Ja yllättäen tapahtui muutos kohti uusia.

 
27.04.2017

Kohtalonpyörä

Pitkään on ollut hiljaista
ennustajan ja maagikon suunnalta.

On ollut parantamista, parantumista
vaikeata aihetta
niin monimutkaista, -ulottuvaista
eikä lainkaan yksinkertaista.

Tutkimusta, opetusta
mitä kaikkea voi olla sairauden takana.

Ja mitä tarkoittaa parantaa/parantua;
onko tarkoitusta
kasvua, parantumista
onko syytä, seurausta.

Onko luvallista parantua
onko hyväksi, vaiko jopa pahaksi
kuuluuko sairaus, tai parannus, elämän tahdoksi.

Viekö se meitä jonnekin, se sairaus, vaiva
vai, viekö parantuminen vaik’ jostakin hyvästä pois.

Entä, jos kaikella aina jokin sanoma ois
sairaudella
parantumisella.

Tulisiko jotain oppia
suuntaa muuttaa
vaiko vanhaan tapaa palata.

Miten kaikissa tapauksissa
vois elämää kiitollisena halata.

Ja nyt yllättäen tämä: Kohtalonpyörä
tipahti mystiikan hytissä.

    

Jostakinko merkiksi?
Jotakinko kohti?

Edessäkö jotain uutta
vai, oliko nyt kaikki tässä?

Loppuuko vaik’ elo nyt
täss’ laivassa hiljalleen lipuvassa.

Vaikkakin, jossain sisälläni viel’ tunnen
että ollaan edelleen vasta alussa.

Kohtalonpyörä: Jonkin päätös
... vaiko jonkin uuden alku?

Oi, oispa viisaus, taito tuo kuva tulkita;
   laiva merellä
   korkea masto
   ja kuin outoja purjeita
… vaik’ eivät ne purjeita lain
ja latvassa kuva kuin tarkkailijan
elämää seuraavan, ymmärtävän
elämästä saanut kuin ystävän.

Olenko saanut lie näköalan ylemmän.

  #

(Ja juuri nyt
tätä kirjoittaessani muistin
ett' huhtikuu
on aina ollut mun suurten muutoksieni kuu

... ja nythän on vielä - huhtikuu.)

  #

 

 

08.05.2017
(Tuli matkaan reilun viikon katkos)

Katkos

Tuli katkos matkalle
rantautuminen oudolle satamalle, saarelle
maalliselle menolle
keholliselle.

Ei sijaa henkisille ulottumille
ei tuleville, ei unelmille.

Ero kaikesta syvällisestä
ylemmistä
ajatuksista rakentavista
ihmistä kasvattavista.

Vain ajallista!

Normaalia elämää, sanois joku.

Vaan, ei merten kulkijalle
sisäisten syvien uneksijalle.
Hän joutui kuin kauas kotoa
vanhoille mantereille, joiss’ hyvänsä ja pahansa
- kehonsa.

Siinäkö se katkonsa?
Kohtalonsa pyörä - loppunsa?

Vaiko, uuden alkunsa?
Siitä hän nyt haaveilee
ja menneitä matkoja muistelee.
 

-"Onko jotain uutta?" kyselee nyt Kapteeni
laivansa kannelle palattuaan, vaik’ laiva viel’ laiturissa.
 
Ja laivassa niin hiljaista.
Missä lie muu miehistö?
Maissako lie, vaiko hyteissään
omissa touhuissaan?

Ehkä oottavat vain Kapteenin paluuta
ja matkan jatkoa.

  #

 

 

08.05.2017

Kuin jotain puuttuisi

Mutta, kovin on Kapteeni miettiväinen.
Aivan kuin viel’ jotain puuttuisi…

Kun Kapteeni ihmetteli Kohtalonpyörää, tai Elämänpyörää, tilanteen ymmärtämiseksi, tipahti Mystiikan hytissä vielä uusi kuva.
Ja sitä tukemaan vielä kaksi muuta.
Onko kuvissa lie tulevien suunta?

Tärkeimpänä, ensimmäisenä, tipahti Sauvojen kuningatar.
Sitä lisäksi tarkentamaan tipahti
Sauvojen ritari ja Taivaan kuningatar.

    

(Kuka jaksaa niitä tutkia, voi hän ymmärtää tään oudon laivan reittiä.)

 

Ääni, yllättäen muuttunut, salaisuutta hieman avaa:

)))
      -”Kuva ilmentää muutosta
elämän asennetta ja uutta suuntaa.
Halua auttaa ja koskettaa
näkyväistä maailmaa ja sen ulottumaa.”

 

10.05.2017

Pelkoa hiljaisuudessa

Kapteeni kuin peloissaan
hiljaisuudessaan
miettii tuleviaan.

Pohtii:
Miten hän hetkin irtaantuu matkastaan ajallisen armoille
vaik’ toisin kait pitäisi;
   osata katsoa kaukaisiin
   tuleviin, unelmiin.

Elämä kuin uhkia täynnä
ja miten herkkä on ihmisen kokonaisuus
rakenne, vaikka niin upea
mutta pienestäkin vaivasta, vammasta
voi olla toimimattomana.

Saa kulkea kuin haamuna muissa maailmoissa;
(esim. Alzheimer)
  menettää yhteytensä menneisiinsä
    tietoihinsa, taitoihinsa
      kaikkeen oppimaansa
ja unohtaa
kadottaa
ja olla kuin poissa
jossain ymmärtämättömän omissa maailmoissa, joista kukaan ei vielä todella tiedä, mistä kaikessa oikeasti on kysymys.

Yhteys ylemmän vain katkeaa ja ajallisen aika katoaa.

Tai sitten kehon raihnaisuus ajallista eloa rajoittaa.

Ja jos katkeaa yhteys ylempiin
ihmisen omiin näkymättömiin
on se jo ajallisen loppu.
 
Loppuu kaikki elämän hoppu ja hän on vain kuin kuori
joka elämässä kuoli … vaik’ vielä elossa hän olisikin, mut’ hengen voima on poissa.
Hän kulkee vain ymmärtämättömien maailmoissa.

Näin miettii nyt Kapteeni
   elämää
   omaansa
   ja yleensä
miten on kaikki oikeasti herkkää, haavoittuvaa ja katoavaa
- ajallinen kuin ajattomuutta rajaa.
 
 
Hyttinsä hiljaisuudesta hän katselee elämän merille
nyt niille näkyville, ajallisille, katoaville
… ja vähän pelkää…

-Jos kaikki vaik’ nyt olisikin tässä?
Jos loppuu tää kellunta elämän meressä
ja ylemmissä, näkymättömissä.

Jos hän vaik’ omilla tyhmillä teoillaan vaivojansa rakentaa
yhteyttänsä ylempiin kadottaa
ja siten vaik’ hiljaisesti kaikesta katoaa?

Voisiko tämä hiljaisuus olla vaik’ kaiken ajallisen loppu
- tai portti ... jollekin toiselle tasolle
jollekin uudelle viel’ tuntemattomalle?

Kaikkihan voi vaik’ yhdessä hetkessä olla tässä
ajallisen matkan päättymässä?
 

 
Jo värähti miehistökin hyteissään
kun Kapteenin mietteitä ja aatteita kuunteli.

-"Mikä sillä nyt?" joku jo hiljaisesti huokasi.
-"Keskenhän tää kaikki vielä on", jatkaa joku toinen, -ois vielä niin paljon ratkottavaa." Tuo kuulosti Taikurilta.

-"Eihän tämä nyt tuolta näytä", tuumaa Tietäjä, ja katselee juuri tippuneita kuvia. -"Uusiahan tämä lupaili, eikä kaiken loppua
vaikkakin ehkä … niin … kyllä … jonkin vaiheen loppua ehkä, mutta uuden alkua."

