16.04.2016

Kapteeni asettui hyttiinsä

Noniin,
hyttiini asetuin
oman pöydän äärelle
kirjaamaan hetkeä
… sillä, aikaa en tiedä

se maissa uusissa katosi
lakkasi pauhu kuulumasta
hiljeni höpöttävät ihmiset
lakkasivat laulut
elokuvat elämää kuvaavat

ja tuli ylleni vain tämä hiljaisuus
tämä rauhoittava merten pauhu
sen hiljainen liplatus
joskus aamuin, illoin kuin mystinen
                                              rasvatyyni meren pinta.

Mikähän mahtaa olla
tään viimeisen seilini hinta?
  

Palasin laivalle
tuo Försti ei maihin arvannut
sanoi vain, ett' jonkun on laivaa vahdittava.
Oikeinhan se, aattelin
vaik silmäkulmansa hieman pelokasta vilkettä ihmettelin.
 

Outo oli maa
meri kaunis
mainingit rantaan vaahtoja toi
ja rannan viileänraikas hiekka varpaiden alla
… kuin ihanan hienoa kultaa se ollut ois.

    

Ihmisiä monenlaisia
vieraskielisiä, ruskeita
enimmäkseen aikuisia, ja vanhempia
lapsia, nuoria, harvassa
… kaikki rauhallisia.

Niin no, ainahan joku jossain
jonka tunnelma mennyt yli.
Puuttuiko lie lämmin, hellä syli.
 

Maa värähteli uusia väreitä
meri voimaansa antoi
vesi suolainen hoiteli pintaa
ja aurinko, ilman lämpö
ei kysellyt palvelunsa hintaa.

Eikä siellä suuremmin nälkä
lämmöstä hetkin jano vain
auringon lämmössä
ihanan iltapäiväunen sain.
 

Elämää tutkin ja ihailin
päiviä, öitä, haistelin
luontoa, merta, kuuntelin
… kaiken ajallisen unohdin.
 

Uudesta maasta uusia opin
sit' laivalle palasin.

Purjeet nostimme ja takas merille
kiitokset tuolle förstille
joka taitavin ottein ohjasi rannasta pois

-No kaimmänyt-tän homman osaan! Höh.

… aivan kuin hän jotain huokaissut ois.
 

(Sssh... Vaan, en nyt kyllä paljasta sille
ett' ruori ei ole kytketty ohjauksille.
Laivalla kartta jo valmiina on
matkan teko kuin huomaamaton.

Suuntansa etsii se tuulen mukaan
ja tuulien suunnista ei tiedä kukaan
… ellei sitten hän
ken keksi tään oudon tehtävän
tään seilin mun viimeisen
oudoissa ulottumissa liikkuen.)

  #
 
 

Nyt siis laivalla
ja ... kun on tätä aikaa
mietin laitteiden väreitä ja yhteyksiä, kuin taikaa
miten vaikuttavat ne herkkään ihmiseen
soluihin ja terveyteen.

Niitä laboratoriossa tutkin
kas, täällähän on sellainenkin hytti.          >>

  #

 

Ja matkalla
kuin kompassina
kasvuna, suuntana
on tuo mystiikka
- silläkin oma hyttinsä.

Se on aivan siinä
      Tietäjän hytin vieressä.                       
     

Se kuin salaperäinen
vain outojen kuvien huone.
Kun astun sinne ja hiljaa odotan
näen kuvan kuin tyhjästä putoavan

Ja kuvalle ain selitys hieno
jokin ääni vieno kuiskuttaa
mitä kuva kertoo
mitä matkasta, ja sen paikasta paljastaa.

Olen käynyt siellä aina välillä                         >>
kun mietin, mikä matkan on tehtävä
ja missä ollaan nyt menossa
- missä ehkä huomenna.

  #

 

Päivistä täällä merellä en tiedä.
     Aurinko nousee
     ja aurinko laskee
aina samoin kuin eilen.
Välillä se jää pitkiksikin ajoin taakse pilven.

