tään kiivailuni jälkeen, pelkojeni,
josko tää jo oli tässä. Josko ihanat tanssit...

Ja minä vielä uskossani, siin vähäisessä niin
häilyvässä, tilasin itselleni uudet tanssikengät,
kun vanhat oli niin loppu.

 -Niinpä, on se urhea mies... tuo Kapteeni.

Noo, sinnehän se Kapteeni livahti, sataman
tansseihin. Ja iloiset tanssithan ne olikin, eikä
mitään hätää ollut tuon kunnonkaan kanssa.

Ja eikös se jo taas heti seuraavana aamuna
mittaillut sitä kuntonsa tilaa. Hyvältähän kaikki 
näytti, vaikka laite muistuttikin havainneensa
rytmihäiriötä, joka mittauksessa.

08.03.2020

Kapteeni miettii laivaansa

Aamusella ajattelin, josko mun laivasta
vaik riisutaan pois kaikki matkustajat;
Taikuri, Tietäjä, Erakko, ehkä Mystikkokin..

-"Mut mäen-kyllä!" kuuluu taas kannelta.

-Niin, ei tietenkään... tuota Förstiä,
mun uskollista. Kahen pojan on joskus
matkalle lähdetty, ja kahen pojan se
matkataan hamaan päätökseensä saakka.
Me parhaat kaverit kesken...

-Hö! ...parhaat muka! Parhaat kaverit juttelee
toistensa kanssa, ja pitää toisilleen seuraa..
vaan, missäs sä sit aina oot - ties missä millonki.

-Nooo, ootas nyt taas vähän, kunhan tuuli
hellittää ja oomme paikallamme täällä, niin
sitten me taas jutellaan, jooko.

-Nnjjooo ... sit seki taas nähdää.

-Niin, jos tuo rytmihäiriö helpottais, niin
johan tämä hyvältä jo näyttäisi, pohdiskelee
Kapteeni itsekseen

-Odota edelleen vain hetken, suunta jo on
vapautukseen. Ei ole mitään hätää.
Huolesi vain vaikeuttaa paluuta.

09.03.2020

Laivan henkilökunnasta

 -"Siitä laivasi henkilökunnan vähentämisestä.
Siihen ei ole mitään syytä eikä tarvetta.
Kaikella paikkansa, heillä ja uusilla tulevilla
uutta tietoa ja voimaa antavilla.

Väkeä tarvitaan, jos niitä halutaan näin nimetä,
kuin ajallisen termein. 
Oikein on ihan muut arvot ja lahjat 
avuksi annetut voimat, mutta tarinan kannalta
on hyvä näin.

Taikuri, maagikko osaa hommansa.
Samoin Tietäjä, Erakko hiljaisuudessaan tutkii
ja Mystikko näkee näkymättömiä.
Siin' on hyvä kokonaisuus..."

-Ja MÄ! must ei koskaa kukaa puhu mitää!!

"Niin, ja tuo suloinen MÄ, 
virkansa silläkin tarinassa, elossa."

-"Tarinassa? Hö! mommikää sulone! Ja kuka
toi oikee-o, toi tos ku puhuu?"

Joten, nyt voi matka alkaa - se tarina.
Matkattuhan tässä on jo iät ajat.
Mutta, näkyville siis.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

No niin, tässä välissä oli noin kuukausi
tätä samaa jankaamista ja 
tuon Kapteenin ihmeellistä taistelua
ja jotain salaista ymmärtämätöntä 
henkistä kasvua - ajallansa avautuvaa.

Lisään tähän vähin erin 
taistelun aikana esille nousseita ajatuksia.

Ensimmäinen poiminta:

19.03.2020

Tilanne:
Korona-pandemiaa
Suomi seis
koko maailman pian lukossa, tai lukkiutumassa.
 

Lähtö oudolta saarelta

Niin, mitä uutta Kapteenille?
elämä ennallaan - tätä eletty jo pian 20 vuotta.
Ei mitään ongelmaa, ei uutta - vielä.
Mutta...

suunta on vielä kasvava
maailmaa muuttava
- ja kuinka pienestä
voi maailma murskautua.

Uuden alkua, ennustettua.
Lopussa kaunista, vaik matkalla raskasta.
Sanotaanko vaikka ... tervetullutta.

Uusien arvojen asetusta
mielen muutosta
elon parannusta
uuden tavan aloitusta.

Pitihän tällainen tulla,
miten ihmiskunta muulla tavalla
vaikka vaihtoehtoja olisikin monia.

Tämä ei suoraan vahingoita
kuten sota tai muu suuri katastrofi.

Tämä koettelee, sen kautta muuttaa
ja sitten rakentaa uutta. - Tervetullutta.
 

Nyt on Kapteeni nähnyt 
tään maisen tilan omalla saarellaan,
missä kävi hän omaa taisteluaan - kuten maailmassa
nyt kaikki kohdallaan.

Mutta, hän ei nyt jää tähän
pienen kärsimys-saarensa satamaan
jossain kaukana
kuin mielikuviensa maassa ja merillä.

Hällä omansa apuvoimia
joiden kanssa nyt valmiutta irrota
siitä salatusta satamasta
jonka pienellä saarella oli
omansa kasvatusta ja koulua.

Nyt vain...: -"Försti heei! Onko kaikki valmiina
lähteä matkaan. Ja onko kaikki matkalaiset 
paikalla? ... Kuuletko!?"

-"Oon oon! (-Vihdoinkin, hän hiljaiksiin huokaa)
ja kaikki on paikalla, mihinkäs ne nyt tästä laivasta."

-"No hyvä! Sitten vaan..."

-"Sitä Mertenmiestä enn-oo nähny, vaikka
ääntänsä kyllä joskus kuullu. Missäs se-o?"

-"On hänkin täällä, joten ... eikös sitten vaan lähdetä!

-"No hyvä sitte ... ja eikumm-menox! Köydet irki! Purjeitaa!

-"On se hyvä, kun mulla on tuo Försti matkassa.
Se kyllä pärjää", miettii Kapteeni mielessään.

-"Hyvä ku-mä-oon mukana, eihä toi Kippari ite
pääsis täältä mihinkää", miettii samaan aikaan itsekseen
myös tuo oivallinen Försti.

Ja näin irtosi laiva sen pienen oudon saaren satamasta.
 

-"Oli se kumma paikka", huokaa Kapteeni itsekseen,
kun muistelee siellä viettämäänsä aikaa. Vielä oikein
ees ymmärtämättä koko pysähdyksen tarkoitusta.

-"Vähän oli raskas paikka, onneksi se on nyt takana",
ja katseellaan seuraten, miten se pieni saari, ja myös
ne suuremmat, joihin ei ollut mitään syytä tutustua,
jäävät pikku hiljaa yhä kauemmas ja kauemmas
häviten vähin erin horisontin taakse. Jokin ison saaren
pieni huippu enää näkyvissä.

-"Mutta .. jotain outoa on tuossa meressä", hän miettii, 
kun katselee laidan yli meren aaltoihin. -"Jotenkin eri
värinen tuo meri", hän tuumii, ja katsettaan tarkentaa sen 
pintaan. -"Jotain outoa ... aivan kuin ois tuon pinnan alla
jotain kummaa - kuin toinen meri siellä, tummempi.",

Tämä, missä laiva nyt seilaa ja hiljaisesti lipuu
on jotenkin kirkkaampi, ja sen läpi voi siis nähdä
sen tummemman muotoja. 

-"Outoa", Kapteeni itsekseen tuumii.

-"Mitäs Kippari siel huokailee?" kuuluu Förstin kimeä
ääni, keskeyttäen Kapteenin hiljaiset mietteet.

-"Niin, minä vain tuota merta", hän sormellaan osoittaen,
-"Jotain outoa siinä..."

-"jjJaa  ... ansku mäki katon ... hmmm... njoo ... joteski
kirkas sen pinta - ja tuolla alla ... Hei! sielläkin oj-jotai!"

-"Niin, kummallista", vastaa siihen Kapteeni, ja jatkaa 
meren ihmettelyä.

-"Mut hei, Kippari! Kato! Kato! .. kato tonne ylös!",
Försti vähän kiihkeänä huutaa, ja osoittaa pikku
sormellaan purjeiden suuntaan. -"Kato hei!!."

-"Mitä?" ihmettelee Kapteeni ja kääntää katseena
purjeisiin. -"Onko purjeissa jotain ongelmaa?" hän
tiedustaa.

-"Eeei-ku ... kato tonne! ... tonne ylemmäs, taivaalle.
Katoo!"

Ja todellakin ... kun Kapteeni käänsi katseensa kohti
taivasta, hän näki ... jotain kummallista - sielläkin...

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Ja nyt jatketaan huhtikuusta 2020

Eikä se Kapteenin prosessi ole mihinkään vielä kadonnut,
kunhan vain kuin jotenkin pärjätty päivästä toiseen. 
Monet nk. mittaustuloksetkin vain lohdutukseksi annettuja.

01.04.2020

Elämän perusta ja voima 

 -Kyse on siis... uskosta ja luottamuksesta;
uskosta johonkin, luottamuksesta johonkin.

Siinä se on elämäsi perusta ja voima
ja perustoja ja voimia on paljon
aina sen mukaan, mihin on se usko
ja minkä luottamuksessa elät.

Oikeastaan, elämä rakentuu sen mukaan
mihin on se usko, missä se lepää.
Ja mihin se luottaa - siihen se ohjaa.

Oikeata vaiko väärää?

Ei ole oikeata tai väärää, on vain tapoja elää
ja mihin elämässä turvaa
sen mukaan sen rakentaa.

Ja kovin vaikeata on toiselle tarjota sitä omaa
johon toinen ehkä sitten vain suin päin uppoaa.

Ei se käy niin. 
Jos vaik hetkeksi toinen toista uskoisi
hän jo piankin omaansa palaisi
jos elämän tilanne vähän koettasi.

Ei ole oikeaa, ei väärää
on vain erilaista elon turvaa.

Ja tuo elon turva eri tavoin ihmistä kuljettaa
auttaakin omalla tavallaan sen mukaan, mihin uskoo
ja mihin luottaa.

Ja ihminen itse omassa voimassaan
tuota uskomustansa tukee ja kantaa
voimaa ja terveyttäkin sen mukaisesti antaa.

Avun saamisissa on eroa
ja elon tapahtumissa ja kuluissa.

Toinen usko ja luottamus juoksuttaa toisaalle
ja toisenlainen luottamus toisaalle
- ja vastauksissa, avuissa on eroa aina sen mukaan
millaisia voimia on ajassa tarjolla.

Eikä usko ja luottamus ole aina sama;
on erilaisia asioita, 
joissa uskon ja luottamuksen kohde on vaihteleva
aina sen mukaan, millainen on asia.

Elämä ei ole mustavalkoista
ja elämällä on ehtonsa ja rajansa.

Kaikkea uskoa ja luottamusta ei ajassa sallita
vaik kuinka ois se kaunista toivetta, tahtoa, halua.

Pitää tuntea ajallisen ja ajattoman rajoja
- ja sekin vielä, mikä kaikki on ajassa sallittua.

On lakeja ja totuuksia, ja kasvuja ihmiskunnan
määrän ja saavutuksen.

Mutta, usko ja luottamus 
poistaa pelkoa elämästä ja tulevasta
ja se on suurta
sillä, monien vaivojen, sairauksien, vastoinkäymisten 
takana on pelon juurta.

Ja pelokkaiden ajatusten ja sanojen voima
on vaikutuksiltaan suurta.

Samoin kuin on uskovien ja luottavaisten 
ajatusten ja sanojen voima - jois' ei ole pelkoa."

   -   -   -

Runoilija huokaa: -"Olen niin paljon pyytänyt itselleni;
parantumista, korjausta, kuntoutusta
ylempien voimien avulla;
   DNA:n korjausta
      geenien parantumista ja
         epigeenien kuntoutusta
kehonkin ongelmista toipumista
... ja viel lisää viisautta ja ymmärrystä
ja voimia ja näkökykyä tulevien tehtäviin.

Ja nyt olen tässä, muutaman kuukauden perästä
kokemassa monenlaista myllerrystä ja muutosta
omassa kehossa, ja koko maailman tilassa
- kaiken keskellä monella tapaa.

Hmmm ... mitähän kaikkea tästä vielä seuraa
kun huomaan, että monien muutoksien toteutuminen
vaatii paljon ajallisen voimaa.

No, kait mua joku suurempi tässä hullutuksessani kantaa
ja kaiken tarvittavan antaa. - Pitää vain luottaa."  

02.04.2020

Mitä kaikesta seuraa

Edellinen kirjoitukseni päättyi huokaukseen:

"Hmmm ... mitähän kaikkea tästä vielä seuraa
kun huomaan, että monien muutoksien toteutuminen
vaatii paljon ajallisen voimaa.

No, kait mua joku suurempi tässä hullutuksessani kantaa
ja kaiken tarvittavan antaa. - Pitää vain luottaa."

 -No, kasvuahan siitä seuraa.
Koetus aina kasvattaa
opettaa luottamaan ja vahvistaa uskoa.
Tulevina aikoina tuosta kaikesta on paljon apua.

Tulevista on paljo arvioita, miten muuttuu maailma
ja miten kauan kestää tätä kuin kuritusta. (Koronaa)

Eikä se ees kaikkia kosketa, vielä
mutta, aikanaan ain jollain tapaa
kukin siinä osaansa kantaa.

Mutta, kyllä se maailmaa muuttaa
- mikä sen tarkoituskin on
ja muuttaa se myös ihmiskuntaa;
tavallaan sitä jalostaa ja turhia oksia poistaa.

Uudella tavalla aikanaan uutta rakentaa
ahdistusta nyt kaikki kansat yhdessä kantaa.

Uuttahan tämä on tälle ajalle
vaik ei mitään uutta kaikille
- toisilla jatkuvaa sotaa kuin ollut aina
siihen tämä ei nyt tuo suurtakaan muutosta
yks' lisä piirre vain
puutetta, kurjuutta hieman kasvattain.

Varovaisuus ja varominen
tulevien omatoiminen ennakoiminen
tuo erilaista kuormaa;
toisaalta helpottaa ja antaa kuin turvaa
ja toisaalta lisää prosessin kuormaa.

Mikä hyväksi, mikä pahaksi,
tuleva sen mittaa.

Tulevat tulevat
olevat ovat ja kasvavat
turha kaikkea arvioida ja ennakoida
ihmisiä pelotella.

Pienissä paloissa ja askelissa 
kohti tulevia, ja muutoksia
sillä, sellaisiahan tämä nyt eittämättä tuo tullessaan.

Vaan, onko kaikki pahasta
sillä, ainahan kasvaa myös hyvää taustalla
ja paljon salassa
jot' ei ihminen vielä tunnista.

Senkin kaiken näyttää tuleva
- onhan kuitenkin menossa hyvä suunnitelma
jonka lopullinen tulos on kaunista
kun sitä aikanaan on mahdollista arvioida.

Nyt tulee vain hetki taistella ja puntaroida
sitä luottamusta ja mihin uskoa
mistä huokailla apua ja mihin turvata
sillä, tuota kaikkea tämä Korona
on huomaamatta, kuin salassa kasvattava.

Ja ihminen muuttuu, moni
- ei kuitenkaan kaikki.

Mutta, kuten ja aiemmin sanoin:
"tämä on vain yksi tsunami"
josta palautumisessa
on viel paljon vaikutuksia.

Mutta, onko tää ihana pallo vieläkään turvassa
ihmisten suurilta suunnitelmilta
palloa tuhoavilta.

03.04.2020

Vain elämän kulkua

 -"On niin paljon pelotusta ajassa
nyt kasvamassa kaikenlaisia teorioita
tulevien kuvia, uhkia
ohjeita mitä tehdä, mitä ei
- ja maailma pysähtyy.

Niin, kuka niistä selvän ottaa, kuka ihminen
ja moni niihin tarttuen, tuleviaan peläten
- ja pelottelijoita riittää.

Vaan, onhan tauteja ollut aina
epidemioita, kansaa tuhoavia ja kiusaavia
ja kuolemia joka päivä
kuka mihinkin vaivaan ja vanhuuteen.

Se on arkea ja elämän oleellista osaa ja tulosta.
Matkan tulee aina loppua tavalla ja toisella
- ja tapoja on monia.

Ei ihmiselo ole ikuista, vaan sillä on aina
vain matkansa määrä.
Kuka sanoo, mikä niistä määristä ois väärä.

Ja onhan kaikella myös aina
kansakuntaa kasvattava tarkoitus
oppi, ja opin tulos.

Ja, onhan aina yhden ihmisen kuolema
jonkinlainen tragedia ja ympäristöä koskettava
kuten myös uuden ihmisen synty
monella tavalla mullistava.

- Elämän kulkua.

Ihminen kuin ei saisi kuolla, se koetaan pahaksi
kuin tappioksi, itselle tai yhteisölle.

Eikä uudenkaan tulokkaan monesti anneta syntyä.
Mitä se sitten on;
kuoli jo ennen kuin ehti 
ees ensimmäistä hengenvetoa.
 

Moni lähtö voi oikeasti olla jo suloinen vapautus
ja nuoremman kuin kesken lähtö
voi olla tarkoitus. Kuka sen osaa sanoa
mikä ois ollut paras, jatko vaiko vapaus.

Kuolema on kuin kauhistus nykyajalle
häviö taistelussa elämän puolesta
vaikka se kuolema on osa elämän kulkua
samoin kuin niin moni muukin asia
syntymästä alkaen.

Aika elää kuin jatkuvaa taistelua kuolemaa vastaan
taistelua, joka pitäisi aina voittaa
ja kohde jostain kauheasta pelastaa
... oli tilanne sitten millainen tahansa.

Vaan, kuka tietää miten armeliasta voi olla
ajallisesta vapautua
sen jatkuvasta taistelusta ja pelosta, milloin mistäkin.

No, onhan ne ilotkin ihania
ne ois ihana ikuisesti säilyttää, mutta ...
kun niilläkin on aina vain aikansa ja hetkensä
sitten niistä seuraa ne raskaansa.

On kuin suuri kysymys
vastattavaksi itse kullekin:
Onko se kuolema todella niin paha asia
ja mitä tietää siitä ihminen
mitä tarjolla sen takana
ilman lihallisen huolia ja taakkoja.

Niin ...

03.04.2020

Sanojen mahdista

Voi pyytää, anoa, toivoa sanoilla.

Voi vaatia toteutumia.

Voi vedota joihinkin lupauksiin.

On monenlaisia tapoja aina kasvun määrän mukaan.
Ja vastauksia ain  tarpeen, ja sen mukaan 
kuin on otollista ja sallittua.
 

Kaikki ei ole oikein ja tarpeellista.

Ja millä voimilla toivotaan, tahdotaan
 ... omilla, vaiko ylemmiltä anomalla.

Ja, kuin vastaamattomuuskin on vastaus.