-"Nyt mä kyllä käännän tään purkin takas merelle", jyrähtää  Försti. -"Mäen kkestä tota ruikutusta. Mikä sille nyt-taas on tullu?"

Outo hetki koko laivassa.

Erakkokin seisahtui ja katsoi taakseen, mikä on harvinaista hänelle. Katsoessaan Kapteenia, huokaa: -"Ois vielä paljon matkaa, ja monenlaista uutta. Minä tiedän sen, vaikken sitä juuri nyt näekään. Jokin sisälläni näin ymmärtää."

Ja Runoilija kiivaasti kirjaa tapahtumaa ja hiljaisesti huokaa: -"No eihän tämä nyt vielä… "

Ja se Ääni, vain kuunteli hiljaa.

Ja koko hetki oli hiljaa.

  #
 

 

10.05.2017

Kaipausta

Kapteeni edelleen hytissään...
 
I
tkettää.
Kaipausta … jotakin … jonnekin.

Jotakin yhteistä Einsteinin nuoruuteen, hänelläkin vaikeutta;
   kaipausta
     yhteistä sydäntä, lempeyttä
        yhteisen ymmärrystä aina vaan
          mielen, tiedon, rakkautta
yksinäisyyttä, hänellä ... minulla.

Jotain vaihetta?
 
Oi, kuinka kaipaankaan!

Maailmassa on niin paljon kaikkea
uutta ja tutkimatonta.

Ei tämä voi olla loppu, eihän?
Oikeasti, eihän?
 

)))
      -”Kuultu on huokauksesi ääni, Kapteeni hyvä.
Ei kyse ole kuolemasta
ei ajallisen kadotuksesta
vaan uudesta alusta, joka ilmenee näin.
- Asiat kuin väärin päin.

Jos jotain jää taakse, on se aina kuolema
sen menon, elon, loppu joka siihen asti oli.
Sitten se loppui, oli poissa, kuoli.
Vain muisto jäi
tieto, kokemus, kasvu kaikkineen.

Siitä tässä hetkessä nyt kyse on.
Elämäsi yhdestä taitekohdasta uuden viel’ suuremman edessä
ja ne aikaisemmat jää.
Ne pohjana vain kantaa uutta elämää
mutta, ne eivät kanna enempää.

Siksi tämä tunne
   tämä hetki
      tämä kuolema, muutos
ja edessä uusi - ei elämä
vaan, kuin taival edemmäs, enemmäs.

Siitä tämä haikeus
ja kuin oudon silmän avaus
jota ajalliset (silmät) kuin itkevät
kun tulevat menneitä pois kitkevät
... ja kuin narahtaa auki se uusi
jota sisäisesi sisälläsi kaivaten huusi: -Edemmäs! Edemmäs!

Ei aikaa ole ikuisesti.
Kaikkea ajassa ain rajatusti.

Katso eteesi ja ymmärrä
mitä olet sisälläsi näkevä
- sillä se ON!

Tutkimus on loputon
mut’ kaikella ain loppunsa ajassa on."

  #
 


 

11.05.2017

Kapteeni herkkänä

Ja Kapteeni viel' jatkaa huokailuaan...

-”Oi Jumala
anna anteeksi kaikki pahat tekoni
tottelemattomuuteni...
huonot valintani…”

Försti: -No mikä sillen-ny?! Mitä seon taas syäny. Tai juanu?
 

)))
      -”Pyydä anteeksi itseltäsi
sillä itsehän sinä teoistasi kärsit
kehosi vaivoineen
mielesi harmeineen.

Omat tekosi sinne heijastuvat
   aiheuttavat ongelmia
      kiristystä, puristusta
        mielesi tasapainottomuutta
arjen hankaluutta.

Omat tekosi, ei muuta
vaik niiden kautta avautuukin moni uusi suunta.

Vaan, mahdollista lie
ois löytää se oikea tie
ilman vaivan kiristystä, puristusta
mielen tasapainottomuutta

... mutta, minkäs ihminen itsellensä
ajalliselle olollensa, elollensa
se vie ja kuljettaa
näyttää ja opettaa asioita monella tapaa ja kasvattaa
kohti tulevaa.

Vaan, vaikeudeksi aina jää
kuka/mikä kaikki kaikessa vaikuttaa;
   teot kuin tahtomattomat
      toteutumattomat unelmat
   vaivat mi kuljettaa
      tilat mi opettaa
         tavoitteet mitkä toteuttaa tahtosi kautta.

Elämä on kuin tutkimaton monimutkainen laukka
johon mahtuu niin paljon;
   kuin tyhjästä kuoresta kasvavaksi
     ain vanhemmaksi, viisaammaksi
        oppivaksi, oppineeksi
           kuin matkansa valmiiksi
- ja sitten tulee loppu.

Elämä kaikkineen on kuin kiireinen hoppu
sillä, oikeasti, aika on lyhyt."

  #
 
 

 

12.05.2017

Hiljaisella merellä

Niin, täällä merellä
   hiljaisella
      tähtitaivaan alla
         oudolla ulottumalla
jossa tuntematon on avoinna
tulee vain luottaa ja lipua
   kohti tulevia
      outoja unelmia
sillä, ne ovat kyllä tosia
vaik’ eivät näykään vielä.
 
Kaikki tulevan uudet ovat kyllä siellä
jossain näkymättömissä näkyväisen takana
- ei kaukana, mutta toisessa ulottumassa
ylemmässä väreilyssä, jonne ihminen ei nää
- ajallinen on niin vähäistä ja häviävää.

Mutta, ikuinen on ajaton
ja aine kaikkineen, edelleen, on katoamaton.

Vaan, mikä kaikki on ainetta, siinä kysymys
sillä, aineetonta ei ole olemassakaan.

Kaikella ain arvonsa ja rakenteensa on
ja suuri osa aineesta viel’ tuntematon.

Se kaikki on ainetta ihmiselle, min nähdä hän voi
tai mitata jollain vajavaisella laitteella.

Vajavaisella?
Niin, vaik' juuri nyt niin upealla.
Vaan, katso kuvaa uudelleen, kun ollaan uudella sadalla
- tai tuhannella.

Mitä silloin oli ymmärrys tää
mi tänään ihmistä hämmentää.

Oi, vähäinen on viisaus Viisauden rinnalla!
Vähäinen on tieto Tiedon rinnalla!

Tämä viisaus, kuva
avautuu vain kasvamalla.

Ja kysymys siis kuuluukin: Mihin katoaa aine
jota ei vielä aineeksi ees tunnisteta.

Ja millaista on aine universaalinen
-vaik’ "Universaalinen tietopankki", jossa kaikki on;
mennyt, oleva, tuleva.

- Tuo, on se unelma.

(Tästä on kasvamassa "Universaalinen tieopankki-teoria"
jonka vajavainen kuva on vast’ muodostumassa Kapteenin unelmassa. Mutta, sen aika tulee.)
 

Ja vaikka sanottaisiin: -”Ei sellaista olekaan,
kun ei pystytä todistamaan”
ei se kuitenkaan poista sitä, että se ON.

Tänään viel’ tutkimaton, todistamaton
mutta huomenna se jo on.

Mutta, tuo ”huominen” ei ole huominen
vaan siellä, ajattomassa, huominen, yksi päivä
on vaikka kuin tuhannen vuotta, sillä aikaa ei ole.

Aika on vain meillä
maan päällä elävillä ja eläneillä.

Ja kuka oikeasti voisi sanoa
että maailma on tällainen
jos näkee siitä vain pienen kynnen alusen.