Ja öinen taivas tähtinen
on aina samanmoinen;
ihanasti vilkkuva
kuin pieniä kirkkaita ikkunoita jonnekin näkyväisen taa
… mitähän salaisuuksia ne viel matkalla paljastaa.
 

Vain yksi päivä kuin reimarina
merkkinä, etappina, matkalla oli
... se oli tuo merkkipäiväni
jonka kuin jokin suurempi kuulutti
"14.4.! - se sun muutoksesi päivä on.
Ole vain rohkea ja peloton."

Se oli kait tärkeä
muilla päivillä ei lie niin merkitystä.
Päivät on päivien ketjua vain
täällä merillä matkaan 
              ajan tajun kadottain.

  #

 

 

26.04.2016

Kapteeni pohdiskelee

Vaan, miksi jouduin ma merille
miks' ajauduin ulapoille oudoille
tuntemattomille tuleville…

Sit' en ymmärrä minä vielä
yksinäisille illoille, öille
yksinäisille töille.

Miks' jättää piti kaikki kuin maallinen
ja purjein pullein uskaltaa
kohti outoa tulevaa

jonka luulen tarjoavan viel' jotain upeaa
vaan, kuka sanoo sen
löydänkö kaiken tarkoituksen.
 

Oisinko lähtenyt, ellei ois revitty
irti ajasta tutusta
elon kuvioista kuin turvallisista
ja kuljetettu outojen kulkujen kautta;
ensin jonnekin kauas
sit' outoon rantaan, joss' ootteli
kuin varta vasten valmistettu laiva.

- Matka oli pitkä, ja melkoinen vaiva.

Ja sieltä rannalta vilkutti
mennyt elämä tekoineen, saavutuksineen
kauniine menneineen.

Ja nyt täällä
aavan meren päällä
jonka matkaa en vielä tunne

… on vain se tunne
ja kuin tieto
ett' kartta piirretty valmiiksi on
ja laiva kuin ohjaamaton.

(Vaik' tuo försti viel' luuleekin niin
ett' hän yksin täss' ohjailee meitä tuntemattomiin.)

Niin, ja mistä apu laivalle
jos joudun vaikeuksille
peloille
sairauksille
viel' tuntemattomille uhkille
… niistä vain on selvittävä täällä
yksinäisen meren päällä.

No, vastaukset avautuvat aikanaan, niin uskon
ja… niin…
onhan minulle matkassa
tukena ja turvana - ne aina hetkin unohdan -
tuo upea miehistö
jot' en vielä ees tunne lain
… sen jostain valmiina laivalle sain.

Niin, ja onhan tuo Taikuri ain tietäväinen
monine taitoineen, temppuineen

ja tuo Erakko
jolla kuin salaisuuksien tunto.

Ja myös tuo kuin aina pirteä ja outo Narri
kaikesta vaivasta vapautunut
… jotenkin niin kasvanut
ettei enää huolta huomisesta
ei menneistä
ei tulevista.

Ja vielä, tuo hiljainen runoilija
taivaitten katselija ja outojen kuvaaja
… jokin sillä on kuin salainen kanava
josta vuotaa milloin minkäkin laisia sanoja.
Sitä on hauska seurata.

Niin… ja tuo aina ikuinen ystäväni, nyt försti
on ihan hyvä tyyppi
vaikka onkin juuri nyt niin töpinöissään tuon ruorin kanssa
… on kuin ois hän koko matkasta vastuussa.
Sais kyllä joskus vähän kertoa
mitä näkyy horisontissa.

 -

Minä kait jonkin pöpön heti uusista maista sain
- ekasta satamasta.
Se minut laverille kellisti
hiljaisuuteen hetkeksi vaivutti.