Jos ymmärtää asemansa, voi vaatia
voimasanoilla ja voimalauseilla.
Turhat jaarittelut pois.

Tuossa muutamia suuntia sanojen mahtiin, sillä
kaikki on luotu ja toteutettu sanoilla
joko ajallisilla, tai ylemmillä voimilla.

Ja myös toteutumia on tapahtunut
alempien sanoilla, tai ylempien voimilla.

05.04.2020

Mystiikan hytin kuvat

Aikaisemmin, oliko lie jo ennen Koronaa
tipahti merkittäviä kuvia. Tässä alla.
Tutkii ken jaksaa, ja osaa.

Ja nyt huhtikuun alussa tipahtivat
nämä kaksi kuvaa.

Kuka ymmärtää kuvat tulkita,
mutta noin lyhykäisesti vain seuraavaa.

Aikaisemmissa kuvissa egon kuolemaa
ja samalla monenlaista sisäistä voimaa.

Jälkimmäisissä puolestaan ajallisen
määränpään saavuttamista ja jatkoa
toisella tasolla, jolle vauhtia antaa tuo
upea ritari
On aihetta juhlaan ja nauttimiseen.

Ei noista nyt enempää, mutta hyvin nuo
kuvaavat tätä matkan vaihetta, 
sen tämänhetkistä erikoista prosessia
jonka ajalle myös tuo Koronan koetteleva
osuus ajoittuu.

Melkoisia muutoksiahan nuo kaikki lupaavat.
 

Niin, tulihan noihin jälkimmäisiin selityskin:

Määränpäitä on monia, mutta tuo World =
maa ja ajallinen.
Tarot-matka päättyy ajallisen kasvun määrään,
se ei kuvaa enää rajan takaista matkaa.
Siihen ei mitkään kortit riitä.

Ajallisen henkinen kasvu päättyy siihen kuvaan,
sitten jatkuu ajattoman osuuden matka,
jonka osallisena ajallinen on.
Ennen oli ajallisen matka, jonka osallisena henkinen oli.

Nyt kääntyi asiat päin vastoin; tärkein on ajaton
ja ajallinen on sen osanen vain sillä mitalla
kun kulkija viel ajallisen osanen on.

Siksi on syytä juhlia!
Ego on tapettu, vanha lopetettu
vain viisaus ja ymmärrys matkaan jäi.

Nyt matka uusiin käi, kun portista (muurista) läpi
uusille merille - ylemmille, uusille, tuleville...

07.04.2020

Tilannekatsausta

Ylemmällä merellä - Kipparin etähytissä
aamuauringossa...

-"Försti sais kyllä pestä noi ikkunat kun ovat niin..."

-"Ja mäen-kyllä! Pese ite! Mä ohjaan... et-sä-nyn-nää!

-"Juujuu... ohjaile sinä vain, näkeehän näistä vielä, jotenkin..."

Kertoja:  -" ... nuo kaverukset nuo kaverukset...

Niin, merellä nyt ollaan, sillä ylemmällä.
Alempi, se edellinen, näkyy tuolla laivan alla
tämän uuden pinnan alla. Ja tuolla yllä... huojuaa
rauhaisasti, ja velloaa tuo viel ylempi meri.
Sen ylemmäs ei nyt näe.

Jossain kaukana maissa, kuuluu kummia kuohuavan
- täältä ylemmältä mereltä sen vain voi jotenkin
ymmärtää, vaikkei sitä näekään. Jokin kumma siellä
häiritsee ajallista ihmiselämää.

Jokin kuin peli, sen kuulen ... biljardiko ... eei, mutta
jokin sen tapainen. Korona! juu, korona se on, mikä lie.
Kuuluu olevan aika rankka sen vaivan tie."
 
  

-"Mitähän siitä tänne näkisin", tuumailee Kippari
vaikka, enemmänkin täällä tulisi katsella tuonne edelle
oranssille valolle, ja mitä kaikkea se tarjoaisi sille 
matkan lupaukselle.

Kertoja:

-"Mutta, jotain outoa on tässä. Olemmeko sittenkin 
viel jotenkin osallisia tuossa ajallisen ihmiselämässä.

Niin, tuo Kapteenihan on kyllä vielä osallaan ajallinen
vaik matka jo kulkee merellä ylempien.

Tuo Kapteenin ajallinen osako viel pitää meitä näillä
alemmilla merillä ja ulottumilla, vaik jo nousimmekin
jotenkin ylemmäs tuon alemman meren ylle.

Mutta, tuolle merelle, mikä näkyy tuolla, tämän meren yllä, 
sinne meillä ei ole osuutta niin kauan, kuin Kapteenilla 
on tuota ajallisen elon osuutta. Vähän outoa ja salaista, 
vaikea kuvata tätä ajattoman ja ajallisen yhteistä osuutta.

Mutta, siksi kai tunnemme tännekin tuota ajallisen osuutta
ja, jos oikein tarkoin katsomme laidan yli alla oleville merille
voimme nähdä, kuin meren kaukaisena pohjana, sen
ajallisen maan, mist' matkalle lähdettiin kerran - ja minkä
osallisuutta tuo Kapteeni tuntee viel hetken verran.

-"Mitäh! Hetken! miten-ni hetken?", heräs tarinaan tuo
Försti ruorinsa takaa. -"Tonnehan on viel matkaa, tonne
oranssille valolle... tai mikä se-nys-sit onkaa."

 -"Niin, Försti, hetken ... se on vaikea ajan mitta.
Täällä ylemmällä merellä yksi hetki, voi olla tuolla
ajallisella vaikka jo kuinka pitkä. 
Kas, täällä kun ei ole enää sitä samaa aikaa, kuin on 
tuolla laivan alla, pohjalla olevalla ulottumalla. 
Siellä kulkee aika kellon mukaan. Täällä ylemmällä 
ei ole samaa kulkua, vaikka onhan täälläkin omansa 
"kellonsa", mutta se ei oikein pysy paikallansa. 
Se on sitä ja se on tätä - ja se on mennyt, tuleva, ja
milloin vaikka mitä. Kaikki on samanaikaisesti läsnä.

Muistatko Kapteeni tämän aamusi hetken, kun elit 
muistoasi vuoskymmenten takaista - aika tarkalleen 
50 vuotta. Se oli siinä sun edessä juuri äsken, ja nyt 
olet tässä, kaukaisessa hytissä jo eri vuosituhannella.
Ja kaikki tuo välivaiheinen oli hetken kuin läsnä,
tämän nykyisen elämäsi hetkessä.

Ymmärsitkö, Kapteeni, tätä tilaasi, osallisuuttasi
kaikkiin aikoihin samalla kerralla."

-"Ei se siit-mitää voi tajuta - enhäm-mäkää tajunnu,
-mä oon tässä, ja sillä hyvä!" pohdiskeli Försti itsekseen
ruorinsa takana, kun sivukorvallaan kuunteli tuota
tarinaa ajoista ja aikojen takaisista ajoista.
-"Mull-on tän ohjaamisen kans iha riittäväst puuhaa,
eikä mulla ainakaa oo aikaa tommosii kuunnella.
... Nii ja .. korvat mull-on aina ollu sivulla, molemmat."
 

 -"Niin niin ... mutta siis, Kapteeni, 
tunnetko osallisuutesi vielä tuonne pohjalla olevalle 
ajalle, sen hetken kuin kauhulle, ajallisen elämään 
vaikuttavalle - sitä muuttavalle.

Vaikka nyt osallasi oletkin täällä, vähän ylemmällä,
olet vielä myös siellä, sitä elävällä.
Elät myös sen ajan armoilla, ja tunnet itsessäsi sen
osallisuutta, mutta jossain sisälläsi olet myös täällä,
ylemmän meren päällä.

Ja kuten jo tiedätkin, täältä voi nähdä ajallisen aikaa
eteen ja taa, ja myös sitä hetkeä, missä juuri nyt
se aika mataa.

Ja kuten huomaat, täällä laivalla on myös tuo
Runoilija, joka kaikkea koko ajan muistiin kirjaa.
Ja myös nuo laivan muut matkalaiset, jotka kaikki
ovat tämän laivan ylempää osuutta.
 

Mutta sinä, Kapteeni, voisin vaikka sanoa 
"Kapteeni raukka", joudut olemaan osallisuutta 
myös tuon ajallisen.

Vaan, en sano "raukka", sillä sehän on kuitenkin
arvokas paikka ja lahja, tuntea ja oppia tuota
ajallista, kokea sen tunteita ja asioita omassa
olomuodossa, kehossa, vaikka jo oletkin toiselta
osaltasi tätä ajattoman ominaisuutta.

Se on hieno paikka, vaikka hetkin voisikin tuntua,
että "raukka". Se on kuitenkin arvokas lahja.
 
 

Ja tämä paikka, jossa juuri nyt istut tätä ajallisen
osuutta, on kuin se ajallisen alin tukiasema. (mökki)

Vaikka onkin se kuin kaiken ajallisen keskellä,
on se kuitenkin irti kaikesta, omana ajallisen
ajattomana maana, lepopaikkana, 
josta katsella ja kuunnella ajallisen osuutta.

Ja se sun toinen osasi ajallisen, on kuin ajallisen
yllä irti maasta, vaikka maassa vielä onkin.
Se on se sun "Taikurin taivaasi" maan ja taivaan
välimaastossa, kuin ilmassa.

Näiltä kaikilta ajallisen paikoilta voit tarkata ja
seurata ajallisesi osuutta, ollen kuitenkin koko
ajan myös ajattoman ylemmän osuutta, jossa on 
kaikki tarpeellinen tarjolla.

Siellä on siis kaikki, vaan kuten muistat
"kaikki mikä on sallittua", milloinkin sallittua,
sillä se sallitun osuus on koko ajan kasvava 
ja tieto, ymmärrys, on lisääntyvä.

No niin, Kapteeni, ja Runoilija ... ja kaikki muukin
laivan väki...

-"Mäki oon!" kuuluu taas kannelta.

-"Niin, ja tuo mäki myös... tämä oli vain tämän 
hetken kuvaus, kuin taulu, missä ollaan nyt,
kokonaisuus; meri ja meret, meren pohja, eli
tämä ajallinen, Kapteenin eri ulottumat, ja se aika,
joka on ajassa menossa.
 
 

-"Otahan lisää kahvia ja nauti olostasi. Ja auringosta,
joka vihkollesi paistaa ikkunasta."

-"Entäs tuo munkki, keskeyttää Kapteeni, -"epäterveellinen
munkki. En tahtoisi, vaan kun tuli ostettua, maukasta
ja makeaa."

- "Älä siitä huolehdi. Kaikki on sallittua ja luvallista.
Ajattelet niin tuota ajallisen kehoa ja sen muotoa
terveyttä ja toimivuutta. Niin paljon on turhuutta
ajassa ja opetuksessa. Kuin pelottelua ihmislasten.
Siunaten ja kiittäen nauti kaikesta mitä eteesi
annetaan. Ne elämän ravinnoksi muutetaan.
Hyvä mieli peloton, on terveyden yksi pilari.
 
 

No nyt, kuin vihdoin, tähän ajallisen aikasi hetkeen,
oi Kapteeni. Ja kuinka paljon on pelkoa ja tuhoa
kylvetty maailmaan, ja kaikki kuin muuttaisi muotoaan.

Niin muuttaakin, vaan ei se ole paha asia,
hyväksi se aikanaan osoittuu, kunhan pelko tasaantuu
ja uusi muoto muotonsa saa, ja aika uusi uutta
kasvattaa.

Niin paljon on kaunista viel maassa ja maan päällä,
ei sitä saa tuhota - ei sallita. 
Enemmänkin nyt etsitään uutta muotoa; 
ei toinen toistansa tuhoava,
vaan uusia arvoja arvostava.

Monenlaista uutta tuo se tullessa, vaikea edes 
lyhyesti kuvata. Mutta se on matkalla.

No, onhan se totta kai raskasta, kuten muutokset aina,
mutta, aikain takaa niitä ei kukaan muista, raskauksia.

Kaikella on aina hintansa. Ja tuloksena kaunista,
vaikkei se juuri nyt saisikaan, eikä saakaan, kiitosta.

Mutta, aika ajan takana, kun kaikkea toisin voi katsella
voi ihmiskunta huokaista: -Oi, miten kaunista ja arvokasta
onkaan tämä kaikki.

Eikä vanhan ajan tuhoa kenkään enää muista, vaikka
aina onkin historiansa ja historioitsijansa, jottei unohdu
se vanha. Eikä sen taakka, jonka se rakensi maalle
eikä sekään taakka, jonka muutos langetti ajalliselle
kansalle.

Onko tarpeen tarkemmin kuvata tätä muutoksen
kokonaisuutta. Se kyllä kerrotaan tarkoin jälkeen päin
ja myös se kaikki mi tiedossa oli jo edestä päin.

Ja ihminen itsekin kaiken näkee selvemmin,
suunnan mik' oli ennemmin, ja mikä jälkeen on nyt
kun myllerrys (ihana) on päättynyt.

Saitko Runoilija muistiin tarkoin kaiken?"

-"Sain, niin tarkoin kuin kuulin ja osasin", vastaa Runoilija.

08.04.2020

Runoilijan huoli

Kapteeni istuu etähytissään ikkunan ääressä
ja ihailee nousevaa aurinkoa.
Maan pinta hieman huurussa, yöllä ollut pakkasta.

Ja hän kuuntelee aamuisia ajallisen uutisia,
arvailuja ja ajallisten viisauksia, jotka tosin ovat
viisautta vailla.

 -Arvelevat, miten päättyy tää Korona, mihin johtaa.
Millaisia numeroita, millaisia seurauksia tästä kaikesta, 
suloisesta kasvusta.

Sanon 'suloisesta', sillä ihmiset ajalliset eivät
vielä tiedä sen todellista tulosta - joka siis, edelleen, 
on kaunista.

Minä näen, oi Runoilija, sinun huolesi
ellei kaikki tää toteudukaan, minkä tässä kirjaat
kuin saatuna. Pelkäät jotain ajallista mainetta.
Se on turhaa, sillä ethän vielä näe sinäkään
mihin tää kaikki johtaa.

Olet kuin huolissasi, ellei sanasi kauniit toteudukaan
ja joudut kuin salaisesti toivomaan, että olisivat ne totta.
Joudut toivomaan muuttuvaa, muuttunutta tulevaa.

Onhan tämä kauheaa, jos hetkeä ajallisen suunnasta 
arvioi, miten horjuttaa tää kaikki ajallisen maailmaa.

Vaan, ei hätää, sanon taas kerran, tämä kaikki
ihmiskuntaa kasvattaa ja tulevan maailmaa 
monella tavalla muuttaa.
Pitää vain osata katseen kulmaa vaihtaa.

Oikeastaan, kaikki on vain rahaa.

Elämä on täynnänsä kuolemaa, ees ilman
Koronaa. Sen osuus kaikesta poistumasta on
kuin turhaa. Sitä ei monikaan huomaa.

Ja paljon enemmän syntyy uutta, kuin poistaa
joukoista tää Korona.

Ei ihmiskunta katoa - ei sellaista sallita.
Onhan vielä niin paljon myös kaunista - jos
on myös turhaa, maata rasittavaa.
Siihen tämä nyt hetkeksi vaikuttaa.

Mutta, jotain tämä nyt tulevaan opettaa,
ihmiskuntaa kasvattaa.

Ei tietenkään, taaskaan, kaikkia, mutta
synnyttää uusia asenteita, jotka uusiin kantaa
ja uusia suuntia antaa.
 

Noniin, nyt on taas aika toteutumaa vain katsella
ja kuunnella, muuttuvia ajallisen arvioita siitä
mitä eteen tuokaan tuleva.

Vaikea on sitä arvata, sillä kaikella on niin
monenlaisia maininkeja suuntaan ja toiseen,
eteen ja taa - kaikki kaikkeen aina vaikuttaa.

Ja ihminen itse viel monenlaista uutta kasvattaa,
Parantaako vai pahentaako, sen näkee
kun jatkamme nyt matkaa.
 

 -Noniin, Kapteeni, nousehan taas laivallesi ja
jatketaan matkaa. 
Maailma siellä alla pysyy kyllä paikallaan, 
me muut täällä laivalla jatkamme kohti tulevaa.
Se on sitä todellista unelmaa täällä ylemmällä
tasolla, nyt tällä ylemmällä merellä.

Hetkin voit laidan yli kurkata, mitä tapahtuu
alhaalla, tuolla alemmalla merellä ja maalla
sen alapuolella, kuin pohjalla.

Sillä, ei tällä matkalla tuon pohjan tähden matkata
vaan, tämän ylemmän ulottuman,
ylemmän meren ulottuman, joka sinulle
ja teille kaikille matkalaisille on vielä uutta
... vastahan tänne pujahdettiin tuosta "muurin" aukosta.

Oli vain niin paljon saman aikaista tapahtumaa;
   eletään salattua aikaa, jota sinä saat
   kuin vertauskuvana toteuttaa
      ajallisen ihmisen muutosta
         henkistä kohotusta
            maanpäällisen arjen muutosta
ja uusien tulevien avautumista.

Melkoista myllerrystä, jos kaiken vois ihminen
silmillään nähdä - suurta ois se hämmästystä.

Ja sinä, Kapteeni hyvä, saat tuntua ja olla osallisena
tuossa kaikessa monella tavalla ja tasolla;
   keho, sinun sydämesi ja sisäisesi myllerrys
      ajallisen elosi muutokset ja paikallensa pysäytys
         maailman tilan korjaus ja
sen synnyttämä suuri pelko.

Ja tuo pelko jo itsessään on ihmistä tappava
kehon voimat kadottava ja lamaava.

Pelon vaikutukset ihmiseloon kannattaisi ajallisten 
enemmän tutkia. Siinä on viel monta salaisuutta tarjolla.

 -"Sivulleko näkyviin ... tuo kaikki etähytissä kirjattu,
sinä tiedustelet. Huvikseenko sinulle niitä, 
oppeja, viisauksia, enteitä ajallisen maan. 
Itsellesi hyväksi, totta kai, mutta monelle muullekin
tarkoitetut ne. Sinne vain, näkyville!"

10.04.2020

Prosessin kuvausta

Eilen pohdin tätä oudon prosessin kulkua
kuin nousuja ja laskuja. 
Kaikenlaisia lukuja ja prosentteja valmistumisesta.
Vaan, ei vieläkään valmista - jo puolitoista kuukautta 
värinää ... ja tarinaa.

(Kovin on salaista vielä tämä kaikki)

 -"Niin, näetkö, Kapteeni, tarinaa. 
Siin' on saanut jo paljon vaivata tuota Runoilijaa, matkan kirjaajaa.
Ei huonoa antia ollenkaan - ja näinhän on ollut aina,
eli, pientä puristusta, ja jo alkaa taas sanat vuolaana virrata, 
ja aikaa kuunnella. Niin on käynyt taas, nytkin.