Mutta ... sitä kohti, oi ihminen!

Sitä kohti Kapteeni miehistöineen
nyt lipuu merellä ihmetellen
maan, meren, kaikkeuden, suuruutta
unelmien ulottuvuutta.
 

)))
      -"Rohkeasti vain, Kapteeni hyvä.
Apujoukot ovat hyvät
ja laivasi miehistö, viel’ näkymätön ja esille tulematon,
on sun tukena.
               - Hyvää matkaa."

  #

 

 

14.05.2017

Ei vanhoilla, vaan uusilla

)))
      -"Siks’ merellä aavalla, hiljaisella
ei tiedoilla vanhoilla, vaan uusilla

sillä, miks’ kulkea vanhoissa jo löydetyissä, jos uuttakin tarjolla
   tuntematonta
      kokematonta
         viisautta ikiaikaista
joka viel’ laskematta
kuin alas tulematta avuksi ihmisen
ajan uuden merkityksen.

Sillä, vanhat on vain portaita
joita noustu on tänne
… ei ylemmä niillä

mut’ uusilla sanoilla
voimilla viel’ tuntemattomilla
voi nousta kohti uutta
sitä tulevaisuutta, mi edessä on
- viel’ tutkimaton.

Ja kuka tutkia vois voimia
tuntemattomia ulottumia
kun ne vain ovat

ja olleet aina
lähellä, vaikka kuin kaukana
ajatuksen takana
jota ihminen ei tunne, ei nää
- se ei ole ainetta häviävää
vaan, se ON.

Se on tila viel’ tuntematon
jossa on, kaikki.

Ihminen tietää sen jossain sisällään ja kaipaa sinne
menneille, tuleville
ja öisin, unessa, hän käy siellä
tutuilla kuin tuntemattomilla teillä
ja hän on osa sitä.

Mutta, miten sen tunnen, miten selitän, nään
kun aivo vajavainen
sen ajallisiin vain vääntää.

Eikä näillä ihmisen eväillä ole se mahdollista lain
selittää syvää kaipaustain
sillä se ei ole lihaa ja verta
vaan, kuin ”hengen” ulottumaa
ihmisen näkymättömän osan todellisuutta
jossa ei päde ajan lait.

- Sinä mukaasi salaisuuden matkallesi sait.

Ja siihen rajaan päätyy ihmisen ymmärrys
ajallisen lait ja aivon ulottuma
vaik’ ois kuinka osaava ja taitava.

Vaan, jos ei ole sen ulottuman tuntoa
on kaikki vain ajallisen pohdintoa
ja salaisuuden lukko ei aukea.

- Tämä onkin ihmiselle vaikea.
 

No, mitä hyötyä on siitä
ajatusten takaisesta näkymästä, ellei sitä tunne, nää
miten se helpottaa, rakentaa, elämää? kysyy jo ihminen
nyt vanki ajallisen.

Niinpä, kas siinä kysymys
ja matka kohti tuntematonta.

Ja mitä vois’ antaa ihmiselle, ettei hän sitä pilaisi
rahaksi, vallaksi, muuttaisi
toisia alistaisi
- vaik’ tappaisi sen voiman, tiedon, tähden.

Mutta kuitenkin…
tuolle matkalle nyt lähde, Kapteeni hyvä
ja ajallaan on tuo
näkymätön näkymä sulle näkyvä.

- Siinä, on elämäntehtävä."

  #

 
Ja Kapteeni katsoo seinällään olevaa kuvaa:
rannan kahta tyhjää tuolia ja hiekkaista rantaa
edessä avautuvaa maisemaa
iltaa taikka aamua


    

ja siinä … on häivähdys sitä kauneutta
joka sisäistä salaista koskettaa.

Siinä … on sitä salaista unelmaa.

  #

 

 

14.05.2017

Uusi ain uljaampaa

)))
       -"Hinkusi on suuri, Kapteeni, menneitten perään
illalla unille mennessä, ja kun aamulla heräät.

(Kirjoissa peuhaaminen)

Vaan, uusi ain uljaampaa ois
mikä sen upeampaa olla vois
kuin kulkea uusissa, viel’ tuntemattomissa suurissa
ja uusilla kulkemattomilla teillä
siellä on merkit meillä, miten kulkea ja minne
miten löytää salaisille.

Poimi ne, Kapteeni hyvä
poimi ne kuin valmiit marjat
poimi kuin varten sinua kasvatetut
uuden sadon unohdetut
jotka oottavat vain sinua
- jotka odottavat ... vain sinua."

  #

 

 

14.05.2017

Vaikea uskoa

)))
       -"Vaikea oppia ja uskoa
ett’ arvokkaampaa ois oppia uusia
kun vanhoissakin on talletettuna suuria
syntymähetkensä uusia.

Mutta, elämällä niissä vanhojen uusissa
vaik’ olisivatkin kuinka suuria
ovat ne kuitenkin jo tuttuja asioita
ja osin vanhentuneita
jopa yliajettuja uusien uusien tieltä.

Mut’ siltikään ei kannata
kaivella vanhoja uusia sieltä.

Vaan, niin vaikea on oppia ja uskoa
ett’ aina vain voi löytää, kuulla, uusia
joita ei vielä ole valmiiksi annettuna.

Ja se siis on arvokasta
uusien uusia ratkoa ja uskoa, ett’ se voi olla totta
vaik’ kukaan muu ei vielä näkisikään
tään uuden suuruutta.

Siis, vaikea uskoa
mutta pitää vain olla rohkea ja katsoa
ihmeellisiä tulevia."

  #

 

 

15.05.2017

Vapaus

)))
       -"Vapautta ...
ettei mikään vallitse
  hallitse
    vie ajatuksia, voimia
saa rauhassa toimia
  kuunnella tuulia
    kulkea tuulen mukana ja oppia
ilman vastuksia.

Ei vääntämistä
  kääntämistä
    selittämistä
      perustelemista uskomattomalle
vaan, vapaasti kuin leijua
ja ottaa vastaan tietoa, jota annetaan.

Vapaus valita
  vapaus katsoa
    vapaus kulkea, tuntea
häpeämättä, selittämättä
- pelkäämättä.

Vapaus olla ilmoittamatta
  ilmoittautumatta
    kadota jonnekin
      palata
ilman huonoa omaatuntoa.

Vapaus uskoa uskomattomaan
  tuntemattomaan
    tutkimattomaan uuteen.
Vapaus löytää.

Vapaus olla
  nukkua
    rauhassa herätä
ja katsoa uutta aamua.

Vapaus olla vapaa
ei pelätä vapautta.

Vapaus olla sidottuna
vapaus viipyä yhdessä
vapaus erota
vapaus palata
… tai olla palaamatta
vapaus uudelleen halata
ja taas uskoa, toivoa
- ja taas kadota.

Vapaus unohtaa.

Vapaus uskoa ja luottaa, toivoa
kääntyä jonkin suuremman puoleen.

Vapaus rauhoittua
  levätä
uusiin tarttua.

Vapaus kasvaa ja oppia
iloita ja surra
hammasta purra, kun harmittaa.

Vapaus olla rohkea
vapaus pelätä, parkua
vapaus olla arka
ruma
kaunis.

Vapaus olla lihava, laiha.
Vapaus vaivoihinsa kuolla.

Vapaus uskoa suuriin unelmiin
  vapaus uskoa uniin
    vapaus kuolla syviin uniin
ja elää viel’ jälkeen sen
valmistuneen tekemisen.

Vapaus olla ajattelematta;
  pidetäänkö minusta
    pidettiinkö
      uskottiinko mun unelmiin, uniin.