Vaan, ei huolta siitä
onhan täällä tuo Taikuri
se on myös eräänlainen lääkäri
jolla ratkaisuja on moneen vaivaan.
Hyvä kun lähti kanssani samaan laivaan.

 -

Äsken satoi täällä merellä lunta.
Oli aika outoa… valkea vaippa.
Taivaasta pudotti kuin valkeaa mannaa
… se valkeus nyt minua parantaa.

 

Ja niin, nyt muistin
että, onhan täällä mukana
myös mies menneitten aikojen
minä hänet näin
kuin keittiön avoimen oven vierestä kuljin.

Hänellä varmasti tärkeä virkansa täällä
kaukaisuuksien päällä.

Kerron hänestä enemmän
kunhan kerkiän keittiöön
sen saloja katsomaan.

Mutta, nyt vielä hetkeksi takaisin nukkumaan
uni ja aika parantaa.

  #

 

 

06.05.2016

Kapteeni taas miettii

Hiljaista lipumista merellä
kuulemista
kuuntelemista
menneitten muistelemista
aarteiden esiin kaivamista.

Pitää kuin matkustaa kauas, että näkee lähelle.
Pitää kuin irrota maista ja menneistä
jotta voi ymmärtää menneitten merkityksiä
ja tulevien kuvia
kuin outoja unia
unelmia
ihmisten saavutuksia
valtarakenteita ja pyrkimyksiä
outoja vedätyksiä ahneuden piikkiin.

Havaita ja kuulla
valheiden verkkoja ja keksittyjä totuuksia
joilla vakavia seurauksia.

Nähdä ja ymmärtää
miten paljon on maailmassa hyvää
… ja miten paljon on pahaa
mikä tähtää vain rahaan seurauksista välittämättä
ihmisestä herkästä piittaamatta.

Ja voi, kuinka vaikeata
on kaikkea havaita
ja uskoa
kun on itse osallisena kaikessa.

Mutta täällä kaukana
kuin erillään kaikesta
on aikaa kuunnella ja ajatella
tarkkailla ja tunnustella
miten elämä on pinnallista
täynnänsä himoja ja kuviteltuja tarpeita.

Ja miten kaukana
… ja kuitenkin lähellä
on merkityksellinen ihmiselämä.

Ja miten lähellä
kuin ihmisen pinnan alla on se
millä on todellista tarkoitusta.

Ja miten elämä
ilman tuota salattua tarkoitusta
on kuin tarkoituksetonta;
tyhjän ja turhan perässä juoksemista
vaivalloista
sairaalloista
ja miten kuin pienillä asioilla
kaikki voisi olla kaunista ja arvokasta.
 

Mutta, minkäs ihminen itsellensä
minkäs elämälle rakentuneelle
jonka kuin vanki hän on.

Ja kuinka voisi hän poistua
kuin kehästään pois
miten elämä nyt yhtäkkiä
toisenlaista olla vois.

Ja kun kuitenkin
on niin paljon hyvää ja kaunista
jonka kuin unella
voi olla huomaamatta kaikkea hänelle vaarallista
ja valhetta
jolla on raskaita seurauksia.

 

Ja nyt, vettä merellä mietin;
miten hyväksi ihmiselle
ois puhdas merivesi
iholle
mielelle

ja kuinka tärkeätä olisi
myös saada juoda tervettä vettä
lähteestä
hyvästä kaivosta
puhdasta suoraan luonnosta…

Mitähän Taikurilla olisi tästä asiasta.

Pitääkin poiketa kysymässä  
... onkohan se vielä siellä Labrassa... >> 

  #

Nonni, Taikurilla olikin hyvää tietoa vesiasiasta.

Mutta, nyt sitten keittiöön 
tapaamaan miestä menneitten aikojen.
Taikuri lupasi, että hänellä on hyvä neuvo ihan ilmainen.  >>

  #

 

 

24.05.2016

MertenMies pohtii saamiaan ohjeita:       >>

-Taitoa vaatii tää viimeinen seili,
tuumaa MertenMies
 
ettei liialla kiivailulla mieltänsä mustenna
sillä, sillä ei välttämättä ees maailmaa paranna;
ett' kaikkea aina vain moittia
ja vääryyksiä osoita.