Mutta, huomaan sun kyyneleet mielessäni, 
miks' jatkuu tää varustus vain, vaik jo loppua piti 
- sun laskujesi mukaan.

Oikein sinä päättelit, monivaiheinen on tää prosessi.
Ensin kuin putsausta
sitten tiedon, voiman, latausta
ja sitten lopuksi sen hienojakoista paikallensa asennusta
kehon eri puolilla.

Ei sitä kaikkea kuin vain kerralla rysäytetä herkälle keholle,
vaan pikkuhiljaa, yksi osanen kerrallaan.

On siinä liittymäkohtaa ajallisen asennuksiin, tietokoneen
uusiin versioihin: Tieto kerätään nopeaan, sitten
hiljalleen paikalleen asennetaan pala palalta.
Ja sitten vasta valmista, kun viimeisinkin pikku piirre
on paikallaan.
Ja monesti se, kuin viimeisin vaihe, on kaikkein
pitkäkestoisin - antaa vain odottaa ja odottaa -
ei saa koskea eikä sammuttaa
sillä, silloin paljon tärkeätä asennuksesta katoaa
ja toiminta sen jälkeen on epävakaa.

Samoin on tässäkin ... miten paljon siinä todellakin on
yhteistä. Ihminen yllättävän lähellä on  tuota konetta
ja toimea - tai päin vastoin, tuo kone on lähellä ihmistoimea.

Paljon kuin samanlaisia osia, muisteja ja ohjeita
ja pilvien tietopankkeja, ohjelmointeja.
Ja jollain pikku vialla voi vaikka kaikki kadota,
toiminta horjua, muisti kadota.

Mutta nyt, tässä prosessissa, sinua itseäsi koskevassa,
kuin uuden version asennuksessa
on toiminta saman tapaista.

Ja nyt juuri menossa sitä viime silausta, jonka merkitys 
siis, on todella ratkaiseva koko prosessissa.

Ja niin kauan kuin on sydämesi, keskusosasi, värinää
niin kauan on asennuksessa viel tehtävää.
Eikä sitä saa häiritä, eikä varsinkaan keskeyttää, sillä
silloin moni tärkeä piirre jää kesken, ja jotain vaik häviää.

Siksi, anna vain "asennusohjelman" rauhassa toimia,
etsiä vikoja ja uusilla tiedoilla niitä korjata - ja uusilla
tiedoilla korvata. 
Se on kaunista, jos sen väreissä näkisit,
miten kaikki on etenevä.

Ja sinulle on ollut tärkeä näyttää  eri tavoin,
miten on etenevä tämä asennus, sen eri vaiheita.
Niillä ollut rauhoittavaa vaikutusta - hätäilevälle.

Jokaisella vaiheella ollut omansa kasvunsa
ja toteutumansa.

Nyt menossa sitä viime vaihetta, 
hienosäätöä ja kokonaisuuden rakennetta,
hermojärjestelmän toimea
ja ajatusten uutta kulkua
ja yhteyden luontia uudelle tasolle.
Tärkeitä vaiheita kaikki kokonaisuudelle,
jotta kaikki voi saumattomasti ja puhtaasti toimia.
 

Kuin tekninen on tämä kuvaus, vaan ...
mistä lie se tekniikka onkaan saanut alkunsa,
sen innovaatiot ja ideat
ratkaisumallit ja viisauden aivorakenteet.

Niin, mistä kaikki onkaan teille annettu,
mistä kaikki kehitys, viisaus, tieto, taito
mistä kaikelle oikea aika
jatkaa ihmiskunnan kasvua.

Mutta, niin, ihminen ... 
monen hyvän kiertää kierollen,
hyvän (muovaa) pahan palveluun
- vaikka sekin taas, hyvälle tuo kasvua.

No nyt tätä prosenttia, sinä kärsimätön odottaja,
eli, paljonko on valmiina tätä viimeistä vaihetta.

No ... jotta kaikki ois kuin liikkeelle lähtöön
uusin tuulin ja voimin valmista, niin valmiina
prosenttia on ... xx, (pidetään se nyt salassa)
Ja montako päivää jäljellä, sun suureen taas
muutoksesi päivään 14.4.!

Se on aina sinulle se tärkeä - 
kuin uuden lähdön päivä, jo 36 vuotta
siitä suuresta tapahtumasta
joka kaiken kuin kerralla muutti
ja elämäsi toimen niin totaalisesti muutti.
Ja sillä tiellä ollaan aina, 
ja nyt merillä jo kaukana - ja hetkin maalla.

*

Mietin hommia etähytillä, pitäisikö jotain 
touhuta, vaikkei nyt oikein maistukaan. 
Vain tämä kirjoittaminen.

 -"Asennuksen aikana ei ole hyväksi
rasitella "konetta". Tulee vain ongelmia
ja asennuksen vaikeutta.
Rauhassa vaan - anna olla touhuamatta."

11.04.2020   Pääsiäislauantai

Vapautus on lähellä

-"Niin, ois Pääsiäinen ajassa, ehkä jotain juhlaa myös
ajallisen takana. Siit' en tiedä vielä", miettii Kapteeni
aamulla etähytissään.

Olisikohan tällä jotain osuutta tuolle mun prosessimatkalle,
Pääsiäinen kun on monella tapaa pääsemisen ja 
vapautumisen juhlaa perinteissä.

Oishan se aikamoista sattumaa
jos tää minunkin taisteluni jotenkin siihen osaa.

 -"Ja osaahan se, vastaa tuo viisas ääni, 
-kaikella aina tarkoituksensa. Ja jokin pienikin, 
tai pieneltä tuntuva, voi olla suuri vaikutukselta. 

Pääsemisen juhlaa, miksei se voisi sopia,
tähän merten matkalle osua kuin suunniteltuna.
Eihän tässä ole ollut hetkeäkään ilman jo 
edeltä tietoa ja lupausta suuresta paremmasta.

Prosessi lähestyy loppua, ja samalla sen uuden alkua,
josta puhetta ollut jo monella tavalla. 
Uskoa vain puuttunut, hetkin."

-"No niin ku... kovin outoa ja uut...", yrittää Kapteeni.

 -"Ei ole ollut uutta, vaan tuttua jo monet kerrat tällä
matkalla. Tahtovat vain niin herkästi unohtua - sellainen
on ihmisen mieli. Raskaista muistoista pian vapautua.

Mutta, oikea on Kapteenin uumoilu, kohdalleen asettua
tämä pääsemisen juhla, vapautumisen juhla, kun
kaikki oli valmista, oli uudelle matkalle lähtö valmista
- silloin kerran Egyptin orjuudesta ja "poltosta".
Miksei nytkin voisi olla se mahdollista.

Mitä uutta se nyt ois auringon alla. Onhan noita
vapautuksia ollut tällä kansalla, missä olet vielä
ajallisen osuutta.

No, nyt on oikeasti, vihdoin, se aika paineesta vapautua,
uuden "version" asennuksesta; uusista voimista,
uusista piirteistä, uudesta ilmeestäkin,
uusista sanoista ja tavoista. Kaikki on valmista. 
Laineet saa asettua ja myrskyn viimeisetkin 
mainingit laantua.

Saat olla vapaana ja uusiin tarttua, Kapteeni hyviä,
matkan on aika jatkua - eikä jäädä tähän,
vaik monella tapaa se onkin ollut tärkeätä.

Mutta, prosessi on prosessi, sillä on vain aikansa
ja paikkansa - ja hetkensä.

Ei se ole se tehtävä, eikä siinä enempää tule kieriä,
edelleen vain! ... ja kohti uusia. Sillä, eihän tämä matka 
nyt lainkaan ollut tässä, vaik hetkisen elitkin, kuin 
siinä pelossa.

Tulevassa! on kaiken tarkoitus - ja sen tulevan viel
salaisessa unelmassa, jota ajallinen ei tajua,
ei ajallisen ylempikään vielä.

Mutta, tällä ylemmän ylemmällä merellä on kaikki avoinna,
se on uutta tasoa, jolla on paljon saloja, joita tulee avata
ja jakaa - "lastuja lainehille", muistathan.

Tästä se vasta voi alkaa; uusi meri, uudet sanat,
uusi voima, uusi näkö ja ymmärrys, uusi ulottuma
ja uusi unelma, vaikkei sekään vielä, tietenkään,
ole se lopullinen, mutta riittävä, väliaikainen.

Kas, se viimeinen unelma, jos sellaista nyt ollenkaan edes 
olemassa, se on kaukana aikain ja ajattoman takana
tuntemattomissa ja kuvaamattomissa tiloissa.
Kuin jossain suurissa pidoissa, jossa kaikki niin kaunista.

Ei ole olemassa sanoja, joilla sitä edes voisi kuvata.
Mutta, sen voi Kapteenille luvata: Matkalla ei ole loppua,
voi vain muuttaa sen muotoa, kun ollaan kyllin kaukana
ja lähellä uuden ulottumia.
 

Mutta, katsohan nyt tätä ajallisesi maailmaa ajallisen
asumuksesi ikkunasta, eikö olekin kaunista keväistä
luontoa ja aamuista aurinkoa. Poutapilviä ja raikasta
pientä aamupakkasta, kaukana kaikesta aikasi vaivasta,
Koronasta ja muusta, joka vielä käy raskaana,
muutoksia ja uutta rakentavana.

Tällä kaikella on paikkansa ajallisen maailmassa, sen
kehityksessä ja kasvussa ja ihmiskunnassa, ja maassa
viel' niin kauniissa. Ei sitä saa tuhota!

Sekin on monelle jo se unelma - tosin vain ajallinen,
mutta silläkin on paikkansa. Kullakin aina osansa
ja omansa matkansa."

12.04.2020

Viime silauksia

(Sydänrytmi sekoaa crosstrainerissa)

 -Työ kesken, viime silaukset menossa.
Ei saa häiritä, pian valmista.

Miks' aina vain masentaa
jos sykettä seuraan - ei vieläkään vakaa.
Rasitus sen sekoittaa.

 -Ei valmista vielä.
Ei kannata huolestua turhasta, epävalmiista.
Ei kohdallaan vielä ole keho,
vaik henkinen jo olisikin.

Mutta, kun on kyseessä kokonaisuus,
on molempien löydettävä tahtinsa.
Keho tulee perässä, sen tulee muuttua.
Liha on hidasta.

13.04.2020

Aamu-unien muuttoja

Aamusella pätkittäisissä unien
taas kaksi muuttoon liittyvää unta.

Ensimmäisessä suoritin vanhan asunnon
loppurippeiden keruuta 
- olin muuttamassa pois.
Se loppusiivous on yleensä hidasta.

Toisessa unessa oli kuin siisti kylmäkellari.
Tilan loppusiivous jo tehty, oli täysin siistiä.
Kaapit tyhjät ja muuttaminen ja lähtö valmista.

Niin, sitähän tuo kuvaa, vanhat tilat on putsattu
ja muutto uusiin tiloihin on mahdollista.
Nähtävästi tavarat otettiin mukaan.

14.04.2020

Suurten muutosten päivä

Suurten muutosteni päivän aamuna
punaisen huoneeni keinutuolissa...

Nyt tasan 36 vuotta siitä kaiken muuttavasta näystä.
Sillä tiellä oltu siitä lähtien, monin tavoin muuttuen 
ja kasvaen.

Monia muutokseen johtavia tapahtumia
monesti näinä samoina aikoina, huhtikuun 14. päivä.
Jopa samana päivänä, joskus plus/miinus viikko.

Jotain suurta on tekeillä juuri nyt, sen tiedän
vaan mitä. Mitä muutosta minulle.

Koko maan piirissä menossa jokin suuri henkinen 
muutosprosessi. Olen kuullut sellaisesta. Ja se
aiheuttaa ihmisille outoja oireita, joita vaikea tutkia.

(Ja samaan aikaan riehuu se Koronapandemia ja
myös tämä oma, jo 6-7 viikkoa jatkunut henkisen 
muutokseni prosessi, joka ilmennyt rytmihäiriöinä.)

Sydänprosessi ja sen kokonaisuus on vielä kesken.

15.04.2020

Prosessi on kokonaisuus

Eilen väsyin näistä tarinoista, kun koko päivän
koneelle niitä siirtelin. Näkyville.

Piti väsymykseen ottaa vähän rommia - tulikohan
takapakkia. Kantapään arkuus myös häiritsee.

Liittyyköhän tuo kantapääkin tähän prosessiin?

- "Liittyy kyllä. Kyseessä siis kuntoutus ja
muutosprosessi, joka ei siis ole vain yhden kehon
ja elimistön osan muutos, vaan kokonaisuus, jossa
paluu toimivaan tapahtuu kuin osa kerrallaan.

Kuntoutus valmistuu osa kerrallaan, ei kaikkia
yhdellä kertaan, sillä kaikilla on omansa yhteydet
kaikkeen. Ja muutos kaikkineen vaikuttaa eniten
sydämeen, ja sen tehtävään jakaa elämää kaikille
muille osille, jopa nostaen painetta, jotta kaikille
riittäisi kaikkea.

Tuota prosessia ei saisi häiritä, sillä siitä voi tulla
viivettä, vaikkei se tulosta vastustakaan.
Toteutuu ajallaan ja omalla tavallaan.

Ajallinen ei voi sitä vahvistaa, mutta voi kyllä
vahingoittaa, hyvää lopputulosta vaarantaa.

Kannattaa olla tarkkana ja vain odottaa,
että kaikki löytää paikkansa ja toimintatasonsa.
Laatunsa jaksaa ja kantaa tulevaan, 
siihen ajallisen hyvään unelmaan
ja sen jälkeiseen tulevaan.

Kaikki on hyvin edelleen, ei hätää vaik "tykyttää"
tekee vain omaansa tehtävää, jolla on tapansa ja 
tahtonsa rakentaa uutta ja kaunista
- aikanaan valmistuvaa kestävää tulosta.

  
   * 

Monenlaista huolta, kyselyjä ja vastauksia, 
ja arvokkaita opastuksia on matkalle mahtunut. 
Kaikkea ei lie tarkoitus esille laittaa. 

Pitää vain rauhoittua ja suhtautua kuntoutukseen 
oikealla tavalla, ja ehkä vain lyhyesti kuvata:

-"Oli vaikea ja raskas taivas, monella tavalla opettavainen
kunnes sain rauhan ja luottamuksen siihen, mikä oikeasti 
oli menossa. Ja uskon vahvistuksen prosessista ja sen 
tarpeellisuudesta - ja lupauksen  hyvästä lopputuloksesta. 
Se riittää.

Tuleva sitten näyttää, miksi kaikki oli tarpeellista, 
mitä kaikkea se sai aikaan, ja mitä tuo se tullessaan.

Mutta, vaikka prosessin tuntemukset hieman jo hellittävät,
itse prosessi jatkuu kuin huomaamattomana vielä usean 
kuukauden ajan pitkälle kesään. Näin olen ymmärtänyt. 

Katsotaan.... mitä tuleva aika tuo tullessaan.

Laivalla tapahtuva kasvatuskoulu on ollut kova, 
ja viel edelleen jatkuva.
Monenlaista on matkalla opittu, voimia varustettu, 
energioiden muuntoja opittu; vesi, ruoka, lääkkeet, 
parantaminen... kaikissa aina sallitun rajat.

Mutta, nyt meneillään oleva prosessi ei siis koske 
vain tuota sydäntä, vaan kyseessä kokonaisuuden
muunto ja kuntoutusprosessi, jossa sydän on 
keskeisenä osana - ajallisen ilmentymänä, kuten 
jalatkin, jossa kantapää lienee jokin ilmentymä.

Suurin prosessi on se henkinen prosessi, ja sen
kokonaisuus. Se on SE suuri muutos, ei yksin
tuo lihallinen sydän, vaikka virkansa silläkin on
ajallisen matkassa. Matkan takana tarpeeton,
josta muisto vain jää, ja sen ajallinen virka.

20.04.2020

Taas päättyi vihko

Vihko on taas täyttymässä, sisältöä noin 2,5 kk
Kanarian matkan jälkeiseltä ajalta.

Paljon on taas mahtunut kaikkea. 
En edes muistaisi niitä, ellen ois muistiin 
kirjannut; kasvua ja parkua - myös uusia
asioita, suuria lupauksia.

Ja tuo yllä mainittu kasvun prosessi on
valmistumassa, vaikka viekin vielä aikansa.

Ja nyt siis päättyi taas yksi vihko.
Merkittävä kasvun matka; 
Koronapandemian alku ja oma taisto
oudon henkisen kasvun kanssa.

Sydän siinä välissä herkkänä väreenä
- rytmihäiriöinä.
Nyt vihon loppuessa jo merkittävästi
helpottaneena.

Uusi vihko jatkuu kysymyksillä ja vastauksilla
tuon henkisten energioitten kustannuksista,
eli, paljonko kuluu Elämän Alkemistin voimia
kun antaa hän ajallisille apuja.

Ja myös tarkennuksia energiaan liittyvistä avuista.

04.05.2020

Kapteenin prosessin tila

Niin, näin mietti Kapteeni
kun pulssiansa aamulla ranteesta mittaili.
-Hmmmm ... epätasaisuutta edelleen.

-Hei Näkija! ootkos kuulolla!?

-No, mitä Kapteenilla mielessä?

-Niin, kun tuo pulssi vieläkin...

-Ai, epätasainen vai?

-Ni, hyvin nähty!

-Juu, niin on ... niin sen tuleekin vielä olla
sehän kuuluu tuohon sun prosessiin,
kuntoutukseen jotakin varten.

-Noo, pitääkö siitä olla huolissaan...

-Ei se kuolemaksi vielä ole, rakennukseksi se on,
vahvistukseksi tulevia varten. Ei siis hätää.

-Vielä? ja tulevia?

-Niin-no, kuolema aikanaan, vaan vielä on
paljon matkaa - ja suuriakin tekoja vielä.
Ei siis mitään kiirettä sen takia.

-No hyvä, Kerro sitten kun...

-Juu, palataan siihen sitten, kun on sellaisen
muutoksen aika. Pyydä tuolta Alkemistilta apua
- onhan sillä noita auttamisen voimia.

-Ai niin, tosiaan. Kiitos. - Heei, Alkemisti! 
Oot-sä hereillä!?

-Olen, tottakai. Enhän minä mitään unta, täällä...

-Ai niin, tietenkin ... mutta kuule, toi Näkijä pyysi
minua kysymään, voisitko sinä auttaa 
tässä mun prosessissa.

-No, mikäs siinä nyt?

-Tuota... sydäntä vain ajattelin ... se kun on 
vähän epätahtinen taas, ja ajattelin että jos ...

-Auttaisin siinä, vai...

-Nnih!