Vapaus … olla ihminen
  erilainen
    läheinen tai kaukainen
      tunnettu tai tuntematon.

Vapaus olla piilossa
tulla pois piilosta.

Vapaus olla suuri
tai pieni.

Vapaus rakentaa ympärilleen muuri
ja elää omaa elämäänsä.

Vapaus kuulua
ja olla kuulumatta.

Vapaus olla itse
  kaikkineen
    sanoineen
      ajatuksineen.

Vapaus uskoa
olla uskomatta
kyseenalaistaa.

Vapaus laistaa
tai tarttua.

Vapaus varttua, oppia uutta.
Vapaus rakentaa tulevaisuutta.

Vieläkö jäi vapaudesta jotain puuttumaan…

Vapaus olla tietämättä
  osaamatta, tuntematta
    vaikuttamatta.

Vapaus … olla vain.

Vapaus elää
… tai olla elämättä.
 

Sillä, vapaudesta lähtee kaikki
ja ilman sitä on sidottua
rajoitettua
suunnattua muusta kuin vapaudesta.

Tämä on kuin perusta kaikelle uudelle;
  löytämiselle
    vastaanottamiselle
      avoimelle mielelle
        yhteydelle sinne, miss’ kaikki jo valmiina on
ei mikään maailmassa ole tuntematon

ainoastaan esille tulematon, on se ehto
ett’ jotakin ei vielä ole
- ja aika
kaiken elollisen ja elon kuin taika
jonka kulkua, ratkaisua
ei oikeasti selvitä kukaan
- se vain on
kuin on tää kaikki muukin näkyvä

ja näkymätön … on se unelma
vaik’ lähellä, niin kuitenkin kaukana
ajan ja ajattomuuden takana

sillä, ei ajattomuuskaan ole ajaton
aikansa silläkin on
vaan, ei meille
näkyville ihmisille
mut’ näkymättömille se uusi aika viel’ käy
vaikkei se tänne näy.

Siksi, on viel’ suurempaa
kuin ajallinen ja ajaton
sillä ajallisen ja ajattoman takana on suunnaton suuruus

ja jos se on suunnaton
sillä ei ole suuntia
vaan, se on tässä
yhdessä hetkessä
kuin kaiken ytimessä
josta kaikki ON.

Tuon kuvaaminen viel’ mahdoton
vaikka, kuva siitä jo on
  ihmisille kuvaamaton
    kaavaton
      laskematon.

Miten kuvaat, lasket sen, joka ON.

Mahdoton kaavoille
  sanoille
    ajallisille kuville.

Vaan, vapaus siis
on kaiken tuon perusta
siitä voi alkaa laskea ja kuvata
ajan ja ajattomuuden suuruutta
ja sitä, joka ON."

  #

  

Siin’ Kapteeni istui hytissään
pienen ikkunansa äärellä
ja katseli, kuunteli, kaukaisuuteen…

Ja Runoilija, tuo kaiken kirjuri, nurkassaan rapisi
kaikkea kiivaasti muistiin kirjasi
vihkoihinsa kuin loppumattomiin.

  #

 

 

17.05.2017

Älä otteestasi hellitä

)))
    
-"Älä päästä maailmasta irti
älä otteestasi hellitä
sillä, kaikki on mitattavissa
  tutkittavissa
kaikki on ainetta
  eri värähtelytaajuutta

ja kaikella on vaikutusta maailmankaikkeuteen
ja ihmiseen, mi yks osanen sen on
ja ihminenkin on vielä tutkimaton
saati sitten maailma ja kaikkeus.

Vain silmin sitä kaikkea katselen
ja kuvittelen: ”Tää maailma kaikkineen on tällainen”
... etkä ole vielä edes nähnyt sitä
vain silmä, yks aivo vähäinen

ja kaava, vaik kuinka mahtava
on kuvaukseksi kovin kapea
… vaikka jo niillä
jaetaan ihmisille palkintoja.

Ei saisi masentaa
mut' mahdoton viel’ laskea
tuntematonta tuntea, kuvata
viel salaista, näkymätöntä ulottuvuutta
johon ihminen ei voi katsoa
saati uskoa
ees toivoa, että se olisi
ett’ kaikki ratkeaisi voimin, tiedoin, ihmisen
niin vähäisen.

Mut' puuhaa pitää ihmisellä olla;
kulkea kohti suurempaa, suuruutta
kaukaista tavoitetta
vaikkei edes tiedä, mikä se oikein on
- maailma on tutkimaton.

Mutta, kaikkea voi mitata
jos on vain suureita, arvoja
joilla kuvata, laskea.

Aina saa suuntia
muttei totuuksia, mikä ajassa on mahdotonta
mut' ajan takaisessa mittauksessa
  tilassa
    intuition ”olossa”
on mahdollista katsella
suuruuksien suuntia.

Ongelmana vain, ei kukaan usko sua - vielä
vaik kaikki vastaukset ovatkin siellä
viel tuntemattomien tiellä
ja ratkeavat aikanaan
mut' ovat vielä kaukana

vaik' kuitenkin juuri tässä
kuin samassa tilassa näkymättömissä
- ja se ON
eikä poistu se olemasta
vaik ihminen ois uskomaton.

Mut' jo ihminen itse
on aivan uskomaton suuruus.

Millainen onkaan se
mi jää taustalle, mistä kaikki kumpuaa
mikä on sitä suurta unelmaa.

Eikä tarvitse Taikurin itsensä ymmärtää
eikä selittää
se riittää, kun suunnan muistiin piirtää
ja näyttää, ett’ muutakin on kuin silmän näkö
aivon ajatus, vaik' kuinka komea
.... ihminen on niin ylpeä, ja kopea.

Esimerkiksi, musta aukko
- turha tutkia
se on vain aineen toista muotoa
jonka painoa voi ihminen laskea
… mutta, ei se tästä näkyväisestä viel poikkea.

Mutta, astu rajan taa
miss’ uusi aika avartaa
tilat, mitat, kuvat
värit, äänet, toisenlaiset
ne… ovat vielä ne salaiset, kaukaiset

- vaik kuitenkin, oi, niin läheiset!"

  #

 

 

16.05.2017

(Kapteeni poikkesi satamassa
vanhoja kavereita tapaamassa
yhteisessä saunassa muistelemassa
menneitä yhteisiä hauskoja aikoja
... ja lausui heille näin)
 

Kuusi vuotta

Kuusi vuotta, ma luulen
- oisko noin
kun joku outo, suurempi
asettui matkalleni kuin poikkiteloin.

Kipua antoi
paikkoja särki
jumpan niin ihanan esti
… repi kuin irti
vähin erin kuin maasta kitki
- Hesastakin pois
uusi paikka runoilijalle parempi ois
ja tehtävä suurempi siellä.

Täällä etelässä kun moni asia
kasvun, kehityksen, tiellä.

Ja tuli lähtö;
ensin jäitte Te
mun vuosien ihanat menot
ja kuviot kiharat
sitten jäi työt, kaupunkikoti

- tuli sijaan niin ihana
kaunis, sopiva, uusi koti;
tilaa ja valoa
maaseudun rauhaa ja aurinkoa
- ja vapautta.

Jäi jäljelle pientä kaipausta
muutamia siteitä
kait ikuisesti pysyviä.
 

… Niin, kipuja
ja kuntoutusta mun edessäni oli.

Olin kait joskus anonut:
-Anna viisautta, anna ymmärrystä.

Nyt vuosien jälkeen ymmärrän: Minä sain, ja edelleen, vaan, en ilmaiseksi
vaan, juuri kipujen kautta
en yhtäkään kait tyhjän tautta
… ja niistä sanoja, runoja, tarinoita.
 