Ei lopu vääryys maailmasta
ei ahneus ihmisen
ei vallan halu, tavoittelu
... se kaikki kun samalla vie eteenpäin tätä kaikkea

vaan, enemmänkin, kuin merillä konsanaan
tulisi luovia
ja edetä vaik' kohti vastaista
ja nauttia matkasta, ei taistella
vastaan tulevia.

Sillä, kaiken pahankin takana
on aina myös kaunista
eloa arvokasta ja kehittävää
kaikkea eteenpäin vievää
… hyvällä ja pahalla.

Ihmisen on vain osattava varoa.

Joten, silmiä on hyvä avata hyvällä
ei pahaa vastustamalla
sillä se ei lopu maailmasta.

Vaan, ei lopu se hyväkään ja oikea
pitää vain siis osata luovia
ja varoa vaaroja.

Etsiä ja löytää totuuksia ja aarteita
joilla on hyviä vaikutteita elon matkalla.

  #
 

 

25.05.2016

...  ja jatkaa pohdintaa

-Vaan, miten kulkea, tai nyt siis seilata
kohti oikeata? tuumii MertenMies

ellei vääryyksiä, valheita, osoita
ellei esille nosta pahoja
ahneita ja vaarallisia tavoitteita
ja tulevien uhkakuvia

jotka vielä tänään näyttävät niin kauniilta
joihin uskotaan ja luotetaan
joihin turvataan
joista nautitaan

… ja jotka ehkä piankin tulevassa
ovat vahingon avainasemassa
aiheuttaen ongelmia ihmiselle
mielelle, terveydelle
ihmisen tulevalle kehitykselle ja kasvulle

ja kun kuitenkin samaan aikaan
tuo kaikki vahingollinen
kasvattaa tietoa, taitoa
kohdata uusia uhkia

ja rakentaa tulevan ehkä upeitakin ratkaisuja
joilla taas uusia mahdollisuuksia
turvata elon kasvua.

Sillä, voihan käydä niinkin
että pahan vastustus tänään
estääkin ihmistä keksimään
sitä jotain suurta
jolla rakennetaan tulevan juurta
joka taas saakin aikaan jotain kaunista.
 

Tällaisia pohdiskelee nyt MertenMies
hiljaisesti lipuvassa laivassaan
omassa rauhaisassa hytissään
meren aalloilla keinuessaan
kuin turvassa

… ja niin tyylikäs Försti upeassa uniformussaan
laivan ruorissa.

  #

 

 

25.05.2016

... ja edelleen viel pohtii hän

-Ja miten seilata tää viimeinen seili, sitä hän miettii nyt:
   Lipuako täällä vain vastauksia vailla
kuin ilman taisteluita totuuden
jonkun hyvän ja oikean puolesta.

   Ollako vain, ja antaa ajan mennä
vaiko vain elää itselle ja nauttia hetkistä
koska, vastustus kaikkineen voimia syö.

Se on oikeasti rankka työ;
osoittaa huonoja ja vaarallisia
samoin kuin osoittaa oikeita ja terveellisiä.

Kaikki vaatii paloa ja kiihkoa
... ja pitää olla rohkea
koska kaikelle on aina myös vastustusta
- niin väärällä, kuin myös oikealla.

Kas, ei väärää hevillä uskota
eikä oikeaankaan vähällä suostuta
ja mielipiteitä kaikessa on joka suuntaan
ja auktoriteetteja on aina vastassa
joilla on valtaa ja varustusta.

Ja, onko ihmisellä kuulevalla voimia
luopua ja tarttua
- se kun vaatii aina elon muutosta
ja taas hänen osalleen tulevaa taistelua;
   ensin itseään vastaan
   sitten toista, lähellä kulkevaista.