-Noo, eihän siinä mitään vikaa näy olevan -
syy on muualla, siinä prosessissa
eri puolilla kehoa ja myös ylemmissä yhteyksissä,
jossain kalibroinneissa. Sydän vain myötäilee
noiden muiden tehtäviä. Niihin en nyt voi puuttua.
Ne ovat muualta ohjattuja.
Luota vain niihin ohjauksiin ja tuloksiin,
aikanaan valmistuviin.
Joten, lepo vaan, Kapteeni. Hyvä siitä tulee.

-No hyvä (huokaus). Kiitos Alkemisti. Vaan... 
mites sulla itselläsi muuten...

-Suuria suuria, ajallisen ulottumia ja sen apuja
kaikkea ois tarjolla sinne, vaan pitää olla tarkkana
mihin kaikkeen on lupa kajota, vaik ois voimiakin
monella tapaa palvella.

Ja siinähän tuo Kapteenin osuus on merkittävä -
siksi kait tuota prosessiakin on edelleen jatkettava.

-Niin, niin kait sitten ... niin.

09.05.2020

Kalibrointi - ja sydän

Kalibrointi, se meneillään oleva prosessi
- vain yksi outo sana
vaan, millainen voima ja suunnitelma;
muodostaa, luoda 
yhteys luovaan suureen todellisuuteen
ylempään ulottuvuuteen.

Prosessi on vain toimi ja sen nimi
jossa tuodaan tuo ylemmän yhteys
uudelle ylemmälle tasolle
ja kalibrointi on sen kohdalleen asetus
jotta yhteys on selkeä ja toimiva.

Se on enemmän kuin pelkkä viritys kohdalleen
vaan, se on taajuuden asetus
ja kaiken sen edellyttämä valmistus.

Siinä on eroa, iso ero.

Ja nyt siis menossa tuo voimallinen 
suuri asennustyö yhteydelle
ylemmän ja alemman välille
ja ajallinen joutuu kuin kärsimään
toimista ylempien.

Vaikka sitten, kun kaikki on valmista
on ajallinen tuon ylemmän kanssa yhteinen
kun puhutaan suurista valloista ja voimista
ulottuvuuksia ylittävistä ja ohittavista.

Ei tehtävä ole helppo eikä nopea
sillä se edellyttää monenlaisia muutoksia
ja erityisesti tuon ajallisen osalta
sen vahvistuksia ja monenlaisia avautumisia
että lopputulos aikanaan ois toimiva.

Vaan, ei enää kestä se kauan
- ollaan koko ajan matkalla
jossa tapahtuu tuota kasvua
ja vähin erin avautumista.

Monenlaisia oireita tuovat nuo muutokset tullessansa
- keho on hetkin kovilla
vaan, tietoisuus helpottaa niiden aikana;
ollaan matkalla kohti hyvää lopputulosta.

Eikä vaivoista esille tulevista kannata huolestua
sillä, onhan kyseessä kaikkinainen kunnostus
ja korjaus, vahvistusprosessi
jossa monia osia menee kuin uusiksi, paremmiksi.

Niiden prosessi, eli yhteen kalibrointi osanen kerrallaan
on toimitettava kohdallensa.

Siksi on kipuja siellä, outoja tuntemuksia tuolla
monenlaisia outoja, joita ei oikein osaa selittää.
On vain kummia tuntemuksia - ja outoja unia.

Sydän on yksi osa kalibroinnin kohteista,
mutta kehossa niitä on monia
ja moniin osiin vaikuttavia.

Ihmiskeho on upea kokonaisuus
ja siinä on paljon kohdistettavia osia ja toimia.

Ei siis sydän yksin ole kohteena
vaikka se onkin yhtenä tuntevana osana.

On muitakin jotka tuntevat, esimerkiksi nuo jalat
jotka koko ajan vahvistuvat
mutta, sydän on kaiken keskusta
josta kulkee kuin lankoja kaikkialle kehoa.

Muut osat siis apuvälineitä, jotka palvelevat
keskusta, siis sydäntä.
Yleensä tätä ei näin ymmärretä.

Mutta ne kuin arvokkaimmat, aivotkin
ovat sydämen alamaiset kaikkine toimineen.

Sydämestä lähtee yhteydet kaikkiin ajallisiin ja 
ajattomiin ylempiin ulottumiin.

Mutta, sydämesi on enemmän kuin vain tuo
kuin näkyväinen toimiva.
Sillä on myös ylempi ulottuma, kuten aina kaikessa
ja se on se ratkaiseva asia tässä kokonaisuudessa
- sillä, se on kaiken rakentava.

Jaloissa korjataan hermoratoja
poistetaan vioittuneita osia
ja kuin asennetaan uusia
ja uudet ovat aina arkoja, kunnes taas tottuvat
ja oppivat ajallisen koetuksille.
Vaativat maan uusia energioita
ja ajallisen maadottumisia.

-Pitääkö olla huolissaan tuntemuksista?

Ei todellakaan, vain rauhalista "sisäänajoa"
kunnes asennus on valmista.

13.05.2020

Missä mennään prosessissa

Mitähän prosessille kuuluu
sille Kapteenia muuttavalle
... sillä, siitähän tässä kuitenkin
koko ajan kyse on ...

vai onko, kun uudelleen tarkoin mietin
tämän kokonaisuuden osuutta
tällä oudolla matkalla.

Siinähän on matkalla koko laiva
ja laivallinen väkeä
Kapteeni sen yhtenä osana
muutoksien kourissa

Vaan, osansa muutoksista 
saa myös nuo muut matkalaiset;

tuo Elämän Alkemisti kaikessa vahvistuen
Runoilija ain uudistuvilla sanoillaan
Näkijä yhä tarkentuvine tulevien kuvineen
ja Mystikkokin yhä syvempine tuntemuksineen

tuo hiljainen Erakkokin 
kuin piilossa kulkevine matkoineen

ja Narrikin vielä, omassa vapaudessaan
yhä vain muuttuen ja kasvaen.

Jaa... onkos vielä muita...

-No entäs mä sitte?! kuuluu taas kannelta
ruorin takaa pieni harmaa ääni.

--Harmaa ääni .. HÖ! "pieni harmaa ääni"...
Mikä pieni mä-ny-oon ... mähä ohjaan koko
tätä laivaa!

-Nnniin .. tuo Försti ... hmmm ...
siinä nyt kylläkään ei ole tapahtunut suuriakaan
muutoksia - yhtä lempeä ja herttainen se on
edelleen - niin kuin on ollut aina. ;-)

-Mtäh! ... mitä toi oikee horisee!

-Niin ... jotkut vain voi olla kuin valmiita
jo alusta alkaen.

-Hä! ... no-niinn-no ... niin ... mä oonki-kyl-täss
jo vähä ootellu, ett millos-noi-muutki tulis ...
joteski valmiimmiks.

-Kullakin on aikansa ja matkansa, Försti hyvä,
... kullakin aikansa.

-No-niin... niin-näköjään.

Niin, ja sitten kaiken yllä tuo itse, kuin laivansa 
varustaja, Mertenmies. Eipä hänkään jää näistä 
prosessin muutoksista osattomaksi.

Ai niin ... missähän mennään tämän prosessin 
kanssa tänään? 
No, sanotaan niin, että matka etenee, kesken se 
vielä on, mutta edempänä jo kuin oli eilen. 
Aina päivän kerrallaan.

14.05.2020

Kapteenin huokailua
(niitä näköjään riittää aina vain)

-Mutta, kyllä minä edelleen olen huolissani
noista vaivoistani, huokailee Kapteeni, nyt
toisessa hytissään, siellä Taikurin Taivaassa,
vähän ylempänä maan pinnasta, tai meren,
miten vain, sen uuden ylemmän meren.

Keho edelleen oirehtii kaikenlaista pientä,
tai vaik suurta, mistä noista tietää,
ajan hetken oudoista tuntemuksista;
herkät jalkapohjat
ihon ongelmat
selässä jotain kahdessa kohdassa
... niistäkö lie jalkoihin heijastumat
ja sydän ... se jo rauhoittumaan päin.

-Mikä lie mistäkin, huokailee Kapteeni.

Vaikka vastauksia monelta suunnalta,
silti vaikea noin syvällisesti uskoa
- vaikka uskonkin, että kaikki on hyvin. Kai.

Prosessi menossa edelleen, vaan nyt kun
tarkemmin mietin, milloin oikeasti alkanut 
tämä prosessi...
josko vaik jo vuosia sitten, kun koko ajan ollut
yhtä ja toista, pientä ja isompaa.
Niin, kuntoutustakin monella tavalla.

Ja monenlaista opetusta kaiken kautta, sitä
ei nyt sovi unohtaa. Niistähän niitä sanoja
aina, joskus ihan virtanaan, ja pitkän aikaa.

Tulee jo mieleen ajatus, jospa tää koko matka,
ihan alusta asti, on ollut yhtä ja samaa prosessia
kaikkineen, ja tämä 2020 keväinen onkin vain
yksi osaprosessi koko elon kestävästä ja
jatkuneesta kuin myllerryksestä.

Nii'i, vaikka hyvinkin, ja hellittääkö lie koskaan.

-Mitäs Mystikko? kysyy Kapteeni Mystikolta, joka
kaikessa hiljaisuudessa on kuin hiipinyt Kapteenin
hytin oven suuhun, kuultuaan noita äskeisiä
hiljaisia huokailuja.

-Niin, tulin vain katsomaan Kapteenin aamua, kun
noita hiljaisia huokauksia kuuntelin. Vähän huolia, vai?

-No niin ... kaikenlaista, ei nyt niin kaatavaa, mutta
vähän harmittavaa. Oiskos sinulla jotain lohduttavaa,
tai vaik rohkaisevaa...

-Niin, Kapteeni hyvä, ei mitään tällä matkalla tule
ilmaiseksi. Kaikki maksaa, tieto ja taito, uusi ymmärrys
ja viisaus aito. Olet varmaan huomannut.
Ja kun niitä ei täällä millään rahalla hankita, niin
kehon kokemuksilla, se on kuin ainoa valuutta, jolla
noita maksella.
Toinen tapa ois vastoinkäymiset, mutta kehoonhan
nekin ajallaan kohdistuu, mieleen ja ajatuksiin,
ajallisen arkeen.

Muistatko sen viimeaikaisen kuvan, jossa mies
maassa maaten, kymmenen miekkaa selässä pystyssä.
Ne eivät ole vain mitä tahansa miekkoja, vaan
kullakin omaansa sisältöä. (Miekkojen 10)
Kukin edustaa omaansa osaa ja elon aluetta.
Kukin sattuu kohdallaan ja paikallaan.

Ei ollut se mikä tahansa kuva, vaan seikkaperäinen
ja kuvaava. Ja tuo kuva vaatisi tarkkaa tulkintaa,
sillä eihän ne kaikki miekat kuin kerralla siihen
selkään mätkähtäneet - sehän olisi jo melkoinen
katastrofi.

Se kuva kuvaa vain lopputulosta; yksi miekka silloin,
toinen tuolloin, joskus useampi kerralla. Näin on
vähin erin valmistunut tuo kuva, jossa mies maassa
miekoin kuin tapettuna.

Se oli se tila sillä hetkellä. Kuvasi lopputulosta. Kuin
ajallisen elon eräänlaista päätöstä, jonkin osan tuhoa.
Ei kuitenkaan kehon tuhoa, se on vain metafora,
ilmentäen ihan muuta.

Ja, tulihan sen kuvan ohessa kolme muutakin kuvaa,
kolme suuria ja muutoksia lupaavaa, jotka siis tuon
miekkakortin perään heti avautuvia, tai vierelle,
sisälle astuvia.

Ja pien perään tulivat ne yhden aikakauden loppua
kuvaavat kuvat; Maailma ja upea tumma ratsu.

Tuo Maailmahan kuvaa sitä uuden maailman alkua,
kun se vanha kuoli niihin miekkoihin.

Noita kaikkia kuutta kuvaa kannattaa vielä tarkoin
tutkia. Niissä on sinulle niitä paljon kaipaamiasi
lupauksia ja vahvistuksia.

Voimme niihin vielä uudelleen palata jonain toisena
aamuna.

Vahvistu nyt näistä, äläkä turhia murehdi. Tarkoituksensa
kaikella, ja kasvunsa kaiken aikaa.
Ja tulevien matkoilla tarvitaan kaikenlaisia taitoja, ja
niistä siis on lupauksia noissa kuvissa.

Nyt levollisesti vain uuteen päivään, Kapteeni hyvä.
Merta riittää ja tasoja sen. Niitä vähin erin vallaten
- ja unelmaan vain uskoen. 
Hyvä siitä tulee - tuloksesta.

Ja Mystikko poistui omiinsa yhtä hiljaisesti kuin
paikalle saapuikin - jotenkin kuin huomaamatta.
Kapteeni jäi hiljaisiin mietteisiinsä kuvia muistellen.

-Oliko se Mystikko tässä ... vai, kuvittelinko vain,
tuumi Kapteeni itsekseen. Niin huomaamaton oli
hänen vierailunsa, ja melko harvinaisiakin tällä
laivan matkalla.

17.05.2020

Kapteenin muisteloita

Jatkoksi noille edellisille Kapteenin huokailuille
hän vielä muistelee mennyttä matkaansa, alkaen aina 
kaukaisista maisista ajoista ennen merille lähtöä.

-Niin, kun oikein nyt uudelleen mietin ja muistelen...
kun alkoi se uusi elon vaihe; vapaus ja elämän ilo,
alkoi myös voimallisemmin tää elon henkinen kasvu
nyt uudella tavalla - vapaana.

Samaan aikaan alkoi myös tuo toisenlainen kasvatus;
ilon ja vapauden seassa vastoinkäymisiä ja ongelmia,
jotka kehoa monella tavalla kuluttivat - ja vielä 
edelleenkin, sen huomaan.

Nyt olen jo oppinut, ne kaikki kuuluvat tähän henkisen
kasvun tiehen, jossa juuri koetusten kautta tapahtuu 
se suuri kasvu.

Pelkillä aallon harjoilla ei ole kasvun lupauksia.
Mutta, hyvä on, jos on tasapainoa ilon ja koetusten
kesken. Sillä, eihän tarkoitus ole kasvun tielle
lähtenyttä koetuksilla tappaa, jos vaikka silläkin
mahdollisuudella välillä muistutetaan. Ja juuri nuo
hetket kulkijaa voimallisesti kasvattavat ja näköaloja
avartavat.

Kuinka monet kerrat olenkaan noissa syvissä 
kulkiessa huolestuneena kysellyt:
-Saanko kuitenkin vielä olla terveenä ja tanssia?
Ja aina olen lohdun sanan saanut, ja lupauksen:
-No, saathan sinä ne tanssitkin.

Ja saanutkin aina.

Tuota samaa Kapteeni taas juuri eilen kyseli
syntymäpäivänsä yhteydessä, ja kun samalla 
eletään Koronan keskellä.
Samaan aikaan on Kapteenilla menossa myös 
omansa kuukausia kestävä outo prosessi,
jonka lopullisesta tuloksesta ei ole vielä tietoa.
Eikä myöskään tietoa tuon Koronan päättymisestä.

Mutta, lohdun sanan hän vain sai: -Hyvä siitä tulee.
Tuo koskee molempia meneillään olevia.

Niin, ja sainhan minä taas sen saman lupauksenkin
niiden tanssien jatkumisesta: - ... aikanaan, kunhan 
maailma jollekin mallilleen palautuu, ja mahdollisuudet
tanssiin avautuu.

Vaan, on tämä kummallinen tie, kulku, ja matka.
Kasvattava, koetteleva, opettavainen ja ain oudosti
kantava.

18.05.2020

Matkaa hiljaisilla liplatuksilla

-Täytyy myöntää, huokaa Kapteeni,
kyllä tämä prosessi mietityttää
ja muistuttaa itsestään koko ajan
... voisi sanoa että, joka askelella
ja usein ajatuksissa.

Luottamusta se kysyy, ja uskoa siihen
"hyvään lopputulokseen".
Miten sinne nyt tulisi oikealla tavalla matkata,
mihin turvata; omiinko voimiin ja ylempiin,
vaiko ajallisten lekuriin.

Hmmm... lupaus kuitenkin on
ja sen päättymisajankohta.
Ajallisten tutkimukset tällaisesta prosessista
... niin, ymmärtäisiköhän se.
Ja mitä vaik käynnistäisi se, mitä kaikkea,
ellei syy selviä. Pitää olla tarkkana.

Kaverit täällä laivalla auttoivat minkä osasivat.
Lupauksia vahvistivat ja tilannetta kuvasivat.

Vaan, oiskohan jollakin vielä jotain lisättävää,
... keitäs täällä vielä on. Hmmm... Försti ois..

-Häh! kuuluu kannelta heti, ison ruorin takaa.

-No on se tarkkakorvainen ... eei mitään...
mietiskelin vain itsekseni.

-Aaha ... muavai? utelee Försti vähän kuin
innostuneena.

-No juu ... sinuakin.

-Höh! tuhahtaa Försti, kuitenkin kuin vähän innostuneena.

-Mutta siis, keitäs muita täällä, Kapteeni jatkaa,
 ... Erakko ois ... ja Narrikin jossain. Hiljaisia olleet 
molemmat. Mitä lie puuhailleet omissaan.

Laivan vierailijat ovat tulleet ja menneet kuka 
minnekin, vain opetuksensa jättäneet, sit vain
hiljaisesti hävinneet jonnekin omiinsa ulottumiin.
Hetkensä ja paikkansa heillä aina.

Mutta, tuo Narri kaikessa vapaudessaan vois
hyvinkin ymmärtää ja selittää, tätä Kapteenin
nykyistä tilaa.

-Heei Narri! Missä olet, laivalla jossain ... ? Kapteeni
yrittää hieman kuin varoen.

 -Mutta, oikeasti, Kapteeni, eikö nyt ois oikeampaa
keskittyä jo ylempään, tänne ylempien merille,
ja jättää vähemmälle huomiolle tuo ajallisen osa 
ja sen vaivat ja vaikeudet. Kyllä ne siellä säilyvät ja
perässä tulevat omalla tavallansa.

Tärkeintähän ois nyt tämän laivan ohjaus ja päällikkyys,
edetä vain edemmäs näillä oudoilla liplatuksilla
uusilla ulottumilla. Välillä voit kurkkia, mitä kaikkea
siellä laivan alla, merien takaisilla mailla oikein
tapahtuu. 
Täältä on parempi katsella ja kuunnella ylempien 
ulottumia, ja jakaa niitä tuonne alempien merille
kellumaan ja rannoille kulkeutumaan - niin kuin
se tarkoitus tuolla edellä ilmi tuotiin.

Joten, lepoa vähän, Kapteeni, lepoa.

20.05.2020

Kapteenin syviä huokailuja

Mutta, tuo ohje Kapteenille: 
katse ylemmille, ja huomio alemmista pois
- vain hetkin kurkkia, miss' mennään siellä
... vaikka, osallaanhan hän itsekin vielä on sillä tiellä.