Ja kehon kuntoutusta
elintapa- ja syntymävikojen korjausta;
  ett’ terveemmäksi mies
    ett’ kestäisi taas kipuja kantaa
      ett’ jaksaisi sanojensa taakkaa
ett’ eläisi pitkään ja löytäisi
ain uusia maita ja meriä
ulottumia viel’ tuntemattomia.

Nyt siellä … omassa rauhassaan
Toijalan tornissaan
Taikurin taivaassaan
jossa on, juuri nytkin kun tätä kirjoitan
ihana auringon valo melkein joka ikkunasta.

Kaiken keskellä…
Oi, elämä on kuitenkin niin kaunista
vaikka, mitä enemmän on kipuja
sen enemmän on salaisuuksien sanoja.

- Pitää vain oppia … olemaan.


Niin että, lopuksi
kuin opetukseksi: Kipu kuljettaa.

Keho puhuu kipujen kautta
sillä kun ei ole suuta, eikä sanoja
pitää vain oppia kuulemaan.

Se haluaa ehkä näyttää
ohjata johonkin uuteen
tietä vaik' uuteen tulevaisuuteen.

Mutta, kivut … ovat kehon sanoja
niitä kannattaa opetella kuulemaan
- ja totella.

  #

 

 

17.05.2017

Kapteenin ruuvi

)))
     
-"Aina kun pitää jatkaa
(siis, matkaa ja kirjoituksia)
ja etsiä uusia
on selässä kuin paikka
jossa kiristetään ruuvia
ett’ tihkuis intoa, tietoa
etsiä uusia totuuksia - suuntia.

Ja kun levon hetki taas on
- vapaus kuin kohtalon
ruuvi aukaistaan
mies laukaistaan maailmaan huilaamaan
           ja ajallisissa nauttimaan

... kunnes taas …
on aika matkaa jatkaa.

Niin ... on vain opittava … olemaan.

  #

 

 
28.05.2017

(Kapteeni sairaana
laivansa kannella, auringossa
hikosi ja kuunteli …)

Kapteenin sammutus

Ja tästä
noista edellisistä sanoista Kapteeni irti repäistiin
kuin uneen vaivutettiin
- ajallisella tavalla maailmasta irrotettiin
(pahalla flunssalla)
kaikki mennyt, oleva, ympäriltä kadotettiin
olo tyhjennettiin
aivot sammutettiin
ja halut vaimennettiin;

  älä tee
    älä tutki
      älä etsi uusia
        älä usko

vaikene! keho ajallinen
vaimene menostasi, tiestäsi
anna kaiken vain olla
- mikään ei katoa.
 

)))
     
-"Sillä, katsohan Kapteeni
ei pyrkimällä
… ei kuitenkaan pyrkimällä
ei vaatimalla
ei pyytämällä

vaan, olemalla, odottamalla
olla vain valmiina ja kuunnella
- olla valmiina, kun taas annetaan uutta
jolla on merkitystä
jolla rakennetaan tulevaisuutta.

(Tuota kuin yhtenään hoetaan; tulevaisuutta.)

Mitä muuta ihmisellä edessään on kuin tulevaisuutta
oli se sitten eloa, tai sen lopullisuutta
mut’ ei se estä tulevaisuutta
sillä, sitä aina on
muoto kädessä kohtalon.

Eikä sitä surra tarvitse
toteuttaa sitä elossa tai jälkeen sen
saman se tuo tuloksen;
eteenpäin vie kokonaisuutta
tarkoitusta ihmisen
ja kaiken kaikkeuden.

Jos sanat ei riitä kaikkea kuvaamaan
ei se kuitenkaan poista sitä
ett’ ihmistä viel’ suurempaa on unelmaa
- ei yksin ihmisen
vaan, suuren kaikkeuden
ja yks’ pieni osa on ihmisen
nyt näkyväisen.

Mut’ suurempi aina on suuruuden
kuin se pieni kuva ihmisen
mi totuuksia ratkoen
omaa aikaansa vain rakentaen
hetken loistaen, sit sammuen
ja omassa pienuudessaan luullen
suuria kuvia rakentaen
laskien, uskoen

vaik’ oikeasti …
voi, pientä on kaikessa ihmisen pyrkimys ja päämäärä
löydöt, kuvat
ja kaikkeuden kaavat
vaik’ oisivat suuria ajassa ihmisen
ja ajallisen kehityksen.

Mut’ rinnalla suuren kaikkeuden
ne toteuttavat vain pienen palasen
omansa osasen, jonka arvo kyllä on suuri
mut’ voi!
rinnalla kaikkeuden siltikin niin vähäisen.

Vaan, masentua ei kannata ihmisen
eessä oman osansa pienuuden
sillä, paikkansa kaikella auringon alla
jokaisella sanalla, teolla, ajatuksella
sillä rakentaahan se tavallansa
yhteistä unelmaansa

sen suuremman unelman kokonaisuutta
jossa mikään ei ole turhuutta
vaan, kaikki on tarpeellista
- olkoon sitten suurta, tai pientä
kaikki on merkityksellistä.

Joten, levollisuutta…
mikään ei katoa, Kapteeni hyvä
pienikin teko voi olla suurta
ja suureltakin näyttävä voi olla pientä.

Eikä ihminen voi arvostella ihmistä
ei ole hällä siihen ymmärrystä
kun ei tunne, näe, kokonaisuutta
ja tekojen tarkoitusta.

Eikä hän näe suuruuden suuruutta
ihmiselle tutkimatonta
kaikkeuden salaisuutta.”
 

-Tään takiako minä sairastin
pari viikkoa makasin ja hikosin
kaiken hetkiseksi unohdin
… että, kuin tilaa annoin
tuon sanoman esille tulla.

Jo keveni oloni mulla!

-”Saitko muistiin, Runoilija,
ehditkö kaiken talteen piirtää?”
kysyy Kapteeni huolissaan
ja katseensa kääntää Runoilijan rapisevaan nurkkaan.

-”Sain sain”, hän reippaasti vastaa vain, -vaik’ kiirettä kyllä piti.
Tään vihonkin loppuminen on jo ihan liki.”


 
#

 
 

29.05.2017

Avainta hakemassa

)))
     
-"Vaik’ näyttäisi tää miltä
ajallisilta silmiltä
ei se totta ole, ett’ vaiva ois todellinen
ainoastaan ajallinen, hetken kestävä
kuin sisäistä pestävä

sillä, se on tehtävä täss’ hetkessä
kun avataan sitä luvattua uutta porttia, ovea
jost’ on ollut jo puhetta
… ei vain ole ollut puhetta tavasta
jolla ovea avata.

Se on tällaista täällä ajassa
sen tulee aina kuin tuntua, sattua
kun avataan ulottumia.

Ei sinne vain kuin suin päin huitaista
ja sitten ois kaikki valmista. Ei.

Vaan, vaivan kautta
kehon vaivan, ja mielen
jotta saa ajallinen uuden kielen

ja synnytys sattuu aina
kun jotain uutta on tulossa
ja kun poistuu käytöstä jo kulunutta
aikansa palvellutta.

Siis, nyt tässä
uuden edessä
portin, oven äärellä
ja se jo edessäsi avoinna on
kuin taas kerran, kädestä kohtalon
siis, ajan oikean, osuvan
uuteen uutta varustavan

ja, jos se sattuu
kehoa muokkaa ja muovaa
se on keholle nyt oikeata ravintoa, ruokaa
joka kantaa tulevaan
taas kohti unelmaan.