Ja pitää osata perustella
miksi joku on pahasta
miksi toinen nyt niin hyvästä.
Perustelu ja taistelu niin horjuvaista.

Ja vielä, kun kaikki tässä elossa on niin muuttuvaista;
tämän päivän hyvä on jo huomenna vaarallista
ja tämän päivän vaarallinen ja kartettava
onkin jo huomenna ravitsevaista, vaaratonta.

Siin' saa kuin venettä keikuttaa laidalta laidalle
ja valvoa suuntaansa.
 

Vaan, onneksi…
meill' on tuo Försti
joka pitää ees tään laivan oikeassa kurssissa.

-Nii'i … tollane pähkäily veis kyllä pian vaik karille.
Mutt onneks tää ruori om-mulla.

  #
 

 

08.06.2016

Pohjustusta unelle

Monia asioita tutkitaan
monia paljastetaan
moniin uskotaan
ja moniin luotetaan

vaikka maailma kaikkineen niin muuttuvainen on
ja suuresti viel tutkimaton, tuntematon
samoin kuin ihminen kaikkineen
sisäisine tunteineen ja maailmoineen.

Ja ne ohjaavat päivittäisillä teillä, ja elon merillä.

Merten Miehelläkin sisällään
jokin kuin tunnevamma on.
Sekin kuin tutkimaton
vaikka, syynsä aina kaikelle
syvälle kosketukselle, vammalle.

Myös Merten Miehen sisäiselle.

Ja hän yllättäen näki aamuisen unen…

  
 

02.06.2016

Merten Miehen uni

Minä kohtasin hänet
unessa
yllättäen, kertoo Merten Mies

elämäni naisen
jossain tavaratalossa
- uudelleen
vuoskymmenen jälkeen.

Ihailin sinua edelleen
rakastin
sen sisälläni tunsin
vaik toisen perään silloin lähdit.

Minä en sinulle riittänyt
vaikka meillä oli kaikki
... ja kaikki niin hyvin.

Ja minä rakastin
ja minä surin
ja minä itkin, sun lähtösi jälkeen.

Surin ja kaipasin vuosia.
Syövänkin ehkä sun vuoksesi - herkkä mies
ja tuo suru runojen virtaa ties.

Minä jostain, kuin salaisesti tiesin
että sinä teet minusta runoilijan
… sen teitkin
vaan, millä tavalla
… surulla ja kaipauksella
ikuisella ikävällä sylisi lämpöön
kasvojesi hymyyn
ja luonteesi lempeyteen
vaikka kuitenkin jätit minut toisen tähden.

Noo, en minäkään sinulle täysin antautunut
… olin vielä nuori silloin
jotain kuin aina vaan enemmän kaipasin
… vaikka meillä oli kaikki.

Vasta lähtösi jälkeen ymmärsin
sinä, olit minulle se kaikki.
 

Ja nyt, vuoskymmenen jälkeen
tulit uniini arkisesti
jossain tavaratalossa
ja jäit kanssani juttelemaan.

-Oletko onnellinen, minä kyselin
ja samalla sinua muistoissani ihailin 
- tässäkin juuri nyt
kun tätä vihkooni kirjoitan.

-Olen, sinä vastasit.

Minä sitä vähän harmittelin
vaikka sen onnen kyllä sinulle soin.

Jotain vielä juttelimme
minä elämästäni ja tunteistani kohtaasi kerroin.

Joimmeko kahvit siinä samalla, muistelen…

Sitten yllättäen sinä sanoit: -Oikeastaan,
hän juuri on minusta hakemassa eroa.
Papereita täyttämässä.

... Ja minussa heräsi toivo.

Ja minä kerroin viel' lisää tunteistani
ikävästäni ja ikäväni vuosista
jotka kuitenkin olivat täynnä kaikkea elämää
- niistä en tietenkään.