Kapteeni huokailee itsekseen...

-Mutta, jo huokaan taas, kuten lähes 20 vuotta
sitten, tässä samassa paikassa, mökissä 
(nyt siis etähytissä): -"Eihän minulla ole mitään
sanottavaa, enkä ees osaa itsestäni mitään sanoa."

Eilen jo huokasin, kun etähytin hiljaisuuteen asetuin, 
kun väsytti kovin ja vähän huimasikin, että: 
-"Jos tästä vaikka nyt lähtisin, hiljaisesti vain lipuisin pois. 
Ensin nukahtaisin ja sitten vain sammuisin tästä kaikesta. 
Mitä väliä ... enää. Onhan tätä kaikkea
tullut jo kirjattua kuin yltä kyllin."

Onko mun pakko yrittää vaikuttaa, jotain kuin julistaa,
kertoa, kuvata olevaa ja tulevaa. Miksi? Onko pakko?

Ja vaikkei kuin olisikaan pakko, silti mun aina vaan 
täytyy ja täytyy ... joka päivä, joka aamu ... vihkoon,
sit koneelle. Oppia oppia, itse, ja jotain vaik muille
jakaa. Vaan, miksi? Miksi pitää?

Jos antaisin vain olla, enkä tekisi enää mitään,
unohtaisin vain kaikki. 
Antaisin olla, jättäisin silleen kuin ovat kaikki mun
tekoni ja vaivani.

Helpottava ajatus. Ehkä silloin jäisi noi vaivatkin kaikki,
ne kun näköjään kuuluvat tähän hullutukseen.

Niin, mitä jos ... kaiken jättäisin, kaikki jäisi.
Vaivatkin, pelotkin, se kuin pakkokin vain edetä, edetä.

Jos vain nukkuisin pois...
Vähän ikävä etiäistä, sen tunnen. Tuntematonta en
vielä tunne. Josko vaik vastassa, jos ...

Näin huokaili Kapteeni jostain niin väsyneenä, 
kuin avuttomana tämän ajallisen elämän edessä.

Jossain nyt muutosvaiheessa taas, jossa jonkinlaista
näköalattomuutta tulevasta, alemmasta, ja ylemmän
tuntemattomasta. Jonkinlaista tarkoituksettomuutta.

-Oisko jo vaikka kaikki sanottu ja kerrottu, hän miettii.

23.05.2020

Kapteenia vahvistetaan

 -Niin, Kapteeni, ei kaikki ole sinun käsissäsi.
Ei matkasi määrä, ei elosi hetki.
Ei ajallisesi vaivat, ei ylempiesi matkat.
Ei sinun käsissäsi ole tuo tie, 
mikä jonnekin tuntemattomuuteen vielä vie.

Ei sinun vallassasi ollut tänne tuleminen, ei myöskään
täältä lähteminen, vaik kulkea saatkin kuin edes takas
alemman ja ylemmän välillä. Et vielä ole nähnyt ylempien
ylempiä, etkä kaikkea ymmärrä.

Eikä sanottu ole vielä läheskään kaikki, melkein kuin 
edelleen ... alussa kaikki vasta. On niin paljon salaista,
sinulle itsellesi, ja ihmiskunnalle kaikkineen.
Ajallinen on niin vähäinen, jos verrataan ylempiin.

Vaivansa täällä, vaivansa matkalla, vaivansa kaikella
ihmisteolla. Vaivansa myös jälkeen sen, ajallisen 
koulutuksen, koetuksen. 
Ei vaivasta vapaa ole kenkään ihminen, ei ajallinen, ei iäinen.

Matkansa jatkuvainen on hällä aina; ennen aikaa min täällä,
ja ajan jälkeinen min jatkaa hän kuin maan päällä, ylemmillä.

Kasvua kaikki kaikkinensa, ja kullakin tasolla vaivansa.
Toisilla vain raskaammat kuin toisilla.
Toisilla antoisammat kuin toisilla.
Kuka noista tietää ajallisen matkalaisista. Ei kaikki niistä
tiedä ylempienkään matkaajista.

Joten, Kapteeni hyvä, ei kaikki ole sanottu vielä - ei 
läheskään. Vain raavittu kokonaisuuden ja kaikkeuden
pintaa. Eikä tietoa, ymmärrystä, viisauttakaan tule
ihmislapselle ilman hintaa. Vaivat, on sitä maksua,
jota tiedoista, taidoista maksetaan. Ne vaivain kautta hankitaan, 
ja annetaan. Ilman vaivaa kuin tyhjiin kadotaan.

Joten, ei kannata nyt toivoa kuin kesken jättöä, kesken
lähtöä arvokkaalta tieltä. Ja varsinkin, kun olet jo edennyt
niin kauas sieltä, ajallisen alemman tieltä tälle ylemmälle
tasolle. 
Täällä on paljon saloja tutkittavana ja löydettävänä ain 
uutta ja uutta. Kaikki on tulevaisuutta. 
Ajallinen on vain ajallisen osuutta, vaikkei sitäkään saa
väheksyä, sillä arvokas on arvonsa myös sen, kuin ehtona
tulevien kehityksen.

Joten, nouse ylös kuopastasi, katseesi uudelleen eteen käännä.
Paljon on vielä tutkittavaa ja löydettävää maan päällä, ja
erityisesti sen yllä, viel ajallisen näkymillä.

Ja ajallaan kun jätät tämän ajallisen sen ylempineen, tulet
huomaamaan, että ylempien ylemmissä viel suurta on 
tarjolla - elämän uusia ulottumia ja ylempien suuruuksia ja
ain uusia loputtomia unelmia kaikkineen.

Joten, odota vain ... sanat sinua jo katselevat, etsivät hetkeä
ja oikeaa ajallisen aikaa. Sanojen virta on jälleen kuin outoa
taikaa. 

Mutta, lepo ... ajallisen lepo ... se on myös tärkeätä, ettet
väsy turhista pienistä.

Kaikki on valmiina, odota vain - ja luota.

Ja siis, prosessi vaan jatkuu ja jatkuu...

26.05.2020

Sydän on ydin

-Sydämen ohjaus on ydin.
Oma ego + tahto tuon sydämen alaisuuteen.
Siinä se viisaus ja voima on, todellinen voima.

Ja intuitio, joka on sydämen ohjauksen voima,
se on se iso juttu ja tulevan ydin.

Varo oman mielen ja tahdon, oman egon pyrkimyksiä
sillä se on raskasta, ja vaatii aina jarruja
eli "jarruja" - kipuja ja hiekkaa rattaisiin.

Mutta, levon kautta sydämen ohjauksessa kuunnellen
ja intuitiota seuraten - silloin tulee hyvä.

Ja vaivoista vielä:

Ovat vaivoja ajallisen
muutoksia henkisten ulottumien
niistä aiheutuen.

Ei kehossa vikaa, 
ei huolta, vaivaa
tuo muutos vain ajallisen akkunaa kaivaa
kirkastaa nähdä tulevaa
ylemmän ulottumaa.

Se kehoa muovaa ja muuttaa
rakennetta korjaa tasolle uudelle
valmistaa tulevaisuudelle;
	nähdä, oppia ja kestää
uutta voimaa ja värettä, joka on ylempää
hienompaa, voimakkaampaa, kauniimpaa
tunteikkaampaa ja kehoa koettelevampaa.

Vanha rakenne ei hienoa kestä
sille liian vahvaa.

27.05.2020

Kaksi evoluutiota

Joista ajankohdan vaivoja

Meneillään kaksi evoluutiota;
toinen on ajallinen, jota johtaa nyt Korona
toinen on henkinen, värähtelyjä muuttaen
joka omituisia oireita aiheuttaen.

Vaivat mm. migreeniä, nenän valumista
sydämen rytmihäiriöitä
vatsan toiminnan muutoksia
iho-ongelmia, univaikeuksia
ym. miten kullekin sattuu.

Lääkärin vaikea tunnistaa, ja vaarana on
kokeiluhoitoja, joista ei apua
tai lääkkeitä, joista mahdollisia haittavaikutuksia
joihin ehkä taas omaansa hoitoa jne.
Oltava tarkkana.

Vaivat kestävät aikansa, ja poistuvat ajallansa
ehkä jonkin tehtävän tehtyään.

Kuvaus on tuttu - prosessi.
Vaan, mikä on prosessi, kuka sen sanoo
mitä kaikkea se prosessoi, muuttaa, muovaa, 
uusii, poistaa.

Se kalibroi. Mitä se sitten on?
Asettaa kohdalleen uusiin
jostain säätää pois.
.
Mitä pitää muuttaa, kunnostaa
että voi sitten kalibroida.

Prosessi korjaa, kalibrointi säätää
yhdessä uudistavat, poistavat vanhaa
tilalle uutta, uusi elämä.

Yhtäkkiä kaikki kuin kohdallaan
sitten taas myllerrystä
yks hetki yhtä, toisessa jo toisin
kuin terve, kuin sairas.

Kummallinen juttu.

28.05.2020

Lepo - on se ratkaisu

Hyvin nukuttu yö. Aamulla hyvä olo.
Jalat kyllä vähän oudot, mutta paremmat
kuin eilen. Kantapäässä outo kipu.

Alkamassa kaunis päivä.
Pitäisi touhuta, ruohot leikata...
mutta mutta ... 
jotain sydämen intuitio-ohjausta kyllä tarvitsen
miten oikein prosessin kanssa elelen...

 -Niin, se lepo ilman rasitusta
edistää muodon muutosta
- antaa rauhan muuntua.

Eikö levon jälkeen ole aina parempi olla.

Rasitus kipeyttää, sitten hermostuttaa,
sitten stressaa ... ja sit kipeytyy enemmän.

Niin, et malttaisi sitä lepoa
mutta kun ois pakko antaa rauhassa toteutua.
- Ei mikään katoa.

Voi, miten vaikeaa onkaan tuo lepo.

28.05.2020

Ihminen aina pelkää

 -Niin, turvaa vain ajallisten auttajain apuun
ja saat ohjeita sen mukaan, mitä ymmärtävät.

Kuka on oikeassa, kuka näkee totuutta...
itse saat koetella. Osaat kyllä.

Heikko mies vielä, mutta se on inhimillistä
- ihminen pelkää aina ajallisensa puolesta.
Ei siitä kannata huolestua.

Pelkäsihän Jeesuskin tulevansa tietä
vaikka tiesi hyvän tuloksensa.
Mikset siis sinäkin.

Mutta, hätää ei ole / ollut kumpaisellakaan
tie valmistettu edeltä käydä ... ja tulos on hyvä.

Ajallisen vahinko ei ole vakava, ei kummallakaan.
Yhteistä on ajallisen kuolema, toisella tapaa vain.
Sinulla sisäisesi rakenne ja sen muutos tulevia varten.

Suuri muutos, siksi raskas.

Tuloksen hinta on rasitus ja kamppailu - ei ilmaista mikään
että, kuin tuosta vain ottaa ja nauttia. Ei!
Vaan, kasvun ja koetuksen, eli kasvatuksen kautta.

Ole vain levollinen, ei vahinkoa, vaikka sellaista pelkäätkin.

Kaikkea vielä tarvitaan, kehonkin kulkua ja elosi iloa
ja varsinkin tätä oppia, jota nyt on  kuin kovalla koululla tarjolla.

Ole vain vapaa - ja anna rauhassa kaiken tapahtua.

17.06.2020

Hiljaista, mutta...

Sanat, tarinat, mielikuvat - ei kulje.

Ois pihan puuhaa monenlaista
- vaikka siis, pitäisi levätä, niinhän se oli.

-Älä huoli, veitikka nuori!

Ei elo ole tässä, hetkessä, päivässä
vaan, tulevassa olossa ja elossa
sen sanomassa ja teoissa, tarinoissa.

Hyvä siitäkin tulee, kuten tästä
kehonkin korjaantumisesta
henkisen kasvuprosessin yhteydessä.

Vaikket sitä tunne, nää (henkistä)
se kuitenkin etenee koko ajan
ja valmistuu yhdessä kehosi korjaantumisen kanssa.

Kulkevat kuin käsi kädessä
vaikka keho onkin se seuraus ja oire
ylemmän tilan muutoksesta
... jota ei siis kuitenkaan näe
se vain yhtäkkiä on siinä, valmiina.

Se on sisäinen ylemmän tason muutos
ei ajallinen sitä näe.

Vasta sitten hedelmistä, kun kaikki on valmista
ja on aika toimia uudella tavalla.
Silloin on hyvä olla valmiuksia.

Nyt on vielä paljon kuntoutusta molemmilla saroilla;
	ensin se ylempi
	sitten alempi monella tapaa;
		uuden oireita ja vanhojen korjausta
		elon kulutusta ja monia rikkoja.

(Tuo kaikki on se meneillä oleva prosessi)

Kaunista lopputulosta!

Nyt on myös ajallisen puuhia ja asioita
nekin on hoidettava
elettävä ja elosta nautittava.

Iloittavakin vielä, kun sen aika taas koittaa
nyt vähän viel kuluttavaa, kun kaikkea muuttaa.
 

Ja juuri tämän kirjoituksen aikoihin kuoli oma äiti.

Äidille:

-Onnea uudelle matkalle - ja kiitos!

Et kauniimpaa päivää ja hetkeä
ois osannut lähdöllesi valita
kun eiliset jyrinät ja salamoiden ilotulitukset
yön hoitavat sateet
ja aamu uus, niin ihanan kesäinen, kostea
ja aurinko kurkki pilvien välistä
- niistäkö sinä matkallesi pujahdit, uusiin ulottumiin
salaisuuksia ratkoviin.

-Voi lapseni, sinä puhut kauniista säästä
ukkosista ja valoista ajallisen maan
ja kauniista aamusta

vaan, jos näkisitte tämän, miss' kuljen mä nyt...
ei mitään ole se maallinen tämän uuden rinnalla
- kuin varjoa vain. 
Tätä kaikkea nyt tutkin ja vähän jo ihmettelen...

...ja keskustelu jatkui...

05.07.2020

Kiukuttelun jälkeen

Outoja vaivojani kiukuttelin ja kirosin
jo kuukausia jatkuneita, vaihtelevia;
sydänrytmin häiriöitä
hetkin nenän valumista ja aivastelua
jalkapohjien outoja tuntoja
kantapään suurta arkuutta, vaikea astua
ja mitä kaikkea vielä...
niin, myös ihon ongelmia.

Kantapää kuin pahimmaksi äityi
ja kaikki muu jäi sen alla;
jäi meneillään oleva kotimaan korona
myös koko maan laajuinen
jäi Kreikan tilanteet ja muiden maiden jutut
jäi kaikki omat huolet ja murheet
- jäi se sydämenkin häiriötila.

Vain tuo kipeä kantapää
joka joka askelella muistutti
elämää ja touhuja tehokkaasti jarrutti
kaiken huomion itselleen varasi.

Niin, ehkä niin pitikin, nyt ajattelen...
minunhan piti levätä, ja antaa sen oudon
prosessin rauhassa toteutua
- vaan, enpä malttanut lepoa totella
oli niin paljon kaikkea mielenkiintoista
- ja sitten iski kovemmalla kädellä 
tuo kantapään ankara kipu

ja se kyllä tehokkaasti touhut lopetti
vain, pakolliset arkiset mahdollisti
- kiitos niistäkin sentään.

Niin, onko lie keho niin viisas,
että se keksi tuollaisen
jos muuten en antanut sille prosessille
mahdollisuutta tehdä outoa salaistaan.
Niin, ehkäpä. Tai sitten jokin muu...
 

Helpotusta keksin: karkeaa luolaa kenkiin
ja niillä sitten tallustella sisällä ja ulkona.
Ja sattu niin saateristi alkuun, samoin kuin
oudoksultaan kävely hiekkatiellä.
Sitäkin kokeilin, apua! 

Ja sitten siirsin sen hiekkatien jalkojeni alle
koko ajaksi, siitä tuo karkea suola
joka hyvin hiekkatietä matki.
Ja samalla keho sai kaipaamaansa suolaa
jalkapohjien kautta. 

Suolasta ollut vajausta, se yllättäen selvisi.
Samoin kuin nesteestä, ja magnesiumista.
Nyt niitä kaikkia itseeni latailen.
 

Mutta siis nyt,
   missä sanat ja salaisuudet
      missä mertenmies-tarinat
         missä rakkaus, lempi.
- Kaikki hiljenneet.

Koko kesä mökillä (siis, Kapteenin etähytissä).
Töitä ois piha täynnä, vaan ei voi tehdä. 
... Se kantapää, perhana.
Ja ne kauheat helteet. 
Onneksi nyt viileni ja tuli sadetta.
 
 
Mietiskelen: Meninkö harhaan, kun oppaita ohittelin
tasojaan mittailin ja arvioin
suoraa yhteyttä toivoin, siihen uskoin..

 -Ei oppaat jätä, ei enkelitkään.
Ei suojelusenkelikään.
Sanat vain ovat hiljaa - antaa ajan kulua
ja prosessin valmistua.

Sanat tulevat sanottavat
teot tehtävät
totuudet avattavat.

Ovat kaikki olemassa
ylläsi odottavat hetkiä, aikoja odottavat
kaiken taas uudelleen alkaa.

Ja silloin ... aika jo onkin kuin toinen
- uusi tila.

-Uusi tila?

 -Niin, molemmilla; ajalla ja sinulla itselläsi.

-Kuolemako jo?

 -Yhden vaiheen kuolema ajassa 
- ja uuden alussa.

Omasi kuolema on vielä kaukana tulevassa.
Vastahan olet valmistumassa, rakentumassa
sitä uutta varten, eikä hätää ole mitään;
ei terveyden, ei sydämen, ei jalkojen.

Odotusta vain, kaiken toipuen ja vahvistuen.
Pelon poistuen, sinun ja ajallisen.

Tarina on hyvä edelleen, 
merten matka ja salainen Merten mies
joka kaiken jo matkalle lähteissä ties.

08.07.2020

Ja katoavat vaivat  (ennustus)

 -Vastauksia etsit, kuuntelet muita
sanoja, suuntia kaivaten
sinua vaik ohjaten

vaik' kaikki mi tarpeen sulle nyt on
on piirretty sun omasi kohtaloon.

Ja avautuvat aallot taas eteesi sun
vaivan ajat unohdetun
joill'  merkitys kaikella;
	sairauden vaivalla
	hiljaisuudella
	hetkin toivottomuudella
		kuin suuttumuksen rajalle asti
- sinut uusi voima taas esille nosti.

Ja katoavat vaivat
poistuvat epätoivo ja pelot tulevasta
avautuvat kuvat unelmasta
uudesta, paremmasta
matkan kasvusta koetusten jälkeen
- olet onnellinen ja iloinen jälleen.

Ja tarkoituksesi kirkastuminen
kuin tavoite kaikelle;
   hiljaisten teille, vaivoille
      esteille elossa edetä
- piti vain levätä
mi vaikea on tehtävä.