Ei perille tietenkään, vaan sitä kohti
kuka nyt ajassa mihinkään perille ehti
mutta, kohti
suuntaa antaen, näyttäen
tuleville polvillen
sillä, miten tulevat vois suuntia tietää
ellei niitä ensin voi joku eteen piirtää.

Kuin kartta on oltava tuleville
uusille unelmille
ja kukin tavallansa
jatkaa taivaltansa
ja löytää matkansa suunnan ja määrän.

Sillä, jos omin päin…
hän löytää vain tien väärän.

Älä siis huolestu vaivan sylissä
kävit vain kuin kaukaisissa kylissä avainta hakemassa
nyt ovea avaamassa
ja saamassa
luvattua varustusta.

Ei mikään katoa
jos vaik’ viikko menis’ vaivassa maatessa.

Sillä, mikä on viikko maailmassa
ihmiselossa, taivaassa
yks hetki vain, mi muuttaa voi kaiken
ulottuman uuden
kautta kehon vaivan.

Sillä, ei tarkoituksetonta vaivaa ole maailmassa
  ei kipua ilman syytä
    ei vaivaa ilman seurausta
      ei sairautta ilman tulosta.

Nyt … on kaikki taas valmista.

Parane ja toivu.
Aloita taas kerran kuin alusta
ja ole huoletonna, ei maailma katoa
... et sinäkään vielä
vaikkei kukaan tulevia päiviään oikeasti tiedä
arvailla vain, ja toivoa
parasta tulosta."

  #

 

 

29.05.2017

Ett’ murtuisi muuri

)))
     
-"Siis, heikoksi
ett’ murtuisi muuri ajallisen
ett’ avautuisi ovi ihmisen
sisälle tulla tiedon uuden
voiman, ulottuvuuden

sillä, miten sinne
jos portit on kiinni ja muuri vahva
luulee pian, ett’ minä itse … olin taitava.

Mutta, näin on kuin salakavala
tää uuden voiman tartunta
kun ihminen on ihan rankana
vailla omia voimia.

Silloin on mahdollista uusia avata
ja lahjoja antaa
kun omin voimin ei jaksa enää mitään kantaa.

Näin on syy, seuraus
rakennus
kaiken kuin salainen tarkoitus
ihmisen salainen varustus
joka kuitenkin … on vastaus."

  #

 

 

30.05.2017
(tautia jo toista viikkoa)

Synnytyskipua

-Onko vielä ”kiusan” kuin viimeiset sanat? Miksi!
Vaik’ juuri heti muistinkin, että siksi.

)))
     -”Juuri siksi, etkö muista
mitä oletkaan anonut;
  suuria
    uusia näköaloja
      tarkoituksia
        jotain kohti kulkuja…

ja jos ne nyt ovat tässä
sylissäsi synnytyskipuineen
niin, onko siinä nyt jotain uutta
jotain outoa
jos palvelija saa vastauksia
ja varustusta tahtonsa mukaan.

Ei tätä ymmärrä, usko kukaan
mut’ ei se poista sitä
ett’ matkallasi on nyt tullut uutta mukaan;
  näköä
    tuntoa
      voimaa
tietoa, taitoa
viisautta aitoa.

Ei usko kukaan
mut’ sinä itse tiedät sen
ja näet, tunnet varustuksen.

”Heikoissa väkevä” on kaukainen lupaus.
Etkö nyt ole ollut heikko
kuin täysin sammutettu, ja kaikesta pois
ei heikon voima ole keneltäkään pois.

Ja väkevyys on näkymässä
ulottumassa uudessa, ei näkyvässä
vaik’ tihkuaakin se aikaan ajalliseen
ihmiseen arkiseen.

Surra ei kannata, huolissaan olla
kipu on synnytyksen kohdalla. 
(kurkku)

Siit’ putkahti, mist’ vaikersi
- mist’ ennenkin uutta avasi
ne muista - ja tutki
mist’ energia, voima, kulkevi
mist’ uutta miestä rakensi.

Nyt kurkun aukaisi
sen voiman vapautti.

Ja alkaa uusi.

  #

 

 

01.06.2017

Salaisuuksien tarina

Salaisuuksien tarina
jossa sanat
ovat salaisuuksien ovia
ja akkunoita

joista avautuu
  teitä
    puroja
      polkuja
uusia ulottumia
juuria ja tulevia

ihmisen unelmia
ja elon tarkoituksia.

  #

 

 

03.06.2017

Kipu kiukkuinen

Kipu kiukkuinen ei hellitä
öisin kurkku kipeä
onko lie ajallinen, maallinen vaiva vain
vaiko jotain enemmän…
Miks tällaisen vaivan nyt matkaani sain.

Jotain uutta, sen jo kuvasin
uskoin tään mulle avaavan
- nyt horjuen epäilen
vaik’ jossain syvällä sisälläni silti luottaen.

Mut’ yötä valvoessa
helpotuksia etsien
- vihdoin nukuin, kaikesta vapautuen.

Ja aamulla oli ikkunalla
kaks’ avautunutta kukkaa kaunista.

    

Onko niillä lie jotain kosketusta mun vaivani tilaan
valkoisten kukkien myötä
jotain uuttako itselleni avaan.

Nähtäväksi jää;
puhuuko luonto mun luontoni kanssa
ovatko yhteydessä
ovatko sanoja, lupauksia
ett’ kukkain kauniitten myötä
kun minä kivussani valvoen yötä
tapahtuikin sisälläni jotain arvokasta työtä.

Avautuiko akkuna
natisiko auki portti?

Ja ikkunoista eteeni
kaunis kesäinen aamu koitti.

Elämä taas voitti!

  #

 

 

06.06.2017

Ei pakottamalla

Näköjään…

Ei pakottamalla
ei käskemällä, komentamalla
vapauduta vaivasta tarkoittavasta
  tehtävään varustavasta
    rakentavasta

Ei parannusta ennen aikaa
sillä, valmistaminen uusiin on kuin taikaa
… jonka toteutumista ei kukaan nää
tuskin kukaan ees ymmärtää.

Mutta, ajan täyttyessä
tarkoituksen täyttyessä
voi vaiva poistua
keho parantua
mieli irrottautua ikeen alta
… avautuu taas silmät, korvat
suljetulta maailmalta
… ja puhkeaa kesä
joka jo sumussa puhjeta ehti
… puhkeaa tulos
vaivan tarkoitus
sen piinaavan raskas tulos.

Sairaus, vaiva, lähti nyt kehosta ulos
… ei pakottamalla
ei käskemällä, komentamalla
vaan, omalla ajallansa vasta
kun työ oli valmista.

Sisäisen kasvatusta kohti tulosta
jolla taas vaikutusta tulevien päiviin ja tehtäviin
uusiin suuntiin ja niiden unelmiin.

Nyt lepää viel’ hetki ja vahvistu
parane ja toivu
vahvistuu uusi tehtävä ja toivo
- sen edessä nyt seiso.

  #

 

 

07.06.2017

Pitäisi oppia kuulemaan

Ei kaikkea voi parantaa
- ei ole tarkoituskaan
pitäisi oppia kuulemaan
vaivan sanomaa.

Keho puhuu
elämä puhuu kehon kautta
  ohjaa, opettaa
    haluaa varottaa, kasvattaa
pitää oppia vain kuulemaan
opastavaa, ohjaavaa sanomaa.

Ja kaikella aikansa
  vaivalla
  opetuksella
keskeytyksellä, pysäytyksellä
rakkaudella sinua kohtaan.

Pitää vain antaa kehon puhua
elon kuljettaa
niiden opettaa kulkijaa
eikä vain suin päin vaivaa poistaa, parantaa
- hyvällä teolla tehdä kuin suurta hallaa
jos toisen vaivasta liian pian vapahtaa.