Kyselin
tulisiko hän takaisin
nyt kun on vapaa.

Hän halusi.

Halusimme viiniä, sinä hait sen jostain pöydästä
ja jatkoimme suunnitelmia.

Minulla oli menossa jotain "virityksiä";
tapaamisia ja matkoja jo sovittuja.

Sinä tulit niiden kaikkien päälle
ja peitit ne.

-Miten minä niistä, ajattelin.
… En kertonut tietenkään.
 

Muotosi oli muuttunut
olit pienentynyt
tai … vaikutit pienemmältä
olit vähän lihonutkin.
Ne eivät mieltäni painaneet.

Vain sinä, olit tärkeä.

Aloin heräillä, sen tajusin
kaiken uneksi ymmärsin.

Yritin jatkaa sitä, kuin jonnekin anoin:
-Älä päästä pois, unta, häntä!

Minä heräsin
ja uneni muistin.

Onko tuossa mun tunnelukkoni
sitä herättyä heti ajattelin
… kun minulla sellainenkin on.
On ollut kai siitä asti, kun hänet menetin.

Tällä unellako siitä paranin, paranen
minä nyt ajattelen
… tuon lukon poistumista toivoen.

En tiedä sitä vielä.

Enkä olisi tahtonut tätä untani ees muistiin piirtää
vaan, kuin jokin ois sitä vaatinut.

Jotain muuta olisin mieluummin kirjannut
… vaikka ravinnoista.

Ja tarina jatkuu - ja unikin vielä
kun uudelleen unehen vaivuin tää kirjoittamisen jälkeen.
 

Vaan nyt, kuin ymmärsin
- juuri tällä rivillä -
ett' mielen sisäiset asiat;
surut, ikävät
ilot ja naurut tietenkin myös
ja tunteet monet muut

ne tärkeämpiä ovat kuin monet sanat
ne ihmistä rasittavat
tai kantavat ja varustavat

ja eloonsa kaikkineen vaikuttavat
- siihen ravintoonkin
ja sen imeytymiseen elimistöön
ja kaikkialle ihmiseen ja terveyteen.

Ja niiden vaikutus on suuri.

Ja minä heräsin
- ja tämän kirjoitin aamuisesta ihanasta unestani
ja muistin: sinulla on merkkipäiväkin aivan juuri
… ensi viikolla.
 

Ja minä muistin erään asiakkaan
vanhustyöstä, Paavon
joka viel rollaattoriaikana
kaipasi jotain nuoruutensa rakasta
joka hänet jätti
… siitä jäi elon ikäinen viiltävä jälki.

Sitä silloin ajattelin:
-Mitä nyt yhden naisen tähden
koko elämäänsä pilata …

Vaan, eihän tämä omanikaan ole näköjään
päättynyt vieläkään
… eikä uudetkaan ystävät ole pystyneet
sitä ikävää sisältäni pois pyyhkimään.

-Tunsitko, rakkaani
kun sinut unessani tapasin?

Ja kuinka minä toivonkaan
ett' olis joku jossain
joka pystyis tuon ikävän sisältäni poistamaan.

Vaan, kuitenkin
kun elän eloa runoilijan
joka vaatii tuon vuotavan haavan
- ja viel usean
nekö tässä takaa
tään sanojen virran.

 

Ja minä nukahdin uudelleen…

Olin kanssasi, taas tavaratalossa
sinä jossain kauempana odotit

minä näin nuoren Meg Ryanin
hänen kanssaan jotain iloitsin
... häntä ihailin.

Kun taas tapasimme, menimme ulos.
Olit löytänyt jonkin kauniin puseron, sitä esittelit.

Ja kun siinä kadulla kuljit, minä kysyin:
-Oletko sinä lyhentynyt, kun näytit niin pieneltä,
vähän pullealtakin … ennen niin pitkä ja sporttinen.