Vaan, vapaus jälkeen vaivojen
kuin salaisten ymmärtämättömien kahleiden
- ja loistaa taas valo, ja mielesi kirkas
edessäsi jo uuden kajo

joka ei avautua ois voinut lain
ilman aikoja hiljaisuuden vaivain.

08.07.2020

Sinä elät jälleen   (ennustus)

(Hieman parempi aamu)

Nyt uusi aamu, etähytin rauha
aamuinen sateiden jälkeinen raikkaus
ja aurinko kurkkiva
on uutta taas aloittava
- odotusten ja kuin toivottomuuden jälkeen.

 -Sinä elät jälleen!

Henkesi sisälläsi sun
kuin uudeksi avatun
ja kehosi koettelevat hetket
kuin porttina toimivat kasvusi matkaan
uudelle voimalle ja lahjoille
joit' ilman ei aikoja uusia kohdata voi
- tää koetusten koulu
kaiken eteesi jo vihdoin  toi.

Näin on nyt matkattu vaivain tietä
... jo pian puoli vuotta
ei yksikään vaiva, huoli, huokaus syvä
ollut suotta.

Ja vaik epäilit jo auttajaisi kaikonneen
sinut hyljänneen
hiljaisiksi muuttuneen
- he vain katsoivat
salassa kantaneet ja voimaa antaneet
vaan, ei vaivojasi poistaneet

sillä, tehtävänsä suuri ol' kaikella
ei saanut kajota, ei koskea
piti vain antaa vaivata
ja kuin polttaa pois vanhoja
ja rakentaa salassa uusia
varten tulevia aikoja, viel salaisia.

Aika on ovia avaavia
uusia vaikeita aikoja - ja kärsii maa
itkee maan piiri
uusi aika vanhoja taustalle siirsi
sen kaiken Suuri Sivellin
jo aikaa sitten toteutumaan piirsi.

10.07.2020

Prosessista ja rajoituksista

Kaunis kesäaamu.
Viikon ajan ollut vaihtelevaa, viileätä
paljon sadetta, aamuin aurinkoa.
Uimavedet hetkessä kylmeni - reilusti.

Mun prosessi ... valmistumassa, uskoisin.
Olen jo kirjannut lupaavia sanoja .

Sydän rauhoittumassa
vaikkei vieläkään ihan tasainen.

Suomi poistanut monia rajoituksia
mm. matkailua.
Muualla maailmassa jyllää ja kasvaa
mm. USA, Brasilia, Espanja, Kroatia

Huhhuh, mitähän tästä Koronasta vielä!
 

 -Niin, annas kattoo vaan, sanotaan
kun jotain tulevaa uhataan.

Ei enempää ole tarvis avata asiaa
tuleehan kaikki eteenne tavallaan.
 

Etähytissä omaa rauhaa
ja maailma kaukana.

Kaikki uhat kuin unohdetaan
ja arkeen palataan - aikaisempaan,

22.07.2020

Rytmihäiriön tarkoitusta

Voi helevetin helevetti!
rytmihäiriötä edelleen.

Kantapääkin kipuilee aina vaan
vaikka pillerikuuri lopullaan.

Mutta tuo rytmihäiriö - mikä se on.
Viisautta!
Mitä pitäisi tehdä?  (Epäuskoa)

Tosin, prosessi vielä kesken.
Pitäisi olla valmis noin 31.7. 
Vielä 9 päivää.

  -Malta mielesi ja katso
kaikella aikansa, kuntoutuksellakin.
Silläkin määränsä
tehdä, toteuttaa tehtävänsä.

Älä unohda prosessia ja sen tarkoitusta.

Ei nyt pidä luovuttaa
kun aivan juuri on valmista.
Katso sitten sen tulosta
muutosta, vahvistusta.

Jos nyt poikkeat pois
on kuin ei työtä lainkaan tehty ois
sillä, se pian muutettaisiin (lääkärissä)
ajallisen malliin ja muotoon
joka ei kestä tulevaa.

Uusi syntyvä on uutta toimivuutta, kauneutta
toisenlaista elon tulosta, yliluonnollista
ajassa tuntematonta.

-Kehon vauriotako?

  -Kuntoutusta, korjausta ja uudistusta
- siksi se väreilee.

Ei sairautta, vaan asennusta
etkö muista, kalibrointia
etsii muotoansa ja uutta tilaansa.

Nyt loppuhiontaa, se tärkein.
Ellei sitä tehdä oikein
jää koko tulos toteutumatta. Pelkäät.

-Pelkään, kyllä.

Olet hyvissä käsissä
ei ole hätää, vaik ajallinen pelottaa
sen ohjeet ja analyysit, uhkakuvat.

Ei elämä ollut tässä
vaan vielä edessä 
tehtävänä uudistunein voimin.

26.07.2020

Kantapää kipeä

(Epäuskoista kamppailua)

Kantapää kipeä, todella
on jo ongelma
vaikea kulkea ja touhuta.

Uinti on hyvä
ja pyörällä, ja autolla.

Kävely raskasta
koko paketti pian hajoaa
selkäkin jo kipeytyy.

Sydämestä on tiedä
- enkä juuri nyt välitä
sillä jalan kipu vie kaiken huomion.

Olen kokeillut kaikkea
mikään ei auta.

Joku muu on kaiken takana
vaan, MIKÄ!  (epäuskoisen horinaa)

 -Aika ja ajan tahto
toteuttaa tarkoitusta
rakentaa tulosta
muistuttaa unelmasta

-? ... ei kulje ees sanat.

30.07.2020     klo 22.35-

Odotusta ja outoja juttuja

(Vai mukamas kärsivällistä)

Kärsivällistä odotusta
asiat pienestä hoituvat
jalat rasittuvat jos vähänkin enemmän yritän.

Aika täyttymässä - yksikö aika taas?

Jo niin monta aikaa matkalla määränsä saanut
- ja prosessi vain jatkuu.

  -Osia vain olivat
mielesi vaimennusta
uskon, heikon, kohotusta
ja taas jaksettu odottaa
seuraavaa vaihetta.

Päättymässä on nyt raskas prosessi
... aika jo täyttymässä
kun pian on alkamassa se uusi aika.

Silloin on oltava valmista
ett' jaksaa Kapteeni touhuta.

On paljon sanoja ja tehtäviä uusia
hiljaisuutesi ajalla valmistuvia
voimia, taitoja, näköaloja
tärkeitä ulottumia ja tulevien kuvia
- jaettavia.

Ole vain rohkea ja urhea sanojesi julkaisija
niissä voimia kantavia
apuansa antavia
ja opastavia tulevia varten.

Yöllä kuuntelin videoluennon

Vallalla jotain linnunradan keskusauringon säteilyä
joka vaikuttaa voimallisesti maapalloon
ja ihmisiin, ja ehkä erityisesti herkkiin.

Aiheuttaa monenlaisia selittämättömiä oireita, mm:
   aivastelua
    nenän valumista
     flunssan tunnetta
      migreeniä
       näköhäiriöitä
        sydämen tykytystä
         nivelvaivoja
monenlaisia selittämättömiä vaivoja
iho-oireitakin
ehkä tuo kantapää kuuluu joukkoon

Minä onneton onnistuin itselleni melkein nuo kaikki.
Migreenin sijaan tuon kantapään. Pää kun pää.

Lisäksi muutoksia;
   dna:han, intuition tarkentumista
    telepaattisuuden kasvamista
     mielen herkistymistä
      voi alkaa jopa nähdä astraalimaailmaa
ja mitä lie muuta kaikkea, en tiedä. Vielä.

Taisin olla osallinen myös noissa.

Ei ihme, jos on ollut vähän raskasta
jo pian puoli vuotta.

Ja kaiken tuon prosessin ja kalibroinnin
pitäisi loppua noin heinäkuun lopulla.
- Eli juuri näinä päivinä.

-Saas nähdä, tokaisee tää muka kärsivällinen.

   # 

02.08.2020 - 1

Aika täyttyi ! - vihdoinkin

Outoa, omituista.

Ja alkoi uusi kuu
kuin uusi aika - elokuu 2020.

Päättyikö vihdoin tämä
odotukseni kuin outo taika
johon monia lupauksia;
   toipumista remontista
      kalibroinnin valmistumista
         lupauksia jonkin uuden alkamisesta
suurista tulevan muutoksista
		ja uusista voimista, unelmista
- jostain viel salaisesta tehtävästä

ja ennen kaikkea
palautuvasta terveydestä
mi tärkeä on ihmiselle
hyvinvoinnille, elämälle
ja elämänhalulle - elämän valolle.
 

Niin, nyt todellakin tuntuu siltä;
vaivat väistyvät vähin erin
elämän ilo ja halu palautuvat
ja pelot poistuvat.

Usko vahvistuu
ja luottamus saamiini sanoihin ja lupauksiin
- jo hetkin uskomattomiin
kun epäusko horjutti vastausten viipyessä
yli viiden kuukauden odotuksen aikana.

No nyt, todellakin - on aika täysi.

Se viisi kuukautta on kulunut
jokin sisäinen oppi kait opittu,
- se nähtäväksi jää.

Kehoa remontoitu
vanhoja korjattu ja poistettu
jotain uutta asennettu, avattu
salaiset kalibroitu.

Viisaus ja ymmärrys niistä kuin jälkijunassa
jossain sopivassa hetkessä esille.
Näin uskon nyt.

Ongelmat tuntuvat olevan poissa.
Kantapää ei satu, ja antaa kävellä kivutta.
Sydämessä melko rauhallista.

Ja sanat - ne nyt kulkevat kuin uudella tavalla.

Yhdessä hetkessä tänä aamuna 
jo toistakymmentä sivua.
Pitää vain uskaltaa julkaista
eli, olla rohkea ja urhea.

Outoa, ja kummallista - tämä merten matkaaminen
ja Kapteenin elo 
ja koko matkan kasvatuskoulu.

-Mutta, kysyn nyt taas uudelleen, -onko todella...

...jatkuu

02.08.2020 - 2

Koetuskoulun jälkeen

Mutta, niin ... kysyn nyt taas uudelleen,
onko varmasti totta
kun epäuskon uskollinen seuralainen 
kuitenkin aina matkassa.
Pääsenkö siitä, pääseekö ihminen siitä
koskaan kokonaan eroon.

Niin, onko aatokseni juuri kirjatut todelliset.
Saanko jo huokaista koetuksen
ja kasvatuksen, kuntoutuksen koulusta
- ett' ois kuin suoritettu, taisteltu
uskottu, epäuskottu - selvitty
jos ei nyt niin kunnialla, niin kuitenkin ... joten kuten.

 -Älä väheksy tiesi määrää
taistelosi merkitystä, mielesi liikkeitä
siksihän tuo kaikki oli yllesi laskettu
kasvattamaan, muokkaamaan, vahvistamaan
luomaan uutta ja parantamaan vanhoja vakoja
... kehon korjausta tulevia varten.

Kunnialla? Se on käyty, nyt tämä
ja tuleehan noita, ja onhan niitä jo ollut
matkallasi monet kerrat.

Kukin raskas kohdallansa, vaikea verrata
pian unohtuvat, kuten nyt tämäkin päättyvä
- jo ensi viikolla tuskin ees muistat, ett' sitä olikaan
kun elämä taas vie mennessään
ja uusilla tulevilla täyttää sun pään
ikävät häviää
ja koittaa uusi tulevaisuutesi.

31.08.2020  -  2

Kapteeni on taas huolissaan

Niin, nyt kyselee tää Kapteeni ajallinen: -Onko paluuta.
Voiko ajallisen elon kauneus olla viel mahdollista
vai, onko maailma, ajallinen siis, jo niin  muotoaan muuttavaa
ja siin' samassa jokin outo voima, Kapteenin ajallista hajottaa.

Siis, Korona ja sen seuraukset maailmaa
ja, jokin muu salainen, Kapteenin  omaa maailmaa.
 

Oisko Runoilijalla tulevasta kuvaa
vai, näkisikö Näkijä, mitä tuleva on.
Ja entä Alkemisti, onko tilanne jo ihan mahdoton.

-No nythä seon taas ku mielensä maas, huokaa Försti
kuin salaa kuullessaan Kapteenin aamuista marinaa.
-Hei kaverit! tulkaa ny vähä hjelppimää ... 
			kuuletteko! Runoilija ...Näkijä!
Ja Alkemisti kans, onk-sulla mitää apua tolle Kipparille?

Ja hetkessä, Förstin kuin käskyn kuultuaan,
olivat apurit paikalla Kapteenin hytin ovella katsomassa, 
ett' mikä nyt oikein on hätänä.

-Ai hyvä, te tulitte, huokaa Kapteeni vähän vaimeana.

-Juu, tultiin heti kun kuultiin, he kuin yhdestä suusta totesivat. -Nnoh!

-Niin, noh, mitäs sanotte, Kapteeni jo tivaa. Runoilija?

-Niin, minähän vain kirjoitan, aloittaa Runoilija,
ja muistiin piirrän kaiken tulevia varten.
Ei minun osani nyt ole muuta.
Runoilijana olen vain yhtä suuta, matkaa muistiin kirjata.
Tätäkin juuri nyt tässä.

-No niin tietenkin, Kapteeni toteaa.
Noh, Näkijä, millaisia sinulla on näkyjä, kerro.

-Vaikea paikka, Näkijä varoen aloittaa, 
eletään suurten muutoksien aikaa
niin tuolla alhaalla, kuin myös täällä ylemmällä tasolla.
Mikään ei enää pysy paikallaan.

Alhaalla kurimus alhaisten, ylhäällä koetus ylempien
ja sinulla, Kapteeni, kun olet molempien maiden kansalainen
ja osallinen siis molempien
niin näet ja tunnet ne molemmat
... kuormat siis kovemmat.

Mutta, sinulla on paikkasi olla siinä
kestää, kärsiä, ja kasvaa
osallasi rakentaa tulevaa kohti
pienin osin sitä suurta unelmaa
josta jo tallessa monenlaista Runoilijan tarinaa.

Mutta, huolesi näen
ja miksi juuri tänään huokaat, on tuo ajallisesi tila
ja kehosi kunto ja muoto.
Raskas vaihe, täytyy myöntää. Näen sen kyllä.

Kasvattavainen jakso se ollut on, ja edelleenkin.
Ei matka ole loppunut, ei vielä aikaan,
pitää vielä saada paljon aikaan.
Ja tuo kehosi tila ajallisen tekoja jarruttaa
vaikkei kuitenkaan tämän laivan arvokasta matkaa.

Tahtosi näen, olla alla ja yllä samaan aikaan
- se jo raskasta taakkaa
... kahden maan matkaa, energiaa kuluttavaa.

Kaikki voimasi nyt ylempiin ohjaa
ajallinen kuin paikallaan
se sille ylemmälle kuin kaiken voimansa antaa.
Sitä nyt ajallisen osasi huokaa.

-No sitä just, Kapteeni jo vähän hoputtaa,
mitäs sille, kuin vähin erin hajoavalle.

-Ei se hajoa, lohduttaa Näkija,
on sillä valvojansa ja auttajansa.

Tämä hetki vain on nyt hoidettava
varustus yllesi puettava.

Ei ajallisen voimia ole se, vaan voimia ylempien.
Niihin nyt kaikki kasvu keskittyen.

Oikein on kaikki, ei mitään uutta
ei myöskään suurta hätää, vaik tuo kaikki, tuo prosessi,
ajallisen osuutta nyt viel hetken vähentää.

Sitten on, sen näen, on paluun aika takaisin ajalliseen
uusin voimin, uusin haastein, kuvin
- saat myös sen huvin
vaan, ei kesken prosessin, ettei häiriinnyt se
mikä kantaa elon tarkoitukselle.

Et sinä siihen nyt kuole, ei sen aika ole vielä
tehtävää on vielä myös siellä, 
ajallisen parissa auttamassa
ja silloin taas uusin voimin palvelemassa.

Sehän tässä aina on kaiken tavoitteena
ettei tuo nyt unohtuisi, tään hetken huokailuissa.

Tarkemmin ei nyt ole tarvis tulevia kuvata,
edessä olevia alempien ja ylempien
ja sinua itseäsi koskevia.

Eteenhän ne tulevat omalla ajallansa ja tavallansa
kaikki saa unelmansa
ja kapteenikin siinä ohessa ajallisen auttajansa
ja ajallisen apunsa.

Asiat on suuria, mahdoton ees kuvata muulla tavoin kuin 
"muutoksia" ja "uutta kohti"
tuo "muutoksia" tietää raskauksia
ja tuo "uutta kohti" tuo lohduttavia osia.

Ne vain ovat tätä ajallisen tulevia
ja myös siis ylemmän unelmia.

Ajallisenkin unelmia, vaikkei se avaudu heille viel aikaan.
Se vain tietää sinne matkaa.

Ei Kapteenille nyt mitään suunnitelmaa,
uusi aamu ain uutta avaa
ja sen päivän mittaan kantaa laivansa apujen voimalla.
Ja se on hyvä.

-Siinäkö se? Kapteeni kuin havahtui.

-Siinä se, kaikki tarpeellinen tähän aamuun.
Eikö se riitä, Näkijä viel tarkentaa.

-Juu, riittää riittää, toteaa Kapteeni ajallinen.
Se ylempi osansa hieman hymyillen
	-voi pientä, ajallisen osan ihmistä.
 

-No, entäs sinä, Alkemisti, Elämän Alkemisti,
mitäs sanot sinä, tähän kuin raskaaseen hetkeen?

-Niin, Kapteeni hyvä. Minä teen kultaa, muistathan,
kultaa ajallisesta, vaan ei tietenkään sitä ajallisen kultaa
vaan, kultaa ajallisen ylempiin.

Puristuksiin sinut on laitettu, Kapteeni hyvä.
Melkoisiinkin, ja näen huolesi sen keskellä.
Pelkosikin ajallisen jo hajoamisesta puristuksen keskellä.

Vaan, älä huoli, kestää se keho tuon verran,
ja joka päivä ain enemmän - sehän kaiken tarkoitus,
sen hyvinkin jo tiedät.

Minä osallani olen mukana prosessissa
kultaa muuttamassa, ja prosessia valvomassa.
Sinulle voimia antamassa, kestät kyllä.

Ja sinä muutut joka hetki, päivä ja yö
tapahtuu se tärkeä muuttava työ.

Ja, kuinka paljon jo onkaan tapahtunut 
tällä kevään puristavalla matkalla,
kehoa ja kokonaisuutta muuttavalla.
Hiovalla monella tapaa.

Peili ei sitä kuvaa, se on sisäisen matkaa
ja sen unelmaa.

Ajallisen osuus on vain niin raskas kantaa
ja sen osuus vain ylemmille huomiota antaa.

Hyvin on kaikki, ei hätää, paikat kyllä kestää
ja kuntoutuvat ajallaan
kun tuo ylemmän osuus kaiken valmiiksi saa.
Ei enää vie se kauaa.