On sellainen aika nyt vallalla
ett’ kaikilla, joilla on vaivansa
pitäisi heti olla vaivasta vapauttajansa

ja tausta, syy, jää selvittämättä
ihminen parantumatta
vaik’ vapautuikin vaivastansa

ja ohjaus, varoitus, jää kuulematta
varjelus varjelematta
kuin vaivast’ vapauttamalla toinen jatkoi matkojansa
joist’ tarkoitus oli varjella
jotain muuta tarjota.

Ihminen on jumala
ei tahdo kuunnella kehon, elon tarkoituksia
kaikelle ain heti parannuksia, hoitoja.

Siksi pitäisi osata malttaa
tutkia, kuunnella
uskoa
ett’ vaivan ain takana
on jokin sanoma kasvattava
- ja sit sitä totella.

Sillä, suurempi apu on, ei parantaa
vaan, todellisesta vaivasta vapahtaa
jonka seurauksena vasta
on ihmiselle jotain kaunista;
  elon tapojen muutosta
    hyvää, syvää opetusta
      tietoa ja taitoa
        elon aitoa tahtoa ja tarkoitusta
joka voisi tuoda todellista vapautta
ja vaivan parannusta;
enemmän kuin vain vaivasta
vaan, myös sisäisen syvän kaipauksesta
ja ajallisen menon rasituksesta.

Se, on todellista parantamista
  syihin vaikuttamista
    elon tahdon, suunnan paljastusta
      silmäin avaamista
        tapojen korjausta
          tarkoituksen avaamista
… elo levollista.

  #

 

 

07.06.2017

Aivan kuin toisin

Aivan kuin jo ois toisin;
  ei ihmistä saa parantaa
    ei elon oppia kesken lopettaa
      ei ohjata oikealle tielle, sillä
väärä ratkaisu vie opetuksille.

Aivan kuin ei saisi kajota toisen vaellukselle
jolla salattuja tarkoituksia.

Ja, jos jollakin vapautus vaivasta sallitaan
samoin siitä on tutkittava
mitä sillä halutaan opettaa
uutta näyttää, kasvattaa.

Siis, jos tarkoituksetonta
          ei ole sairaus, vaiva
ei myöskään apu, mi annettu on
vaik’ kädestä kohtalon
sisältäen suunnan uuden.

Kuka tutkia vois elämän tien
  terveyden
    tai vahingon, mi vaivaan vie;
kumpi opettaa, kasvattaa enemmän
kuka tuntisi toisen elämän tehtävän.

Mut’ vaivaan vain ei saisi jäädä;
   mikä ois sen tehtävä
   mikä elon päämäärä.

Vaiva vain on jonkin keskeytys
tai jonkin uuden opetus
tahto, suunnan muutos
kutsu johonkin toiseen
rakkautta siihen suureen, min tähden olet täällä
maan päällä.

Tuoko juuri vaiva esille sen
elosi tarkoituksen?

  #

 

 

08.06.2017

Ei maailmaa voi pelastaa

Ei maailmaa voi pelastaa.

Kullakin virkansa auringon alla
- hyvänsä ja pahansa.

Kukin toteuttaa suunnitelmaa
ja elonsa tahtoa.

  -

Maailman pelastaminen ei ole mahdollista
oman itsensäkin lähes mahdotonta
puhdas ravinto pian toivotonta
ja terve elämä jo harvinaista.

Vaarallinen maailma
kehon vain sopeuduttava
opittava olemaan ja elämään kaiken keskellä
vaik uusia vaivoja koko ajan tarjolla
ja ihmisen taakkana.

On vain totuttava
ja opittava varomaan vaaroja
vaik sekin lähes mahdotonta;
  oppia
  nähdä
  uskoa
mitä kaikkea täynnä on maailma
vaarallisia aineita.

Kuolo ennenaikaista
ja vaivat matkassa.

Mut’ aina elossa vaivansa
kasvunsa kuolonsa
ei tänne kukaan ylitse aikansa
suoritettava vaihtonsa.

Kuin turha on ihmisen taistonsa
ja kullakin vain matkansa
sit palattava mist’ tullutkin hän
eli omansa elämän.

Kiivailla puolesta elämän
  hyvän, tai pahan
    rahan, tai vallan
      tieteen, taiteen
        tiedon, taidon
elää oman elämänsä aidon
ja lähteä jälkiä jättäen
muuten kadoten
pian unohtuen.

Mutta,
se oli vain tämä näkyväinen osa
jatkuu viel salainen ulottuma.

  #

 

 

18.06.2017

Kapteeni katosi

Kapteeni katosi pois henkensä maailmasta
palasi ajallisiin katsomaan, kuulemaan
huokaamaan henkensä paineista
kuin vapautumaan tavoitteista
  tahdoista olla jotain
    kasvaa joksikin
      saavuttaa jotakin…

Ei kestä keho kahta maailmaa, ulottumaa
kulkea kuin ees taas ulottumien maita
elää lähellä, ja kaukaisilla.

Vaatii voimia tutkia suuria
   löytää uusia
   hylätä vanhoja jo kulutettuja
   uskoa, ett’ uudet on totta
   uskoa, ett’ vanhat on vääryyttä, vajautta.

Tulee vain hetki huokaista
… ei kadota, vaan vahvistua

sillä, mikä on yks pieni ihminen
suuren maailman alla
vaik’ oiskin hällä voimia kuunnella
katsella, kosketella
tuntea energioita, mittoja, määriä.

Vaik’ eivät olekaan ne vääriä
ne vaativat voimia esille tulla
totuudella on ain raivattava vanhoja muureja
puhkottava ”kuplia”, uskomuksia.

Uskallettava sanoa, ja uskoa sanottua
kestettävä katseita, epäileviä ajatuksia
jotka kaikki ovat energioita vähentäviä;
   totuus syö, vaik’ tuokin uutta
   sanoa, vaatii voimia
   uskoa, joskus raskasta
ja vastustus, epäusko, epäilevä ajatus
kuin salainen energian kulutus.

Siksi on tarpeen voiman palautus
hetken lepo, vapautus
kaikesta irti, kuin kadotus
unohdus … että täytyisi jotain.

Vaan, ei katoa minnekään mi kuljettu on
mi kirjattu, jaettu
hiljaisuudessa kuultu, opittu.

Kaikki ne ON.

Ja avautuu taas uusi
ovi kohtalon.

  #

 

 

14.07.2017

Kapteeni maissa

Kapteeni kiersi maita, maisia maailmoita
laahusti rantoja, kaupunkien katuja
kauppoja tutki
kaiken kuin hetkeksi unohti
vain ajallisiin putosi
… kehonsa nautti, vaik sitä rasitti.

Vieraankin tapasi
voimansa kadotti
vaivat hetkeksi palautti energian laskun myötä
- ystävänkin tapaaminen kuin työtä.

Nyt katselee hän tuleviin
uusiin … unelmiin.

  #

 

 

18.07.2017

Ylemmäs, onkin lähelle

Ylemmäs
irti maasta ja ajallisista
kaukaisista ulottumista
takaisin kuin lähelle
- ihan vierelle

sillä, kas tässä
lähellä elämässä
on voima ja apu auttavainen
koskettavainen.

Ei niin että, vain kuin kehoa tutkien
vaan, ymmärrystä ylempien
siel’ - on apu kaikkeen
   ajalliseen
   ja ajallisen takaiseen.

Sillä, mitä se auttaa ihmistä
jos vain rakentaa hän hetkellistä
ymmärtämättä ylemmistä voimista
   tulevien suuruuksista
   ja elon tarkoituksista.