-Olen, sinä vastasit
kun kaksi kertaa salsaa… siitä jotain selitit.

Siihen taas heräsin.

- En enää niin ihaillut.

Siinäkö...
tässä unessako...
minä sinusta kuin salaa paranin?

  #

 

 

26.07.2016

Hiljaista lipumista

Hiljaista lipumista merellä.
Pikku satamia ja velvollisuuksia. - Rauhallista.

Vaan, polttoja ja selän vaivoja… mitähän nyt taas
tällä hetkellä rakennetaan?

Omaa rauhaako?
Vaiko, jotain uuden avautumista
… se kun aina on niin raskasta ja sattuvaista?

No, johan tässä olikin taas vähän aikaa kivutonta.
- Melkein vuosi.

Harmillista.

Vaan, jos tällä kuitenkin rakennetaan jotain tulosta
uutta, tai muutosta
silloin lie vaikka kaunista, arvokasta.

Pitäisikö taas odottaa vain, ja antaa ajan mennä
… jos aika onkin jotain rakentavaista
vaik en ymmärrä nyt, mikä on tämän tehtävä.

En ymmärrä vielä.

Pitäisikö taas olla hirtettynä.
Nähdä kaikkea toisin, ylösalaisin.

Katsella kuin väärin, joka onkin oikein
vaik se oikein onkin kuin väärin
ajallisin silmin.

Ei tää seilikään helpolla päästä
olihan se tiedossa jo lähteissä;
täällä merillä on myrskyjä
ja raskaitakin hetkiä.

Oisko tämä nyt taas niitä kasvun hetkiä
- tai kasvatuksen -
sillä, mitenkäs muuten vois uudet meret avautua
ellei ois avaamisen vaivoja.
 

Niin… mitähän vastaisi tähän mystiikka
vai, oisko lie tietäjällä hyviä vastauksia.

Katsotaas … ja kuunnellaan.

Mystiikka kuvia eteen marssitti:
   Narrin ja Sauvojen kasin
   Miekkojen vitosen ja Kuningattaren.

Niitä nyt Kippari ihmetteli
ja niistä tulevien merkkejä mietti.

  #

 

 

01.09.2016

Kapteeni miettii vaivojaan

(Ja muistelee satamaan jäänyttä armastaan…)

Ystävän terävä kysymys: -"Mikä on oma motiivisi
pitää yhteyttä naiseen, jonka kanssa kuitenkaan
en rakenna tulevaisuutta.
Vain hetkiä ihania
ikävää ja kaipausta rauhoittavia."

Mikä on minun motiivini?

Pelkäänkö kuitenkin yksinäisyyttä
vaikka en tahdo kiinteää yhteyttä

vai, säälinkö toisen ikävää ja kaipausta
haluanko antaa kuin helpotusta

tai mikä pahinta
kuitenkin, kuin huomaamatta, annan toivoa
odotusta muutoksesta
yhteisestä tulevasta.

Mikä on minun motiivini
melkein kuin toista kiusata
vaikka samalla hetki yhdessä nauttia
… vailla tulevaisuutta.

Ja tällä, kuin välitilalla
toivottomalla
lupaamattomalla
- myös raastavalla
minä samalla itseäni syön
itseäni ja toista lyön
ja sairastutan sisäisen jännityksen kautta
kun etsimme rakkautta… jota ei kuitenkaan ole
joka ei kasva
jolla ei kuin ole lupaa siihen
mikä ihmisille niin luonnollista on.

Vaan, ei minulle
sillä, minulla on visio
näky, tehtävä
sitä ei saa tärvellä eikä häiritä
siltä ei saa syödä aikaa ajallisilla
… sillä aikaa on enää vähän.

Siksi päädyn kuin pakotettuna tähän:
"Irtoa menneestäsi
ja katso vain tulevaan
katso sisäisesi unelmaan
sillä siellä… sun merkityksesi ja elosi sisältö on
kaikki muu kuin mahdoton.