Oikeastaan, toipuminen on jo alkanut, tuon ajallisen siis,
ja miten paremmin palautuu se
sen valmiimmaksi rakentuu voimasi ylemmille.

Näin ne kuin kaksi puolta, kulkevat käsi kädessä
aina kun toinen menee ylemmäs, toinen alemmas
ja kohta taas ollaan kuin samassa tasossa
- vaikkakin, melkoista tasoa korkeammassa
rankan prosessin tuloksena.

Ole vain levollinen ja ala elämää touhuta.
Nouse kuopastasi ja ota iloinen ilme, ja naurakin välillä.

Elollasi vain on tällainen tehtävä.
- Se on hyvä elämä.

-Noni, mitäs tuumaat Kippari, 
vaikkei se ne musta taaskaa mitää sanonu.
Mut mulle ei kai sit tarttekkaa, mähä en mitää valita niiku sä.
Mä vaa ohjaan tätä purkkii.

-Juu, Försti, oikein hyvä, oikein hyvä se. 
Pidä sinä vain se oikea kurssi...
ja minä voin kyllä vaikka auttaa sinua, jos tarttet apua.

-Höh! ... apua ... muka, murahti Försti
ja käänsi katseensa jonnekin kauas horisonttiin
sen oranssin valon suuntaan.  -Hoitas ittesä vaa.

-Tai niin, hei Alkemisti vielä! ...
tarttisinko minä jotain ajallisen apua, lääkäriä vaikka tai jotain...

-Ajallisen apua? Alkemisti hämmästyy, ja jatkaa,
laivalla on kyllä valvojansa
ja huolesi kantajat apua antavat.
Jos tunnet että tarvitset... mutta, matkassa on kyllä voimat,
kaikkeen tarpeellisen antajat.

-Juu, okei ... jess! huh!

-Voi tuota ajallisen Kapteenia
ja sen uskoa ja luottamusta.
Vähän viel on kasvuvaraa, huokaa Alkemisti hymyillen.

02.09.2020  -  2

Tämäkö se kovan koulun tarkoitus

-Kiitos, sanat ovat kauniita, mistä lie tulevat,
huokaa Runoilija.

 -Sinä suoraa yhteyttä pyysit ja suoraa saat
ajallisen apurit ei voi sitä vastustaa.

Kaikki kulkee kuin omaansa kanavaa
siks' on se avarampaa, eikä ketään loukkaa.

Ne jo monia ajallisen ja ajattoman lukkoja avaa
ja ajallisten ja ajattomien virtojen valtoja tunnistaa
suuntia korjaa, ja tulevia rakentaa.

-Tämäkö sen kovan ja raskaan koulun tarkoitus oli?
ihmettelee Runoilija.

- Tämä!

02.09.2020  -  3

Nyt minä ymmärrän

Nyt minä ymmärrä ja kiitän
vaikka niin sattui, ja pelkäsin jo oman eloni puolesta.

Nyt olen vapautunut suuresta huolesta, omastani
vaan en ajallisen tulevasta, kaikkia koskettavasta.

Sanat eivät koskaan jätä kuvaamasta tulevia
ja tulevien takaisia unelmia
monille ehkä vain kauniita sanoja
vain kuuleville avautuvia
sisältäen monenlaisia kerrostumia.
 

Nyt sanat vain esille kaikki, ne suuria lupaa
ja vääriä tunnistaa.

Jos tänään luet, saatat tavoittaa
	vain yhden kerroksen sanomaa
jos myöhemmin uudelleen
	avautuukin jo joku toinen
uuden ulottuman kuin salaisesti kuvaten.

Siksi ei sanaakaan muuttaa saa
se jo kerrostumia hajottaa, ja ulottumia kadottaa.
 
 

Aikamoinen luottamus on sanojeni voimaan...

 -Eiväthän sanat ole sinun
olet vain kirjuri ajallisen maan
joka ylempiä voimia sallittu tavoittelemaan.

03.09.2020

Paluuta arkeen

Kapteeni on huolissaan myös ajallisensa osasta
prosessin keskellä kärsineestä
liikkumattomuuden keskellä.

Ja, vaik prosessi jo ohi ja paluu arkeen on alkanut
ei kaikkea viel palautunut
mut' uuteen nyt matkalla.

)))  -Ajallisen huolia ajallisesta - turhia
tapahtuu jo palautumia, voimia ja kehon muotoja
alettava vain liikkua terveellisellä tavalla
vähin erin rakentavalla.

05.09.2020

Rakennetaan uudella tavalla

-Minä en ymmärrä! huokaa Kapteeni 
		nyt uutena aamuna...
miten kohdata elämän naista
ajattelevaa, herkkää, tuntevaa
jolla samaa unelmaa
jonka kanssa kuin kaikki kohtaa

- ja yllä jo onkin monenlaista ongelmaa.

Ongelmaa hänellä, ongelmaa itsellä
jotain outoa tapahtumaa samaan aikaan.

Maailma kuin rajoittaa
elämä hajottaa, kasvattaa, vie fyysisen ilon pois
jättää vain kuin hengen, syvän tunteen sisäisen
- ja kun mahdollisuutta elämän iloon niin paljon ois.

Onko kaikki fyysinen nautinto otettu pois.

-Rakennetaan uudella tavalla, Kapteeni,
nyt rakennetaan sisältä ulos.

Ei aina ulkoisen kautta sisälle
sillä, jos sisällä ei olekaan onnea
ei ulkoinen kauas kanna,
ei rakkautta kyllin anna ... muita tunteita vain.

Vaan, nyt opittavaa;
jos kasvaa kaikki sisältä ulos, on oleva hyvä tulos.

Sillä, sisäinen on se, mi onneen kantaa
elämään onnea, iloa antaa
ja sitä tuntematonta rakkautta
jota et viel ees tuntenut oo

- ulkoinen ilman sisäistä vie varjoon
mutta rakkaus sisäinen, vie valoon.

Tässä, on se opin paikka
elämä viel tuntematon, täyttymätön
- elämän viel näyttämätön ihmisen osa ja ulottuma;
   tunne syvä tuntematon
     hellyys, huoli, kohtaamaton
        ja ihmiselon syvä olemus
ja sen todellinen kauneus

sen ilo ja suru kaikkine tunteineen
olemuspuolineen ja väreineen
joka vain ihmiselle, sen syvälle sisäiselle 
mahdollista on.

Ihminen on tuntematon
kuin kuori vast' tunnettu on.
 

Ota vastaan elämä, oi Kapteeni parka
paljon on sinulla viel ajallisen elossa uutta - ja kaunista
tuntematonta suuruutta, kasvua kohti kotia

elämän oikeata kotia
joka ei siis ole mikään ajallisen katoava majanen
vaan, viel tuntematon taivainen
- se lahoamaton ikuinen.

Oi, sinä syvästi tunteva ihminen
kuin ajallisen kuollut on vain pinnallinen.

-Oi, tätäkö minä olen pyytänyt
tätäkö olen ollut vailla...

 -Niin, pyytänyt, anonut, toivonut, odottanut.
Tätä, vaik jotain muuta toivonut ajallisen mukaan.

Mut' syvällisen sisäisen vastausta
ei ajallinen ymmärrä kukaan
mitä nyt on vastaukselle laitettu mukaan.

Jos toivoo kasvua, viisautta, ajallisen osalle
ja sopivaa apua rinnalle
niin, millainen sen tulisi olla.

Vainko ahkera "laudan kantaja",
eikö ennemmin, tuhannesti ennemmin
elämän viisauden ja syvällisen avun antaja
rakkaudella kantaja
... ei yksin niitä lautoja, vaan myös itseäsi, sinua.

Ett' vois olla sinusta viel' kantaja monelle
se voiman, lohdun antaja tulevalle ajalle
niin muuttuvalle maailmalle

- olla sille ääni, ja valo
se unelman tie, joka uuteen aikaan vie.

Se on elämän tie.

-Oi, ei minusta ole tällaiseen, huokaa Kapteeni 
hieman pelokkaana.

-Ei siit ookkaa, kuuluu kannelta ruorin takaa
sehä-ov-vaa tollane Kippari vaa...
eikä se osaa ees tätä laivaa ohjaa.
Mähä tätä tääl eteenpäin vien - tolle oranssille valolle.

-Noo, äläs nyt, Försti, Kapteeni yrittää jarruttaa.
 

-Niin, ei sinusta itsestäsi, ajallisen Kapteeni, ei sinusta
mutta, minusta, takanasi seisovasta, laivasi varustajasta. 
Hänestä on.

-Höh, ei se taaskaa puhunu mitää musta, kai ...
vaik mähä just ohjaan tät...

-Försti! Nyt lopeta ... toi marina.

-... no joojoo ... mut kyl mustaki joskus vois jotai sanoo...

07.09.2020   (aamulla viideltä)

Laiturissa

-No tulenn-nyj-jo, lähetää! Hinkuu Försti. 
	-Kato millane sää ja illar-rusko. Valo oottaa jo!

     

-Odota nyt hetki, Försti, ihan kohta. 
	MEillä on vielä vähän puhuttavaa.
 

Näin siis poikkesi tää Kapteenin laiva siihen laituriin, 
josta Försti jo meinas vetästä ohi.
Niin, ja olihan siellä laiturilla nainen, 
josta oli jo ollut vähän puhetta.

-No tuutteks-te sieltä - vai lähks-mä yksin, 
Försti edelleen hoputtaa.

-Mitä, ilman Kapteeniako, vai? Kapteeni huikkaa.

-Tai no, en kai sitte...

-Oota vielä hetki, vähän jutellaan.
 

Tarkoitus

Kaikella aina tarkoitus - jokaisella laiturillakin siis.

Kovasti sillä Kapteenilla on asiaa
yrittää pieneen hetkeen puristaa
oman matkansa kuin koko maailmaa.

Nouseeko vieras laivaan, vai tuliko häntä 
vain laiturilla koskettaa, sitä ei vielä tiedä
- pian pitää kuitenkin jo matkaa taas jatkaa.

No, kaiken kaikkiaan tärkeintä on aina
jotenkin sanoilla koskettaa:
ketä laineille heitetyllä lastulla, ketä elävillä sanoilla.

Mutta, tarkoitus on aina - sitä ei sovi unohtaa.
Kaikki on kuitenkin osa tätä tärkeätä matkaa.

Näin Runoilija vierestä seuraajana yrittää hetkeä kuvata.
 
 
-Noh, Kapteeni! mennääks jo ... 
	kato millane sää, ja millanev-valo!

-Juu, mutta varo noita saaria, ja noita pieniä lintuja.

-Pulut pois alta! kohta tullaa! 
	Försti jo tohkeissaan huudahtaa.

-No äläs nyt, Försti, ne on kauniita Silkkiuikkuja, 
pari poikastakin.

-No joojoo - joks mennää? Ja sano siel laituril 
ett tänne ei enää palata. Ja kato! millasii pilvii 
nuosee tuolla laivan alla, tuolla pohjalla, maalla.

-Juu, todellakin, aikamoisia tummia, Kapteenikin toteaa.

-No eihän ne tänne, näin ylös... eihä, Försti vähän 
aristellen tiedustaa.

-Kyllä kuule kaikki nuo ajallisen pilvet aina vähän 
myös laivaa keinuttaa, ollaanhan tässä joltain osin 
viel samaa maailmaa.
Noniin, Försti, lähdetääs sitten matkaan, 
ei tässä enää ole aikaa hukattavaksi, sanoo Kapteeni 
jo kiivettyään laivaan Förstin rinnalle.

-No vihdonki!
 

Se mitä laiturille jäi, vai jäikö mitään, 
sitä ei Försti enää nää, koska laituri peittyi laivan perän 
ja hieman jo pullistuvien purjeiden taa. 
Ja matka jatkuu.
 
 
Tuo Försti on kyllä ihan oikeassa, matkaa tulee jatkaa 
- eikä tuo Kipparikaan tuos ikuisesti keiku.

-... ja onha se vähä tollane vellihousu noitte 
laitureittesa kans, Försti huokaa kuin itsekseen.

-No nyt, Försti! komentaa jo Kapteeni, -muista paikkasi 
ja ohjaa sinä vaan laivaa, äläkä puutu matkan tarkoituksiin.

-... no joojoo... jonkunha täss pitää vähä pitää kuria, 
ku toi Kip...

-Försti! lopeta! - ja varo noita saaria.

-...varotaav-varotaa...  ja aina se noitte laitureittesa kaa...

-No ei niitä enää ole paljonkaan ollut, harvenevat vain.

-Joo, mut se Homeros sillo kerra, muistaksä, 
saishan tänne joku älykäski taas poiketa -
ei sillä sattuis oleen jotai veljee, tai jotai... 
(Mikä Homeros)

-Varo...Försti puheitas. Tulee pian noi kaverit 
tuolta hyteistään ja heittää sut mereen 
kaikkine ratteines ja karvoines.

-Ups ... sori, mä vaa aattelin ett...

-Niinpä ... mutta ohjaa sinä nyt vaan tätä laivaa 
	- ja varo noita saaria...

-... no varotaav-varotaa...

08.09.2020

Erakon apu

-Heei Erakko! huutaa Kapteeni yllättäen, -oletko laivalla,
vai ... oletko vaik pudonnut matkasta.

Erakko on ollut kovin hiljainen viime aikoina.

-Täällähän minä, kuuluu Erakon ääni jostain portaista,
-itsekseni nauttinut rauhaisasta matkasta.
Hyvin on reissu mennyt, minä huomaan?

-No juu ... oon kai. Tai, onhan tässä nyt ollut yhtä ja toista.
Vaivaa ja vähän kaipausta.

-No niin, sellaista se on elämä, vaivan kautta kasvua
ja yksinäisyys saa aikaan kaipausta, avaa Erakko
tottuneesti asiaa.

-Niin vissiin, just, jatkaa Kapteeni. -Mutta, mites sulla Er...

-Juu, näin kyllä, Kapteeni. poikkesit äsken laiturille.

-Nn..nih, poikkesin.

-Yksinäisyyttäkö etsit, vai elämän täytettä, Erakko tokaisee
suoralta kädeltä.

-Niin, vähän puntariin jouduin itteni ja tarpeitteni kanssa.
Ja tämän laivankin suhteen.

-Juu, vaikea paikka, ja vähän elämän koukkuja.
-Koukkuja?
-Niin, mihin vois joku tarttua.
-No niin just.
-Ja sitten puntariin kaiken kanssa; itsesi, toisen,
ja kaiken mitä tuo se tullessaan.
-Niin, hyvinhän sinä Erakko ymm...

-Olen matkannut jo paljon, ja tunnen asioita.

-Niin, no hyvä. Mitä minä sitten teen. Kapteeni huokaa
Erakon kokemukseen turvaten.

-Vaivansa kaikella, hän aloittaa, -elämän sovittamista,
omastaan luopumista, sillä sitähän se aina on.
Eikä tämä laiva sellaiseen nyt ole oikein otollinen paikka.
Maissa olo oli toisenlaista, muistathan.

-Juu, muistan.

-Ei se mitää muista, kuuluu taas ruorin takaa,
-se on varmaaj-jo unohtanu ne kaikki.

-Hiljaa nyt, Försti, Kapteeni jo taas vähän hermostuu.

-Niin, Kapteeni, Erakko jatkaa, -tuoda nyt laivalle
maallisia tapoja..
-Nii-i?
-Mitäs tuumit, onnistuuko se?
-Niin, ei kai ... Erakon tie, Kapteeni arvelee.

-Hiljaisen, etsivän Erakon tie, Erakko tarkentaa.
-Ja näetkö nyt nuo tummat pilvet tuolla alhaalla...
maailmaa kohta mullistaa.

-Niin?

-Se saattaa vielä monia asioita muuttaa.
Laivaakin viel keikuttaa. Kapteenille tulee paljon
uutta puuhaa. Oletko ajatellut sitä.

-No, en vielä ... pilvet kyllä jo huomasin.

-Niin, tulehan tänne hetkiseksi, tänne mun
Erakon hyttiini, niin katsellaan vähän tätä kaikkea.
Avaan sinulle hieman noita tulevia, joita olen jo
kohdannut matkalla. Mieti sitten mitä teet.

-Juu, okei, minä tuun.

10.09.2020

Erakon opetusta

Ja Erakko alkoi Kapteenia opettaa,
miten tulee laivalla vaeltaa tätä outoa matkaa
miten tätä yksinäisyyden kuormaa kantaa
miten apua toisille antaa.

-Vaik puhutaan avun annosta
se tapahtuu täältä kaukaa
monien merien takaa
vaikka täältä kyllä näkeekin
miten maailma alhaalla mataa.

Katso, Kapteeni, tätä aikaa
katso tätä paikkaa, miss' kuljet sä nyt
katso laivaa, katso suuntaa
katso vauhtia, valoa
omaasi edessä olevaa
ja tuota tuolla kaukana kutsuvaa.

Katso sanojesi virtaa
ja katso ajallisen aikaa, min osallinen
viel osaltasi oot ... maan pintaa.

Mikä sinua ohjaa kohti tulevaa
aikako ajallinen, vaiko tavoite ylempien.

Kummalla valta on suurempi
kummalla arvo arvokkaampi
kumman tahto, pyrkimys
kumman suurempi odotus

kummassa suurempi sisäinen palo, rakkaus
ajallisen, vaiko ajattoman
jalkain alla, vaiko ylempien.

Kummalla huoli suurempi huomisen
kummalla tavoite palavampi tulevien
kummassa odotus unelmien täyttymien.

Kummassa elää ihminen
sisäinen ylempien.

Niin, kummassa on hän onnellinen;
ajallisissa ajallisten
vaiko, jo seurassa tulevien unien.

Niin, Kapteeni, paikkasi on viel ajallisien
ja samaan aikaan jo osallisuus ylempien

tai toisinpäin
paikkasi on ylempien
ja viel hetken ajassa ajallisten
osallisissa sydämesi kaipausten
surujen ja vähäisten ilojen
niissä hetkin nauttien
ja pian taas ylempiin palaten,
missä oisit onnellinen.

Kapteeni kuunteli hiljaa
vanhan viisaan Erakon sanojen siltaa
jostain sieltä teittensä kaukaa
ja sitä pientä häntää, joka maata viistää.

Kanneltakaan ei kuulu nyt mitään,
Försti on ihan hiljaa. Outoa.

Hetken katselivat toisiansa Kapteeni ja Erakko
puhumatta mitään.
Sanat vielä kuin leijuivat, ja kysymykset suuret.

Sit nousi Kapteeni tuolistaan hiljaisesti pohtien, 
kuin jonnekin kaukaisuuksiin katsoen.

-Niin... , hän vain huokaisten. 
-Kiitos Erakko, hiljaisesti lausuen
ja poistuen Erakon hytistä
jossa vallitsi omituinen rauha
... jokin sellainen ylempien ajattomien rauha.

