Ajasta Ajattomaan
-Onkohan tämä se tasanne ... ei ihan siltä nyt näytä. -miu? 
-Kyllä se varmaankin tämä on, se Avaajan tarkoittama Tasanne, pohtii kulkija. -miu?
-Vaan älä huolehdi, kulkija, historian muistot elää! Katsohan tänne ... rauniot elää.
VANHAT RAUNIOT - JA MUISTELIJA
-On täällä eletty ja vaikutettu, ääni jatkaa. -Ai niin ... näitä raunioita...
Sinä et vain näe kaikkea. - Nyt sinä näet, tämän hetken. Tuo kisssasi näkee ja tuntee enemmän ... mikäs sen nimi muuten on, kovin on suloinen? -Totaa, se onn .... -miaauu ... niin, sillä ei vielä ole nimeä - en tiedä sitä. -Vai niin ... no, mikäs teidät tänne toi? -Niin, olemme jollain oudolla matkalla - lähdetiin vasta äskettäin, tai siis minä lähdin. Tuo kissa lyöttäytyi seuraani tuolla Arkki-Linnan rajalla ennen tätä Havinakumpua. Alunperin ajauduin näille poluille ihan sattumalta vain. -Vai niin, että siellä on joku tuollainen linna nykyään. Aika erikoista, vai mitä. Sellainenko nimi tällä paikalla nykyään on ... Havinakumpu. -Tulee kuulemma historioitten havinoista, se nimi. -Noo, ihan osuva nimihän se on - onhan täällä näitä historioita, monenlaisia - et varmaan tiedäkään. On tällä ollut nimenä myös Lastumäki, ehkä on jossain vieläkin muistossa se nimi. Se nimi juontui siitä, kun täällä tehtiin aikoinaan paljon erilaisia puutöitä, joista tuli paljon lastuja. On täällä ollut vähän julmempaakin touhua aikoinaan, sotiin liittyvää, mutta niitä en nyt halua muistella. Oli täällä asumustakin, ja niiltä ajoilta on muistona nämä rauniot tässä ympärillä. -Noista minä en tiedä mitään, olen nuorempi, enkä ole ollut täällä aiemmin. Tuolla kummulla oli kyllä kaikenlaista historiaa ... oli joku kaunis Ilmatarkin heti alkuu. Opasti meitä matkaan. Taisi olla joku hengetär tai jotain. Sitten ylempänä ilmestyi, jostain kaukaisuudesta, vanha arvokas Ritari, joka esitteli meille oudolla tavallaan jonkin paikalla olleen Kivilinnan historiaa, joka sitten johti noihin kiviin tuolla kummulla. Se linna on tuhoutunut jo satoja vuosia sitten. -Ne kivet minäkin tiedän, ovat olleet siellä jo kauan. Siitä linnasta en tiedä mitään, taitaa olla jokin hyvin vanha juttu se. -Satoja vuosia sitten ollut olemassa, se Ritari tiesi kertoa. -Ai niin muuen, nyt muistin ... oli täällä joskus aikanaan hieno kesäteatterikin, jossa ... -"ÄLÄ SINÄ SIITÄ KERRO! Minä hoidan sen osuuden", kuului yllättävä ääni aukean toiselta puolelta. -Oho, mikäs ääni tuo oli - tai, oikeammin, kuka se oli kun huusi? -Minä tunnen sen, hän on eräs Näyttelijä ... siis ollut joskus. Nyt meillä molemmilla on samat ulottumat. Mutta, menkää kohta tuonne toiselle puolelle, kysele sitten siellä, kertokoon itse omistaan. - Emme me paljoa juttele keskenämme - minä en vain enää jaksa kuunnella niitä sen ikuisia näytelmiä ja jaarituksia. -Me mennäänkin sinne nyt saman tien. -Olikos sinulla vielä vaikka jotain kysyttävää tästä paikasta. Onhan täällä ollut kaikenlaista elämää silloin aikoinaan - vanhaa aluettahan tämä on. En minäkään niistä kaikista vanhoista tiedä. Omasta ajastani vain. -No, ehkä meidän nyt jo pitäisikin jatkaa matkaa - on kuulemma pitkä reissu edessä, meillä. Enkä kyllä yhtään tiedä, mitä kaikkea minulla, ja meillä, on vielä edessä. Kiitos vain historioista. Vaan, nyt vielä tuonne Näyttelijän luokse. Oli mielenkiintoista tavata. -Samoin ... ja koittakaa kestää. -miaauu-ni
-Jaha jaha ... yleisöä! hienoa. Olenkin jo kaivannut. Mitäs toi vanha höperö tuolla kertoili - ei kait se minusta mitään. Minä olen Näyttelijä. Toi vaan istuskelee tuolla raunioillaan, eikä ole ollenkaan kiinnostunut näistä minun Suurista Näytelmistä. -Niin, hei vaan - tulimme vähän tervehtimään ... jotain historioita kait täälläkin. -J o t a i n ? Niin, onhan niitä... "Me olemme samaa ainetta kuin unet", aah, miten ihanaa, huokaa Näyttelijä hurmioituneena. Istukaahan tuonne portaille, ystävät - ja minä olen tässä. - Katselkaa - kuunnelka - hetkinen ihailkaa ... "Tämä koko maailma on minulle yksi suuri näyttämö!", Näyttelijä jatkaa ääni väristen. -"Vooi eei", kuuluu hiljainen huokaus tasanteen toiselta pulelta. -"Nyt se taas alkaa." “Koko maailma on näyttämö, ja kaikki miehet ja naiset vain näyttelijöitä.”... minä suurin! “Me olemme samaa ainetta kuin unet, ja pienen elämämme ympärillä on uni.”, Näyttelijä suorastaan hehkuu. “Menneisyys on johdantoa.” ... oletko kulkija ehkä huomannutkin tuon täällä Havinakummulla? Kulkija jää vähän miettimään, -johdantoa mihin? “Aika kulkee eri tahtiin eri ihmisille.” ... niin, tuonkin huomaat kun katsot vaikka... tuohon naapuriin. “Näytelmä on se ansa…” , ? jaa, mitähän tuokin tarkoittaa, noh, ei ole selvinnyt minulle vieläkään, hmmm... Haluaisitteko ehkä kuulla jonkin suuren näytelmän osan? Onhan minulla niitä... -miauuu-e -Jaa, kiitos vaan, mielenkiintoista ... on kyllä hienoa tavata todellinen menneitten Suuri Näyttelijä. Mutta ... meidän on kyllä nyt jatkettava matkaa, vai mitä kissuli ... on vielä paljon matkaa edessä, eikö olekin. -miuu-niio
-Tulehan kissuli - me mennään nyt. - Kiitos vaan Näyttelijä, hienoa oli ... ja hei vaan. Matka kutsuu. -miiu -nii
 -Ja nyt, tuonne vielä ... korkeimmalle paikalle. ... tullaan tullaan ...mene vain edellä, jos haluat. Mikä ihme meitä sinne vetää, miettii kulkija. -Noh, kiivetään katsomaan, sillähän se selviää, vai mitä miukuliirus... -miiu-nii Matkaajat kapusivat vielä tämän viimeisen nousun ennen Havinakummun korkeaa kallion lakea. Ja, miltäs siellä nyt näyttääkään. -Ohhoh..., huokaa kulkija. Miukuliirus on ihan hiljaa. NÄYTÖS 3 > |
-Nooh, jos on kiire, sitten on, onhan"eri tahtiin kulkeva aika". Täällä se kaunein!.