Oi, kuinka vaikeaa ihmiselo on!

  #

 

 

03.09.2016

Kapteeni haaveilee

Ja Kapteeni vain vaivoissaan haaveilee
jotain tuleviaan kuvittelee
vaik, oikeasti… mahtuuko lie suunnitelmaan
mahtuuko unelmaan
niin, mahtaako mahtua tään seilin kuvaan…

Mutta, näin haaveilee hän
itsellensä voimia lisäävän:

 

Kapteenin kaipaus

Minä kaipaan vain
merenrantoja, kallioita
voimaannuttavia maisemia
syvällisiä keskusteluja ja rauhaa
joss' ei maailma pauhaa.

Joss' voi irrota kaikesta ja etsiä totuutta
vapautua valheista
etsiä elämän syvää rakkautta
iloita ja nauraa ilman vaatimusta ja odotusta
… minä rakastan vapautta.

Minä rakastan merta
merenrantoja ja kallioita
meren ääniä ja hiljaisia valoja
savusaunan tuoksua

ja elämää, joka on yksinkertaista
jossa kumpuaa sanoja
jotka ovat ihmis-sydämelle kauniita ja auttavia.

Haluan rakastaa tervettä elämää
vailla vaatimusta olla toiselle jokin ainoa
… yksinäisyys on kaunista.

Elämässä on lupaus viel paremmasta.

Minä rakastan merenrantoja, kallioita
luonnon puhtautta, sen voimaa
ja kaikkea, mikä on aitoa.

Minä rakastan sanoja
jotka syntyvät noissa maailmoissa
ja jotka avaavat totuuksia
ja rakentavat uusia maailmoita.

Minä haluan elää
kasvaa irti menneestä ja juurtua tuleviin
haluan upota unelmiin;
elämää palveleviin
ja ihmistä auttaviin.

Mikä niissä on, merenrannoissa ja kallioissa
sen yksinäisyydessä ja rauhassa?

Kerro mulle!
Kun minä en niitä vielä tunne.

Mutta, sanat, ne minulla on
ja ne kasvavat.

  #

 

 

28.09.2016

Outo valo

Minä katselen merelle taivaan rantaa
näen nousevan suuren auringon
… vai, onko se ees aurinko lain
siitä ihan uuden kuvan kuin silmiini sain.

Se on suuri
   oranssin keltainen
      valtava
suuren osan se täyttää taivaanrannasta.

Outoa, sitä voi katsoa
eikä siitä tule heijastusta meren pintaan
ei minkäänlaista auringon siltaa

- ja on edelleen tyyni.

Aurinko on poissa
ja se aikaisempi aamun valo
olikin tämän nousevan …. kajo

Miten sitä pitäisi kutsuttavan
sillä aurinko se ei ole
sellainen kuin ajassa tottuneet olemme.

Se on kuin valo vailla tulta
ja sen polttavuutta
- eikä synnytä se varjoa.

Vai, olemmeko me
… kun saavuimme tämän uuden äärelle
jotenkin muuttaneet muotoamme
joka kadottaa varjomme.

Ja laivakin…

-"Hei kato Skippari! varjot katos. Mitäs tää nyssit-o!" tivaa Försti ihmeissään.

-"Rauhoitu Försti, katsellaan ja kuunnellaan", rauhoittelee Kapteeni innokasta.

-No just, juujuu … ei tehä mitää, ei tehä mitää.
Tämmöstä tää on ain…
-Ssshh!

Ja nousi se valo, tai pallo, vain puoleen
ja siihen se jäi kuin kutsuvana
suuntaa antavana, ett': -"Tännepäin. Valoa päin."

-"Försti! Suunta!" ja kippari näyttää sormellaan. -"Tuonne!"
  
      

-"OuKEEii! No nyt … vihdonki … jotai tapahtuu", huokaa Försti ja pyörittää innokkaana ruoriaan.

  #