Niissä, on se voima ja apu
se ilo kestävämpi kuin ajallisten tekojen
vaik kuinka hienojen rakennelmien.

Siis, katso nyt lähelle
   vierelle
      syvälle
         kuin ihmeelle …

  #

 

 

26.07.2017

Huokailuja

Ja niin kiertelee, katselee Kapteeni nyt ajallisen kesää
yksinänsä, mietteissänsä
ilman laivaansa, Förstiänsä
runoilijaansa
ilman koko miehistöänsä
- vain hetkestä nauttien, ja kesästä
muista maista, vesistä ... merestäkin
ja ajallisista töistä - tehtävähän nekin on -
kuin jossain kaukana omasta satamasta
laivasta, mi kirkkaana loistavi siellä.

  Ja Försti ruoriinsa nojaten
odottaen ja huokaillen:
-”Tulis jo!
Mitä se tuol maissa viel kuhnailee… Meri kutsuu! Kuuletsä!”

Ei kuule Kapteeni Förstinsä huokailuja
sen verran on kaukana satamasta hän
- tavoitti hetkeksi ajallisen elämän.

Tää vaihe on hetkellinen, hän tietää sen
jotain uutta odottaa takana hiljaisuuden.
Vaan, mitä, ei ajatustakaan, hän miettii huokaillen.

Mutta kesä on kaunis vaik vaihteleva;
viileätä, lämmintä, vettä, kaikkea vuorotellen.

Levoksi varmaan tarkoitettu, hän arvelee
ja muistelee, miten voimansa väheni ennen kesää.
Ehkä tulee jotain uutta mi voimia tarvitsee, hän tuumailee,
näin on ollut ennenkin. Ei mitään uutta.

Vaan, kun hetki on yllänsä
se aina kuin tuntematonta.

Jokaisella hiljaisuudella on aina suunnitelmansa.
- Näin on ollut aina…

  #

 

02.08.2017

Pohdiskelua

Kapteeni hetkeksi istahti maiselle lepotuolillensa, ja miettii:
-”Outoa. Ei sanoja, ei suuria ajatuksia
vain ajallista, kuin kaiken aikaisemman unohdusta.
Hmmmm … lepoa.

Tai, jos vaik loppui tää kiivailu, hän aprikoi,
taistelu, arvostelu
tutkiminen ja ajallisen huokailu.

Tai sitten, jos onkin vain latausta uutta varten
jotain uutta … suuntaa
tai vaik ihan tuntematonta.

Ei mitään ajatusta, tietoa … vielä ...

  #
 
 

 

03.09.2017

Meri kutsuu taas

)))
       -”Kesä on mennyt, Kapteeni. Eikö taas ois aika palata, matkaan tarttua ja jatkaa tätä ajallista unelmaa.

On ollut hiljaista. Olet saanut nauttia tätä ajallista, joka kuitenkin on kaunista, vaik hetkin raskasta.

Lepo oli tärkeä.”
 

Äänikin on ollut kuin vaiti, vaik kuitenkin koko ajan ollut seurana ja ohjannut omalla hiljaisella tavallaan. Ei Kapteenia ja ajallista matkaa saa unohtaa.

-”Mutta nyt, on aika taas matkalle palata, jatkaa siitä mihin jäimme, ennen kuin maihin kävimme.”

-”Mitä se siel oikee touhuu, tuol satamas”, huokailee Försti ja katselee laivansa kannelta, ruorinsa takaa kohti rantaa, missä näkee Kapteenin vain istuvan penkillä ja kuin jotain odottavan.

-Tulejj-JO sieltä!”, hän huutaa, ”meri kutsuu! Me, tai siis ainakaam-mä, ei jakseta enää oottaa”, ja samalla huiskuttaa pienellä kädellään, jotta Kapteeni näkisi ja heräisi huomaamaan… Ootsä unohtannu meidät iha kokonaa, HA?!”

Ei Kapteeni kuule, kaukana kun on. Näkee kuitenkin jonkin liikkuvan laivansa kannella. -Taitaa olla Försti, mikähän sillä? hän ihmettelee, ja jatkaa kuuntelua, kun tuo salainen ääni hänelle juttelee.

-Siellä ne ovat, kaikki laivasi apulaiset. Lepo heillekin hyväksi oli, eikä mikään ole kadonnut… ennemminkin päinvastoin, vahvistuneet ovat kukin paikallaan. Eivät toimettomina ole olleet, Förstisi ainoastaan, tuo aina niin malttamaton matkalainen, urhea ja auttavainen.

Niin, ja vielä, Kapteeni. Ennen kuin laivallesi palajat, sinun on huomattava eräs asia. Se ääni, joka sinulle on jo tuttu, on seurastasi poistunut. Osansa hoitanut ja matkasi valvonut tänne satamaan asti. Hän jää nyt tänne, uusille tehtäville. Tänne päättyi nyt yhteisenne.
Uuden ”
äänen” nyt seuraksesi saat, hänen kanssaan tulevat kasvut jaat. Hän tuntee sen tulevan tien, minne minä sinua nyt vien.”

Kapteeni kuuntelee kummissaan, kuka on tuo minä. Kuka oli se joka seurasta poistui.
Ja kuka onkaan nyt
hän, jonka kuuli seuraansa liittyvän.

)))
      -”Meitä ääniä on paljon, kukin omaa omansa tehtävän.
Kasvunsa, koulunsa itse kullakin, matkansa maailman merillä.

Ei yksi kaikkea hallitse, täällä on sellainen rakenne. Onhan heitä rinnallasi ollut jo useitakin ain kasvusi mukaan. Rakennettu yhdessä tulevaisuutta.

Nimiä heille on turha antaa. Eivät he ole ihmisiä, vaikka eivät olekaan vailla nimeä. Mutta, se ei ole nyt tärkeä, vaan se tehtävä, joka heillä aina on rinnalla, valvoa ja ohjata tulevia.

)))
      -”Ja nyt, Kapteeni”
, kuuluin se uusi ääni. Oisko lie hieman lempeämpi. -Nousehan purrellesi, ota laivasi komento ja näytä suunta. Matkaatte nyt kohti uutta.”

 

-”No tulithasä vihdon sielt!, huokaa Försti jo silmin nähden kyllästyneenä odottamaan. ”Moon-ootettu sua koko porukka. Lähetääksme ny? Lähetäähä?”

-”Lähdetään lähdetään”, Kapteeni rauhoittaa malttamatonta. ”Hoidahan Försti tää laiva nyt irti ja käännä keula merille, uusille ulottumille.”

-No jess, jjjJESS!! NARUT IRKI SIELLÄ! Me lähetäänn-ny! … Vihdonki.”

On se niin ihanan innokas, tuo Försti, Kapteeni itsekseen ajattelee. Mitähän tästä matkasta tulisi, ellei sitä olisi.

-”Eimm-mitää! mä kuulin ton. Tästä ei tulis yhtääm-mitää ilman mua”, huokaa Försti topakkana.

Mitä ihmettä, miten se voi kuulla, ihmettelee Kapteeni. Enhän minä ees sanonut mitään. Ehkä sekin on jotain oppinut näillä yhteisillä reissuilla.

-”Niin, oonki. Mä tunnen sut … kippari muka”, Försti mutisee  itsekseen.

Apua, eihän tässä voi enää ees ajatella itsekseen, ihmettelee Kapteeni Förstinsä kasvaneita kykyjä.

-”Juu juu, oossävaa kippari, mutta mä tätä purkkia kuiteski ohjaan”, toteaa Försti hiljaksiin, ja innoissaan puuhailee ruorinsa kanssa. "Vihdonkit-taas liikkeelle!"

  #