Noh, mitä se oikee sulle sano, yritti Försti tivata 
Kapteenin ohi kulkiessa.

-Ei nyt, Försti ... ei nyt. - Ja varo niitä saaria.

-Höh, nehä jäi jo taa, ku sä olit tuol..
ja kato Kippari mite upeesti aava aukee.

... Kapteeni ei kuullut... niin oli mietteissään.

12.09.2020

Pysy paikallasi

 -Pysy paikallasi, Kapteeni
pysy laivalla ja vahvistu
älä katoa maihin ja rasitu, sillä rasitus on pahasta
hidastaa kuntoutusta.

Anna ajallisten nyt olla!

Ajallinen ei tarjoa paluuta, ei rakenna tulevia
ei vahvista voimia, ei ees ajallisia
- antaa vain kipuja ja sairautta.

Laivalla varustetaan tulevia voimia ja valtoja
kauas kantavia, todellisia apuja antavia.

Ei ajallisen voimilla tulevia kanneta.

Ajallisen vaikea tajuta ajattoman antamia apuja
vaikka ne ovatkin pian ainoita, joilla on ajalliseen vaikutusta.

Hetken viel salassa
vaikka jo edellä mainittuja uusia voimia.

Nuo kuin vain sanoja
mutta sisältävät lupauksia ja tulevien kuvia.
Siis, uusia voimia.

Eikä Kapteenin, ja koko laivan
kärsimyskuukaudet ole olleet turhia
hedelmät hetkittäin avautuvia, puhtaita ja kauniita.

Kuin liian suuria lupauksia
mutta pian tarpeellisia
aikaan mahdollisia, auttavia.

Siksi vielä tulee pysyä paikalla
että voi tulevien aikoihin kuntoutua
sillä, tehtävää on;
   on jaksettava olla esillä ja luvattava
   suuria kuvattava, ja olla rohkea.

Kehon saatava viel vahvistua, siksi...
tulee olla paikalla
sillä, apu annettava ajassa, vaik voima onkin ajan takana.

Ei tuossa mitään uutta
mutta ajallisille nyt kummallista.

Ovat vain kuin sanoja
vaikka sanojen takana aina voimia
niin ajallisilla
kuin myös ajattomilla, joiden takana 
on ajattomien voimia.

Ajallisilla vain ajallisten tahtoja ja toiveita
sanojiensa omia.

Tämän laivan sanat ovat voimallisia
koska eivät ole kenenkään omia
vaan, ylemmistä annettuja
... ajallisten vaikea uskoa, ett' ees on sellaisia
kuvaavat, "huijauksia". vaik antaisivatkin apuja.
 

Vaatii taitoa ja oikeita aikoja
olla paikalla ja sanoa voimallisia sanoja.

Sillä, sanoissa se kaikki on
sanaton on voimaton.

Sanojen takana se voima on
ajallinen, tai ajaton
ajallisen takana voimaton
ajattomassa voima on.

-No just! huokaa Försti. Mutta, sanoit-sä jotai outoo
ku tää ratti on joteski ... vähä isompi.

    

-Försti! Se on ruori, koita nyt jo oppia! Kapteeni opastaa
vissiin jo sadannen kerran.

-... no joojoojooo...ruoriruoriruoriii....

-Jos nyt lupaan pysyä laivalla, huokaa Kapteeni,
niin, voinko sanoa tuolle kipeälle jalalle parannusta.

 -Voit kyllä, mutta se on vain toiminut jarruna
ett' Kapteeni pysyisit paikalla ja vastaisit laivasta
etkä niin huolehtisi niistä ajallisesi majoista.
Totteleminen antaa helpotusta
tottelemattomuus vaivaa kasvattaa.

-Jarrua, ton mäki jo oisin osannu, innostui Försti keskusteluun..

 -Niin, aivan oikein, Försti.  (Pitäisköhän pian miettiä, josko
tuosta Förstistä tehtäisiinkin kapteeni, mietti tää ääni itsekseen.)

-No en kyllä rupee! mokomaan koiran virkaan. Mull-on tää ratt...
eiku siis ruori. Tämm-mä osaan enkä tästä luovu!

 (-Miten se mokoma karvanalle tuon kuuli, vaikken sanonut mitään.)

-Mä kuulin tonki ... karvanalle muka. Moon Försti, F Ö R S T I !

12.09.2020

Vaivoista toipumista

Jos anon, miettii Kapteeni hiljakseen, -sanoja sanon
uskon, toivon, odotan muutosta, toipumista
niin, miks'ei heti, vaik usko ois
ett' mahdollista hetkessä vapautua vois
yli puolen vuoden piinasta
koko olemusta muuttavasta prosessista.
Miksen voi nopeuttaa toipumista
normaaliin arkeen palautumista.

-Mistä se kiikastaa, Kapteeni jo tivaa,
-vaik todistamalla todistan sanojen voimaa.

 -Ei se niin ole tarkoitus
sillä, palautuminen on vielä prosessia
paikoilleen asettamista 
kuin pala kerrallaan kokonaisuutta rakentaa
eikä vain kuin yhtenä myttynä kaikkia yhteen huitaista.
Pitää nivoa yhteen monia toimia ja ratoja
oikein yhdessä toimia.

Ei saa hosua, vaan hetki vielä varttua
ett' kaikki kunnostetut palat
ja uudet piirteet ja ulottumat
oikealla tavalla yhteen rakentuvat
ja yhdessä toimivat.

Sillä, jos viime silaus on hosuen tehty
palat, piirteet ja uudet ulottumat
eivät kytkeydy vanhoihin
eivät liity oikealla tavalla uusiin
niin, miten tulos voisi olla luotettava ja kestävä
oikein toimiva ja palveleva
kun tulee painoa tulevina aikoina
uusiin haasteisiin vastata.

Siksi ei nyt hosuta.

Yhteen kasaajalla on valvoja
ja suunnitelma kaiken oikein kytkeä ja kalibroida
ettei jatkossa tule virheellisiä toimia
ja vääriä tuloksia.

Hosumalla ei tule hyviä tuloksia
siksi, ole vain luottavainen ja urhea
lopputulos on kestävä ja kaunista.

14.09.2020

Malttamaton malttamaton

Minä jo rukoilin ja pyysin
anomalla anoin, ja uskoin
ett' sydämeni jo vihdoin rauhan saisi
eloni muutoksen suuresta kuormasta.

Lohduttavia sanoja sain
opettavaisia, rauhoittavaisia;
	pitäisi viel hetkinen odottaa
	ei saisi kiiruhtaa...
- mut' silti jo huomaan, joku minulle vastaa
sydäntäni rauhoittaa ja painetta alentaa.

Jokuko vaik sittenkin puolestani kiirehtää
vai, alkaako täyttyä aika
ett' ois prosessi valmista.

Vain tuo jarru enää muistuttaa
mun pitää jaksaa malttaa, ett' aika valmistaa
kaiken tarkoin korjaa ja rakentaa

ja sitten jotenkin ilmoittaa, että: -Nyt on valmista!
Saat jatkaa matkaa.
Sisälläsi on nyt uutta voimaa ja valtaa.
Tulevat ajat ne paikallaan avaa.

16.09.2020

Odottamisen vaikeutta

Voi, miten vaikeata
on ihmisen odottaa toipumista
uusien voimien valmistumista
kehon rakentumista ja kuntoutumista.

-Heti heti vaan valmista!
se ajallinen vain esittää vaatimusta
... vaikka kaikella on aina aikansa ja tarkoituksensa.

Vaan, onneksi tää toipumiseni vauhti
ei ole omissa käsissä
- jo pian sen kiirehtimällä pilaisin
hyvän suunnitelman rikkoisin
lupaukset hyvät menettäisin.
- sit niiden perään itkisin.

Itse itselleni kuin pahin vihollinen;
malttamaton...malttamaton...malttamaton!

Ja vaik tiedän tulevan hyvän, silti epäilen.

Yritän monin tavoin kiiruhtaa
vaan, onneksi ... on joku suurempi joka jarruttaa
- siis, tuolla aina kipeytyvällä jalalla
voimaansa ja tahtoansa osoittaa.

Mutta, kuin salaisesti taas lupaa: - Ei enää kauaa.

Ja jotenkin kuin kuulen
kuinka joku jossain tuossa taustalla 
hiljaisesti huokaa... ja päätään pyörittää.

17.09.2020  -  1	Aila-myrskyn kourissa maa

Vakavien äärellä

-Kuinka ylös mun on tarkoitus nousta
kun nyt mua näin alas ajetaan
voimat kadotetaan
terveydellä koetellaan
paikalleen asetetaan

- vain kuin olemaan
ja jotain odottamaan...
     ihmettä?
        jotain uutta?
           viel ymmärtämätöntä muutosta?
voimaa uutta??

-Kuinka alas, minä jo huokaan.
Pääsenkö enää ylös?
sekin jo ajallisen huolestuneeseen mieleeni piirtyy
haaveet kauemmas siirtyy.

Näin huokailee tää ajallisen Kapteeni
laivansa komennossa.

Ei muilla, miehistöllä, vastaavia ongelmia
ei Förstilläkään
- eiväthän he elä tätä ajallisen elämää,
Kapteeni yksin vain
ajallisen ulottumaa taivaltain.

-Älä huoli, Kapteeni, eiks pääasia oo
ett' käsi viel liikkuu, lohduttaa Försti ruorinsa takaa.

-Älä Försti kuule...! hoida sinä saan se...

-Försti on oikeassa, puuttuu keskusteluun Elämän Alkemisti,
 -mikä oikeasti on tärkeintä tällä laivalla, tällä matkalla.

-Noni, kuulitsä Kippari! Försti kuittaa.

-"Katsos, jatkaa Alkemisti, mikä todellakin on tärkeintä,
mikä matkan tarkoitus, perimmäinen tarkoitus,
ajallisen voiman kartutus
vaiko, sanojen salaisten arvoitus.

Sanoilla tämä maailma rakennetaan
sanojen kautta kasvaa, sanoilla hajoaa
ei ajallisen kehon voima siihen mitään lisää anna.

Yksikin sana paikallansa
on vaik maailman pelastava
eikä siihen tarvita kuin sanova suu
tai kirjoittava käsi
kaikki muu vain tukee noita kahta."

-Apua! huokaa ajallinen Kapteeni jo ääneen.
niinkö ... alas? ett' enää käsi, ja suu
muu kaikkiko ajassa musertuu?

-No, ei se ole matkan tarkoitus yksinomaan, Alkemisti jatkaa,
tuossa vain kuvattuna tärkeysjärjestys
ja kaiken päähuomio
ja tuon päähuomion ohessa
kaikki muukin tarpeellinen annetaan.
- Onko tuossa jotain tuttua.

Ei tarkoitus ole Kapteenia kadottaa
vaan, rakentaa - ja tuo hänen ajallinen osansa 
nyt hetkeä masentaa.
Vaan katsohan, Kapteeni, kokonaisuutta
omaasi kokonaisuutta, Kapteeni hyvä.

Ethän sinä ole vain ajallisen osa
vaan, enemmänkin ylempien osallinen,
ja ainahan on ollut niin, että siin' kasvanut on
se kokonaisuus, kun kärsinyt on ajallisuus.

Kumpaa tässä laivassa ja matkassa 
oikeasti on tarkoitus kasvattaa,
sitä ajallisen katoavaa Kapteenia
vaiko ylempien ajatonta osallisuutta.

Siellähän se oikea ja todellinen Kapteeni on
kuten on myös tämä koko laiva.
Kapteenilla vain vähän tuota ajallisen osuutta.

Juuri sen verran kuin sanoo se suu
ja kirjoittaa tuo käsi.

Ja, kuika paljon onkaan tuo käsi kirjoittanut
... suukin puhunut
mitä enemmän on tuo ajallisen osa puristunut.

Virat kuin pantava paikallensa;
ajallisen virka, ja virka ylempien
toinen on ajallinen, toinen ikuinen
ja ajallinen rakentaa ikuista
ja ikuinen käyttää avukseen ajallista
... ett' ajallinen vois kasvaa kohti ikuista.

Kuin salaisuutta noissa sanoissa
vaan, ei mitään uutta auringon alla
- ajallisen auringon alla.

Mutta, älä huolestu Kapteeni hyvä
kyllä tuota ajallisen osuutta joukolla kannetaan
koko tään laivan voimalla
- onhan meitä täällä kokonainen miehistö
sun turvana ja apuna
ja tuo omasikin, itsesi ylempi osa
jonka hallussa on tää koko laiva.

Ja, onhan täällä tuo mertenmieskin
kuin ylimpänä valvojana
ettei matka kesken katoa
sillä, matkaa viel paljon on, ja tarkoitusta
toteuttaa matkan viel arvoitusta.

 - Niin, Kapteeni, arvoitusta,
se sinulta vielä salattuna.
Alkemisti puhuu viisaita, kannattaa kuunnella.

Mutta, niin ... matkalla on salattu tarkoitus
ja aika on arvoitus.
Kapteenin käsissä on toteutus alemmissa ja
ylemmissä, siis ajallisen ylemmissä
ja kasvunsa kaikki tapahtuu ylemmissä.

Kapteenia nyt vain hiertää tämä ajallisensa osa
sen kasvatus- ja puristuskoulu
mutta sen kaiken tarkoitus on ajallisen varustus
ja tulevien aikojen avustus.

Ja kaiken yllä lepää matkan tarkoitus.

17.09.2020  -  2

Ajallisen avuista
(Pohdintaa ajallisen avuista)

Kapteeni etsinyt ajallisen apuja.

Oli kesällä lekuri
hyvä tyyppi ja osaava monella tavalla.

Piikki kantapäähän ja tulehduskipulääkkeen kuuri.
Ei auttanut. 
- Ei tainnut ollut tarkoituskaan, eikä aikakaan.
Nyt jälkeenpäin sen tajuan.

Nyt tulossa toinen, ei tietoa vielä, kuka.

	Onko tarpeen? - ei
	Osaako auttaa? - ei
	Ymmärtääkö tätä prosessia - ei
	Onko turha käynti - on

Pitää olla kympin lääkäri. Nuo eivät sitä ole.

 -Kas, kun tämä vaiva ei ole tästä maailmasta
vaan, ylemmästä ulottumasta.
Ajallisen oireet ovat sen seurausta.
Kun ylemmästä helpottaa, ajallisen vaivat katoaa.

Outoa, vaikea ymmärtää ajallisen
näköjään myös henkisen itsen.
Vaikea uskoa, vaik uskonkin... jollain tasolla.

17.09.2020  -  3

Opiksi kaikille

Opiksi kaikille, opiksi itselle
tää uskon ja epäuskon taistelukoulu
henkisen varustuksen kasvatuskoulu
ja ajallisen kamppailu ulottuvuuksien välillä.

Opiksi jälkeen tulevain
suurempien voimain unelmain
sillä, niitä voimia kaivataan viel tulevassa
vaativassa ajassa, ja toisia kantavassa.

Sillä, ei apulaisia ajalliselle
kasva ilman ylemmän kasvatusta
ajallinen puuhailu ei mitään hyödytä.
Vain ylemmillä on merkitystä.

Ja moni joutuu viel samaan kouluun
kuin Kapteeni konsanaan
samaan vaivaan
ja epäuskon taiston kasvatukseen.
Ja siitä koulusta putkahtaa ulos, hyvä tulos.

Vaan, ei helpolla se koulu kellekään
ei itsestään tieto, viisaus
ei usko, luottamus.

Ja mikä on ylemmän varustus
se on ajalliselle kuin kauhistus.

Ylemmälle lisää, ajalliselta pois
ett' vain se tärkein vallalla ois.

Ei ajallisen mielen ja halun mukaan
vaan, ylemmän ohjauksen
jota ei ymmärrä ajallinen kukaan.
(Noh ... monikaan)

17.09.2020  -  4

Varustaminen uusiin

Sanojen Suuresta kirjasta voi katsoa
miten voimassa tulee varttua;
ei yksikään tiellensä ilman pukemista
ylemmän varustusta.

Ja missä tapahtui varustaminen;
ahjossa
kovassa koetuksessa, poltossa

ja vast sen jälkeisessä pukeutumisessa
oli valta uusia vastaan taistella
olla oikeasti urhea ja rohkea
peloista vapaana oikean asian puolesta.

18.09.2020     (klo 02.30)

Selitystä omasta ja tulevasta

Niin, miten selitän tään hullutuksen
kaiken kasvun ja kuin kurituksen...

Nyt jo 40 vuotta etsintää ja matkaa
ja kasvua elämän alusta alkaen
monia portteja ja portaita koluten
nousua ain ylemmälle tasolle.

Ja viime vuodet ylemmille ulottumille
uusille valloille ja voimille, uusille näkymille.

Ja nyt, kuin suurin portti kaikista
josta tulee kulkea
oppia ja nähdä uusia tulevia, ja niihin uskoa.
 
 
Elämä on matka kohti määrättyä tavoitetta
ja nyt on aika sitä saavuttaa
ja varustaa aikaan uuteen
muuttuvaan tulevaisuuteen.

Se ei vielä ole se kuoleman jälkeinen
vaan, ajallinen uus'
ihmiskunnan muuttuva tulevaisuus.

Tätä varten kaikki tää kasvu ja vaiva
olla vihdoin valmiina
kun aika ihmiskunnan on täysi
ja on muutoksen aika

... miten kaikki ajallinen 
kuin yhdessä siihen valmiina;
   ihminen
      luomakunta, luonto
         maat, meret, ilma
            luonnonvarat ja -voimat
- kaikki katoavat
ja sijaan kasvaa uudet tulevaisuudet.

Ja jatkuu ihmiskunnan kasvu ja kehitys
sitä parempaa ja suurempaa kohti
joka jo alussa jossain kaukana hohti.

Ei tämä vielä määränpää ole, ei tietenkään
yks välivaihe vain matkalla
kohti parempia aikoja.

Mutta, muutos on suuri
maailma muutosten jälkeen kuin uusi
vaik pallo on sama
aletaan uudesta kohtaa kuin alusta

ja rakennetaan taas uutta
nyt uudella tavalla, voimalla 
viisaudella - uudella viisaudella

kehittyneemmällä ihmiskannalla
kauneudella ja uusilla arvoilla
rakkaudella ja arvonannolla
ylempien avulla ja taidolla
henkisillä arvoilla ja unelmilla
tulevien kuvilla.
  
 
Vaan voi! sanat vähäiset jättävät suuria välejä
ei ole olemassa kuvia, joita kuvata
eikä sanoja, joilla kuvia luvata.

Kuvat ja sanat kasvavat aikanaan matkalla
ettei ihminen rakentaisi vääriä mielikuvia
ja lähtisi toteuttamaan omiansa 
vääriä suuntia ja uskomuksia

- mikä niin ominaista on ollut ihmiskunnalla.